Työsuhteiden kirjo on laajenemassa ja mullistumassa. Jo kolmannes työvoimasta, noin 700 000 ihmistä on epätyypillisiä työntekijöitä. Pätkätöiden ja vuokratyön rinnalle ovat viime vuosina nousseet erityisesti itsensä työllistäjät. Nyt itsensä työllistäminen eli pakkoyrittäjyys on korostunut kunta-alan pienipalkkaisissa ammattiryhmissä.
- Itsensä työllistäjät eivät ole oikein palkansaajia eivätkä yrittäjiäkään. He ovat hyvin eri asemassa olevia ihmisiä, joiden toimeentulo ja sosiaaliturva ei ole mitenkään hääppöinen, työministeri Lauri Ihalainen sanoo.
Itsensä työllistäjiä on jäljessä laahaavien tilastojen mukaan noin 160 000. Viime vuosina määrä on kasvanut yhtä paljon kuin sitä ennen 10 vuodessa.
- Itsensä työllistäjä on työsuhteen ulkopuolella työllistyvä ihminen. Hän tekee oikeastaan ihan samaa työtä kuin joku toinen palkkatyösuhteessa, mutta hän ei ole palkkatyösuhteen turvassa. Se on hänelle usein ainut tapa jatkaa työntekoa, toteaa työelämän tutkija Anu Suoranta SAK:sta.
Aito yrittäjyys luo kasvua, mutta pakkoyrittäjistä suuri osa saa toimeentulo- ja asumistukea. Eläkettä tai lomia ei kartu, työterveyshoitoa ei ole. Viidenneksen ansiotaso jää köyhyysrajan alapuolelle.
- Puhutaan jopa 10 000 euroa pienemmistä vuosituloista kuin SAK-laisella palkansaajan asemassa olevalla työntekijällä, Suoranta kertoo.
Kunnat kannustavat yrittäjyyteen uusilla aloilla
Itsensä työllistäjiä on rakennus-, kuljetus- ja kulttuurialoilla. Nyt kunnat ja kuntayhtymät haluavat lasten-, kodin-, vanhusten ja kiinteistönhoitajista yrittäjiä, kertoo JHL:n tuore selvitys.
- Palvelu- ja hankintastrategioita ollaan päivittämässä. Itsensä työllistäminen on siinä yhtenä vaihtoehtona, jotta saataisiin säästöjä aikaiseksi, kertoo JHL:n yhteiskuntapolitiikan päällikkö Päivi Niemi-Laine.
JHL ei usko pienipalkkaisten pakkoyrittäjyydestä syntyvän säästöjä.
- Pitkällä tähtäimellä kunnat ei taatusti hyödy yhtään mitään, SAK:n Suoranta toteaa.
- Tällä hetkellä näitä ulkoistettuja palveluita, joita on ollut hoivapuolella, ja tiettyjä kiinteistöpuolen tehtäviä ja ruokapalvelutehtäviä on jo jouduttu ottamaan takaisin kuntien tehtäviksi. Syynä on se, että kustannukset ovat karanneet käsistä, sanoo JHL:n Niemi-Laine.
Yhä useampi on yrittäjä pakosta
5
131
Vastaukset
- Oikeustoimeentuloon
Tässä annetaan kovin negatiivinen käsitys itsensä työllistävistä freelancereistä. Eivät kaikki todellakaan yritä pakosta, vaan haluavat tehdä työtä vapaammin. Tätä kautta moni työllistyy ainakin osa-aikaisesti sen sijaan, että nostaisi kokopäivätyöttömänä sosiaalitukea. Niitä, jotka haluavat tätä kautta työllistyä täytyy tukea eikä entisestään kasata kiviä polulle. Myös itsensä työllistävällä tulee olla yhtäläiset oikeudet sosiaaliturvaan kuin muillakin palkansaajilla. Keinotekoisella yrittäjäksi leimaamisella vain kasvatetaan työttömyyttä ja aiheutetaan lisää taloudellista hätää sekä kasvatetaan sosiaalisia kuiluja kansalaisten välillä.
- Loppusyrjinnälle
Ei pidä unohtaa, että itsensä työllistäjät tuovat myös verotuloa ja jouhevoittavat monen alihankintaa ostavan yrityksen arkea myymällä omaa asiantuntijuuttaan. Monet ovat vielä korkealle koulutettuja. Joillain aloilla vakituisen työn saaminen on miltei mahdotonta ja määräaikaisiin tehtäviin saattaa olla parhaimmillaan satoja hakijoita. Meidän olisi korkea aika päästä eroon vanhanaikaisesta työnantajan valvomisvelvoitteesta. Työn lopputulokset puhukoot puolestaan, ei se miten ja missä työn suorittaa. Mitä ahtaammalle nämä raamit asetetaan sitä tehokkaammin varmistetaan se, että työttömien määrä kasvaa edelleen. Itsensä työllistävien syrjivä kohtelu pitää saada loppumaan sekä saattaa työelämän pelisäännöt tälle vuosisadalle ja tukemaan kaikkia työn tekemisen muotoja.
- joutenoloako
Voi tätä demareiden vuodatusta. Antaa ihmisten yrittää. Onhan SAK:lla ja demareilla pelko puserossa jos yrittäjyys nousee kovasti. Kannattajat kaikkoavat. Pienyrittäjyys tulee olemaan Suomelle erittäin tärkeää jotta suosta noustaan. Demarit ja Sak vain vahtivat et ihmisillä on lomia tarpeeksi ja kova palakka.
- Perustuslaillinenoikeus
Ei asialla ole mitään tekemistä demarien eikä muidenkaan puolueiden kannalta, vaan kansalaisten yhtäläisestä oikeudesta saada tehdä työtä menettämättä oikeutta sosiaaliturvaan. Se on jokaisen kansalaisen perustuslaillinen oikeus. Perustuslaki tuntuu vain olevan täysin uusi asia nykyhallitukselle.
- Hallituksenvirhetikki
Keikkatyön tekeminen on kohta mahdotonta, koska hallitus on päättänyt, että omassa työssä työllistyvä on jatkossa yrittäjä ja oikeus työttömyysturvaan poistuu. Hallituksessa ovat nyt keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus. He eivät halua ihmisten työllistyvän, koska sen jälkeen ei ole enää käytettävissä poliittista korttia nimeltä "laiska, aktivointitarpeessa oleva työtön". Muutoin ei oikein voi tällaista päätöstä ymmärtää. Itsensä työllistävien työttömyysturvan poistamispäätöksen kumoamiseksi kerätään parhaillaan adressia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216605Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5562275- 1471857
- 841245
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa971032- 72970
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.82927Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10833- 32830
Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon147757