Ongelmainen

Moro! Joo tota oon lukenu jonku verran näitä juttuja neurologisista häiriöistä sun muista ja ainaki mitä muistan oireiden perusteella minuun mahdollisesti sopineen oli rajatilapersonallisuus, 2suuntainen mielialahäiriö ja depersonalisaatiohäiriö. Lisäks saattaa olla asbergerin syndrooma, sitä on suvussa ja oireita täsmää. Mutta siis jos joku osais oireiden perusteella ehdotella mikä vois olla ja mitä pitäs tehä..

Eli siis tässä jotain oireita ja ajatuksia:
Mitään aikaansaamattomuus, kykenemättömyys tuntea iloa ja onnea, ei pysty ottamaan rennosti, mikään ei tunnu miltään, ahdistaa ja masentaa. On kuin minusssa olisi monta persoonaa esim. sielu tai joku minä tuolla pään sisällä joka käyttää suurimman osan aivotoiminnasta ja olen kuin vankina ajatuksissani enkä saa mieltäni mitenkään nykyhetkeen, eikä mikään kiinnosta. Ajattelen vain menneitä ja käyn läpi kaikki ajatukset tuhanteen kertaan pääni sisällä tai sitten haaveilen asioista ja kuvittelen olevani siellä (kuin haave olisi totta) kunnes havahdun nykyhetkeen ja tulee ahdistunut olo. Sielu ja keho on erillään ja kehoni on kuin jokin kulissi ja sillä on käytössä vain hyvin pieni osa aivotoiminnasta ja ulkokuoreni vain toimii jotenkin vaistojen varassa tai siten miten muut olettavat sen toimivan ja on aika paljon muiden armoilla, käyttäydyn melkeinpä jokaisen ihmisen kohdalla eritavalla, yleensä siten kuin he olettavat, kaikki mitä sanon tai teen on kulissia. Mieleni on siis kuin oma persoona ja joskus ajattelen niin paljon ja tarkasti että tuntuu kuin asiat pääni sisällä toteutuisivat, muttei kuitenkaan toteudu ja sitten kun sen tajuan niin masentaa aivan pirusti. Ajatuksissani keskustelen joskus 2 tai 3 persoonassa ja joskus ulkoinen minänikin kommentoi sisäisten minieni keskustelua ja sitä rataa... Ja siitä seuraa tajuton hulluksitulemisen pelko ja ahdistus.. Ja ajatuksissani luulen usein puhuvani jonkun kanssa ja käyn keskustelut tarkasti läpi ja siitä tulee helpottunut olo kuin olisin puhunut jollekkin. .. kunnes tajuan puhuneeni itsekseni pään sisällä ja vaikka tuijottaneeni seinään 60min... Ja vaikka tiedän olevani sairas tai hullu niin jokin persoona sisälläni aina väittää että olen ihan terve ja ääneenkin joskus vakuuttelen itselleni, ja sitten taas on joku sisällä joka haukkuu sekopääksi ja vittuilee tai jotain vastaavaa.. Sitten vielä nukahtamisessa menee aina kauan koska ajattelee niin paljon ja jää ajatuksiin vangiksi. Ajattelen melkein aina pään sisällä itsekseni tai itselleni puhuen yms. Ja kuoleman pelko on suuri vaikka välillä sisäinen ääni käskee itseäni satuttaa.. Ja lisäksi läheistenkin läsnä pullahtelee mieleen aina aivan sairaita ja kauheita ajatuksia joiden ajatteleminenkin tuo itkun kurkkuun.. Esim jos olen vaikka vanhemman lähettyvillä ja näen veitsen niin rupeaa ahdistamaan aivan sairaasti vaikken mitää ajattelisikaan, tai en ainakaan tietoisesti ajattele, joskus tulee vilahtavia ajatuksia jotka sivuutan saman tien ja poistun paikalta. Ja joskus ne ajatukset tai mitä onkaan (epäajatukselliset ajatukset jotka eivät ole ajatuksia mutta ovat ajatuksia, tä?) jäävät kalvamaan mieltä vähäksi aikaa. Tässä nyt ens alkuun jotain päällimmäisiä ajatuksia... Miten apua, miten voin kertoa nämä psykologille kun en muutenkaan osaa ajatuksiani tuoda kulissiminäni sanottavaksi?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ja sitten vielä että ajattelen hirveästi kaikkea ympärilläni tapahtuvaa ja analysoin ihmisten ilmeitä ja puheita sun muuta ja ihmettelen välillä miten vaikka joku kaverini ei huomaa toisesta jotain piiloviestiä tai vastaavaa jonka minä näen kilometrien päähän ja tarkkailen muita paljon etsien esimerkiksi vikoja muista tunteakseni itseni paremmaksi vaikken sitä haluakkaan (siis etsiä vikoja) Ja ärsyttää kun en voi vain "olla", vaan kaikki pitää syynätä pään sisällä niin tarkasti läpi. Ainoa tapa miten nämä kaikki em. oireeni sun muut katoaa, on kun olen kunnolla kännissä... Mutta sitten taas seuraavana aamuna kun muistelen eilisiä tapahtumia niin tuntuu että niissä en olisi ollut minä vaan joku muu minun paikallani. Ja näin on aika monenkin muiston kohdalla, tuntuu kuin joku muu kuin minä eläisi minun elämääni enkä itse voi elää laisinkaan paitsi ajatusteni sisällä... Tekis mieli vaa vetää koko ajan kännit muttakun en halua alkoholisoituakkaan..... Mitä teen????

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AhdistunutHullu kirjoitti:

Moro! Joo tota oon lukenu jonku verran näitä juttuja neurologisista häiriöistä sun muista ja ainaki mitä muistan oireiden perusteella minuun mahdollisesti sopineen oli rajatilapersonallisuus, 2suuntainen mielialahäiriö ja depersonalisaatiohäiriö. Lisäks saattaa olla asbergerin syndrooma, sitä on suvussa ja oireita täsmää. Mutta siis jos joku osais oireiden perusteella ehdotella mikä vois olla ja mitä pitäs tehä..

Eli siis tässä jotain oireita ja ajatuksia:
Mitään aikaansaamattomuus, kykenemättömyys tuntea iloa ja onnea, ei pysty ottamaan rennosti, mikään ei tunnu miltään, ahdistaa ja masentaa. On kuin minusssa olisi monta persoonaa esim. sielu tai joku minä tuolla pään sisällä joka käyttää suurimman osan aivotoiminnasta ja olen kuin vankina ajatuksissani enkä saa mieltäni mitenkään nykyhetkeen, eikä mikään kiinnosta. Ajattelen vain menneitä ja käyn läpi kaikki ajatukset tuhanteen kertaan pääni sisällä tai sitten haaveilen asioista ja kuvittelen olevani siellä (kuin haave olisi totta) kunnes havahdun nykyhetkeen ja tulee ahdistunut olo. Sielu ja keho on erillään ja kehoni on kuin jokin kulissi ja sillä on käytössä vain hyvin pieni osa aivotoiminnasta ja ulkokuoreni vain toimii jotenkin vaistojen varassa tai siten miten muut olettavat sen toimivan ja on aika paljon muiden armoilla, käyttäydyn melkeinpä jokaisen ihmisen kohdalla eritavalla, yleensä siten kuin he olettavat, kaikki mitä sanon tai teen on kulissia. Mieleni on siis kuin oma persoona ja joskus ajattelen niin paljon ja tarkasti että tuntuu kuin asiat pääni sisällä toteutuisivat, muttei kuitenkaan toteudu ja sitten kun sen tajuan niin masentaa aivan pirusti. Ajatuksissani keskustelen joskus 2 tai 3 persoonassa ja joskus ulkoinen minänikin kommentoi sisäisten minieni keskustelua ja sitä rataa... Ja siitä seuraa tajuton hulluksitulemisen pelko ja ahdistus.. Ja ajatuksissani luulen usein puhuvani jonkun kanssa ja käyn keskustelut tarkasti läpi ja siitä tulee helpottunut olo kuin olisin puhunut jollekkin. .. kunnes tajuan puhuneeni itsekseni pään sisällä ja vaikka tuijottaneeni seinään 60min... Ja vaikka tiedän olevani sairas tai hullu niin jokin persoona sisälläni aina väittää että olen ihan terve ja ääneenkin joskus vakuuttelen itselleni, ja sitten taas on joku sisällä joka haukkuu sekopääksi ja vittuilee tai jotain vastaavaa.. Sitten vielä nukahtamisessa menee aina kauan koska ajattelee niin paljon ja jää ajatuksiin vangiksi. Ajattelen melkein aina pään sisällä itsekseni tai itselleni puhuen yms. Ja kuoleman pelko on suuri vaikka välillä sisäinen ääni käskee itseäni satuttaa.. Ja lisäksi läheistenkin läsnä pullahtelee mieleen aina aivan sairaita ja kauheita ajatuksia joiden ajatteleminenkin tuo itkun kurkkuun.. Esim jos olen vaikka vanhemman lähettyvillä ja näen veitsen niin rupeaa ahdistamaan aivan sairaasti vaikken mitää ajattelisikaan, tai en ainakaan tietoisesti ajattele, joskus tulee vilahtavia ajatuksia jotka sivuutan saman tien ja poistun paikalta. Ja joskus ne ajatukset tai mitä onkaan (epäajatukselliset ajatukset jotka eivät ole ajatuksia mutta ovat ajatuksia, tä?) jäävät kalvamaan mieltä vähäksi aikaa. Tässä nyt ens alkuun jotain päällimmäisiä ajatuksia... Miten apua, miten voin kertoa nämä psykologille kun en muutenkaan osaa ajatuksiani tuoda kulissiminäni sanottavaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu