lasku

Jokilaaksojen pelastuslaitos alkaa laskuttaa automaattisten paloilmoittimien aiheettomista hälytyksistä. 600 euron lasku aletaan periä kolmannesta vuoden sisällä tapahtuneesta turhasta hälytyksestä alkaen. Maksu tulee voimaan ensi vuoden alussa.

Ensimmäisestä ja toisesta erheellisestä hälytyksestä lähetetään kohteeseen huomautus. Vuoden määräaika aletaan laskea ensimmäisestä hälytyksestä.

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen alueella turhia automaattihälytyksiä on vuosittain noin 350.

"Se on aika paljon, reilut 10 prosenttia meidän kokonaishälytysmäärästä", vs. pelastusjohtaja Jarmo Haapanen kertoo.

Maksun mahdollistaa heinäkuun alussa voimaan astunut uusi pelastuslaki. Sen mukaan pelastuslaitos voi tiettyjen kriteerien täyttyessä lähettää erheellisestä hälytyksestä laskun kohteen omistajalle, haltijalle tai toiminnanharjoittajalle.

Haapasen mukaan ensimmäiset pelastuslaitokset laskuttavat turhista hälytyksistä jo nyt.

"Valtaosa 28 pelastuslaitoksesta ottaa maksun voimaan vuodenvaihteessa. Taksa vaihtelee pelastuslaitoksittain. Alimmillaan se on 430 euroa ja korkeimmillaan yli 900 euroa."

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen 600 euron taksa perustuu kustannuslaskelmaan, jossa on huomioitu turhan hälytyksen välittömät kustannukset ja jonkin verran kiinteitä kuluja.

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta päätti maksusta kokouksessaan perjantaina.
6141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Elikkä eipä kannata laittaa automaatista hälytystä sillä jokatauksessa kuolee jos nukkuu palavassa talossa ja jos ei ole paikalla niin palaa kuitenkin.
Paras apu vaan vakuuttaa asiallisesti.

Äänestä

Joissakin kiinteistöissä on vaan pakollinen automaattihälytys.

Äänestä

Voi kait sen hyväksi jotain tehdäkin, ettei tulisi niitä vääriä hälytyksiä.

Äänestä

Salaman nussima hälytysjärjestelmä hälyyttä teki sille mitä tahansa. Joissain tapauksissa tuo on kyllä epäreilu järjestelmä.

Äänestä
  • Jep näin on, Salamalle ei mitään mahda.
    E auta maadotukset, eikä upsit.
    Aina kun on kuparia , niin Salama v... lee.
    Valokaapelikaan, ei kaikkea eliminoi koska elektroniikkakin temppuilee ukkosella.

    Mutta neuvvoksi kaikille jos on valokaapeli joka ei ole metallivapaa, niin maadoitus VAIN jompaan kumpaan kääpelinpäähän.

    Markkinoilla on myös "Metallivapaata ", mutta kun aukaiset kapelin, niin on silti monessa alumiinivaippa.
    Samoin armeeraus, vain toiseen päähän.
    Näillä neuvvoilla voi tehtyä sen mitä valokaapelilla voi tehdä

    Itse tekisin oikeasti metallivapaalla joka on kevlarilla vahvistettua urarunkoista.

    Äänestä

käytetään kiinteistöjen omistajien hädänalaista tilaa hyväksi.
Mutta jonkunhan on maksettava eikös juu.
Ps.Vois laittaa sellaisen määräalennuksen jatkuville hälytyksille,vähän niinkuin "tarjouksena".-20% tällä viikolla.ja miksi niitä turhia hälytyksiä tulee? eikö laitteet ole varmoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Turva. kirjoitti:

Jokilaaksojen pelastuslaitos alkaa laskuttaa automaattisten paloilmoittimien aiheettomista hälytyksistä. 600 euron lasku aletaan periä kolmannesta vuoden sisällä tapahtuneesta turhasta hälytyksestä alkaen. Maksu tulee voimaan ensi vuoden alussa.

Ensimmäisestä ja toisesta erheellisestä hälytyksestä lähetetään kohteeseen huomautus. Vuoden määräaika aletaan laskea ensimmäisestä hälytyksestä.

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen alueella turhia automaattihälytyksiä on vuosittain noin 350.

"Se on aika paljon, reilut 10 prosenttia meidän kokonaishälytysmäärästä", vs. pelastusjohtaja Jarmo Haapanen kertoo.

Maksun mahdollistaa heinäkuun alussa voimaan astunut uusi pelastuslaki. Sen mukaan pelastuslaitos voi tiettyjen kriteerien täyttyessä lähettää erheellisestä hälytyksestä laskun kohteen omistajalle, haltijalle tai toiminnanharjoittajalle.

Haapasen mukaan ensimmäiset pelastuslaitokset laskuttavat turhista hälytyksistä jo nyt.

"Valtaosa 28 pelastuslaitoksesta ottaa maksun voimaan vuodenvaihteessa. Taksa vaihtelee pelastuslaitoksittain. Alimmillaan se on 430 euroa ja korkeimmillaan yli 900 euroa."

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen 600 euron taksa perustuu kustannuslaskelmaan, jossa on huomioitu turhan hälytyksen välittömät kustannukset ja jonkin verran kiinteitä kuluja.

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta päätti maksusta kokouksessaan perjantaina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu