Sait mut tuntemaan uudestaan sen tunteen, jonka joskus joku mussa aiheutti, ensirakkauden tunteen. Luulin etten enää koskaan sitä tuntisi, luulin sen voivan olla ainutkertaista.
Mikä ikävintä, kuten ensirakkauskin, tämäkin jää tähän. Sillä ei ole tulevaisuutta, se jää riipimään sisintä iäksi. Se jää muistojen syövereihin. Se jää vaalittavaksi.
Enkä mä halua sen jäävän sisinpääni, vaalittavaksi, muistoksi sydämeeni. Koska se satuttaa liikaa mua.
Haluaisin vain palata siihen vuoteen, kun me nähtiin, tavattiin. Siihen aikaan kun et tiennyt edes nimeäni, katsoit vain kaukaa, olit vain kiinnostunut etkä ollut vielä sytyttänyt tätä roihua.
Mutta tiedän, ettei se aika enää palaa. Palua menneisyyteen ei ole.
Olen aina sitä mieltä ollut, että kaikella on tarkoituksensa. Kerro mulle mikä on tämän tarkoitus? Me ollaan jo niin kauan etsitty ratkaisua tähän, löytämättä. Omalta osaltani olen voinut koittaa vain vaikuttaa tähän, sinuun, omalla käytökselläni jota en aina voi katsoa edes hyvällä. Saati tuntea hyvää omaatuntoa. Kaiken olen tehnyt rakkaus rinnassa polttaen, kaipuuni piilottaen.
Miksi tulit nyt vastaan, kun ei ole enää mahdollisuutta muuttaa elämän suuntaa.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Tekipä kipeetä lukea toi.
Mua lähinnä nauratti...
Oletko varma, että oli juuri sinulle? M:iä mahtuu maailmaan.
En lue.. mutta haluan mainita, että aloittajan nimimerkki ja otsikko voisi viitata minuun.. ja sitä se ei ole. Sisältöä en edes jaksanut lukea.
Joten, jos totta, niin hyvä.
Jos pilailua, tylsää sellaista!
moi.mulla ainakin kyhtee lieki vaika siitä on pari vuotta ja muutama kuukausi.hän ei tienyt kuin kiinyin häneen sillä peitin tuntee näytämisen ja meilä olli yhteinen kahveri johka olli hänen koulu kahveri.silloin.t:matti
Koskettava kirjoitus. Itse olen kokenut samaa, vaikka minun ei koskaan pitänyt enää tuntea tällaista ihastuksen tunnetta. Kaikki tapahtui kuin salaa, huomaamatta. Yhtäkkiä huomasin ihastuneeni ja lopulta myös rakastuneeni häneen/sinuun.
Olen myös miettinyt sitä, että tapasimme liian myöhään, mutta tätä kokemusta ei viedä meiltä pois. En halua puhua ystävyydestä, koska sitä se ei ole ollut. Molemmat ovat vain pidättäneet tunteitaan ts. kieltäytyneet osoittamasta sitä, mitä olemme tosiasiassa tunteneet.
En ole koskaan pitänyt hyvästeistä, enkä aio sitä tehdä nytkään. Olet nyt ja aina sydämessäni rakkaana Rakkaana, jota en voinut rakastaa.
http://www.youtube.com/watch?v=r38YRQnnYOk
Olen kokenut tuon saman ja tiedän mistä kirjoitat, sillä tuo olisi voinut olla hyvin oma kirjoitukseni...
Tunteita näytimme toisillemme, ne olivat yhteen aikaan pitelemättömiä, mutta sanoin pidättäydyimme. Kuin vähätellen, vääristellen tunteista puhuttiin, eihän ollut lupa muuhun edes ajatustentasolla. Alun sopimus, kevyt tunne otti ja petti sopimuksen, salaa ja varkain, verhottuna muiden tunteiden sisään.
Mietin.. jos olisimmekin rehellisesti uskaltaneet avautua toisillemme, olisimme sanoneet ääneen sen minkä toistemme silmistä näimme, mikä oli vielä vuosi sitten lähellä lipsahtaa suustani, mille sinä vain hiljaa vastaamatta hymyilit, olisimmeko me nyt tässä tilanteessa?
Olisiko kuitenkin se rehellisyys ollut se tie vapauteen? Tunteiden loukusta. Koska sitten ei olisi ollut enää syytä arvailuun. Olisi vain rehti tieto ja varmuus, epävarmuuden poistaja. Epävarmuus on hyvä ikävän ja kaipuun ruokkija.
Oliko se tunteiden pelko, joka ajoi meidät tähän loppuun jota ei ole olemassakaan. Se kuva vain haalenee muttei ikinä poistu, ja kirkastuu toisen läsnäollessa, toisen äänen kuullessa, toistesta puhuttaessa. Ja se jos mikä sattuu muhun.
Syvä ikävä iski tajuntaani heti aamulla herätessäni. Jälleen kerran tajusin, juuri heräneenäkin, kuinka paljon häntä kaipaan ja nyr olen hänet menettänyt. Miksemme kyenneet muuhun kuin tunteittemme pidättelyyn?
http://www.youtube.com/watch?v=SSzCQN3jo1w
Paskapuhetta, aina on mahdollisuus, itsestä kiinni.
Mut jos haluaa jäädä voivottelemaan niin..
Ajan haaskausta, ihminen joka on kiinnostunut sanoo sen kyllä sinulle, tavalla tai toisella.
Niin on.