Missä vaiheessa suhdettanne olette sanoneet toiselle olleene rakastuneita häneen? (ja oletteko muuten saaneet välittömästi vastakaikua tunteillenne?)
Itse olen aivan korviani myöten ihastunut erääseen naiseen, jonka olen tuntenut vasta muutaman kuukauden. Ellen jopa rakastunut, koska joka ikinen ilta kun menen nukkumaan ajattelen häntä, joka ikinen aamu kun herään ajattelen häntä, sillon kun en keskustele hänen kanssaan ajattelen mistä haluaisin hänen kanssaan keskustella ja sillon kun en tee sitäkään ajattelen vain häntä. Ja tätä on jatkunut jo tolkuttoman kauan. En saa mitään aikaan kun en saa häntä millään pois mielestäni.
Koska ollaan tunnettu vasta näin vähän aikaa, niin en oikein usko että tunne olisi vielä molemminpuolinen.. Mutta ihan näin uteliaisuudesta kysynkin, että kuinka pian olette sanoneet toiselle rakastavanne häntä? (ja miten tämä on muuten sijoittunut yhteenmuuton kanssa? oletteko ensin muuttaneet asumaan yhteen ja tutustuneet todella hyvin toisiinne, vai toisinpäin?)
Olen jo 100% varma että haluan viettää loppuelämäni hänen kanssaan

Vastaukset 3
Vanhimmat
En usko että hän haluaisi minun sanovan että rakastan häntä.
Ei ole ollut suhteita. En ole koskaan sanonut kellekään ett rakastan ja kukaan ei ole mulle sanonut noita sanoja ja tuskin tulee kukaan sanomaankaan noita sanoja mulle.
Puolen vuoden jälkeen, en muista tarkalleen. Rkastuin myös jo ennen suhdetta, hullunkurista. Tai luulin olin niin pöljä, mutta vahvasti siihen suuntaan.