korkeakoulun opiskelijat marssivat

Ammattikorkeakoulun opiskelijat marssivat ulos Ylivieskassa




Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun opiskelijat Ylivieskassa marssivat ulos oppilaitoksestaan keskiviikkona.

Mielenilmaus oli vastalause suunnitelmille, joiden mukaan Ylivieskan yksikkö lopetettaisiin ja toiminta keskitettäisiin Kokkolaan.

- Sehän ei käy päinsä. Tämä on niin hyvä yksikkö, että sitä kannattaa puolustaa, Ylivieskan Insinööriopiskelijat ry:n puheenjohtaja Taneli Voltti sanoo.

Hänen mukaansa opinahjo on tärkeä myös Ylivieskalle.

- Ylivieska on elinvoimainen paikkakunta, ja sen elinvoima pohjautuu osin ammattikorkeakoulun läsnäoloon.

Ylivieskan yksikössä voi opiskella tekniikkaa, sosiaalialaa, humanistista ja kasvatusalaa, matkailua ja liiketaloutta. Yksikössä opiskelee yli 1 000 opiskelijaa. Henkilöstöä on yli sata.

STT
12166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Oikeastaan se yksikkö olisi pitänyrt sulkea jo 20v. sitten...........Oppilaitos pitäisi olla ensisijaisesti opiskelijoiden tarpeita vartren eikä paikallista elinkeinoelämää varten jossa opiskelijat on vain valtionrahojen keruuta varten.....

Äänestä
  • Niinpä. Hyvin moni opiskelee yliajalla eikä suuri osa valmistu koskaan. Tutkinnon saa suoritettua tavoiteajassa vain pieni osa opiskelijoista. Tähän ei kiinnitetä riittävästi huomiota.

    Äänestä

ei nykyään tarvitse mitään tutkintoja suorittaa,pääse jo lääkäriksi-sairaanhoitajaksi ilman mitään tutkintoja

Äänestä
  • Tuo on kyllä totta.

    Äänestä

Opetus Ylivieskan AMK:ssa on surkeaa. Opettajat päästävät oppilaat säälistä läpi kursseista, ettei vaan mahdollinen valmistuminen veny. Koulusta on helppo päästä läpi avaamatta kirjaa kertaakaan. Kopsaa vain wikipedista kaikki esitelmät jne. 10 minuuttia ennen tunnin alkua.

Äänestä
  • Millä alalla tällaista on?

    Äänestä

  • ex-amk... kirjoitti:

    Millä alalla tällaista on?

    Itse opiskelin aikoinani (no, tästä ei hyvin kauaa ole) tekniikan alalla. Siellä ei päästetty läpi säälistä. Päinvastoin myönnytyksiä ei tehty. Kirjojakin tarvittiin. Wikipediaa ei varsinaisesti saanut käyttää lähteenä, mutta joissakin pienissä harjoitustöissä se oli OK. Tässä olikin ainoa kohta, missä opettajat SAATTOIVAT päästää helpolla. Useimmille kurssit, harjoittelu ja opinnäytetyö (jos sinne asti pääsi) oli jatkuvaa ylämäkeä.

    Valmistumisen venyminen on hyvin tavallista tekniikan opiskelijoiden keskuudessa. Suuri(n?) osa heistä ei saavuta sitä koskaan. Jos ei valmistu ajallaan, kukaan ei välitä. Silloin on ihan omillaan, ja käytännössä opintoja on mahdotonta suorittaa loppuun. Näin itsellenikin kävi. Toivottavasti tulevilla opiskelijoilla on minua parempi onni, kun menevät Kokkolaan!

    Äänestä

En ole itse ollut oppilaan tuolla mutta tekisi mieli hakea.
Jos opetus on surkeaa niin eikö opettajille pitäisi pistää kengänkuva pyrstöön ja hommata parempia tilalle kuin lakkauttaa koko haarakonttori ja pakottaa oppilaat muuttamaan kokkolaan tai ouluun?

Äänestä

onko opettajat valeopeja,kaikkihan tänäpäivänä perustuu valheellisuuteen

Äänestä

Järkyttävää, jos 1000 opiskelijaa varten tarvitaan 100 henilökuntaa. Lakkautuspäätös on kansallinen etu ja ylivieskalaiset joutaa mennä Kokkolaan ym. kaupunkeihin opiskelemaan - sitä tarvitse aina kotona asua!

Äänestä
  • Eivät kaikki Ylivieskan yksikön opiskelijat asu kotona. Suuri osa on muuttanut ympäröivistä kunnista ja monet vielä kauempaa.

    Äänestä

  • Jos 1000 opiskelijaa varten on 100 henkilökuntaa, se tekee 1 henkilö 10 opiskelijaa kohti. Tästä huolimatta ryhmäkoot ovat usein suuria ja henkilöstöllä liikaa töitä. Opiskelijat eivät saa riittävästi ohjausta ja useimmilta koulu jää kesken. Siksi en itsekään valmistunut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tänne jäät kirjoitti:

Ammattikorkeakoulun opiskelijat marssivat ulos Ylivieskassa




Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun opiskelijat Ylivieskassa marssivat ulos oppilaitoksestaan keskiviikkona.

Mielenilmaus oli vastalause suunnitelmille, joiden mukaan Ylivieskan yksikkö lopetettaisiin ja toiminta keskitettäisiin Kokkolaan.

- Sehän ei käy päinsä. Tämä on niin hyvä yksikkö, että sitä kannattaa puolustaa, Ylivieskan Insinööriopiskelijat ry:n puheenjohtaja Taneli Voltti sanoo.

Hänen mukaansa opinahjo on tärkeä myös Ylivieskalle.

- Ylivieska on elinvoimainen paikkakunta, ja sen elinvoima pohjautuu osin ammattikorkeakoulun läsnäoloon.

Ylivieskan yksikössä voi opiskella tekniikkaa, sosiaalialaa, humanistista ja kasvatusalaa, matkailua ja liiketaloutta. Yksikössä opiskelee yli 1 000 opiskelijaa. Henkilöstöä on yli sata.

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu