Avun hakeminen

Olen kohta 18 vuotias opiskelija ja vaikka olenkin jo pitkään ollut sitä mieltä etten lääkkeisiin halua turvautua ja että pärjäisin yksin olen viimein myöntänyt itselleni että tarvitsen ammattiapua. Oireita en tässä ala kirjoittamaan sillä yksikään teistä ei sitä romaania jaksaisi lukea.

Ongelmana vain etten osaa hakea apua. Vanhempien kanssa en ole väleissä eikä minulla ole ensimmäistäkään luotettavaa ystävää. Lääkärille/sairaanhoitajalle ajan varaaminen ei onnistu. Oikeastaan itse ajan varaaminen puhelimitse onnistuu mutta terveyskeskuksen ovella huomaan olevani kykenemätön astumaan sisään. Terkkarille olen yrittänyt useampaankin kertaan ja sama ongelma. Oven edessä iskee täysin epätodellinen tunne, tavallaan paniikki, ja ennenkuin huomankaan itken ja tärisen enkä saa kättäni nostettua kahvalle. Yritin myös kirjoittaa sähköpostia terkkarille ja pitkän viestin päätteksi sain vain huomata, taas, olevani kykenemätön painamaan 'lähetä'.

Oikeastaan pystyn tosissani ajattelemaan avun hakemista vain koiraani sylissä pitäen. Säälittäväähän se on mutta ainoa 'läheiseni', ainoa jolle voin kertoa huolistani ja ainoa johon osaan luottaa on koira. Siinähän se onkin että koirani on jo vanha ja kun se aikanaan kuolee minulle ei jää mitään jollen siihen mennessä ole saanut solmittua yhtäkään ihmissuhdetta.
Kykenen siis ottamaan itseäni niskasta kiinni koirani ollessa rinnallani mutta kun pitäisi mennä paikanpäälle en kykene vaikka kuinka yritän itseäni pakottaa.

Mistä voisin hakea apua? Miten?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

itselläni on ollut joskus kaikkea sekavaa meneillään ja halusin päästä niistä juttelemaan ja selvittelemään, niin menin koulun terveydenhoitajalle,ja hän kertoi paikan ja yhteystiedot minne voi soittaa. Hän varmasti antaa suoraan sen paikan numeron mihin probleemasi liittyy.. Lääkkeitä en itse ainakaan tarvinnut kun auttoi jo se että pääsi juttelemaan ammatti ihmisen kanssa joka sai itselläni heräämään ihan uusia ajatuksia ja mielipiteitä,, vaikeaa kun ei tiedä mikä sinua sitten vaivaa.. mutta rohkeasti mene vaikka terveydenhoitajalle puhumaan, ei ainakaan kannata hävetä tai mitään sellaista. :)

Äänestä

kokeileppas tukinettiä, sinne voi tietääkseni kirjoitella ammatti-ihmisille. Mutta sanon näin omasta kokemuksesta, avun hakeminen kannattaa. Se oli itsellenikin erittäin vaikeaa, mutta elämäni parhain teko. Sun pitää nyt päästä yli tuosta oven avaus paniikista, jonain päivänä sun on mentävä sinne, nettikeskustelut ei kuitenkaan pidemmän päälle riitä. Mietippä seuraavia kysymyksiä:

mikä avun hakemisessa ahdistaa? -häpeä, -pelko ettet saa sanotuksi asioita,- tiedätkö mikä on ahdistuksen syy, ja et pysty sitä ääneen sanomaan kenellekään?
tunnetko syyllisyyttä avun hakemisessa? onko sinua painostettu olemaan tietynlainen, elämään tietyllä tavalla?

kun ahdistuksen syitä erittelee ja selvittää itselleen, se auttaa hallitsemaan niitä ja pystyt hakemaan paremmin apua. On tärkeää kohdata kaikenlaisia tunteita, myös huonoja, ajattelet niitä vain raakasti ja mietit miltä ne tuntuvat, mitä tunteita sinussa herää, miksi. Tsemppiä jatkoon!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koiratyttö kirjoitti:

Olen kohta 18 vuotias opiskelija ja vaikka olenkin jo pitkään ollut sitä mieltä etten lääkkeisiin halua turvautua ja että pärjäisin yksin olen viimein myöntänyt itselleni että tarvitsen ammattiapua. Oireita en tässä ala kirjoittamaan sillä yksikään teistä ei sitä romaania jaksaisi lukea.

Ongelmana vain etten osaa hakea apua. Vanhempien kanssa en ole väleissä eikä minulla ole ensimmäistäkään luotettavaa ystävää. Lääkärille/sairaanhoitajalle ajan varaaminen ei onnistu. Oikeastaan itse ajan varaaminen puhelimitse onnistuu mutta terveyskeskuksen ovella huomaan olevani kykenemätön astumaan sisään. Terkkarille olen yrittänyt useampaankin kertaan ja sama ongelma. Oven edessä iskee täysin epätodellinen tunne, tavallaan paniikki, ja ennenkuin huomankaan itken ja tärisen enkä saa kättäni nostettua kahvalle. Yritin myös kirjoittaa sähköpostia terkkarille ja pitkän viestin päätteksi sain vain huomata, taas, olevani kykenemätön painamaan 'lähetä'.

Oikeastaan pystyn tosissani ajattelemaan avun hakemista vain koiraani sylissä pitäen. Säälittäväähän se on mutta ainoa 'läheiseni', ainoa jolle voin kertoa huolistani ja ainoa johon osaan luottaa on koira. Siinähän se onkin että koirani on jo vanha ja kun se aikanaan kuolee minulle ei jää mitään jollen siihen mennessä ole saanut solmittua yhtäkään ihmissuhdetta.
Kykenen siis ottamaan itseäni niskasta kiinni koirani ollessa rinnallani mutta kun pitäisi mennä paikanpäälle en kykene vaikka kuinka yritän itseäni pakottaa.

Mistä voisin hakea apua? Miten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu