televisio

Ostinpa uuden television ja huomasin sellaisen toiminnan siinä, että kuvan voi laittaa pimeäksi, siis ääni vain kuuluu! No tuli sitten mieleen vl-perheeni ja sukulaiset, jotta hehän voisivat katsoa tai siis kuunnella televisiota :) kätevää.

No vakavasti puhuen, en kehtaa ehdottaa moista, mutta koska liikkuva kuva on jossain vaiheessa saarnattu synniksi, niin miten on pimennetty kuva mutta ääni kuuluu? Voishan ajankohtaisohjelmia ja uutisia sitten vain kuunnella, niinkö radiota paitsi että onhan sekin ollut joskus syntiä....
9169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Onhan vl-oppilaat osallistuneet koulu-TV -tunnille niin, että ovat istuneet luokan perällä, katse takaseinään päin, jolloin he eivät nähneet syntistä TV -kuvaa, mutta kuulivat ohjelman.
Muistan miten pahalta tuntui, kun luokan nurkassa oli TV ja miten pahalta tuntui mennä johonkin kylään, jossa keskellä olohuonetta oli syntinen, kadotukseen vievä TV.

Äänestä
  • Joo, ja tänä päivänä VL:t eivät itsekkään tiedä tai osaa perustella, miksi TV on kielletty.
    Liikkuva kuva- vai huonekalukielto?

    Äänestä

  • huhheijjaa kirjoitti:

    Joo, ja tänä päivänä VL:t eivät itsekkään tiedä tai osaa perustella, miksi TV on kielletty.
    Liikkuva kuva- vai huonekalukielto?

    Olavi siellä konttorilla Tuomaksen kanssa päivittää syntilistaa, nyt TV.tä saa katsoa, mutta sitä ei saa omistaa.

    Äänestä

  • ja vl-kansa hurraa!! kirjoitti:

    Olavi siellä konttorilla Tuomaksen kanssa päivittää syntilistaa, nyt TV.tä saa katsoa, mutta sitä ei saa omistaa.

    Tämä on tosiaan mielenkiintoinen käänne opissa.

    Äänestä

  • Opillinen asia kirjoitti:

    Tämä on tosiaan mielenkiintoinen käänne opissa.

    näinhän se menee, liikkuvaa kuvaa katsellaan tullen mennen ja TV:kin on seuravideoiden katselua varten huonekaluna kammarissa.
    Jospa se onkin niin, että TV ei ole uskovaisen kodin olohuoneen huonekalu, hmmmmm.

    Aikuiset ihmiset, haloooooo!!!!!!

    Äänestä

Internet on pahempi törkyloota vielä, kuin TV ja se lienee sallittu vanhoillislestadiolaisillekin ? Mikä logiikka tuossa mahtaakaan olla ?

Äänestä

"Televisiopäätöksestä muodostettiin kurinpitoväline, jossa ei enää ollut lainkaan kyse sopimattomien ohjelmien välttämisestä, vaan tottelemisesta ja alistumisesta yhteisön kollektiivisen ratkaisun orjaksi, ehdoitta ja kyselemättä." Lainaus Omat Pulut - palstalta.
TV-kiellon syy ja tausta:
TV-päätöksen takana on 1960-luvun alun tilanne. Tv tuli vl-alueelle, kun Pihtiputaan, Ylivieskan ja Kiimingin tv-asemat aloittivat toimintansa 60-luvun alussa. Aluksi sen katselu oli sallittua myös vl:lle. Innostus katseluub oli kansan keskuudessa alussa suurta ja kaikki muut harrastukset mm. seuroissa käynti sai väistyyä. Seurapenkit jäivät tyhjillee.Tällöin vl-maallikkopuhujien suuri, SYT-rahoilla korruptoitu armeija, johtajanaan HS, alkoi pelätä valtansa hiipumista.
Seurauksena oli ehdoton Tv-kielto Ylivieskan Suviseuroissa 1963.

Äänestä

Kirjoitit: "saarnattu synniksi". Uuden liiton ajassa ei ole mikään muu syntiä, kuin se, että eroaa Jumalasta. Uudessa testamentissa Jeesuksen sanoista voi hyvin ymmärtää, että synti on jo siinä, että mies ja nainen ovat erikseeen ihmisessä.(Matt.5)(Luuk.20:34-)(Ilm.20:6).

Jumalan tai Taivaan valtakunnassa ollaan lapsen- tai enkelinkaltaisia. "olkaa täydelliset niin kuin Taivaallinen Isä on täydellinen". Paavalikin kirjoittaa Kristuksesta itsessään ja kaikissa aikanaa(Gal.2:20)(1.Kor.15:19-). Edelleen Paavali kirjoittaa salatusta viisaudesta täydellisten kesken.

Äänestä

Nuoruudessa kun tuli halu katsella alastomien naisten vartaloita, menin kirjastoon internettiin. Kavereiden kotien TV:sta ei tullut päiväaikaan kuin asiaohjelmia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hoksaaja1 kirjoitti:

Ostinpa uuden television ja huomasin sellaisen toiminnan siinä, että kuvan voi laittaa pimeäksi, siis ääni vain kuuluu! No tuli sitten mieleen vl-perheeni ja sukulaiset, jotta hehän voisivat katsoa tai siis kuunnella televisiota :) kätevää.

No vakavasti puhuen, en kehtaa ehdottaa moista, mutta koska liikkuva kuva on jossain vaiheessa saarnattu synniksi, niin miten on pimennetty kuva mutta ääni kuuluu? Voishan ajankohtaisohjelmia ja uutisia sitten vain kuunnella, niinkö radiota paitsi että onhan sekin ollut joskus syntiä....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu