Vuorokausirytmit vinksallansa?

Meillä on ihanainen 7 kk ikäinen tyttövauva. Nukkuu yönsä hyvin, on oikea pieni aurinko päivisin. Olen päässyt helpolla. Mutta meidän päivärytmeistä en ole uskaltanut pahemmin huudella muille äideille, koska ne eivät ole vallitsevien normien mukaiset. Meillä siis valvotaan iltaisin hyvin myöhään, tyttö uinahtaa yöunille vasta n. klo 23-24. Aamupäivällä heräillään 10-11 maissa. Onkohan tämä kovinkin epätavallista?

Syynä on mun oma huonounisuus. Olen yökyöpeli ja uni ei tule ennen aamuyötä, jos silloinkaan. Kokeiltu on vauvan syntymän jälkeen ja seurauksena oli parin kuukauden unettomuus itselläni (vauva on nukkunut kuin unelma alusta asti). Päätin siis antaa piutpaut neuvolan "neuvoille" ajoissa heräämisestä ja nukkumaan menosta. Olen nyt "kouluttanut" vauvan samaan rytmiin, koska en vaan pääse sängystä ylös kukonlaulun aikaan.

Rakastan tuota tytteliä yli kaiken, mutta toista lasta meille tuskin tulee, juurikin tämän uniongelman takia. En uskalla ottaa riskiä, että seuraava vauva olisikin haasteellisempi tapaus, enkä itse saisi nukuttua sitäkään vähää. Kaikki kunnia kyllä huonounisten lasten äideille, en käsitä, miten jaksatte!
6264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

No eihän tuossa mitään ongelmaa ole ennen kuin menet töihin (jos aamuun) ja lapsi päiväkotiin tms. Eiköhän jokaisella perheellä ole ne omat rutiinit ja aikataulut. Eikä nuo ajat ole edes niin kovin epätavallisia.

Äänestä

Ehkä tuo nyt on enemmän omaa laiskuutta kuin mitään muuta. Harmi että lapsi vana altistetaan sille. Koska kyllä jossain vaiheessa tuollainen rytmi kostautuu.

Itse olen myös yökyöpeli ja aamu-uninen. Mutta kyllä revin itteni viimeistään klo 07.30 ylös kun lapsikin herää. Lapsen laitan nukkumaan klo 19.30. Hetki omaa aikaa ja sitten sänkyyn lukemaan että uni tulisi. Ja voin kertoa että kyllä oma rytmi on muuttunut kun olen halunnut muutosta.

Vaikeampaa noita muutoksia on lapsen ollessa isompi tehdä

Äänestä
  • Niin!!

    7 kk vanha lapsiparka varmaan katselee joka ilta vaivihkaa kelloa ja miettii, että "voi hitto, nyt se näyttää jo kymmentä - pitäisi jo olla nukkumassa!" ja teeskentelee vain päivät pitkät iloista, hyvinvoivaa ja pirteätä, ettei äidilleen tulisi paha mieli.

    Ihan sydäntä särkee ajatella moista. Varmaan syödään purkkiruokaakin niillä. Eikä ole kestovaippoja, ja ihan vissiin ei ole täysimetetty 6 kuukautta!

    Nii-in, kyllä me ne laiskat äidit tunnetaan! Ja lapset ALTISTETAAN laiskuudelle!

    Ajatelkaa nyt:

    ALTISTETAAN!

    :D




    (Oletko sä nyt ihan pöljä?

    Senkus revit itseäsi puol'yöllä sängystä ja onnittelet itseäsi reippaudestasi. Luuletko, että presidentti lähettää mitalin?

    Ei muuta, kuin kärppänä postia kyttäämään, että josko sieltä jotain kimaltavaa kolahtaisi!)

    Äänestä

Minulla on jo viisi lasta, enkä missään vaihessa ole kuullut neuvolan määräilevän mitään nukkumarytmejä. Teet niin kuin parhaaksi näet ja sillä siisti. Eipä sinun tarvitse teidän rytmeistä kenellekään huudella, jos siltä tuntuu, mutta kyllä se ongelma on ihan arvostelijan omassa mielessä, jos ei tuollaista kestä. Tosiasia tietysti on, että rytmin on muututtava jossain vaiheessa, viimeistään sitten kun lapsi menee kouluun, mutta ehtiihän sitä.

Äänestä

Meillä 1-vuotias tyttö nukahtaa noin klo 22.30 ja herää aamulla noin klo 8-9. Juuri kysyin neuvolassa, että onko siitä jotain haittaa kun lapsi valvoo myöhään, niin kuulemma kotihoidossa ei haittaa. Että ihan perheen rytmin mukaan voidaan elellä, kun ei aamulla tarvitse minnekään lähteä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paska äiti? kirjoitti:

Meillä on ihanainen 7 kk ikäinen tyttövauva. Nukkuu yönsä hyvin, on oikea pieni aurinko päivisin. Olen päässyt helpolla. Mutta meidän päivärytmeistä en ole uskaltanut pahemmin huudella muille äideille, koska ne eivät ole vallitsevien normien mukaiset. Meillä siis valvotaan iltaisin hyvin myöhään, tyttö uinahtaa yöunille vasta n. klo 23-24. Aamupäivällä heräillään 10-11 maissa. Onkohan tämä kovinkin epätavallista?

Syynä on mun oma huonounisuus. Olen yökyöpeli ja uni ei tule ennen aamuyötä, jos silloinkaan. Kokeiltu on vauvan syntymän jälkeen ja seurauksena oli parin kuukauden unettomuus itselläni (vauva on nukkunut kuin unelma alusta asti). Päätin siis antaa piutpaut neuvolan "neuvoille" ajoissa heräämisestä ja nukkumaan menosta. Olen nyt "kouluttanut" vauvan samaan rytmiin, koska en vaan pääse sängystä ylös kukonlaulun aikaan.

Rakastan tuota tytteliä yli kaiken, mutta toista lasta meille tuskin tulee, juurikin tämän uniongelman takia. En uskalla ottaa riskiä, että seuraava vauva olisikin haasteellisempi tapaus, enkä itse saisi nukuttua sitäkään vähää. Kaikki kunnia kyllä huonounisten lasten äideille, en käsitä, miten jaksatte!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu