jokainen sana, jokainen ajatus, jonka kirjoitin - kirjoitin sinulle, sillä olit läsnä nousevasta aamusta laskevaan iltaan sekä yössä - ennen kaikkea yössä - ja sinusta alkoi aikani ja sinuun palaavat ajatukseni, kuten tomu maahan, jota kivi sitoo.
kaiken jonka kirjoitin, kaiken jonka kuiskasin, herätin henkiin ja sisimmässäni lämmitin, sinulle, sinulle vain kirjoitin ja tämä tunne tulee elämään minua kauemmin, sillä vaikka sanat katoavat, hukkuvat tai kulkevat ohitse, ovat ne silti sinun sanojasi - ja minä rakastin - oi miten minä rakastin!
kaiken jonka kirjoitin, kaiken jonka kuiskasin, herätin henkiin ja sisimmässäni lämmitin, sinulle, sinulle vain kirjoitin ja tämä tunne tulee elämään minua kauemmin, sillä vaikka sanat katoavat, hukkuvat tai kulkevat ohitse, ovat ne silti sinun sanojasi - ja minä rakastin - oi miten minä rakastin!
Vastaukset 18
Vanhimmat
rakastit? eli et enää?
rakastan yhä. enemmän ja syvemmin kuin silloin kun tuon kirjoitin, vuosia vuosia sitten.
niin kaunista, ainakin omassa sisimmässä... sitä on varjeltava, eikä sitä saa antaa kenenkään tahrata... surullista, että se on usein salaista, niin salaista, ettei kohdekaan sitä tiedä.
ja sen menettää kun kyllin kauan salaa. vain sanat ja muistot jäävät.
Mistä tiedät että olet menettänyt hänet.
eiköhän täällä kirjoittaminen puhu puolestaan? jos yhteys toimisi tosielämässä en täällä olisi hetkeäkään.
niin, en olisi minäkään. Menettäminen tekee kipeää, mutta mitä olenkaan menettänyt jos kärsin pois rakkauden monitulkinnaisuuden; jää jotain aitoa,
tosirakkaus, mikään kahlittu muoto ei poista sitä. Tosielämänrakkaus. Miksi en saa rauhaa ja olen täällä ? Haen sovintoa nykyhetken kanssa rakkauteni* kanssa, olla sitä mitä ydinolemukseni on. Vaarallista ajatella : ) rakastaja ja rakastettava, ja välille muodostuva on rakkaus. Mutta ajatukseni olkoon positiivisesti asialla, työkaluna. Haluan tuon rakkauden voiman, sinut ja minut olemaan itse elämä. Jos ei onnistu elämässä millään tasolla, rakastan kuitenkin tuolta sanomattomalta puolen. Teen kaikkeni että katselen kärsivää "minääni", enkä tuottaisi heille kärsimystä omasta rakkaudestani. Siinä sitä onkin "työsarkaa": )
ajattelin itse noin vuosia sitten. asetin itseni marttyyriksi, ajattelin että on väärin rakastua varattuun mieheen. taustalla oli huono kokemus aiemmasta samanlaisesta tilanteesta sekä huono itsetunto. ja se jatkuva itsensä ja rakkautensa kieltäminen johti lopulta sen rakkauden menettämiseen, ei siihen että se rakkaus olisi päättynyt. se vain jatkuu, jatkuu yhä vain ja olen vankina sanojen maailmassa. rakastan koko maailmaa hänen puolestaan, mutta se maailma ei rakasta minua takaisin, ja sitä minä kuitenkin kaipaan kaikkein eniten.
ei maailman kuulu sinua rakastaa, elät silloin maailmasta, annat sen määritellä itsesi joka hetki... minun elämäni. Rakastaa, siinä ei ole oikeaa, väärää, enemmänkin kulloisenkin tilanteen hyväksymistä omana valintanaan. Tekeminen ei sellaisenaan muuta, suunnata olemiseen. Jokainen haluaa tulla heijastetuksi, nähtäväksi rakkaudessa, tulla ymmärretyksi maailmassa.
ei, yksipuolisesti rakastava on maailmankaikkeuden yksinäisin olento.
rakkaus on hyväksymistä, ei määrittelemistä, sitä voi antaa kaiken rakkautensa, mutta kokea ettei saa koskaan mitään takaisin, sillä rakkaus on myös vastavuoroisuutta, antamista. en ollut kyllin vahva silloin ajattelemaan, ettei se mitä tunsin olisi väärin. lämpöä, läheisyyttä, hyväksyntää... sitä jokainen janoaa, mutta jos niiden antaja ei ole se kenen vuoksi antaisit itse kaikkesi, eivät ne täytä ja lämmitä samalla tavalla. tyhjyys on ja pysyy. se että joskus katsoit toista silmiin ja ajattelit, tiesit sekä tunsit, että hän on yhtä yksin kuin sinäkin, katsoo maailmaa samalla tavalla, mutta koska ymmärsitte sen kumpikin, olittekin kaksin.
luuseri joka tyri kaiken ?
Olen sitten toinen luuseri, yksin niin tuttua, ykseyden koettua toisen kanssa kaksin, rakkautta on. Ei sitä tosiaan saa kaikkien kanssa, harvinaista on. Vaistoni liikahti pelosta, tyrimään selkeän asian. Sen jälkeen kaatui maalliseen syyhyn. Rakastan, kaipaan sitä kaksinaisuutta ykseyden : )
kaksi tyrinyttä marttyyriluuseria - miten sopivaa. :) tämä luuseri kuitenkin aikoo hyvittää kaiken kunhan saa tilaisuuden. en tee samaa virhettä enää toiste. joutilaisuudessa on helppo sääliä itseään ja murheet kasvavat mammuteiksi, ja samalla maailma jatkaa vihellellen menoaan, ja jossain on mies, jolla yhä on puolet sielustani. yksin vs. kaksin.
jollei itse anna kaatua.
kun tyrii niin siitä voi syyttää vain itseään.
Sinä.
kyllä minä olen, mutta musta kylki kummallakin. mutta taitaa tämä murheeni silti olla pieni monen muun vaikeuksien rinnalla, sillä se on vain yksin minun taakkani.
Kaunis kirjoitus.
Kuin omani tai "hänen".
Sillä erotuksella, että rakastan edelleen
ja tiedän, että hän rakastaa edelleen.
Tällä kertaa sen on vain mentävä näin.
Tunteet on vain pidettävä enää omina ja vaalia niitä. Ei rakkaus mihinkään katoa.