Narsisti-julkkikset riviin järjesty!

No niin lapsukaiset, nyt on aika tutkia tätä ilmiötä. Alle voitte sitten nimetä henkilöitä, joihin nämä piirteet täsmäävät. Jään odottamaan vastauksianne.

DSM-IV:n kriteerit
DSM-IV:n mukaan narsistiselle persoonallisuushäiriölle ovat ominaisia laaja-alaiset suuruuskuvitelmat, ihailun tarve ja empatian puute. Se on psykiatrinen diagnoosi, joka määritellään vähintään viidellä seuraavista oirekriteereistä:[5]

Suuret käsitykset itsestään eli liioittelee saavutuksiaan
Keskittyy mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta
uskoo olevansa niin ainutlaatuinen, että häntä voivat ymmärtää vain muut huomattavat henkilöt tai instituutiot
vaatii korostunutta ihailua
oikeus erityiskohteluun
muiden hyväksikäyttö
empatian puute
kateus (tai uskoo muiden kadehtivan häntä) ja
ylimielisyys ja röyhkeys
[muokkaa]Theodore Millonin jaottelu
Psykologi Theodore Millon erottaa narsistisessa luonteessa neljä alatyyppiä, joista samalla henkilöllä voi esiintyä vain yksi tai kaikki yhtä aikaa: [6]

Periaatteeton, epäsosiaalisia piirteitä
Elitistinen, edellyttää etuoikeuksia, hyödyntää tuttavuuksia, julkisivu ei pidä yhtä todellisuuden kanssa
Don Juan-tyyppi, viettelevä, hedonistinen, patologinen valehtelija
Kompensatorinen, syvän huonommuuden tunteen täyttämistä ylemmyydentuntoisuudella
231182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

TTA Mikkonen
Lenita Airisto
Julia Tukiainen
Miina Äkkijyrkkä

Björn Whalroos
Marco Bjurström
Nikita Fougantine
Saana Parviainen

Äänestä
  • Whale on valas.

    Äänestä

Minusta viestiketjun aloittaja on pahin kaikista,

Äänestä
  • Perustelut?

    Äänestä

Tiina Jylhä
Juhani Palmu

Äänestä
  • Rolf Nordström.

    Äänestä

Mr.Lothar

Äänestä

tuksu, martina

Äänestä

Jari Sarasvuo. Ei selvempää voi olla.

Äänestä

no Jussi Parviainen ja Juhani Palmu ainaski

Äänestä

Jorma Uotinen.

Äänestä

1.J.Parviainen, 2. T. Kassila

Äänestä

P.Väyrynen

Äänestä

Listaa pukkaa:

Björn Wahlroos
Mikael Lilius
Jari Sarasvuo
Jyrki Katainen
Alexander Stubb
Paavo Lipponen
Kimmo Sasi
Tarja Halonen

Äänestä

Ilkka Kanerva.

Äänestä
  • Merja Larivaara

    Äänestä

Tauski.

Äänestä

Pressa siis vaan namedroppaa ja kerää hovia ja hyödyntää/sivuuttaa eikä kykene ymmärtämään alioikeutettujen tilannetta ja brassailee Conaniin pääsemisellään muille pressoille niinkö? Tosi järkevä ketju.

Äänestä

Martti Ahtisaari.

Äänestä
  • Lasse Lehtinen.

    Äänestä

  • Perustelut?

    Äänestä

Peter Nygård.

Eiköhän vaan tästäkin pamahda haaste käräjille.

Äänestä

whoohoo baby Oulusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bsykiatri Belladonna kirjoitti:

No niin lapsukaiset, nyt on aika tutkia tätä ilmiötä. Alle voitte sitten nimetä henkilöitä, joihin nämä piirteet täsmäävät. Jään odottamaan vastauksianne.

DSM-IV:n kriteerit
DSM-IV:n mukaan narsistiselle persoonallisuushäiriölle ovat ominaisia laaja-alaiset suuruuskuvitelmat, ihailun tarve ja empatian puute. Se on psykiatrinen diagnoosi, joka määritellään vähintään viidellä seuraavista oirekriteereistä:[5]

Suuret käsitykset itsestään eli liioittelee saavutuksiaan
Keskittyy mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta
uskoo olevansa niin ainutlaatuinen, että häntä voivat ymmärtää vain muut huomattavat henkilöt tai instituutiot
vaatii korostunutta ihailua
oikeus erityiskohteluun
muiden hyväksikäyttö
empatian puute
kateus (tai uskoo muiden kadehtivan häntä) ja
ylimielisyys ja röyhkeys
[muokkaa]Theodore Millonin jaottelu
Psykologi Theodore Millon erottaa narsistisessa luonteessa neljä alatyyppiä, joista samalla henkilöllä voi esiintyä vain yksi tai kaikki yhtä aikaa: [6]

Periaatteeton, epäsosiaalisia piirteitä
Elitistinen, edellyttää etuoikeuksia, hyödyntää tuttavuuksia, julkisivu ei pidä yhtä todellisuuden kanssa
Don Juan-tyyppi, viettelevä, hedonistinen, patologinen valehtelija
Kompensatorinen, syvän huonommuuden tunteen täyttämistä ylemmyydentuntoisuudella

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu