Luin jostain nettisivulta uudesta jännityksen poistomenetelmästä nimeltään EFT (emofree tai joku vastaava).
Itse en oikein usko tähän menetelmään - sama juttu pätee hypnoosiin. Suhtaudun varsin ennakkoluuloisesti tällaisiin asioihin.
Onko kenelläkään todisteita siitä, että EFT-menetelmä olisi todellakin tehonnut siten, että esim. jännitystä "sairastava" henkilö on yhden hoitokerran jälkeen toipunut täysin ongelmistaan?
Paljonko tällainen hoito Suomessa maksaa?
Mistä voi kysellä?
Latasin EFT:n sivuilta kotiversion.. Mahtaakohan se toimia? Jos joku on sitä kokeillut, voisitteko kertoa mulle, mitä pitää tehdä, kun en ymmärtänyt kaikkia ohjeita (olivat englannin kieliset)???
Mihin tämä perustuu tämä EFT-hoito?
Jos se kerta niin tehokas on, niin herää kysymys: Miksi sitä ei Suomessa käytetä, vaan täällä sitä vaan lääkkeitä popsitaan?!
Eniten minua epäilyttää se, että joku oli muka toipunut astmasta tai jostain alkoholismista EFT:n avulla !???
Valaiskaahan minua tämän asian suhteen. Kiinnostaa kovasti!!
Mikä ihmeen EFT-menetelmä?!
26
9833
Vastaukset
- psykologi
olen todella käyttänyt tuota menetelmää nyt
noin parinkymmenen henkilön kohdalla. Valtaosa
on selvästi hyötynyt. Kaksi tai kolme näistä
ei juuri ollenkaan. Tuohon menetelmään ei tarvitse
uskoa, että se tehoaisi. Kriittisyys on tärkeätä
näissä hoidosissa toki. Olin itsekin tosi kriittinen, käänsin ohjeiston suomeksi ja kokeilin
sitä tilanteessa jossa asiakas oli täysin poissa
tolaltaan ja toinen vaihtoehto olisi ollut ambulanssilla ensiapuun vienti. Tilanne laukesi kymmenessä minuutissa täysin niin, että asiakas
oli täysin rauhallinen. Sen jälkeen aloin kokeilla tätä menetelmää muihinkin ongelmiin. Toimii paniikkihäiriössä, sosiaalisessa jännittämisessä, syömishäriössä ja traumaattisissa muistoissa ainakin. Siitä ei ole haittaa raportoitu, toisin kuin joistakin muista hoidoista. Tuloksellisuustutkimuksia alkaa jo olla, tosin lähinnä toisesta sovelluksesta (TFT) joka on käytännössä sama menetelmä. ei tämä mikään ihmehoito ole, perustuu kyllä akupunktion
pohjalle, ahdistavat tunteet virittävät kehoon reaktioita jotka laukeavat päälle kun ahdistava asia kohdataan uudestaan.Yhtymäkohtia on myös sovellettuun kinesiologiaan ja esim. Rosen-terapiaan ja aivojumppaan. Tällä yritetään sekä häiritä, että purkaa näitä kehon ehdollistumia. . Jos se onnistuu niin ongelma saattaa hyvinkin poistua lyhyelläkin hoidolla. En tiedä miksi sitä ei Suomessa tunneta. Ruotsissa (www.eft.se)ja Norjassa (www.tftnorway.com) se on käytössä samoin kuin Keski-Euroopassa. Uudenlaista psykologista teoriaa, joka selittää näitä ilmiöitä ollaan luomassa energiapsykologian alalla. Suomeessa siihen on toistaiseksi suhtauduttu torjuvasti. Tietenkin on hyvä olla kriittinen, mutta minusta jos joku löytää tällä tavoin keinon auttaa vaikkapa itseään niin se on
hyvä. Suomessa ei kukaan anna näitä hoitoja tietääkseni, itse teen sitä osana muuta terapiaa.
Hyvä bisneshän se olisi ja varmaan joku sen vielä keksii. Tuolta sivustolta hoito-ohje on kuitenkin
ladattavissa ilmaiseksi. Totta kait jenkit on aika kritiikittömiäkin ja katteettomia lupauksia varmaan myös liittyy näihin hoitoihin.
Jos sinulla on kysymyksiä liittyen ohjeisiin niin voin vastata.
Hoito on käytännössä seuraava:
-ajattele aktiivisesti jotain ahdistavaa asiaa tai ongelmaa, arvioi sen ahdistusta asteikolla
0-10. (0 ei ahdsitusta, 10 suurin mahdollinen).
Laita tämä arvo ylös.
-taputa reippaasti otsasta, kohdasta mistä kulmakarvat alkavat läheltä nenän yläpäätä, kymmenen taputusta kahdella sormella
-taputa tämän jälkeen silmäkulmasta, silmän uloin osa (luun päältä)
-taputa poskipäästä noin tuuma silmän keskikohdasta alaspäin (poskiluun yläosa)
-taputa ylähuulesta nenän ja huulen puolivälistä
-taputa alaleuan kärjestä
-taputa solisluun mutkasta ( vie sormet kurkusta alas päin aina soliskuoppaan ja siitä vielä tuuma alas päin ja siitä vielä joko tuuma vasemmalle tai oikealle
-taputa kainalosta (noin kymmenen senttiä kainalokuopasta alaspäin kyljen keskikohdalta)
- taputa peukalon ulkosyrjän kynsivallista
-taputa etusormen samasta kohtaa
-taputa keskisormen...
-taputa pikkusormen...
-taputa karatepisteestä (on piste jolla kohtaa
löisit karateisku, kämmensyrjän keskikohta)
-ajattele uudelleen ahdistavaa kokemusta, anna
uusi arvio. jos tippunut niin jatka taputtamalla
kämmenselästä, mene pikkusormen ja nimettömän välisestä solasta noin tuuma ranteeseen päin. taputa tästä nopesti (2-3 kertaa/sekunti)
ja tee SAMALLA kun taputat seuraavaa:
-taputa silmät auki
-" silmät kiinni
-avaa silmät ja käännä katse alas ja sitten vasemmalle, alas ja sitten oikealle
-pyöritä silmiä ympäri ensin toiseen suuntaan, sitten toiseen
-hyräile ääneen jotain sävelmää (10 sek.)
-laske ääneen luvut yhdestä viiteen
hyräile vielä vähän
-tee uudelleen taputukset aina karatepisteeseen saakka.
-jos ei auta sano ääneen samalla kun taputat
karatepistettä "hyväksyn itseni täysin vaikka minulla onkin ____(tämä ongelma)
Hoito on kummallinen, mutta joskus toimii tosi hyvin. Nuo silmien liikkeet ja äänen tuottaminen aktivoivat eri aivoalueita ja sotkevat niin alkupeäristä informaatiota.
Himojen hoidossa (syöminen, viina ja tupakka) tulee tehdä hoito joka kerta kun tekee mieli nauttia ainetta.- psykologi
niin tuon itselle ääneen hyväksymisen sanomisen jälkeen tehdään koko hoitoprotokolla uudelleen
hoito on siis
1. taputukset (kulmakarvat -- karatepiste
2. kämmenselän pisteen taputus manooverit sen
yhteydessä
3. taputukset (kohta 1 uudelleen)
4. itsen hyväksyminen karatepiste
>> koko juttu uudelleen
Tee muutama kierros ja ajattele sitten ongelmaa uudelleen. Kokeile ko. tilannetta käytännössä. Voit tehdä ennen tositilannetta myös.
Jo apua, niin laita vaikka viestiä palstalle, jos ei niin tästä ei sitten ollut sinulle apua. - psykologi
psykologi kirjoitti:
niin tuon itselle ääneen hyväksymisen sanomisen jälkeen tehdään koko hoitoprotokolla uudelleen
hoito on siis
1. taputukset (kulmakarvat -- karatepiste
2. kämmenselän pisteen taputus manooverit sen
yhteydessä
3. taputukset (kohta 1 uudelleen)
4. itsen hyväksyminen karatepiste
>> koko juttu uudelleen
Tee muutama kierros ja ajattele sitten ongelmaa uudelleen. Kokeile ko. tilannetta käytännössä. Voit tehdä ennen tositilannetta myös.
Jo apua, niin laita vaikka viestiä palstalle, jos ei niin tästä ei sitten ollut sinulle apua.niin, voit laittaa vastauksen vaikka ei auttanutkaan...
- Eräsmies
keksintö on "pikaterapia" joka toimii minulla masennuksen lievittäjänä.
Menen peilin eteen seisomaan, keskityn ja katson itseäni hyvin, hyvin keskittyneesti syvälle silmiin pyrkien olemaan ajattelematta mitään.
Heristän itselleni etusormea ankaran näköisenä ja sanon kovalla, teatraalisen opettavaisella äänellä.
Ei sinua oikeasti vituta, sinusta vain tuntuu siltä. - psykologi
Haluan tuoda esille, että vaikka tuo kuvaamani
tekniikka on osoittautunut turvalliseksi, viestiäni ei pidä tulkita psykologin antamaksi
hoito-ohjeeksi. Sellainen edellyttää kunkin asiakkaan tilanteen huolellista arviointia ja hoitomenetelmän valitsemista sen pohjalta.
En lupaa tämän hoidon vaikuttavuudesta mitään yksittäisen ihmisen kohdalla. Laitoin vapaamuotoisen käännöksen, koska ohjeet ovat todella noilla nettisivuilla englanniksi. hoito-ohjeisto on siis netissä kenen tahansa vapaasti poimittavissa ja olen lähinnä kuvannut miten hoitoa tehdään. Vaikka olen kuvannut joitakin esimerkkejä, niin niitä ei pidä ottaa kirjaimellisesti, eikä tehdä johtopäätöksiä hoidon vaikuttavuudesta samantapaisissa tilanteissa. Tämä on otettava huomioon, jos haluatte tehdä harjoitteita. Ne eivät korvaa jo mahdollisesti olemassa olevaa hoitoa tai hoitosuhdetta!
Olen käyttänyt nimimerkkiä psykologi, mikä olenkin koulutukseltani, mutta haluan tuoda esille tämän tärkeän huomautuksen, mahdollinen itsehoito on täysin harjoitteen tekijän omalla vastuulla. Jatkossa en käytä ammattinimerkkiäni. Tämä liittyy osittain myös toisen mielenterveysammatin nimimerkin käytön nostamaan ristiriitaan ja vastuukysymyksiin ammatissa toimimisesta. - Toivo.Lång.Inkeroinen
psykologi kirjoitti:
niin tuon itselle ääneen hyväksymisen sanomisen jälkeen tehdään koko hoitoprotokolla uudelleen
hoito on siis
1. taputukset (kulmakarvat -- karatepiste
2. kämmenselän pisteen taputus manooverit sen
yhteydessä
3. taputukset (kohta 1 uudelleen)
4. itsen hyväksyminen karatepiste
>> koko juttu uudelleen
Tee muutama kierros ja ajattele sitten ongelmaa uudelleen. Kokeile ko. tilannetta käytännössä. Voit tehdä ennen tositilannetta myös.
Jo apua, niin laita vaikka viestiä palstalle, jos ei niin tästä ei sitten ollut sinulle apua.psykologi
Olet kunnon ihminen kun oletlaittanut EFT:n nettiin. Olen kokeillut, toimi minullakin.
Itsellä käytössä tehokkaampi Reikimeditaatiomenelmä n.10v.
Sanot että on ihmisiä joilla EFT ei toimi. Aikanaan tuotiin kokeilumielessä lemmikkieläimiä dementikkojen paijattavaksi.
Monet potilaan aktivoituivat huomattavasti.
- olen kokeillut
Kokeilin tuota omaan ahdistavaan tilanteeseen ja se toimi heti. Kun menin seuraavan kerran (hissi) niin kumma kyllä en edes huomannut jännittää. Outo tunne. Kiitos tuosta tiedosta, voin jatkosssakin käyttää sitä myös muihin juttuihin. Miksiköhän tästä ei ole ollut mitään tietoa missään kun on niin simppeli juttu.
- toimiiko
toimiikohan oikeasti, mitenkähän esim. tupakan polton lopettamisessa, tai viinan himossa?
- psykologi
En ole itse käyttänyt tuota menetelmää riippuvuuksien hoidossa (viina, tupakka, huumeet).
Syömishäiriön hoidossa sitä olen kokeillut hyvin tuloksin (ahmiminen) käytettynä tilanteissa, joissa on himo ahmia.
EFT-nettisivustolla on kuvauksia erilaisten addiktioiden hoidoista, joiden perusteella voisi olla hyvinkin käyttökelpoinen menetelmä. Ne on toki yksittäistapauksia...
eft-sivustot osoitteessa www.emofree.com
- Anonyymi
En ole vielä koittanut tuota aidossa tilanteessa, mutta kun äsken tein tuon, niin pelkoni alkoi tuntumaan jotenkin vähäpätöiseltä. Suosittelen, että muutkin peloista kärsivät ainakin testaavat muutaman kerran kyseistä keinoa.
- Susu
Sama juttu, minunkin pelkoni alkoi tuntua vähäpätöiseltä. Minäkään en ole vielä testannut käytännössä (minulla ongelmana käsien täriseminen kirjoittaessa). Vaihdetaanko ajatuksia kun ollaan testattu ihan oikeassa tilanteessa? Olisi nim. mielenkiintoista tietää auttaako...
- sinmak55
Kun itselläni on aamuisin helvetillinen olotila ja sitten siihen alkoivat liittyä myös kivut, kokeilin Ihan pienesti naputtaa sormien sivuun kynnen alareunan kohdalle. Joka kerta tulee tahaton voimakas sisäänhengitys. Olo myös helpottuu.
- EFT
Hei, hieman selvempi ohje tuosta on tämän keskustelupalstan akupunkio-osiossa ja lisäksi sama juttu löytyy pelokkaat.netin keskustelupalstalta osiosta terapia. Siellä muutoin on myös keskustelupalsta ja asiatietojakin.
- Lukiolainen16
Minulla on ollut esiintymispaineita ja sen lisäksi myös hailahteleva itsetunto. Tein ohjeitten mukaisesti, mutta palaavatko ikävät asiat taas mieleen kun tilanne toistuu esim luokassa isutminen muitten läsnäollessa, joka on aiheuttanut minulla hermostuneisuutta ja "punastumista" koska näen tilanteen nolona vaikka käytännössä se onkin aivan turhaa jonkun toisen silmistä katsottuna. Nyt tuntuu siltä että pystyisin koulussa esiintymään ilman suurempia paineita. Oletteko jo kokeillut tätä käytännössä?
Pitääkö tämä toistaa useaan kertaan vai riittääkö muutama kerta hämäämään aivojen ajattelua pitkäaikaisesti?
Kiitos - satu, omaa kokem 2v
Lukiolainen16 kirjoitti:
Minulla on ollut esiintymispaineita ja sen lisäksi myös hailahteleva itsetunto. Tein ohjeitten mukaisesti, mutta palaavatko ikävät asiat taas mieleen kun tilanne toistuu esim luokassa isutminen muitten läsnäollessa, joka on aiheuttanut minulla hermostuneisuutta ja "punastumista" koska näen tilanteen nolona vaikka käytännössä se onkin aivan turhaa jonkun toisen silmistä katsottuna. Nyt tuntuu siltä että pystyisin koulussa esiintymään ilman suurempia paineita. Oletteko jo kokeillut tätä käytännössä?
Pitääkö tämä toistaa useaan kertaan vai riittääkö muutama kerta hämäämään aivojen ajattelua pitkäaikaisesti?
KiitosUusinta tarve tuli esille kun muistin asiaa eri kantilta. Itse kävin rankkoja asioita, kaksi vuotta sitten sain hoitoa tällä menetelmällä. Todellakin olen muuttunut vahvemmaksi ihmisenä.
Aloitin kurssin jotta aloitamme tekemään enemmän hoitoja, hoitoon kuuluu aina itsehoidon opetus!
Tampere, Matti Rautajoki on aktiivinen kouluttaja, löytyy facebookista.
- encephalon
Kertokaa:
Valaistaanhan...
Ensin: Koska olen yksi niitä jotka todella osaavat hypnoosin...
Kerro mitä siitä sitten osaat/tiedät???
Kaikkina aikoina on tullut uusi FANTASTINEN ennekuulumaton menetelmä
EFT yksi niitä suurinta paskaa ehkä suomessa ollaan niin viisaita ettei
kaikki ihan kaikki tyhjänpäinen mene läpi...
Aivan...niinkuin kaikki muukin placebo effekt auttaa ei enempää
harmi ettei Näitä bluffeja kielletä...Sairasta ihmistä on liian helppo
vetää nenästä.- 54trgfydhggb
Se ei ole Placeboa jos se auttaa ILMAN ETTÄ SIIHEN USKOO.
Mulla on teoria miksi toi hoitokeino auttaa. Se vie huomion ahdistuksesta pois ja kun sen toistaa joka kerta kun alkaa ahdistaa, niin keho oppii reagoimaan, niin että ei kiinnitä huomiota enää ahdistukseen, himoihin tai muuhun mihin ei halua.
Erittäin simppli juttu siis. Koska noi asiat mitä tehdään vaatii keskittymistä.
Ihminen voi uudelleen ohjelmoida mielensä, esim. vaikka hokemalla itselleen KOKO AJAN positiivisia asioita. Vaikka mitä tapahtuisi ja jatkaisi sitä ihan koko ajan niin jossain vaiheessa ihmisestä tulee positiivisempi. Ihminen viestittää itselleen koko ajan todella negatiivisia ajatuksia tai mahdollisuuksia kun on masentunut tai paniikissa ja suurin osa niistä on alitajuntaisia tuntemuksia eikä vain selviä lauseita mielessä. - 54trgfydhggb
54trgfydhggb kirjoitti:
Se ei ole Placeboa jos se auttaa ILMAN ETTÄ SIIHEN USKOO.
Mulla on teoria miksi toi hoitokeino auttaa. Se vie huomion ahdistuksesta pois ja kun sen toistaa joka kerta kun alkaa ahdistaa, niin keho oppii reagoimaan, niin että ei kiinnitä huomiota enää ahdistukseen, himoihin tai muuhun mihin ei halua.
Erittäin simppli juttu siis. Koska noi asiat mitä tehdään vaatii keskittymistä.
Ihminen voi uudelleen ohjelmoida mielensä, esim. vaikka hokemalla itselleen KOKO AJAN positiivisia asioita. Vaikka mitä tapahtuisi ja jatkaisi sitä ihan koko ajan niin jossain vaiheessa ihmisestä tulee positiivisempi. Ihminen viestittää itselleen koko ajan todella negatiivisia ajatuksia tai mahdollisuuksia kun on masentunut tai paniikissa ja suurin osa niistä on alitajuntaisia tuntemuksia eikä vain selviä lauseita mielessä.Unohdin tuohon lisätä että se itsensä uudelleen ohjelmoiti ei ole mikään helppo juttu. Jos se olisi ei Suomessa olisi mielenterveys ongelmia. Se siis vaatii VUOSIA ehkä kymmenenkin vuotta JATKUVAA pakon omaista positiivista ajattelua. Kyseessä on siis suurinpiirtein aivopesu.
- encephalon
54trgfydhggb kirjoitti:
Se ei ole Placeboa jos se auttaa ILMAN ETTÄ SIIHEN USKOO.
Mulla on teoria miksi toi hoitokeino auttaa. Se vie huomion ahdistuksesta pois ja kun sen toistaa joka kerta kun alkaa ahdistaa, niin keho oppii reagoimaan, niin että ei kiinnitä huomiota enää ahdistukseen, himoihin tai muuhun mihin ei halua.
Erittäin simppli juttu siis. Koska noi asiat mitä tehdään vaatii keskittymistä.
Ihminen voi uudelleen ohjelmoida mielensä, esim. vaikka hokemalla itselleen KOKO AJAN positiivisia asioita. Vaikka mitä tapahtuisi ja jatkaisi sitä ihan koko ajan niin jossain vaiheessa ihmisestä tulee positiivisempi. Ihminen viestittää itselleen koko ajan todella negatiivisia ajatuksia tai mahdollisuuksia kun on masentunut tai paniikissa ja suurin osa niistä on alitajuntaisia tuntemuksia eikä vain selviä lauseita mielessä.aivan se on toinen joka auttaa..oikeassa olet
"hokeminenhan" on juuri "kevyin" muoto hypnoosia....toimii.. - encephalon
54trgfydhggb kirjoitti:
Unohdin tuohon lisätä että se itsensä uudelleen ohjelmoiti ei ole mikään helppo juttu. Jos se olisi ei Suomessa olisi mielenterveys ongelmia. Se siis vaatii VUOSIA ehkä kymmenenkin vuotta JATKUVAA pakon omaista positiivista ajattelua. Kyseessä on siis suurinpiirtein aivopesu.
No no Sekin on juuri eräs muoto hypnoosia....
Mutta kuten "kertokaa" ei Usko hypnoosiin eikä ihme. ehkä 5% hypnotisoijista
todella osaa taidon koska 99% näistä sen "oppikirjoista" on täyttä pilaa
Mutta kuten niin usein... sairasta...hädänalaista on liian helppo huiputtaa
Ja hädänalainen hädässään uskoo mielellään vaikka mihin!!!
- hepoheikkihehee
Jos ei usko, niin ei varmasti toimi. Ei ole olemassa mitään meridiaaneja, vaan kyseessä on pitkälti suggestiosta. EFT on samaa luokkaa teholtaan kuin akupunktio. Ei auta.
Sen sijaan TRE-harjoitukset voivat auttaa oikeasti. Trauma release exercise-nimeltään, ei tarvitse suggestiota, vaan kyseessä lihasten toiminnasta ns. vapinamoodissa. Suosittelen kokeilemaan, se on parhaimmillaan rentouttavaa touhua ja vie huomiota pois ahdistuksesta.- hepoheikkihehee
Ja tämä ei ole mututuntumalla, vaan tosiasia.
Ps. jos olisi olemassa ihmeparannuskeinoja, miksi niistä ei puhuta avoimemmin? Tai jos niistä esimerkiksi vihjaistaan, miksi niiden hinta on niin matala useimmissa tapauksissa? Sitä voipi miettiä.
- Ristonen
Nykypäivän koululääketiede kumoaa kaikki hoitokeinot, joita ei pystytä todistamaan "tieteen" avulla, ja mikä ei olisi uskottavampaa kun heidän sana.. Nykyään yhteiskunta pyörii rahan avulla, kaikki luonnolliset hoitokeinot syrjitään pois tieltä suurena uhkana ja syötetään antibiootteja ja rokotteita kaikille ja jokaiseen vaivaan. Mitä myrkkyä ne antibiootitkin ovat.. vauvaiästä selvitty pelkillä homeopaattisilla lääkkeillä ja ne jotka sanovat niiden olevan "lumelääkettä", niin tiesinkö sitten itse vauvana, että mitä minulle syötetään?? Parannuin joka kerta kovista korvatulehduksista muutamassa päivässä, joihin lääkärit väittivät vain antibioottejen käyvän, että olisin voinut parantua. Sisarellani oli samat vaivat, häntä käytettiin sairaalassa ja annettiin antibioottikuureja, jonka seurauksena vain kunto paheni pienellä vauvalla, myöhemmin hänen siirtyessä homeopaattisiin, hänen vaivat katosivat hetkessä. Sen myönnän, että tuskin kaikki "ei todistetut" humpuukkikeinot auttavat ja huijareita kyseiseltä alalta saattaa löytyä..
- selitys
Toivo Lång Inkeroisista on vanha höppänä, jonka jatinoita toiset HÖRHÖT tällä palstalla seuraavat ja joihin osallistuvat.
VÄHÄN ON YHTÄ SURULLISIA NÄKYMIÄ KUIN VANHUUDEN HÖPPÄNÄNÄ ARVOKKUUTENSA MENETTÄNYT MIES. - daaew
Kokeilin, mutta ei toiminut. Ehkä tein sen jotenkin väärin, mutta ei ollut mitään vaikutusta.
- nymoanos
Ei minullakaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005288288- 2342788
- 262641
- 1712068
- 1211931
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?61755Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p21646- 811275
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621218IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41195