En tiedä, onko tämä oikea paikka kirjoittaa, mutta johonkin minun on avauduttava. Olen uupunut tilanteeseeni ja epätietoinen, että mikä on mitäkin ja mitä minun kuuluisi tehdä.
Tutustuin pari vuotta sitten sattumalta yhteen henkilöön, josta kiinnostuin välittömästi ja hän ilmeisesti minusta. Hän vaikutti kaikelta siltä, mitä olin juuri elämääni ja yksinäisyyteen kaivannut. Tapailimme ja aloimme muodostamaan suhdetta. En muista tarkalleen mutta aika aikaisessa vaiheessa käytös muuttui hyvin mustasukkaiseksi ja vaativaksi. Hän soitteli minulle koko ajan ja lähetti kymmeniä viestejä ja suuttui monesti jos en heti vastannut ja myös jos halusin lopettaa puhelun aiemmin kuin hän. (Jos olin esim kiireessä ja olimme siitä huolimatta puhuneet tuntikaupalla)
Hän antoi itsestään täydellisen vaikutelman ja myös virheellisten tietojen avulla sai uskomaan että hän on, miten sen nyt sanoisi, täydellinen kaikinpuolin. Ihastuneena hyväksyin myös hieman erikoiselta tuntuvaa käyttäytymistä ja kaikkea en osannut heti edes huomata, johon vaikutti myös mitä uskomattomimmat selitykset.
Olen varmaan sitten ollut sinisilmäinen ja heikko. Käytöksen muututtua minua kohtaan törkeäksi ja jotenkin ovelasti aina alistavaksi tai minun tahtoni mitätöiväksi aloin miettimään että en haluakaan siihen suhteeseen. Kaikki on jotain muuta mitä olin ajatellut ja ehtinyt kehittämään mielikuvia yhteisestä tulevaisuudesta. Henkilö tuntui yhä vaan aina vieraammalta. Hän usein valitti omista asioistaan ja järjestäen joka ikinen tapaaminen meni puhuessa hänestä pääosin.
Olin joitakin henkilökohtaisia asioita kertonut ja myöhemmin hän paljasti kertoneensa ne eteenpäin. Kyse oli arkaluontoisista asioista, joista hän lupasi että ei puhuisi ja jokainen sen ymmärtää.
Hän käyttäytyy julkisilla paikoilla mielestäni röyhkeästi varsinkin muita ihmisiä kohtaan. Odottaa saavansa erityiskohtelua joka paikassa ja kun sitä harvemmin saa, osoittaa mieltään. Aloin häpeämään hänen käytöstään ja yritin sanoa siitä hienovaraisesti ja kysyvästi niin hän suuttui silmittömästi ja sanoi, että ei voi käyttäytyä enää ystävällisesti koska muuten minä olisin mustasukkainen. Muutenkin jos olen kysynyt jostain tai yrittänyt selvittää riitoja tai pahaa mieltä mitä hän on minulle aiheuttanut, hän kääntää sen tavalla tai toisella minun syykseni ja lopulta minä olen ollut se joka häntä lohduttaa ja pyytää anteeksi.
Jossain vaiheessa hän aina saa riidan kehitettyä ja pääsee syyllistämään minua mitä ihmeellisimmistä asioista. Myös siitä että hän ei tule ikinä saamaan perhettä jos minä en jatka suhteessa. Olen myös kuullut kuinka aiheutan sen että hän joutuu sairaalaan huonon olon vuoksi. Myös useita itsemurhayrityksiä on ollut ja hän on soittanut minulle itse ja kerran soitettiin hätäkeskuksesta minulle.
Raivoamispuhelut tulivat myös tutuiksi, joissa sain kuulla olevani narsisti kun yritin lopettaa puhelua. (keskellä yötä)
Olen yrittänyt jo tässä vaiheessa sanoa että en halua olla tekemisissä niin hän uhkailee tai saa minut aina lopulta syyllistämällä ja surkeaksi heittäytymällä jatkamaan yhteydenpitoa. Joskus kun olen sanonut, sen jälkeen hän ilmeistyi kotiovelleni ja kun en mennyt itse avaamaan, hän yritti pitkään vaatia minua ovelle ja puhui henkilökohtaisista asioistani ja yritti että hänen täytyy päästä auttamaan minua? vaikka minulla oli kaikki hyvin.
Asetelma on kääntynyt niin, että minä olisin jotenkin masentunut tai avun tarpeessa, vaikka muistan että ennen tätä ihmissuhdetta olin elämäni parhaassa kunnossa ja onnellinen. Tämä on kyllä valitettavasti vaikuttanut siihen.
Varsinaista fyysistä väkivaltaa ei ole ollut kuin yhden kerran. Olimme viettäneet aikaa ja minulla oli määrä lähteä tiettyyn aikaan. Tietysti hän sai sitä venytettyä, mutta sitten kun oikeasti olin lähdössä, alkoi raivoaminen ja minua estettiin lähtemästä ja lopulta se johti siihen että sain nyrkistä kasvoihin.
Monien vaiheiden ja tapahtumien jälkeen olen nyt vasta onnistunut olemaan edes jonkin aikaa tapaamatta häntä. Silti on pelko että hän ilmestyy johonkin tai tekee jotain minulle. Puhelinterrori on ihan uskomatonta, siis määrä ja teksti mitä sieltä tulee. En kai voi hakea lähetymiskieltoakaan koska joskus erehdyn edelleen vastaamaan ja keskustelemaan hänen kanssaan.
Tilanne on uuvuttanut minut ja muun elämäni hyvin paljon, enkä tiedä mitä tehdä.
En tiedä onko kyse narsistisista piirteistä, vai mistä, mutta kiitos kun jaksoit lukea.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ennen suhdetta olit elämäsi parhaassa kunnossa ja onnellinen! Nyt et sitä enää ole, eikä mikään kumma. Olet satimessa todennäköisesti narsistiin tai ainakin luonnehäiriöiseen ihmiseen. Olen samanlaisessa tilanteessa, nyt jo kuitenkin kuukausi mennyt ilman miehen yhteydenottoa, kun panin rajat soittamiselle ja ilmoitin että suhde on nyt loppu. Hän ei olisi jättänyt rauhaan muuten, mutta nyt on varmaan löytynyt uusi uhri, siksi on hiljaisuus. Olen onnellinen siitä ajatuksesta, että hän pitää kiipelissä nyt jotain uutta naista, saanpa aikaa hengähtää. Mutta mikä trauma tästä kaksivuotisesta suhteesta jäi, olen pääosin lamaantunut, peloissani, erakoitunut. Pitäisi saada itsensä liikkeelle, mutta näin kauhea suhde on syönyt kaiken energian, ei jaksa. Lähestymiskieltoa olen myös harkinnut, puhelinhäirintä on helposti todistettavissa, lukuisat tekstiviestit ovat kaikki tallella. Luulen, että tämäntyyppisen ihmisen kanssa on turha ruveta juttusille, saada käytöstä muuttumaan tai kunnioittamaan toisen rajoja. Se on virkavalta, joka hoitaa asian, ja tuo varmaan ainakin säikäyttää senverran että lähtee käpälämäkeen. Odottelen siis uusia kiusaamisyrityksiä ja sitten polisiille..
Jaksamista sinulle !
"Se on virkavalta, joka hoitaa asian, ja tuo varmaan ainakin säikäyttää senverran että lähtee käpälämäkeen."
On usein ainoa mikä toimii narsistien taholta tulevaan vainoamiseen.
Kerran nyrkistä - uudemman kerran nyrkistä.
Sitä tulee tapahtumaan, älä luota siihen ihmiseen lainkaan.
Hankkiudu eroon mitä pikimmiten ja jos on pakko niin vaihda osoitettasi ja puhelinnumeroasi yms.
Jos hän soittaa, älä vastaa. Sama viesteihin.
Säilytä kaikki hänen lähettämänsä viestit joissa on uhkaa koska saatat tarvita niitä hakiessasi lähestymiskieltoa tulevaisuudessa.
Älä ainakaan missään nimessä hanki sen kanssa lapsia, sitten olet ainakin syvässä suossa!
Jos et pääse eroon, ota avuksesi narskuja tajuava juristi.
Tee kaikkesi ettet enää ole sen ihmisen alla koska se syö sinut elävältä, onhan se jo haukannut ison palasen saatuaan sinut jollain tapaa masentumaan. (hymytön)
Kirjoitan nyt narsistin uhrina, joka on eronnut tästä hirviöstä ja jonka kynsissä vieläkin pyristelen ja jota kohtaan joudun hakemaan lähestymiskieltoa (ja kun postilaatikko kolahtaa, niin pakko on varmistaa ettei siellä ole yllätyksiä)