Omien rakkaiden moittiminen on raskainta... Itseeni en enään usko enkä jaksa ponnistaa enään mihinkään... Kukaan ei tiedä mitä koen sisällä enkä halua sitä kertoa koska kukaan ei sitä uskoisi. Olen vaan heidän mielestään laiska ja en saa mitään aikaiseksi. Niin paljon kun itselleni kerron että nyt on aika aloittaa reipas ja normaali elämä niin se ei onnistu... Aamulla voisin nukkua vaikka iltaan asti mitä sitten jos herään? Herään ja koen taas pettymyksiä itseeni ja muihin. Riitelyä ja haukkumista. Kun en jaksa enään edes pistää vastaan vaan hyväksyn kaiken mitä rakkaiden ihmisten suusta tulee. En tiedä mihin asti... mutta haluaisin nukkua niin kauan että olis hyvä olla... Katson aina niin ihastellen niihin ihmisiin, jotka jostain saavat iloa elämäänsä, nauttivat niin arkisista asioista...
Jos sitä vaan rohkenis joku päivä päättämään päivänsä... Jos kerta olen niin huono ihminen kuten kaikki sanoo niin miksi olisin enään täällä. Hyviä päiviä on... mutta tiputus on aina nopea ja rankka....Kai tässä on vielä pientä toivoa sisällä kun kerta olen vielä täällä.
Jos sitä vaan rohkenis joku päivä päättämään päivänsä... Jos kerta olen niin huono ihminen kuten kaikki sanoo niin miksi olisin enään täällä. Hyviä päiviä on... mutta tiputus on aina nopea ja rankka....Kai tässä on vielä pientä toivoa sisällä kun kerta olen vielä täällä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Toivoa on!! Tiedän, mistä puhut, kun sanot, että tiputus tapahtuu helposti ja nopeasti ja sen jälkeen voisi taas vain nukkua koko päivän.. Mutta toivoa on! Lähde hakemaan apua ulkopuolelta (ellet ole sitä jo tehnyt). Hae jutteluapua mielenterveyspuolelta! Se auttaa, ihan tosi! Jos läheisesi vain moittivat sinua, sinun täytyy päästä purkamaan niistä jollekin ulkopuoliselle, ammattikuuntelijalle. Koita jaksaa! Toivoa on!