Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Käytös

Dulaluulan

Olin syksyllä tanssilavakeikalla Saarijärvellä Kukonhiekassa ja ensimmäisen kerran näin T Kansan käytöksen. Ilmeisesti on niin tarkka siitä että antaa täydellisen taiteellisen elämyksen yleisölle kun haukkui välillä itsekutakin soittajaa, milloin ei soittanut oikeaa kitaraa, ei hiljentänyt jne, näytti ihan että soittajat olivat jäykkiä ja niin "koulupoikaa" että teki pahaa. Kiroili, ja närkästyi kun yleisö ei taputtanut tarpeeksi jonkun biisin jälkeen eikä yhtynyt täydellä kurkulla kuoroon, mutta niin vaan mekin kuuliaisina laulettiin kun maestro komensi. Olin lavan tuntumassa melkein koko ajan, että tosi on. Tästä syystä en mennyt hänen Sydämellä-konserttia katsomaan, ehkä taas joskus menen kun mieli lauhtuu.
Tuon ex-avokkeen avautumista ja juttuja ihmettelen.

15

209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2008

      No onko mielesi jo lauhtunut nyt kolmen vuoden jälkeen tuosta tapahtuneesta ? Ei kannata sentään ikuisesti Tapsalle vihoitella sinunkaan.

    • Gilla*

      Tapsa joskus halua ohjata bändiä aika näkyvästikkin, mutta miksei hän niin saisi tehdä? Maksaahan hän kuitenkin niiden soittajien palkatkin. Ei hän sitä ilkeyttään tee, vaan siksi että haluaa tarjota parasta yleisölle. Siksi vaatii orkkaansakin hoitamaan hommansa parhaansa mukaan.

      • Annu.

        Haista sinä "parasta"! Sekö on yleisölle parasta että kiroilee kun ei taputeta tarpeeksi? Äijä on todella ulkona siitä mitä varten on siellä lavalla, eli yleisöä varten. Sen mukaan pitäisi käyttäytyä. Ihmettelen oikeasti kuinka viitsitte mennä sen keikalle jännittämään kuinka se milloinkin käyttäytyy. Itse nautin ihan muunlaisesta viihteestä.


    • Gilla*

      Niin ja tuohan tapahtui syksyllä 2008, jolloin Tapsalla oli just takanaan ero pitkäaikaisesta suhteesta avovaimonsa kanssa ja siksi sillä varmaan oli vähän pinna kireellä.

    • Asiakaspalvelija?

      asianmukainen työnantaja on fiksu pomo orkan järkille, tuollainen käytös ei asiallista.
      kautta aikain, ihan nuoresta asti tapsan käytös keikoilla outoa, ehkä kertoo hnekisestä terveydestä tai psykofyysisestä ongelmakentästä( mm. diabetes aiheuttaa käytösongelmia),mutta aina ollut sellainen mies, että pitää olla varuillaan muiden, ego repee, niin täynnä itseään.
      On nähty yksityiselämäsäkin millainen...
      Yhden kerran mm. ravintolassakin komensi asiakkita" kuka täällä esiintyy minä vai te" yms yms yms, asiakkaiden pitäisi kunnella kuin konsertissa kapakassakin häntä.
      Eläkeratkaisu olisi paikallaan, työkyvyttömyys tai joku varahiseläke...

      • entinen fani

        Nimenomaan.
        Maksava yleisö on hänen korkeutensa ASIAKKAITA ja hänen korkeutensa pitäisi, huom. pitäisi, osata PALVELLA asiakkaitaan.
        Eihän nyt hyvänen aika kenenkään pitäisi joutua jännittämään artistin käytöstä, että mikä tuuli pään läpi milloinkin puhaltaa. Yleisö maksaa niin artistin kuin orkesterinkin palkat ja näinollen yleisön pitäisi saada nauttia vapaa-ajallaan ilman, että artisti haukkuu orkesterinsa jäsenet, toiset artistit, yleisönsä.....listahan on loputon.

        Ja kohta katoaa tämäkin viesti, kunhan sheriffi pääsee taas vauhtiin.
        Tämän palstan sheriffin pitäisi tajuta itse astua sivuun kun näyttää siltä, ettei tämä hänen mielestään ole keskustelupalsta vaan täällä pitäisi vaan kehua ylisuurella egolla varustettua iskelmälaulajaa. Herääkin kysymys, että ovatko molemmat, niin Kansa kuin sheriffikin jonkinasteisia narsisteja.... vai onko kyseessä yksi ja sama henkilö!


      • Sinä et ole milloinkaan Tapsan keikalla ollut. Kirjoitata täällä vaan paskaa minkä kykenet . Tutkituta ne omat psykofyysiset ongelmakenttäsi ja henkisen tilasi, nimittäin aihetta kyllä olisi.


      • entinen fani kirjoitti:

        Nimenomaan.
        Maksava yleisö on hänen korkeutensa ASIAKKAITA ja hänen korkeutensa pitäisi, huom. pitäisi, osata PALVELLA asiakkaitaan.
        Eihän nyt hyvänen aika kenenkään pitäisi joutua jännittämään artistin käytöstä, että mikä tuuli pään läpi milloinkin puhaltaa. Yleisö maksaa niin artistin kuin orkesterinkin palkat ja näinollen yleisön pitäisi saada nauttia vapaa-ajallaan ilman, että artisti haukkuu orkesterinsa jäsenet, toiset artistit, yleisönsä.....listahan on loputon.

        Ja kohta katoaa tämäkin viesti, kunhan sheriffi pääsee taas vauhtiin.
        Tämän palstan sheriffin pitäisi tajuta itse astua sivuun kun näyttää siltä, ettei tämä hänen mielestään ole keskustelupalsta vaan täällä pitäisi vaan kehua ylisuurella egolla varustettua iskelmälaulajaa. Herääkin kysymys, että ovatko molemmat, niin Kansa kuin sheriffikin jonkinasteisia narsisteja.... vai onko kyseessä yksi ja sama henkilö!

        Tapsa on hyvä yleisönpalvelija. Muunmuassa viimekesänäkin keikoilla lauloi paljon yleisön toivomia biisejä ja muutoinkin otti todella hyvin yleisön huomioon. välillä olen ollut keikoilla joissa Tapsa on huomauttanut jollekkin bändinjäsenelle säestyksestä jotain, mut koskaan en ole kuullut, että olis yleisöä morkannut ( paitsi jos joku kännikala on jotain örissyt ja häiriköinyt siellä yleisön joukossa , niin sitä on kehoittanut olemaan hiljaa tai/ja lähtemään pois ).


    • Cursum perficio

      Kun on maustemitalla annettu ei voi eds teelusikalla pyyttää. Koskee niin Tapsuliiniä kuin Justiinax Liinilää ja heidän hengeheimolaisia, homo stupidos Liinilaex- rotua.

    • ********************

      Olisi ehkä heti kannattanut Kansalle itselleen huomauttaa sopimattomasta käytöksestä eikä sitten jälkikäteen siitä netissä itkeä.

    • Sepitini

      En puolustele Tapsan käytöstä tuossa tilanteessa se oli asiatonta , mutta selvästi ihan tarkoitushakuisesti ja laskelmoidusti aiheen aloittaja laittoi tuon jutun tänne Tapsaa mustamaalatakseen juuri nyt kun tällä alkoi joulukonsertikiertue.
      Tuo tapaushan ei nyt mikään ihan tuore ole ( ei siis ole tältä kesältä) vaan kolmen vuoden takaa.

    • Käkäytös

      Tapaus voisi olla eiliseltä. Miten se käytös nyt yhtäkkiä muuttuisi?

      • keikoilla kävijä

        Kyllä se voi vaikuttaa käytökseen jos ei yksityisasiat ole kunnossa. Mutta nyt ei Tapsan käytöksessä keikoilla ollut pitkään aikaan mitään moitittavaa. Päinvastoin on ollut hyvällä ja reippaalla mielellä. Ei ole äksyillyt eikä kiukutellut, saati yleisöä komennellut.


    • kaiken tietävä

      olen ollut kymmeniä kertoja tapanin esiintyessä lavoilla,on sillä tapana orkesterin soittajia komennella,taitaa olla tapa.
      laulajana on hyvä tenori.
      hänelä on todettu aikoja sitten persoonallisuushäiriö,käytös voi muuttua joskus.
      ei kannata arvostella .

      • Lorujaje

        Orkesteria saattaa komennella ( ei aina kuitenkaan ), mutta aniharvoin olen hänen YLEISÖÄ kuullut komentelevan. Eli se ei kuulu hänen tapoihinsa. Orkan pomottaminen ja johtaminen ehkä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2207
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2043
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1652
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1480
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1456
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1367
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1334
    8. 52
      1238
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe