Luettua viisautta, ei koettua

>>Eikö se hieman kerro siitä, ettei itse asiaa ymmärretä, kun sitä ei voi suomeksi sanoa? >>

Se kertoo että puhutaan sanskritin kielellä. Ei muuta.

Termit vaihteloo kirjoitti:

>>Eikö se hieman kerro siitä, ettei itse asiaa ymmärretä, kun sitä ei voi suomeksi sanoa? >>

Se kertoo että puhutaan sanskritin kielellä. Ei muuta.

Jos asiaa ei ymmärretä, niin voi yhtä hyvin puhua sanskriä.

"Eikö buddha käskenyt hylkäämään kaikki opit (ml. kai termit) ja seuraamaan "sydämen tietä". Nyt tuntuu usein olevan käynnissä jonkinlainen kiista oikeoppisuudesta. "

Minusta Buddha ei missään sanonut että opit pitäisi hylätä. Sen sijaan hän kehoitti tutkimaan opetuksia kuten kultaseppä tutkii kultaa, puhdistamaan siitä epäpuhtaudet ja pitämään sen mikä johtaa itsen ja toisten pitkäaikaiseen hyvinvointiin. Buddha jakaa myös viisauden kolmeen erilaiseen tasoon, kuultuun eli ulkoaopittuun, omakohtaisella järjenkäytöllä ja koettelulla ymmärrettyyn sekä suoraan kokemusperäiseen ymmärrykseen. Vasta näistä viimeinen vapauttaa kärsimyksestä, mutta se ei tarkoita etteikö kaksi ensimmäistäkin olisi tärkeitä. Kaksi ensimmäistä johtavat harjoituksen ääreen, jonka kautta vasta voi ymmärtää todella sen mistä oli kyse suoraan kokemalla.

Lännessä buddhalaisuus on tullut monen filtterin kautta. Ensin tuli Zen sen jälkeen kun Japanilaiset ensin sovittivat sen viisaasti läntisiin romanttisiin ihanteisiin. Jo chan -buddhalaisuudessa alkoi olla kiinan kulttuurissa laajemmin läsnä ollutta skeptisyyttä kieleen ja älylliseen erittelyyn. Japanissa tämä vahvistui ja kun buddhalaisuutta siellä modernisoitiin niin kokemus nostettiin ainoaksi kriteeriksi ja opetuksille viitattiin kintaalla. Tämä sopi silloisiin suuntauksiin jotka olivat antiauktoritäärisiä, korostivat intuitiota ja tunnetta järjen ja teorian kustannuksella. Tämä on valitettavaa sillä ainakin varhaisella buddhalaisuudella on vahva älyllinen perusta, joka siirtynyt esim Tiibetin yliopistoihin. Kun tämä perusta poistetaan kokonaan tulee buddhan opista muodotonta ja ryhditöntä "oman sydämen seuraamista", joka helposti sekoaa muihin New Age tai uushindulaisiin suuntauksiin. Joissakin muodoissa aletaan jopa suhtautumaan vihamielisestä järjen käyttöön tai erittelyyn.

Ongelma intuition seuraamisessa on että se johtaa helposti vain kulttuurillisen intution seuraamiseen eli niiden eettisten ideaalien käyttöönottoa jotka on muutenkin kulttuurista mukaan poimittu ja suurin osa esitietoisella tasolla. Intuitio on eri asia kuin todellisuuden ymmärtäminen suoralla kokemulla. Ilman älyllistä perustaa buddhalaisuudesta tulee jotain jota voidaan helposti sulauttaa osaksi uusliberaalia maailmankuvaa, vähän kuorruttamaan ja helpottamaan sitä eksotiikalla mindfulnessilla. Tuollaisena se tuskin tulee kovin tukevasti koskaan kiinnittymään länteen. Minusta siis opillisuuden korotaminen on tärkeää sillä se tarjoaa perustan jolle harjoitus asettuu. Tämä on oma kokemukseni. Mitä enemmän olen tuohon perustaan tutustunut sitä paremmin olen ymmärtänyt harjoitusta ja siinä tuloksia saavuttanut. Tämä nyt johtuu myös siitä että olen aika "teoreettinen" ihminen.

Mutta siis varhaisimmissa lähteissä ei ole tuollaista lännelle tyypillistä suoran kokemuksen ja opiskelun vastakkainasettelua vaan ne nähdään synergeettisinä. Eri traditiot tosin korostavat eri tavalla kokemusta. Postmoderni zen ja tiibetin buddhalaisuus varmaan vastaparit ja Theravada jossain siinä välissä.

Olen näitä asioita opiskellut, mutta olen myös kököttänyt tyynyllä melkoisesti.

Ryppyiset kädet kirjoitti:

Jos asiaa ei ymmärretä, niin voi yhtä hyvin puhua sanskriä.

दुःख, duḥkha, संघ saṃgha, buddha (बुद्ध)

Termien selityksiä
http://www.e-sangha.com/alphone/dict.htm

123nimimerkki kirjoitti:

"Eikö buddha käskenyt hylkäämään kaikki opit (ml. kai termit) ja seuraamaan "sydämen tietä". Nyt tuntuu usein olevan käynnissä jonkinlainen kiista oikeoppisuudesta. "

Minusta Buddha ei missään sanonut että opit pitäisi hylätä. Sen sijaan hän kehoitti tutkimaan opetuksia kuten kultaseppä tutkii kultaa, puhdistamaan siitä epäpuhtaudet ja pitämään sen mikä johtaa itsen ja toisten pitkäaikaiseen hyvinvointiin. Buddha jakaa myös viisauden kolmeen erilaiseen tasoon, kuultuun eli ulkoaopittuun, omakohtaisella järjenkäytöllä ja koettelulla ymmärrettyyn sekä suoraan kokemusperäiseen ymmärrykseen. Vasta näistä viimeinen vapauttaa kärsimyksestä, mutta se ei tarkoita etteikö kaksi ensimmäistäkin olisi tärkeitä. Kaksi ensimmäistä johtavat harjoituksen ääreen, jonka kautta vasta voi ymmärtää todella sen mistä oli kyse suoraan kokemalla.

Lännessä buddhalaisuus on tullut monen filtterin kautta. Ensin tuli Zen sen jälkeen kun Japanilaiset ensin sovittivat sen viisaasti läntisiin romanttisiin ihanteisiin. Jo chan -buddhalaisuudessa alkoi olla kiinan kulttuurissa laajemmin läsnä ollutta skeptisyyttä kieleen ja älylliseen erittelyyn. Japanissa tämä vahvistui ja kun buddhalaisuutta siellä modernisoitiin niin kokemus nostettiin ainoaksi kriteeriksi ja opetuksille viitattiin kintaalla. Tämä sopi silloisiin suuntauksiin jotka olivat antiauktoritäärisiä, korostivat intuitiota ja tunnetta järjen ja teorian kustannuksella. Tämä on valitettavaa sillä ainakin varhaisella buddhalaisuudella on vahva älyllinen perusta, joka siirtynyt esim Tiibetin yliopistoihin. Kun tämä perusta poistetaan kokonaan tulee buddhan opista muodotonta ja ryhditöntä "oman sydämen seuraamista", joka helposti sekoaa muihin New Age tai uushindulaisiin suuntauksiin. Joissakin muodoissa aletaan jopa suhtautumaan vihamielisestä järjen käyttöön tai erittelyyn.

Ongelma intuition seuraamisessa on että se johtaa helposti vain kulttuurillisen intution seuraamiseen eli niiden eettisten ideaalien käyttöönottoa jotka on muutenkin kulttuurista mukaan poimittu ja suurin osa esitietoisella tasolla. Intuitio on eri asia kuin todellisuuden ymmärtäminen suoralla kokemulla. Ilman älyllistä perustaa buddhalaisuudesta tulee jotain jota voidaan helposti sulauttaa osaksi uusliberaalia maailmankuvaa, vähän kuorruttamaan ja helpottamaan sitä eksotiikalla mindfulnessilla. Tuollaisena se tuskin tulee kovin tukevasti koskaan kiinnittymään länteen. Minusta siis opillisuuden korotaminen on tärkeää sillä se tarjoaa perustan jolle harjoitus asettuu. Tämä on oma kokemukseni. Mitä enemmän olen tuohon perustaan tutustunut sitä paremmin olen ymmärtänyt harjoitusta ja siinä tuloksia saavuttanut. Tämä nyt johtuu myös siitä että olen aika "teoreettinen" ihminen.

Mutta siis varhaisimmissa lähteissä ei ole tuollaista lännelle tyypillistä suoran kokemuksen ja opiskelun vastakkainasettelua vaan ne nähdään synergeettisinä. Eri traditiot tosin korostavat eri tavalla kokemusta. Postmoderni zen ja tiibetin buddhalaisuus varmaan vastaparit ja Theravada jossain siinä välissä.

Olen näitä asioita opiskellut, mutta olen myös kököttänyt tyynyllä melkoisesti.

Lue lisää

En nyt muista mistä olen lukenut, mutta muistelen Buddhan sanomaksi kerrotun, että hän on vain lautta, joka vie vastarannalle. Ja joka tulee hylätä kun on päässyt joen yli. Itse tulkitsen tuon niin, että buddha opastaa oikealle tielle, mutta tielle päästyään ihmisen pitää kulkea sitä yksin. Samaa asiaan vittaa kirjailija Sheldon Koppin kirjan nimi: Jos kohtaat matkallasi buddhan tapa hänet.

Näen myös että tuon ajatuksen taustalla on nimenomaan pitää buddhalaisuus puhtaana dogmeista ja oikeaoppisuudesta, mitkä tunnetusti valtaavat tehokkasti opin kuin opin. Ja lopulta käy niin kuin esim. kristinuskossa, että kinastellaan yhdestä Raamatun lauseesta ja sivuutetaan toinen, kukin käyttöötarpeensa mukaan. Ehkä tämä - dogmaattisuuden pelko - on ryöminyt buddhalaisuuteen vasta sen noustua valtauskonnoksi, ja siksi ristiriitaa sen varhaisvaiheissa ei niin ole. Buddhalaisuushan on monilta osin hyvin lähellä sitä vanhempaa taolaisuutta, jossa oppi on myös hyvin toissijaisessa roolissa. Taolaisuudessa valaistumista etsitään katsomalla luontoa ja oppimalla siitä.

Buddhan opetukset ja Karman laki sisällyttävät vastuun oikeasta elämästä ihmiselle itselleen. Jos tämän vastuun haluaa kantaa (eikä vetoa esim. Buddhan opetuksiin) ei ihminen tarvitse ovinkaan suuria oppeja, lähinnä vain halun päästä eroon kärsimyksen kiertokehästä. Buddhan oppi ei tästä vinkkelistä ole siis kuin matkaopas, mutta toki varsin hyödyllinen sellainen. Kaikki tarvittava löytyy ihmisestä itsestään, joten oikeastaan mitään opittavaa ei ole.

Ja zeniläisyydessä tämä "opittomuus" on viety pisimmälle. Koaneilla valaistuminen on sen yksi puoli, mutta yhtälailla tuon valaistumisen voi saavuttaa muillakin keinoin. Keino ei ole se tärkeä, vaan päämäärä - osata luopua järjen hallitsemasta maailmankuvasta. Ehkä siksi zeniläisyys on saanut jalansijaa myös lännessä, sitä ei tarvitse harjoittaa sanskritiksi.

yks zeniläinen kirjoitti:

En nyt muista mistä olen lukenut, mutta muistelen Buddhan sanomaksi kerrotun, että hän on vain lautta, joka vie vastarannalle. Ja joka tulee hylätä kun on päässyt joen yli. Itse tulkitsen tuon niin, että buddha opastaa oikealle tielle, mutta tielle päästyään ihmisen pitää kulkea sitä yksin. Samaa asiaan vittaa kirjailija Sheldon Koppin kirjan nimi: Jos kohtaat matkallasi buddhan tapa hänet.

Näen myös että tuon ajatuksen taustalla on nimenomaan pitää buddhalaisuus puhtaana dogmeista ja oikeaoppisuudesta, mitkä tunnetusti valtaavat tehokkasti opin kuin opin. Ja lopulta käy niin kuin esim. kristinuskossa, että kinastellaan yhdestä Raamatun lauseesta ja sivuutetaan toinen, kukin käyttöötarpeensa mukaan. Ehkä tämä - dogmaattisuuden pelko - on ryöminyt buddhalaisuuteen vasta sen noustua valtauskonnoksi, ja siksi ristiriitaa sen varhaisvaiheissa ei niin ole. Buddhalaisuushan on monilta osin hyvin lähellä sitä vanhempaa taolaisuutta, jossa oppi on myös hyvin toissijaisessa roolissa. Taolaisuudessa valaistumista etsitään katsomalla luontoa ja oppimalla siitä.

Buddhan opetukset ja Karman laki sisällyttävät vastuun oikeasta elämästä ihmiselle itselleen. Jos tämän vastuun haluaa kantaa (eikä vetoa esim. Buddhan opetuksiin) ei ihminen tarvitse ovinkaan suuria oppeja, lähinnä vain halun päästä eroon kärsimyksen kiertokehästä. Buddhan oppi ei tästä vinkkelistä ole siis kuin matkaopas, mutta toki varsin hyödyllinen sellainen. Kaikki tarvittava löytyy ihmisestä itsestään, joten oikeastaan mitään opittavaa ei ole.

Ja zeniläisyydessä tämä "opittomuus" on viety pisimmälle. Koaneilla valaistuminen on sen yksi puoli, mutta yhtälailla tuon valaistumisen voi saavuttaa muillakin keinoin. Keino ei ole se tärkeä, vaan päämäärä - osata luopua järjen hallitsemasta maailmankuvasta. Ehkä siksi zeniläisyys on saanut jalansijaa myös lännessä, sitä ei tarvitse harjoittaa sanskritiksi.

Lue lisää

Itse tulkitsisin tuon vertauksen siten että ihmisen on tehtävä Buddhan opista lautta eli muodostettava siitä käsitys "mitä tulee tehdä", jonka jälkeen on lähdettävä todellakin vesille tämän käsityksen voimin. Lopussa on päästettävä irti myös buddhan opista, mutta tämä tapahtuu vasta sitten kun päästy vastarannalle: nibbanaan, ei-ehdonvaraiseen, suurimpaan onneen. Eli jos ei muodosta lauttaa niin jää tänne ehdonvaraiselle puolelle pyörimään ja ehkä spekuloimaan lautoista. Pelkkä lautan rakennuskaan ei auta, vaan on oikeasti pyrittävä ylittämään virta. Tämä ylittäminen on sitten jotain mitä tehdään, ei mitään mitä uskotaan. Toisaalta sillä mitä uskoo on aika paljon yhteyttä siihen mitä ihminen tekee ja ensimmäinen osa jalosta kahdeksanosaisesta tiestä onkin oikea näkymys, mikä on luonnollisesti tässä vaiheessa vasta kuulopuhetta ja järkeilyä.

Usko buddhalaisuudessa tarkoittaa lähinnä uskoa siihen että buddha valaistui, että hän oli ihminen ja teki tämän omin voimin. Tästä seuraa että minä ihmisenä voin samalla tavalla tavoittaa tuon toisen rannan, jos seuraan noita ohjeita kuten muutkin ovat tehneet. Tämä uskon elementti on läsnä kyllä zenissäkin, jossa uskotaan tuon lisäksi vielä että ihminen on lopulliselta olemnukseltaan Buddha. Sana dogmi viittaa uskontotuuksiin joita ei voi enää loogisesti tai empiirisesti todentaa. Ehkä tuo on sellainen. Buddhalaisuus sen sijaan periaatteessa sisällä dogmeja sillä kaikkien väittämien ajatellaan olevan todennettavissa suoralla kokemuksella. Se on sitten eri asia että aloittelijalla ei ole pääsyä näihin kokemuksiin vaan uskoakin tarvitaan yleensäkin siihen että edes kiinnostuu opista tai laittaa tikkua ristiin astuakseen yhtään askelta todentamista kohden.

Minusta tuolla uskolle ei tarvitsisi olla allerginen, kyse ei ole kristillisestä uskosta vaan eräänlaisen hypoteesin omaksumisesta josta voi luopua jos todistusaineisto eli oma kokemus ei koettelun jälkeen natsaa sen kanssa. Tuota voi verrata halutessaan vaikka tieteelliseen uskoon eli luottamukseen siihen että tieteen menetelmillä ja koettelulla tuotettu tieto on luotettavaa, vaikka ei sitä itse ole ollutkaan laboratoriossa tai hiukkaskiihdyttimässä jne todentamassa henkiölkohtaisesti. Tämän kaltaista uskoa meidän arkemme on täynnä.

En oikein nyt hahmota mitä tarkoitat dogmaattisuudella ja puhdasoppisuudella. Buddhalaisuuden piirissä on ollut oppiriitoja siinä missä minkä tahansa inhimillisen järjestelmän sisällä, niin Japanissa kuin Intiassakin. Nämä nyt eivät vain ole yleensä johtaneet sellaisiin riitoihin kuin kristinusko parissa joissa toinen osapuoli on ollut tärkeä tuhota viattomien sielujen pelastamiseksi. Buddhalaisuudessa on ajateltu enemmänkin että jos joku tyhmyyttään ajattelee väärin niin hän myös kantaa seuraukset jotka sen mukaisesta toiminnasta seuraa. Ehkä parempi flaksi sitten seuraavalla kerralla.

On myös aika selvää että jossakin kohtaa buddhalaisuus lakkaa ja muuttuu joksikin muuksi, mutta tämä rajanveto on epämääräistä, mutta kuitenkin jotain mitä tarvitsee tehdä koko ajan. Se on osa tradition elävyyttä ja uudelleentulkintaa jota ilman se vaipuu kuolleeksi kirjoitukseksi tai omaksuu "anything goes" -asenteen, jok on samoin kuolemaksi.

123nimimerkki kirjoitti:

Itse tulkitsisin tuon vertauksen siten että ihmisen on tehtävä Buddhan opista lautta eli muodostettava siitä käsitys "mitä tulee tehdä", jonka jälkeen on lähdettävä todellakin vesille tämän käsityksen voimin. Lopussa on päästettävä irti myös buddhan opista, mutta tämä tapahtuu vasta sitten kun päästy vastarannalle: nibbanaan, ei-ehdonvaraiseen, suurimpaan onneen. Eli jos ei muodosta lauttaa niin jää tänne ehdonvaraiselle puolelle pyörimään ja ehkä spekuloimaan lautoista. Pelkkä lautan rakennuskaan ei auta, vaan on oikeasti pyrittävä ylittämään virta. Tämä ylittäminen on sitten jotain mitä tehdään, ei mitään mitä uskotaan. Toisaalta sillä mitä uskoo on aika paljon yhteyttä siihen mitä ihminen tekee ja ensimmäinen osa jalosta kahdeksanosaisesta tiestä onkin oikea näkymys, mikä on luonnollisesti tässä vaiheessa vasta kuulopuhetta ja järkeilyä.

Usko buddhalaisuudessa tarkoittaa lähinnä uskoa siihen että buddha valaistui, että hän oli ihminen ja teki tämän omin voimin. Tästä seuraa että minä ihmisenä voin samalla tavalla tavoittaa tuon toisen rannan, jos seuraan noita ohjeita kuten muutkin ovat tehneet. Tämä uskon elementti on läsnä kyllä zenissäkin, jossa uskotaan tuon lisäksi vielä että ihminen on lopulliselta olemnukseltaan Buddha. Sana dogmi viittaa uskontotuuksiin joita ei voi enää loogisesti tai empiirisesti todentaa. Ehkä tuo on sellainen. Buddhalaisuus sen sijaan periaatteessa sisällä dogmeja sillä kaikkien väittämien ajatellaan olevan todennettavissa suoralla kokemuksella. Se on sitten eri asia että aloittelijalla ei ole pääsyä näihin kokemuksiin vaan uskoakin tarvitaan yleensäkin siihen että edes kiinnostuu opista tai laittaa tikkua ristiin astuakseen yhtään askelta todentamista kohden.

Minusta tuolla uskolle ei tarvitsisi olla allerginen, kyse ei ole kristillisestä uskosta vaan eräänlaisen hypoteesin omaksumisesta josta voi luopua jos todistusaineisto eli oma kokemus ei koettelun jälkeen natsaa sen kanssa. Tuota voi verrata halutessaan vaikka tieteelliseen uskoon eli luottamukseen siihen että tieteen menetelmillä ja koettelulla tuotettu tieto on luotettavaa, vaikka ei sitä itse ole ollutkaan laboratoriossa tai hiukkaskiihdyttimässä jne todentamassa henkiölkohtaisesti. Tämän kaltaista uskoa meidän arkemme on täynnä.

En oikein nyt hahmota mitä tarkoitat dogmaattisuudella ja puhdasoppisuudella. Buddhalaisuuden piirissä on ollut oppiriitoja siinä missä minkä tahansa inhimillisen järjestelmän sisällä, niin Japanissa kuin Intiassakin. Nämä nyt eivät vain ole yleensä johtaneet sellaisiin riitoihin kuin kristinusko parissa joissa toinen osapuoli on ollut tärkeä tuhota viattomien sielujen pelastamiseksi. Buddhalaisuudessa on ajateltu enemmänkin että jos joku tyhmyyttään ajattelee väärin niin hän myös kantaa seuraukset jotka sen mukaisesta toiminnasta seuraa. Ehkä parempi flaksi sitten seuraavalla kerralla.

On myös aika selvää että jossakin kohtaa buddhalaisuus lakkaa ja muuttuu joksikin muuksi, mutta tämä rajanveto on epämääräistä, mutta kuitenkin jotain mitä tarvitsee tehdä koko ajan. Se on osa tradition elävyyttä ja uudelleentulkintaa jota ilman se vaipuu kuolleeksi kirjoitukseksi tai omaksuu "anything goes" -asenteen, jok on samoin kuolemaksi.

Lue lisää

"En oikein nyt hahmota mitä tarkoitat dogmaattisuudella ja puhdasoppisuudella. Buddhalaisuuden piirissä on ollut oppiriitoja siinä missä minkä tahansa inhimillisen järjestelmän sisällä, niin Japanissa kuin Intiassakin. "

Tarkoitan niillä ehkä juuri sitä, ett mielestäni buddhalaisuus ei ole (syvimmäntä olemukseltaan) oppi. Sen korkein tavoite - mielen valaistuminen - on syvimmältä olemukseltaan jokaisessa meissä jo piilevä olotila ja siten oikeaa menetelmää tuon tilan saavuttamiseksi ei voi kukaan omia itselleen. Sen saavuttamiseen lienee paljon erilaisia tapoja, joista vain osa on tunnttu buddhalaisissa suuntauksissa. Buddhan tie on noista ehkä se tunnetuin.

Uskon siis että buddhalaisuudessa ilmenevä "maailman kokeminen tässä hetkessä" ei ole millään tavalla buddhalaisuuden yksinoikeus, vaan enemmänkin universaali totuus, joka kokskee kaikkia ihmisiä, uskonnosta riippumatta.

Siksi näen, että buddhalaisuus on vain väline, yksi tie tuon valaistumisen löytymiseen. Ja myös siksi sen oppeja ei saa ottaa kovin kirjaimellisesti, vaan on ymmärrettävä niiden taustalla olevat syyt. Buddan opetukset on annettu ennen koko länsimaisen maailman olemassaoloa ja suunattu siis sen aikakauden ihmisten tarpeisiin. Jos Buddha eläisi nyt ja länsimaissa, hän epäilmättä valitsisi sanansa toisin, mutta tuskin niiden taustalla olevia ajatuksia.

Uskon toki myös siihen, että Buddhan opetuksia suht. kirjaimmellisestikin noudattaen voi löytää oman buddha-luontonsa. Opin kirjaimellisessa seuraamisessa on vain mukana aina se riski, että opien takan oleva totuus hämärtyy ja opista tuleekin itsetarkoitus. Kristinuskossahan tämä on hyvin tyypillistä, Jeesuksen sanoma on vaihtunut Raamatun kirjaimelliseen siteeraamiseen. Olennaista ei siis ole enää se mihin uskonnolla pyritään, vaan itse uskonto.

Ja samasta vinoumasta olen näkevinäni viitteitä myös keskustelussa buddhalaisuudesta, missä termit ja niiden tulkinta hallitsee käsitystä. Ehkä minä ymmärrän buddhalaisuuden hieman väärin, mutta yritän nähdä sen koko ajan siitä vinkkelistä, että Buddhan tarkoitus oli auttaa ihmisiä vapautumaan kärsimyksestä, ei perustaa uskontoa.

yks zeniläinen kirjoitti:

"En oikein nyt hahmota mitä tarkoitat dogmaattisuudella ja puhdasoppisuudella. Buddhalaisuuden piirissä on ollut oppiriitoja siinä missä minkä tahansa inhimillisen järjestelmän sisällä, niin Japanissa kuin Intiassakin. "

Tarkoitan niillä ehkä juuri sitä, ett mielestäni buddhalaisuus ei ole (syvimmäntä olemukseltaan) oppi. Sen korkein tavoite - mielen valaistuminen - on syvimmältä olemukseltaan jokaisessa meissä jo piilevä olotila ja siten oikeaa menetelmää tuon tilan saavuttamiseksi ei voi kukaan omia itselleen. Sen saavuttamiseen lienee paljon erilaisia tapoja, joista vain osa on tunnttu buddhalaisissa suuntauksissa. Buddhan tie on noista ehkä se tunnetuin.

Uskon siis että buddhalaisuudessa ilmenevä "maailman kokeminen tässä hetkessä" ei ole millään tavalla buddhalaisuuden yksinoikeus, vaan enemmänkin universaali totuus, joka kokskee kaikkia ihmisiä, uskonnosta riippumatta.

Siksi näen, että buddhalaisuus on vain väline, yksi tie tuon valaistumisen löytymiseen. Ja myös siksi sen oppeja ei saa ottaa kovin kirjaimellisesti, vaan on ymmärrettävä niiden taustalla olevat syyt. Buddan opetukset on annettu ennen koko länsimaisen maailman olemassaoloa ja suunattu siis sen aikakauden ihmisten tarpeisiin. Jos Buddha eläisi nyt ja länsimaissa, hän epäilmättä valitsisi sanansa toisin, mutta tuskin niiden taustalla olevia ajatuksia.

Uskon toki myös siihen, että Buddhan opetuksia suht. kirjaimmellisestikin noudattaen voi löytää oman buddha-luontonsa. Opin kirjaimellisessa seuraamisessa on vain mukana aina se riski, että opien takan oleva totuus hämärtyy ja opista tuleekin itsetarkoitus. Kristinuskossahan tämä on hyvin tyypillistä, Jeesuksen sanoma on vaihtunut Raamatun kirjaimelliseen siteeraamiseen. Olennaista ei siis ole enää se mihin uskonnolla pyritään, vaan itse uskonto.

Ja samasta vinoumasta olen näkevinäni viitteitä myös keskustelussa buddhalaisuudesta, missä termit ja niiden tulkinta hallitsee käsitystä. Ehkä minä ymmärrän buddhalaisuuden hieman väärin, mutta yritän nähdä sen koko ajan siitä vinkkelistä, että Buddhan tarkoitus oli auttaa ihmisiä vapautumaan kärsimyksestä, ei perustaa uskontoa.

Lue lisää

Olen kanssasi pääasiassa ihan samaa mieltä. Buddha oli kaveri joka sekoiltuaan aikansa henkisten harjoitusten kanssa löysi jotain jota piti koko touhun arvoisena. Hän kutsui sitä suurimmaksi mahdolliseksi onnellisuudeksi ja katsoi että sen saavuttaminen poisti hänet syntymien kiertokulusta. Hän sanoi kavereille että hei, tehkääs näin nii ehkä tekin saavutatte saman ja kappas vaan useampi ihminen löysi saman minkä Buddha harjoittaen hänen antamillaan ohjeillaan. Vuosikymmenien aikana sadat tai tuhannet löysivät tuon saman jota kutsuttiin mm. nibbanaksi eli sammumiseksi eli vihan, ahneuden ja tietämättömyyden liekkien täydellisenä poissaolona. Tämä oli Buddhan mielestä suurinta mitä ihminen voi saavuttaa. Hänen elämänsä aikana hän organisoi sanghan siten että se eläisi maallikoiden kanssa harmoniassa ja riippuvaisena näiden anteliaisuudesta. Hän antoi opetuksia maallikoille miten elää elämäänsä hyvin ja harjoittaa oppia maallikon kiireiden keskellä niin hyvin kuin suinkin voi. Hänen elämänsä aikana opetukset myös pyrittiin kanonisoimaan siten että ne voitaisiin välittää seuraavalle sukupolvelle.

Buddha ei sanonut keksineensä mitään. Hän käyttää metaforaa vanhasta kaupungista, jonne polku oli kasvanut umpeen, mutta jonne hän on löytänyt tien ja jonne hän pyrkii muutkin johdattamaan. Sinänsä nibbana oli aina olemassa, jonkinlainen kyky saavuttaa tila jossa ei ole enää minkäänlaista kärsimystä. Buddha sanoo opettavansa vain dukkhaa ja sen loppumista tai pitkäaikaista pysyvää onnea ja keinoa päästä sinne.

Buddhalaisuus on tosiaankin länsimaalainen sana, buddha puhui dharmasta, joka on hyvin vaikea kääntää millekään kielelle. Kyse on kuitenkin siitä miten asiat ovat ja samalla myös toimintaa. Intiassa puhutaan margoista, henkisistä poluista joiden kulkemisen päämäärä on muuttuu kulkija toiseksi. Buddhalaisuus on aika huono termi ja se kuvastaa kristittyjen eurooppalaisten tarve ymmärtää jotain aika paljon erilaista.

Olet ihan oikeassa että uskontotouhut eivät Buddhaa hirveästi kiinnostaneet. Silloinen uskonto oli kiinnostunut lähinnä uhraamisesta ja ritualistisesta puhtaudesta. Buddha kehoittaa sivuuttamaan suurimman osan perinteisistä uskonnollisista ja filosofista kysymyksistä ja keskittymään ainoastaan kärsimyksen ylittämiseen. Ei kysymyksiä maailman alkuperästä, ihmisen perimmäisestä olemuksesta, siitä kuka minä olen ja kuka olin edellisessä elämässäni jne. Häntä ei kiinnostnut jumaluuksien kartoittaminen, uhritoimituksien kuvailu tai liturgioiden esittely, mitkä ovat niitä perinteisiä uskonnon alueita. Ainoastaan kärsimys ja kärsimyksen loppu.

Yksi tarrautumisen muoto on tarrautuminen rituaaleihin ja uskonnollisiin käytänteisiin eli myöskään buddhalaisuuteen ei tule jäädä kiinni. Samoin tarratuminen mielipiteisiin on yksi tarrautumisen muoto eli opetukset on tarkoitettu toiminnan lähtökohdaksi keploittelemaan ihminen nirvanaan, ei filosofiseksi totuuden etsimiseksi ja muiden vakuuttamiseksi. Tarrautuminen on taas tekninen termi sille mielen toiminnalle joka pitää meidät kiinni kärsimyksessämme.

Buddhan aikana Intia oli täynnä mitä erilaisempia filosofia koulukuntia ja Buddha kehotiti välttämään niiden äänekästä seuraa sekä opettelemaan pitelemään opetusta taitavasti. Buddha sanoo jossain että oikea näkemys on siitä ylivertainen että se tuhoaa lopulta myös itsensä. Olet ihan oikeassa että ihmiset tekevät harjoituksista ja opeista helposti fetissin ja hukkaavat sen pointin. Opetukset on tarkoitettu ainoastaan käytäntöön pantavaksi. Aika nopeasti kuitenkin osa munkeista keskittyi kuitenkin puhtaasti opillisiin kysymyksiin, systematisoi oppia ja alkoi ratkomaan kiistakysymyksiä. Syntyi teorioita buddha luonnosta, kahdesta opista, buddhuuden saavuttamisesta nirvanan sijaan, tyhjyydestä olemisen perustana jne mitä Buddha ei ollut koskaan opettanut.

123nimimerkki kirjoitti:

Olen kanssasi pääasiassa ihan samaa mieltä. Buddha oli kaveri joka sekoiltuaan aikansa henkisten harjoitusten kanssa löysi jotain jota piti koko touhun arvoisena. Hän kutsui sitä suurimmaksi mahdolliseksi onnellisuudeksi ja katsoi että sen saavuttaminen poisti hänet syntymien kiertokulusta. Hän sanoi kavereille että hei, tehkääs näin nii ehkä tekin saavutatte saman ja kappas vaan useampi ihminen löysi saman minkä Buddha harjoittaen hänen antamillaan ohjeillaan. Vuosikymmenien aikana sadat tai tuhannet löysivät tuon saman jota kutsuttiin mm. nibbanaksi eli sammumiseksi eli vihan, ahneuden ja tietämättömyyden liekkien täydellisenä poissaolona. Tämä oli Buddhan mielestä suurinta mitä ihminen voi saavuttaa. Hänen elämänsä aikana hän organisoi sanghan siten että se eläisi maallikoiden kanssa harmoniassa ja riippuvaisena näiden anteliaisuudesta. Hän antoi opetuksia maallikoille miten elää elämäänsä hyvin ja harjoittaa oppia maallikon kiireiden keskellä niin hyvin kuin suinkin voi. Hänen elämänsä aikana opetukset myös pyrittiin kanonisoimaan siten että ne voitaisiin välittää seuraavalle sukupolvelle.

Buddha ei sanonut keksineensä mitään. Hän käyttää metaforaa vanhasta kaupungista, jonne polku oli kasvanut umpeen, mutta jonne hän on löytänyt tien ja jonne hän pyrkii muutkin johdattamaan. Sinänsä nibbana oli aina olemassa, jonkinlainen kyky saavuttaa tila jossa ei ole enää minkäänlaista kärsimystä. Buddha sanoo opettavansa vain dukkhaa ja sen loppumista tai pitkäaikaista pysyvää onnea ja keinoa päästä sinne.

Buddhalaisuus on tosiaankin länsimaalainen sana, buddha puhui dharmasta, joka on hyvin vaikea kääntää millekään kielelle. Kyse on kuitenkin siitä miten asiat ovat ja samalla myös toimintaa. Intiassa puhutaan margoista, henkisistä poluista joiden kulkemisen päämäärä on muuttuu kulkija toiseksi. Buddhalaisuus on aika huono termi ja se kuvastaa kristittyjen eurooppalaisten tarve ymmärtää jotain aika paljon erilaista.

Olet ihan oikeassa että uskontotouhut eivät Buddhaa hirveästi kiinnostaneet. Silloinen uskonto oli kiinnostunut lähinnä uhraamisesta ja ritualistisesta puhtaudesta. Buddha kehoittaa sivuuttamaan suurimman osan perinteisistä uskonnollisista ja filosofista kysymyksistä ja keskittymään ainoastaan kärsimyksen ylittämiseen. Ei kysymyksiä maailman alkuperästä, ihmisen perimmäisestä olemuksesta, siitä kuka minä olen ja kuka olin edellisessä elämässäni jne. Häntä ei kiinnostnut jumaluuksien kartoittaminen, uhritoimituksien kuvailu tai liturgioiden esittely, mitkä ovat niitä perinteisiä uskonnon alueita. Ainoastaan kärsimys ja kärsimyksen loppu.

Yksi tarrautumisen muoto on tarrautuminen rituaaleihin ja uskonnollisiin käytänteisiin eli myöskään buddhalaisuuteen ei tule jäädä kiinni. Samoin tarratuminen mielipiteisiin on yksi tarrautumisen muoto eli opetukset on tarkoitettu toiminnan lähtökohdaksi keploittelemaan ihminen nirvanaan, ei filosofiseksi totuuden etsimiseksi ja muiden vakuuttamiseksi. Tarrautuminen on taas tekninen termi sille mielen toiminnalle joka pitää meidät kiinni kärsimyksessämme.

Buddhan aikana Intia oli täynnä mitä erilaisempia filosofia koulukuntia ja Buddha kehotiti välttämään niiden äänekästä seuraa sekä opettelemaan pitelemään opetusta taitavasti. Buddha sanoo jossain että oikea näkemys on siitä ylivertainen että se tuhoaa lopulta myös itsensä. Olet ihan oikeassa että ihmiset tekevät harjoituksista ja opeista helposti fetissin ja hukkaavat sen pointin. Opetukset on tarkoitettu ainoastaan käytäntöön pantavaksi. Aika nopeasti kuitenkin osa munkeista keskittyi kuitenkin puhtaasti opillisiin kysymyksiin, systematisoi oppia ja alkoi ratkomaan kiistakysymyksiä. Syntyi teorioita buddha luonnosta, kahdesta opista, buddhuuden saavuttamisesta nirvanan sijaan, tyhjyydestä olemisen perustana jne mitä Buddha ei ollut koskaan opettanut.

Lue lisää

osa 2

Tuota kirjaimellisuus juttua en taas oikein ymmärrä. En tiedä miten paljon olet tutustunut alkuperäisiin lähteisiin, mutta itse en löydä niistä ihan hirveästi uudistettavaa agraarisia metaforia lukuunottamatta. Jotkut asiat kuten perheen sisäiset sukupuoliroolit ovat ymmärrettävästi muuttuneet, mutta anteliaisuus, totuudellisuus, suoraselkäisyys, mindfulness, smadhi, myötätunto ja hyvä tahtoa eläviä olentoja kohtaan ovat kaikki ihan samassa arvossa nykyisin kuin 2500 vuotta sitten. Ihmismieli ja kokemus eivät ole kauheasti muuttuneet tuona aikana. Näitä opetuksia laitetaan yhä edelleen käytäntöön niin USA:ssa, Kanadassa kuin Thaimaan metsissä ja ihmiset saavuttavat yhä edelleen niillä hyviä tuloksia, kokevat nibbanan autuuden ja sen että kärsimys oikeasti väistyy heidän elämästään, jos nyt ei kokonaan niin merkittävissä määrin.

Toki opetukset pitää lukea historiallista taustaansa vaten. Iso osa buddhalaisista akateemisista tutkijoista, esimerkiksi professoreista, on myös harjoittajia ja monet harjoittajat lukevat myös akateemisia teoksia syventääkseen tietämystään. Raja on aika hämärä sillä myös monet Aasian munkit saavat lännessä koulutuksensa ja antavat panoksensa akateemiselle tutkimukselle. Nämä oppineet osaltaan kykenevät kontekstualisoimaan opetukset ja tulkitsemaan niiden alkukielen merkityksiä ja vivahteita. Myöskin monet länsimaalaiset munkit ovat pääasiassa akateemisesti koulutettuja jolloin he kykenevät tekemään tutkimustyötä kohdistuen sekä vanhoihin teksteihin että länsimaalaisen kulttuurin kontekstiin sekä ymmärtämään Aasian ja läntisen kulttuurin eroja. Suosittelen että tutustut vaikka Thanissaro Bhikkhun töihin tällä saralla. Gil Fronsdal on myös läntisen vipassana -liikkeen seniorihahmoja ja samalla myös uskontotieteen tohtori.

Tottahan toki käsitteistö pitää kääntää yhä uudelleen nykyajan kielelle ja sitä tehdäänkin koko ajan, mutta tämän käännöksen pitää perustua suoraan kokemukseen opin hedelmistä. Paalissa ja sankritissa on se hyvä puoli että ne ovat kuolleita kieliä eli niihin kellään ei ole normaalia arkikielen assosiatioita vaan kieli pysyy puhtaasti teknisenä kielenä jolla ei ole opillisen kontekstin ulkopuolella käyttöä. Kaikki termit eivät näet käänny kielestä toiseen, ei varsinkaan kun on kulttuurien ja kielten ero on niin valtaisa kuin 2500 vuodessa voi olettaa.

123nimimerkki kirjoitti:

osa 2

Tuota kirjaimellisuus juttua en taas oikein ymmärrä. En tiedä miten paljon olet tutustunut alkuperäisiin lähteisiin, mutta itse en löydä niistä ihan hirveästi uudistettavaa agraarisia metaforia lukuunottamatta. Jotkut asiat kuten perheen sisäiset sukupuoliroolit ovat ymmärrettävästi muuttuneet, mutta anteliaisuus, totuudellisuus, suoraselkäisyys, mindfulness, smadhi, myötätunto ja hyvä tahtoa eläviä olentoja kohtaan ovat kaikki ihan samassa arvossa nykyisin kuin 2500 vuotta sitten. Ihmismieli ja kokemus eivät ole kauheasti muuttuneet tuona aikana. Näitä opetuksia laitetaan yhä edelleen käytäntöön niin USA:ssa, Kanadassa kuin Thaimaan metsissä ja ihmiset saavuttavat yhä edelleen niillä hyviä tuloksia, kokevat nibbanan autuuden ja sen että kärsimys oikeasti väistyy heidän elämästään, jos nyt ei kokonaan niin merkittävissä määrin.

Toki opetukset pitää lukea historiallista taustaansa vaten. Iso osa buddhalaisista akateemisista tutkijoista, esimerkiksi professoreista, on myös harjoittajia ja monet harjoittajat lukevat myös akateemisia teoksia syventääkseen tietämystään. Raja on aika hämärä sillä myös monet Aasian munkit saavat lännessä koulutuksensa ja antavat panoksensa akateemiselle tutkimukselle. Nämä oppineet osaltaan kykenevät kontekstualisoimaan opetukset ja tulkitsemaan niiden alkukielen merkityksiä ja vivahteita. Myöskin monet länsimaalaiset munkit ovat pääasiassa akateemisesti koulutettuja jolloin he kykenevät tekemään tutkimustyötä kohdistuen sekä vanhoihin teksteihin että länsimaalaisen kulttuurin kontekstiin sekä ymmärtämään Aasian ja läntisen kulttuurin eroja. Suosittelen että tutustut vaikka Thanissaro Bhikkhun töihin tällä saralla. Gil Fronsdal on myös läntisen vipassana -liikkeen seniorihahmoja ja samalla myös uskontotieteen tohtori.

Tottahan toki käsitteistö pitää kääntää yhä uudelleen nykyajan kielelle ja sitä tehdäänkin koko ajan, mutta tämän käännöksen pitää perustua suoraan kokemukseen opin hedelmistä. Paalissa ja sankritissa on se hyvä puoli että ne ovat kuolleita kieliä eli niihin kellään ei ole normaalia arkikielen assosiatioita vaan kieli pysyy puhtaasti teknisenä kielenä jolla ei ole opillisen kontekstin ulkopuolella käyttöä. Kaikki termit eivät näet käänny kielestä toiseen, ei varsinkaan kun on kulttuurien ja kielten ero on niin valtaisa kuin 2500 vuodessa voi olettaa.

Lue lisää

Kiitos hyvästä ja perustellusta kommenttistasi.

Nyt kun otit asian puheeksi, niin tajusin että olen lukenut varsin vähän mitään alkuperäsitä koskien buddhalaisuutta. Tietoni ja käsitykseni perustuvat ennen muuta alalta suomennettuihin teoksiin ja jonkin verran olen niitä lukenut myös englanniksi. Nuo lienevät kuitenkin aina enemmän tai vähemmän kirjoitajiensa tulkintaa, joten krittiikkini kärki osui siltä kohden hieman väärään. Pahoittelut.

Olen myös pohtinut sellaista, että oliko Buddha erehtymätön? Hänhän oli kuitenkin vain ihminen ja nojasi käsityksissään ja metodeissaan silloiseen maailmankuvaan ja traditioon. Mielestäni hänen opetuksensa kärsimyksestä, sen "karmaattisuudesta" ja poistamisesta ovat edelleen hyvinkin älyllisesti kestäviä, mutta oppi jälleensyntymästä ei sitä oikein ole.

Näen siinä vahvoja vaikutuksia hindulaisuudesta, jollainen Hra Gautamakin taisi olla. Huolimatta siitä että buddhalainen sielunvaellusoppi on hindulaista epämääräisempi, niin niistä kumpikin on melko lailla ristiriidassa nykyisen tieteellinen käsityksen kanssa. Psykologisena "kikkana" on hyvä ajatella syntyvänsä uudelleen (tuo kuoleman ylittävää vastuuta) mutta älyllisesti se ei ole kovin ongelmaton ajatus.

Ja jos ongelma vielä avaa, niin käsitys fyysisen kuoleman jälkeisestä elämästä on tavallaan myöskin turha, koska se ei käsitykseni mukaan voi olla koettavissa oleva asia. Jäleensyntymä on siis omituinen "uskonasia" muuten loogisessa ja ainakin periaatteessa koettavissa olevassa kokonaisuudessa.

Musta buddhalaisuuden kauneus on siinä, ettei siihen tarvitse uskoa (kuin ehkä aluksi) vaan sen ydin loksahtaa melko loogisena palasena moderniin maailmankuvaan. Katsontakanta on toki täysin eri, mutta suuria ristiriitoja noissa ei lopulta ole.

yks zeniläinen kirjoitti:

Kiitos hyvästä ja perustellusta kommenttistasi.

Nyt kun otit asian puheeksi, niin tajusin että olen lukenut varsin vähän mitään alkuperäsitä koskien buddhalaisuutta. Tietoni ja käsitykseni perustuvat ennen muuta alalta suomennettuihin teoksiin ja jonkin verran olen niitä lukenut myös englanniksi. Nuo lienevät kuitenkin aina enemmän tai vähemmän kirjoitajiensa tulkintaa, joten krittiikkini kärki osui siltä kohden hieman väärään. Pahoittelut.

Olen myös pohtinut sellaista, että oliko Buddha erehtymätön? Hänhän oli kuitenkin vain ihminen ja nojasi käsityksissään ja metodeissaan silloiseen maailmankuvaan ja traditioon. Mielestäni hänen opetuksensa kärsimyksestä, sen "karmaattisuudesta" ja poistamisesta ovat edelleen hyvinkin älyllisesti kestäviä, mutta oppi jälleensyntymästä ei sitä oikein ole.

Näen siinä vahvoja vaikutuksia hindulaisuudesta, jollainen Hra Gautamakin taisi olla. Huolimatta siitä että buddhalainen sielunvaellusoppi on hindulaista epämääräisempi, niin niistä kumpikin on melko lailla ristiriidassa nykyisen tieteellinen käsityksen kanssa. Psykologisena "kikkana" on hyvä ajatella syntyvänsä uudelleen (tuo kuoleman ylittävää vastuuta) mutta älyllisesti se ei ole kovin ongelmaton ajatus.

Ja jos ongelma vielä avaa, niin käsitys fyysisen kuoleman jälkeisestä elämästä on tavallaan myöskin turha, koska se ei käsitykseni mukaan voi olla koettavissa oleva asia. Jäleensyntymä on siis omituinen "uskonasia" muuten loogisessa ja ainakin periaatteessa koettavissa olevassa kokonaisuudessa.

Musta buddhalaisuuden kauneus on siinä, ettei siihen tarvitse uskoa (kuin ehkä aluksi) vaan sen ydin loksahtaa melko loogisena palasena moderniin maailmankuvaan. Katsontakanta on toki täysin eri, mutta suuria ristiriitoja noissa ei lopulta ole.

Lue lisää

Itse suosittelisin Thanissaro Bhikkhun teoksia ja puheita jos varhainen buddhalaisuus kiinnostaa. Kaveri on ollut 15 vuotta meditaatiomunkkina Thaimaan metsätraditiossa, joka käytännössä on se vihonviimeinen konservatiivinen taho joka sivuuttaa kommentaarit ja pyrkii elämään täysin Buddhan antaman Vinaya -koodiston mukaan. Tämän jälkeen hän on toiminut apottina USA:ssa jossa on kääntänyt englantiin merkittävän osan paalin kaanonin teksteistä. Itsellä tämä varhainen buddhalaisuus on tehnyt eniten järkeä sen maanläheisyyden vuoksi ja aiheeseen liittyvät älylliset ristiriidat vähentyneet.

http://www.audiodharma.org/teacher/16/

Tuolla saitilla on myös muita varhaisten tekstien mukaan harjoitusta opettavien puheita. Akateemisista teoksista tämä on varmana paras teos jos haluaa saada kokonaiskuvan siitä mitä Buddha opetti ja miten varhaisemmat traditiot mahtuvat kuvaan:

http://www.amazon.com/Foundations-Buddhism-Opus-Rupert-Gethin/dp/0192892231

What the Buddha Taught on myös ihan kiva perusteos. Se taitaa olla netissä ladattavissa ilmaiseksi.

Buddhan kaikkitietävyyteen en osaa sanoa. Virallinen theravada -kanta onkai että kaveri oli kaikkitietävä, mutta toisaalta myös suttissa on tarina jossa Buddha erehtyy pahoin seurauksin (munkit tekevät itsemurhan tehtyään Buddhan antamaa harjoitusta). Mitään kauhean selkeää viestiä muista kohdista ei saa. Joka tapauksessa Buddha sivuuttaa tämän asian ja sanoo opettavansa vain tietä pois kärsimyksestä ja kärsimyksen loppu itseänikin kiinnostaa. Sanotaan nyt että Buddha oli nero, jolla oli suoraa hyvin syvää ymmärrystä ihmisen psykologiasta jonka hän oli omin keinoin hankkinut. Tätä tietämystä on testattu vuosituhansia ja monet näyttäisivät vakuuttuvan sen oikeellisuudesta oman kokemuksensa valossa. Se että jossain vaiheessa alkaa vaan luottamaan että seuraavatkin palaset ovat tosia ja sopivat tuleviin kokemuksiin on sitten jo uskon loikka. Sitä ei kuitenkaan tehdä tyhjän päälle vaan yleensä sitten kun on kokeiltu jo jotain nurkkaa ja huomattu että se vastaa omaa kokemusta. Epäily sinänsä ei ole ongelma, jos se ei tule harjoituksen tielle. Kysely ja koettelu on tie älylliseen ymmärrykseen.

Buddhalaisuus on vanhempi kuin hindulaisuus. Se protohindulaisuus jota oli olemassa Buddhan aikana ei ollut varsinaista hindulaisuutta (jos tuolla sanalla nyt on joku järkevä käyttö edes) vaan muuta, jota usein kai kutsutaan bramiinilaisuudeksi. Buddha tuntuisi irvailevan näille bramiinien käsityksille ja parodioivan joitakin näiden käsityksiä ja puheenformaatteja, joka nyt menee aika paljon kuulijoiden ohi parituhatta vuotta myöhemmin jotka sitten lukevat ne tosikkoina suurenakin viisautena. Buddha tekee kyllä oletuksia aika lailla että kuulijat tuntisivat näitä käsityksiä johon myös huumorikin perustuu. Yhteiskunta ja uskonnolliset käsitykset olivat tuolloin melkolailla liikkeessä ja dokumentit eri ajattelusuunnista ovat aika rajallisia. Ongelmana on se että suttat ovat melko oleellinen lähdä tuon ajan ajatteluun ja muuta on säilynyt melko vähän. "Hindut" myöhemmin joutuivat vastaamaan tähän kritiikkiin ja Buddhan ajattelu vaikutti merkittävästi siihen miten nykyinen hindulaisuus muotoutui. Hindut toki palauttavat Buddhan osaksi omaa uskontoaan, mutta kyllä sinne solahtaa ihan kaikki kun ovat sopivalla tuulella.

What the Buddha Thought (OXFORD CENTRE FOR BUDDHIST STUDIES MONOGRAPHS) - Richard Gombrich

On ihan jännä joskin vähän valtavirtaa vastakarvaan oleva kirjoitus tuosta suhteesta hindulaisuuteen.

Jälleensyntyminen on helvetin hankala juttu. Sen omaksuminen on todella vaikeaa suurimmalle osalle läntisiä harjoittajia. Jos se omaksutaan niin helposti omaksutaan jokin läntinen versio, esim tuo teosofien ajatus että olemme täällä oppimassa ja kehittymässä kohti täydellisempää henkeä ja että olemme itse valinneet elämämme olosuhteet tms.

123nimimerkki kirjoitti:

Itse suosittelisin Thanissaro Bhikkhun teoksia ja puheita jos varhainen buddhalaisuus kiinnostaa. Kaveri on ollut 15 vuotta meditaatiomunkkina Thaimaan metsätraditiossa, joka käytännössä on se vihonviimeinen konservatiivinen taho joka sivuuttaa kommentaarit ja pyrkii elämään täysin Buddhan antaman Vinaya -koodiston mukaan. Tämän jälkeen hän on toiminut apottina USA:ssa jossa on kääntänyt englantiin merkittävän osan paalin kaanonin teksteistä. Itsellä tämä varhainen buddhalaisuus on tehnyt eniten järkeä sen maanläheisyyden vuoksi ja aiheeseen liittyvät älylliset ristiriidat vähentyneet.

http://www.audiodharma.org/teacher/16/

Tuolla saitilla on myös muita varhaisten tekstien mukaan harjoitusta opettavien puheita. Akateemisista teoksista tämä on varmana paras teos jos haluaa saada kokonaiskuvan siitä mitä Buddha opetti ja miten varhaisemmat traditiot mahtuvat kuvaan:

http://www.amazon.com/Foundations-Buddhism-Opus-Rupert-Gethin/dp/0192892231

What the Buddha Taught on myös ihan kiva perusteos. Se taitaa olla netissä ladattavissa ilmaiseksi.

Buddhan kaikkitietävyyteen en osaa sanoa. Virallinen theravada -kanta onkai että kaveri oli kaikkitietävä, mutta toisaalta myös suttissa on tarina jossa Buddha erehtyy pahoin seurauksin (munkit tekevät itsemurhan tehtyään Buddhan antamaa harjoitusta). Mitään kauhean selkeää viestiä muista kohdista ei saa. Joka tapauksessa Buddha sivuuttaa tämän asian ja sanoo opettavansa vain tietä pois kärsimyksestä ja kärsimyksen loppu itseänikin kiinnostaa. Sanotaan nyt että Buddha oli nero, jolla oli suoraa hyvin syvää ymmärrystä ihmisen psykologiasta jonka hän oli omin keinoin hankkinut. Tätä tietämystä on testattu vuosituhansia ja monet näyttäisivät vakuuttuvan sen oikeellisuudesta oman kokemuksensa valossa. Se että jossain vaiheessa alkaa vaan luottamaan että seuraavatkin palaset ovat tosia ja sopivat tuleviin kokemuksiin on sitten jo uskon loikka. Sitä ei kuitenkaan tehdä tyhjän päälle vaan yleensä sitten kun on kokeiltu jo jotain nurkkaa ja huomattu että se vastaa omaa kokemusta. Epäily sinänsä ei ole ongelma, jos se ei tule harjoituksen tielle. Kysely ja koettelu on tie älylliseen ymmärrykseen.

Buddhalaisuus on vanhempi kuin hindulaisuus. Se protohindulaisuus jota oli olemassa Buddhan aikana ei ollut varsinaista hindulaisuutta (jos tuolla sanalla nyt on joku järkevä käyttö edes) vaan muuta, jota usein kai kutsutaan bramiinilaisuudeksi. Buddha tuntuisi irvailevan näille bramiinien käsityksille ja parodioivan joitakin näiden käsityksiä ja puheenformaatteja, joka nyt menee aika paljon kuulijoiden ohi parituhatta vuotta myöhemmin jotka sitten lukevat ne tosikkoina suurenakin viisautena. Buddha tekee kyllä oletuksia aika lailla että kuulijat tuntisivat näitä käsityksiä johon myös huumorikin perustuu. Yhteiskunta ja uskonnolliset käsitykset olivat tuolloin melkolailla liikkeessä ja dokumentit eri ajattelusuunnista ovat aika rajallisia. Ongelmana on se että suttat ovat melko oleellinen lähdä tuon ajan ajatteluun ja muuta on säilynyt melko vähän. "Hindut" myöhemmin joutuivat vastaamaan tähän kritiikkiin ja Buddhan ajattelu vaikutti merkittävästi siihen miten nykyinen hindulaisuus muotoutui. Hindut toki palauttavat Buddhan osaksi omaa uskontoaan, mutta kyllä sinne solahtaa ihan kaikki kun ovat sopivalla tuulella.

What the Buddha Thought (OXFORD CENTRE FOR BUDDHIST STUDIES MONOGRAPHS) - Richard Gombrich

On ihan jännä joskin vähän valtavirtaa vastakarvaan oleva kirjoitus tuosta suhteesta hindulaisuuteen.

Jälleensyntyminen on helvetin hankala juttu. Sen omaksuminen on todella vaikeaa suurimmalle osalle läntisiä harjoittajia. Jos se omaksutaan niin helposti omaksutaan jokin läntinen versio, esim tuo teosofien ajatus että olemme täällä oppimassa ja kehittymässä kohti täydellisempää henkeä ja että olemme itse valinneet elämämme olosuhteet tms.

Lue lisää

osa 2

Klassisen buddhalaisen jälleensyntymiskäsityksen sovittaminen tieteellisen maailmankuvan kanssa on minustakin kutakuinkin mahdotonta.
Suttissa annetaan aika selkeä viesti että "sielut" ovat syntyneet kymmeniä tuhansia kertoja ja tämän reaalinen olemassaolo olettaisi jonkinlaisia multiuniversumeja, rinnakkaistodellisuuksia ja kaikkea sellaista mitä ei oikein maan päälle tieteen tutkimaan todellisuuteen onnistuta laittamaan millään ilveellä. Joskin noista multiuniversumien olemassaolosta onkai jotain matemaattista todistusaineistoa, mutta en ihmistieteilijänä oikein ymmärrä mitä se sitten tarkoittaa. Pidän kuitenkin mahdollisena että tiede on erehtynyt, mutta miten siihen päätelmään sitten päädytään on eri asia. Suurin osa läntisistä harjoittajista tuskin kykynee omaksumaan jälleensyntymisoppia sellaisenaan, moni uskoo jälleensyntymisoppiin uskomiseen, mutta uskominen sinänsä on ei-volunteristinen akti eli ihminen ei voi saada itseään omaksumaan jotain tahtomalla. Iso osa suhtautuu avoimen skeptisesti eikä tämä ole ongelma kenellekään. Olen ajatellut että minun ei tarvitse muodostaa aiheesta tiukkaa kantaa vaan pyrin ymmärtämään sitä mindsettiä joka suttissa on asian suhteen. Voin myös miettiä että miten suhteeni maailmaan muuttuisi jos kykenisin uskomaan jälleensyntymään.

Jotkut saavat neljännessä Jhanassa (hyvin syvä meditatiiinen tila) muistikuvia jotka on tulkittavissa muistikuviksi aikaisemmista elämistä, samoin kuin LSD psykoterapian aikana. Joillakin lapsilla on aidon tuntuisi kertomuksia aikaisemmista elämistä joita on jonkin verran tutkittu systemaattisesti. Nämä nyt ovat anekdootillisia aineistoja niin niiden käyttö argumenttina minkään suuntaan on aika hankalaa, mutta jotain tuollaista kuitenkin tapahtuu. Yksikin tuollainen aito tapaus niin "tieteellinen maailmankuva" lentäisi ikkunasta pihalle ja tästä johtuen on todistustaakka aika suuri ja aineistojen pitäisi olla aika vakuuttavia.

Ei minun tarvitse kaikkea tietää tai ymmärtää, eikä edes muodostaa tiukkoja mielipiteitä. Jos uskoisin jälleensyntymisoppiin niin tästä seuraisi lähinnä se että luultavasti suhtautuisin toisella tavalla kulttuurin antamiin normeihin siitä mitä ihmiselämässä on arvokasta ja pitäisin enemmän huolta karmastani. En oikeastaan ole tätä ihan kauheasti miettinyt.

123nimimerkki kirjoitti:

osa 2

Klassisen buddhalaisen jälleensyntymiskäsityksen sovittaminen tieteellisen maailmankuvan kanssa on minustakin kutakuinkin mahdotonta.
Suttissa annetaan aika selkeä viesti että "sielut" ovat syntyneet kymmeniä tuhansia kertoja ja tämän reaalinen olemassaolo olettaisi jonkinlaisia multiuniversumeja, rinnakkaistodellisuuksia ja kaikkea sellaista mitä ei oikein maan päälle tieteen tutkimaan todellisuuteen onnistuta laittamaan millään ilveellä. Joskin noista multiuniversumien olemassaolosta onkai jotain matemaattista todistusaineistoa, mutta en ihmistieteilijänä oikein ymmärrä mitä se sitten tarkoittaa. Pidän kuitenkin mahdollisena että tiede on erehtynyt, mutta miten siihen päätelmään sitten päädytään on eri asia. Suurin osa läntisistä harjoittajista tuskin kykynee omaksumaan jälleensyntymisoppia sellaisenaan, moni uskoo jälleensyntymisoppiin uskomiseen, mutta uskominen sinänsä on ei-volunteristinen akti eli ihminen ei voi saada itseään omaksumaan jotain tahtomalla. Iso osa suhtautuu avoimen skeptisesti eikä tämä ole ongelma kenellekään. Olen ajatellut että minun ei tarvitse muodostaa aiheesta tiukkaa kantaa vaan pyrin ymmärtämään sitä mindsettiä joka suttissa on asian suhteen. Voin myös miettiä että miten suhteeni maailmaan muuttuisi jos kykenisin uskomaan jälleensyntymään.

Jotkut saavat neljännessä Jhanassa (hyvin syvä meditatiiinen tila) muistikuvia jotka on tulkittavissa muistikuviksi aikaisemmista elämistä, samoin kuin LSD psykoterapian aikana. Joillakin lapsilla on aidon tuntuisi kertomuksia aikaisemmista elämistä joita on jonkin verran tutkittu systemaattisesti. Nämä nyt ovat anekdootillisia aineistoja niin niiden käyttö argumenttina minkään suuntaan on aika hankalaa, mutta jotain tuollaista kuitenkin tapahtuu. Yksikin tuollainen aito tapaus niin "tieteellinen maailmankuva" lentäisi ikkunasta pihalle ja tästä johtuen on todistustaakka aika suuri ja aineistojen pitäisi olla aika vakuuttavia.

Ei minun tarvitse kaikkea tietää tai ymmärtää, eikä edes muodostaa tiukkoja mielipiteitä. Jos uskoisin jälleensyntymisoppiin niin tästä seuraisi lähinnä se että luultavasti suhtautuisin toisella tavalla kulttuurin antamiin normeihin siitä mitä ihmiselämässä on arvokasta ja pitäisin enemmän huolta karmastani. En oikeastaan ole tätä ihan kauheasti miettinyt.

Lue lisää

Ajatuksesi buddhasta (psykologian) nerona on erityisen kiehtova. Se sopisi hyvin yhteen siihen aika vaatimattomaan aineistoon (noiden linkkiesi rinnalla) jota olen itse käynnyt läpi.

Kylmän loogisesti ajatellen, on kaikki käsitykset jälleensyntymistä ja muista universumeista Buddhan opetuksen ytimen kannata irrelevantteja, koska tarkoitusthan on juuri päästä eroon käsityksistä. Tästä vinkkelistä Buddhan perusopit eivät menetä arvoaan, vaikka hänen kaikkitietäväisyytensä kyseenalaistetaan. Vaan se itse asiassa vahvistaa niitä. Ei ole syytä epäillä Buddhan käsityksiä kärsimyksestä ja sen syistä vain siksi, että jälleensyntymäoppi vaikuttaa ristiriitaiselta.

Ihminen on vapaa kokeilemaan mitä osaa Buddhan opetuksista hyvänsä ja yhtä lailla vastuussa niiden toimivuudesta. ja kun kaikki on tavallaan ei-jumalallista neuvoa, on sitä myös hyvin vaikea käyttää kritilliseen tyyliin vääräuskoisten lyömäaseena. Toki dogmaaattisen vänkäyksen saa aikaan helpolla, mutta varmaa on ettei se johda mihinkään buddhalaiseen lopputulokseen.

Itse olen viehtynyt tuohon zeniläisyyteen, jossa Buddhan hiljainen vertaus kukasta kertoo tavallaan kaiken, eikä samalla mitään. Oikein tulkittuna se kertoo siitä, ettei mitään opittavaa ole, mutta paljon oivallettavaa. Ja toisaalta oivaltaminen ihan omin avuin ei ole kovin helppoa, mutta toisaalta koko buddhalaisuuden historian tunteminenkaan ei siinä auta, jos ei ole halua pästää älyllistämisestä irti.

Hyviä kirjoja zeniläisyydestä ovat Alan Wattsin kirja "Zen" (suomeksi) ja laajempi mutta vaikeampi "Three Pillars of Zen" englanniksi.

http://www.amazon.com/Three-Pillars-Zen-PHILIP-KAPLEAU/dp/0712619267/ref=sr_1_5?s=books&ie=UTF8&qid=1322690584&sr=1-5

Lisäksi voisin suositella Yrjö kallisen teosta "Idän Sanoma viisaudesta" ja saksalaisen filosofian professorin Eugen Herrigelin "Zen ja jousella ampumisen taito"

Hyvä zenin länimaalainen esitys on mielestäni myös Echart Tollen kirjoissa, joissa hän keskityy vahvasti tässä hetkessä elämiseen ja oikeastaan lainkaan ilman buddhalaista terminologiaa. Iden alkuperä ei liene kuitenkaan kenellekään epäselvä.

123nimimerkki kirjoitti:

osa 2

Klassisen buddhalaisen jälleensyntymiskäsityksen sovittaminen tieteellisen maailmankuvan kanssa on minustakin kutakuinkin mahdotonta.
Suttissa annetaan aika selkeä viesti että "sielut" ovat syntyneet kymmeniä tuhansia kertoja ja tämän reaalinen olemassaolo olettaisi jonkinlaisia multiuniversumeja, rinnakkaistodellisuuksia ja kaikkea sellaista mitä ei oikein maan päälle tieteen tutkimaan todellisuuteen onnistuta laittamaan millään ilveellä. Joskin noista multiuniversumien olemassaolosta onkai jotain matemaattista todistusaineistoa, mutta en ihmistieteilijänä oikein ymmärrä mitä se sitten tarkoittaa. Pidän kuitenkin mahdollisena että tiede on erehtynyt, mutta miten siihen päätelmään sitten päädytään on eri asia. Suurin osa läntisistä harjoittajista tuskin kykynee omaksumaan jälleensyntymisoppia sellaisenaan, moni uskoo jälleensyntymisoppiin uskomiseen, mutta uskominen sinänsä on ei-volunteristinen akti eli ihminen ei voi saada itseään omaksumaan jotain tahtomalla. Iso osa suhtautuu avoimen skeptisesti eikä tämä ole ongelma kenellekään. Olen ajatellut että minun ei tarvitse muodostaa aiheesta tiukkaa kantaa vaan pyrin ymmärtämään sitä mindsettiä joka suttissa on asian suhteen. Voin myös miettiä että miten suhteeni maailmaan muuttuisi jos kykenisin uskomaan jälleensyntymään.

Jotkut saavat neljännessä Jhanassa (hyvin syvä meditatiiinen tila) muistikuvia jotka on tulkittavissa muistikuviksi aikaisemmista elämistä, samoin kuin LSD psykoterapian aikana. Joillakin lapsilla on aidon tuntuisi kertomuksia aikaisemmista elämistä joita on jonkin verran tutkittu systemaattisesti. Nämä nyt ovat anekdootillisia aineistoja niin niiden käyttö argumenttina minkään suuntaan on aika hankalaa, mutta jotain tuollaista kuitenkin tapahtuu. Yksikin tuollainen aito tapaus niin "tieteellinen maailmankuva" lentäisi ikkunasta pihalle ja tästä johtuen on todistustaakka aika suuri ja aineistojen pitäisi olla aika vakuuttavia.

Ei minun tarvitse kaikkea tietää tai ymmärtää, eikä edes muodostaa tiukkoja mielipiteitä. Jos uskoisin jälleensyntymisoppiin niin tästä seuraisi lähinnä se että luultavasti suhtautuisin toisella tavalla kulttuurin antamiin normeihin siitä mitä ihmiselämässä on arvokasta ja pitäisin enemmän huolta karmastani. En oikeastaan ole tätä ihan kauheasti miettinyt.

Lue lisää

'Jälleensyntyminen' (saati 'sielunvaellus') ovat termeinä mielestäni jopa harhaanjohtavia, ihminenhän ei (buddhalaisenkaan käsityksen mukaan) synny koskaan uudestaan, vaan tietoisuus on jatkumo, jonka "ympärille" ihminen (tai eläin jne) syntyy, ja jonka 'ympäriltä' ihmisen keho mieli kuolee, kun ihminen kuolee. Tietoisuus on jatkumo, joka ei lakkaa olemasta kun ihminen kuolee, ja kukin ihminen jättää tuohon syvemmän hienojakoisemman tietoisuuden osaan jälkensä (imprints).

Sieluahan ei buddhalainen maailmankuva edes tunne (se ei voi 'vaeltaa'), ja tosiaan, ihminen ei toista kertaa synny uudestaan. Tietoisuus jatkuu.

Vielä ei ole meillä "mittareita" jolla tietoisuutta pystyisimme todentamaan, on vain oma kokemus tietoisena olemisesta, mutta itse uskon, että maailmankaikkeudessa on edelleen ulottuvuuksia, joihin meillä ei vaan ole tieteellisiä todennustapoja. Ajatelkaa, että vielä 500 vuotta sitten uskottiin, että maapallo on kaiken keskipiste - muista galakseista, saati omastamme ei ollut vielä tietoa, eli niitä "ei ollut", koska niitä havainnoimaan pystyviä laitteita (kaukoputkia) ei oltu keksitty.

Hieno kirjoitus, kiitos siitä!

Löysin itseni ja omat kokemukseni useasti riveiltäsi ja minusta olet juurikin buddhalaisuuden ytimessä. Sen voi ilmaista sanskriitin kielisin termein, mutta sen voi ilmaista myös näin:

"Myöhemmin, oman raadollisuuden kanssa kamppaillessani ja arkipäivän ihmissuhde, työ- ym asioiden kanssa, jouduin hyväksymään, ettei voimakkasti ehdollistunut ajattelu, olkiukkouhkineen niin vain luovukaan vallasta.
...
Eli mitä järkeä on uskoa patologisen valehtelijan ja juonittelijan juttuja. Parempi vain olla sekaantumatta dialogiin hänen kanssaan. Tähän päädyin. Siitä seurasi helpotuksen tunne ja hyvin hiljainen mieli."

Mielestäni tuossa on selvästi ilmaistu kärsimyksen syyt ja niistä luopumisen idea. Siis oikeastaan koko buddhalaisen onnen kuvaus muutamassa lauseessa.

Uskonnon alkuperäisten kirjoitusten pohtimisessa tai siteeraamisessa ei sinänsä ole mitään vikaa. Niissä on vain suuri varaa ns. henkiseen materialismiin ja snobismiin. Itse uskon vahvasti siihen, että kun jokin asia on itselle selkeä ja kirkas, se on helppo pukea yksinkertaisiksi sanoiksi.

yks zeniläinen kirjoitti:

Hieno kirjoitus, kiitos siitä!

Löysin itseni ja omat kokemukseni useasti riveiltäsi ja minusta olet juurikin buddhalaisuuden ytimessä. Sen voi ilmaista sanskriitin kielisin termein, mutta sen voi ilmaista myös näin:

"Myöhemmin, oman raadollisuuden kanssa kamppaillessani ja arkipäivän ihmissuhde, työ- ym asioiden kanssa, jouduin hyväksymään, ettei voimakkasti ehdollistunut ajattelu, olkiukkouhkineen niin vain luovukaan vallasta.
...
Eli mitä järkeä on uskoa patologisen valehtelijan ja juonittelijan juttuja. Parempi vain olla sekaantumatta dialogiin hänen kanssaan. Tähän päädyin. Siitä seurasi helpotuksen tunne ja hyvin hiljainen mieli."

Mielestäni tuossa on selvästi ilmaistu kärsimyksen syyt ja niistä luopumisen idea. Siis oikeastaan koko buddhalaisen onnen kuvaus muutamassa lauseessa.

Uskonnon alkuperäisten kirjoitusten pohtimisessa tai siteeraamisessa ei sinänsä ole mitään vikaa. Niissä on vain suuri varaa ns. henkiseen materialismiin ja snobismiin. Itse uskon vahvasti siihen, että kun jokin asia on itselle selkeä ja kirkas, se on helppo pukea yksinkertaisiksi sanoiksi.

Lue lisää

Kun asia on itselle selkeä, sen voi kyllä pukea sanoiksi, mutta jos kuulijalla/lukijalla ei ole samankaltaista kokemusta, jää asia edelleen hämäräksi. Ihminen vain kertakaikkiaan jää tuijottamaan sormea tai nyyhkii sentimentaalisuudessaan, "kylläpä oli kauniisti sanottu - ihanaa".

Raadollisuuteni kanssa kamppaillessani tajusin, että oivallus, ei välttämättä tuota uutta henkistä jättiläistä tai ylimystä, (sellainenhan olisin halunnut olla :)) koska aikaa myöten muistin, että monet pyhimyksinä pidetyt eristäytyivät meditoimaan vasta valaistumiskokemuksensa jälkeen.

Jotkut ihastuvat (todelliseen tai kuviteltuun) oivallukseensa niin, että kehittävät ennennäkemättömän omahyväisyyden. Jotkut menevät halpaan ja jonkin ajan kuluttua huomaavat seurailevansa hullua despoottia.

Jos ensimmäisestä oivalluksesta ei seuraa naurua, suhtautuisin skeptisesti.

Oivalluksesta voi seurata jotain sen tapaista, kuin kerran keskustellessani erään ystäväni kanssa, kuinka olin jo vuosia aiemmin tuskissani harkinnut itsemurhaa, jouduttuani naisen jättämäksi. Ystäväni hymyili ja sanoi: "kyllä sä olet yksi vitun hölmö kusipää". Totesin, että niin olen ja nauroimme vedet silmissä.

Kun edellä kertomieni kokemusteni läpi muistin mm raamatun tekstejä (olen edelleen ateisti), niin samalla tuntui, ettei ns uskovainen useinkaan ymmärrä niitä. Iloa pulppuavaa pyhäksi kutsuttua kirjoitusta ei ymmärrä, ennen kuin on itse siinä tilassa, että voisi tunnetilansa puolesta kirjoittaa sellaisen.

Eräs budhalainen maalaus kuvaa puusta putovalle lehdelle nauravaa munkkia. Kuinka sellaisen muka voisi ymmärtää järkeilemällä?

Mielen valmius tuottaa projektioita, vain lisää sekaannusta, koska halu löytää jotain tosi eteeristä ja ylimaallista on niin voimakas. Ihmisen pelko ja vastenmielisyys oman elämän rajallisuuden kohtaamista vastaan, saa tarttumaan lähes mihin vain - niin hullua kuvitelmaa ja ideaa ei olekaan, etteikö se jollekin kelpaisi.

"Aidosti onnellinen ihminen olisi aika outo näky tässä maailmassa."
Saattaa olla. Niistä onnellisista joita olen nähnyt, jotkut ovat muutamien lauseiden jälkeen paljastuneet Onnellisiksi juuri realiteettien puuttumisen vuoksi.

Ja on valtavan oppineita ja kirjaviisaita, jotka ovat aivan pihalla. Silti logiikalla on käyttönsä. Monesti kritisoidaan "järkeilyä", vaikka rehellisiä ihmisiä on joilla ei ole jatkuvasti piiloagendoja päättelyssään, on vähän.

Zen-budhalaisuudessa, jos yhtään mitään siitä olen käsittänyt, vain kokemus merkitsee - ihminen saatetaan ajan mittaan mahdottoman eteen ja lopulta ehkä tyrkätään rotkoon, tilanteeseen, jossa egon on annettava periksi...Kuitenkin budhalaisuus on sellainen oppi, joka edelleen viehättää, vaikka asiaa harkittuani, en ole halunnut liittyä mihinkään yhteisöön.

Olen tuntenut kauan miehen, onnellisen, jolla on kolmas syöpä menossa ja mielenrauha näyttää olevan järkkymätön, vaikka realiteetit ovat jäljellä. Toisaalta hän ei ole tähtisilmäisen hihhulionnellinen, jos niin voi sanoa, kuten ensimmäisessä kappaleessa tarkoittamani ihmiset olivat.

On riemastuttavia kokemuksia ja tunnetiloja, mutta omalla kohdalla käsitän onnellisuuden mittariksi sen, etten jatkuvasti ole asioiden ja niihin reagoivien tunteiden taistelutantereena. Näin ei valitettavasti ole läheskään aina ollut.

Kerran katselin ratikassa ihmisiä. Siellä oli monenlaista elämän runtelemaa kroppaa - jotenkin ajattelin heissä näkyvän koko eletyn elämän ja yht´äkkiä tunsin suurta hellyyttä heitä kohtaan ja kaikki oli kohdallaan - ja elämä oli täydellistä juuri siinä hetkessä.
Myöhemmin, kuullessani Hectorin laulun "Kaikki tahtoo rakastaa", tunsin samanlaisen tunnetilan ja ajattelin laulajan ehkä kokeneen jotain samankaltaista.

Perhe-elämänkin haasteet laittavat "valaistumiset" ja "kehityksen" testiin. Minulle nyt joulu toimii sellaisena. Millainen olen läheisilleni kotona ja millainen olen kodin ulkopuolella? Monella "hengenmiehellä" on pelkäävä puoliso ja lapset vailla itsetuntoa.

Eli - joko olen lopettanut vaimoni hakkaamisen? ;)

"Eiköhän riitä, että jokainen pitää huolta omista asioista eikä muitten asioista."

Mielestäni ei. Jos maailmasta halutaan tehdä parempi paikka elää (mikä lienee buddhalasuuden yksi tarkoitus) niin pitää yrittää kantaa vastuuta myös muiden tekemisestä. Toki minkään opin tyrkyttämisen sijaan on fiksua näyttää esimerkkiä ja innostaa ihminen itse muuttamaan käsityksiään paremmiksi.

Esimerkiksi tarjoamalla hyvän kasvisaterian, voi muttaa jokun käsityksen lihan syönnin tarpeellisuudesta ja näin vähentää tuotantoeläinten kärsimystä.

yks zeniläinen kirjoitti:

"Eiköhän riitä, että jokainen pitää huolta omista asioista eikä muitten asioista."

Mielestäni ei. Jos maailmasta halutaan tehdä parempi paikka elää (mikä lienee buddhalasuuden yksi tarkoitus) niin pitää yrittää kantaa vastuuta myös muiden tekemisestä. Toki minkään opin tyrkyttämisen sijaan on fiksua näyttää esimerkkiä ja innostaa ihminen itse muuttamaan käsityksiään paremmiksi.

Esimerkiksi tarjoamalla hyvän kasvisaterian, voi muttaa jokun käsityksen lihan syönnin tarpeellisuudesta ja näin vähentää tuotantoeläinten kärsimystä.

Lue lisää

"Jos maailmasta halutaan tehdä parempi paikka elää (mikä lienee buddhalasuuden yksi tarkoitus) niin pitää yrittää kantaa vastuuta myös muiden tekemisestä."

Voihan ja saahan sitä yrittää mutta valmista ei tule koskaan, se on varmaa.

vikke. kirjoitti:

"Jos maailmasta halutaan tehdä parempi paikka elää (mikä lienee buddhalasuuden yksi tarkoitus) niin pitää yrittää kantaa vastuuta myös muiden tekemisestä."

Voihan ja saahan sitä yrittää mutta valmista ei tule koskaan, se on varmaa.

Lue lisää

"Jos maailmasta halutaan tehdä parempi paikka elää (mikä lienee buddhalasuuden yksi tarkoitus) niin pitää yrittää kantaa vastuuta myös muiden tekemisestä."

Voihan ja saahan sitä yrittää mutta valmista ei tule koskaan, se on varmaa.

Juu - ei kannata yrittää. Pieleen menee kuitenkin, mutta se on varmaa. Olet siis löytänyt varmuuden.

Ryppyiset kädet kirjoitti:

"Jos maailmasta halutaan tehdä parempi paikka elää (mikä lienee buddhalasuuden yksi tarkoitus) niin pitää yrittää kantaa vastuuta myös muiden tekemisestä."

Voihan ja saahan sitä yrittää mutta valmista ei tule koskaan, se on varmaa.

Juu - ei kannata yrittää. Pieleen menee kuitenkin, mutta se on varmaa. Olet siis löytänyt varmuuden.

Lue lisää

Nihilisimi on ainoa uskonto, joka tarjoaa varmuuden - hieman niin kuin arsenikki parantaa takuuvarmasti flunssan.

yks zeniläinen kirjoitti:

Nihilisimi on ainoa uskonto, joka tarjoaa varmuuden - hieman niin kuin arsenikki parantaa takuuvarmasti flunssan.

Kyllä negatiivisuuskin toteuttaa kaikki näkynsä :)

ajatelkaa, olemme todella opetettuja elämään päin helvettiä. ja kun ajatukset on loppu, onko ne loppuun käytetty?

sanghazen kirjoitti:

ajatelkaa, olemme todella opetettuja elämään päin helvettiä. ja kun ajatukset on loppu, onko ne loppuun käytetty?

ja semmosta vielä...että KYLLÄ, sen Jeesuskin tiesi. rikkailla ei ole hyviä mahkuja. siksi on helpompi olla, kun ei vaan ole yhtään mitään. ja arvostus joka päiväiseen leipään on se pörssi kurssi mikä on nousussa.amen.