Aurinko laski yli meren vaahdon ja ranta nukkui,
ja vuorella seisoi joku ja lauloi.
Kun sanat putosivat veteen, olivat ne kuolleet.
Ja laulu katosi mäntyjen taakse ja hämärä vei sen pois.
Kun kaikki oli äänetöntä, ajattelin vain,
että hämyisellä kalliolla oli sydänverta,
aavistin hämärästi, että laulu oli
jostakin, mikä ei koskaan palaa.
- Edith Södergran -
ja vuorella seisoi joku ja lauloi.
Kun sanat putosivat veteen, olivat ne kuolleet.
Ja laulu katosi mäntyjen taakse ja hämärä vei sen pois.
Kun kaikki oli äänetöntä, ajattelin vain,
että hämyisellä kalliolla oli sydänverta,
aavistin hämärästi, että laulu oli
jostakin, mikä ei koskaan palaa.
- Edith Södergran -
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vuorelle nousen yksin hiljaisuuteen,
katselen kuuntelen.
Ymmärrän nyt hyvin,
vain yksin ollessaan voi rakastaa.
Vain sinä voisit tulla sinne myös istumaan.
Sydämet paikallaan.
Kummalliset kalat liukuvat syvyydessä,
tuntemattomat kukat loistavat rannalla;
olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki toiset värit –
mutta ihana meri on vaarallisin nähdä,
se herättää tulevien seikkailujen janon:
mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin.
- Edith Södergran -
Voi luoja kuinka kaunista.
Ja minä olen onnellinen
että tunnen, näen sieluni silmin,
osaan samaistua
laskeutuvaan aurinkoon,
meren vaahtoon,
katoaviin sanoihin,
hämärän tuomaan hiljaisuuteen.
Ei paluuta.
Tämä hetki. Nyt.
Laulan uusin sävelin.
Vielä. Hetken.
Sieluni oli vaaleansininen puku, taivaanvärinen.
Jätin sen kalliolle meren rannalle
ja alastonna tulin sinun luoksesi, naisen tavoin.
Ja naisena istuin pöytäsi ääressä,
join lasin viiniä, hengitin ruusujen tuoksua.
Sinä näit, että olin kaunis
ja muistutin jotakuta, jonka olit nähnyt unessa.
Minä unohdin kaiken, unohdin lapsuuteni ja kotimaani.
Tiesin ainoastaan olevani hyväilyjesi vanki.
Ja sinä otit hymyillen kuvastimen, käskit minun katsoa itseäni.
Näin että olkapääni olivat tomusta tehdyt ja murenivat tomuksi,
näin että kauneuteni oli sairas ja tahtoi – katoamistaan.
Oi sulje minut syliisi niin lujasti että ei minulta mitään puutu.
- Edith Södergran -