Olen 25-vuotias nainen. Noin neljä vuotta sitten sairastuin johonkin, en oikein tiedä mihin, mutta tutkiskeluni jälkeen parhaiten sitä kuvaa traumaperäinen stressireaktio tai psykoosi. Psykiatrin mukaan "joskus menee hyvin ja joskus sitten vähän huonommin" joten psykiatria en kuuntele sillä tiedän ettei kyse ole tavallisesta "huonommin menemisestä".
Tuota varsinaista tilannetta, kun mieli on sekava eikä "käytettävissä" kesti noin kolme vuotta. Sen jälkeen pikku hiljaa alkoi mieli parantua. Välillä söin Sepramia, mutta lopetin koska se lamasi mieltäni.
Ennen tuota koko kokemusta olin älykäs ja energinen nuori nainen, jolla tosin epäilen olevan aspergerin oireyhtymä. Kokemuksen jälkeen kaikki energia on hävinnyt, etenkin henkinen energia. Yksin, ilman ihmiskontaktia tulen hyvin toimeen, mutta aina kun joudun sosiaaliseen tilanteeseen mieli hajoaa ikään kuin uudestaan.
Olen sitä itselleni kuvannut näin: Normaalisti olen nolla tasossa, eli maan pinnalla. Kaikki on ok, mutta ei mitenkään erityisen hyvin. Sitten kun tapaan ihmisiä, maa jalkojeni alla aukeaa ja putoan johonkin masennuksen ja lamaantuneisuuden kuoppaan. Väsyn melkeinpä sillä sekunnilla kun tapaan ihmisen, alan haukotella enkä tunnu pystyvän pitämään itseäni pystyssä. Ryhti vajoaa kasaan ja vähäinenkin henkinen vireystaso laskee miinuksen puolelle.
Tämä haittaa elämääni mm. sen takia, että jouluisin haluan ehdottomasti olla sukulaisteni kanssa yhdessä. Mutta en selviä tällaisista tapahtumista ilman kunigas alkoholia. Alkoholi tuo minut takaisin nollatasolle, eli en varsinaisesti tunne sen nousevan päähän ollenkaan, mutta se estää minua putoamasta siihen p*askakuoppaan.
Töihin en koskaan ota alkoholia, mutta inhoan itseäni aina siellä ja sen jälkeen koska siellä ihmisten seura aiheuttaa saman lamaantumisen.
Inhoan alkoholia. En käytä alkoholia normaalisti ollenkaan enkä missäänt tapauksessa haluaisi tulla sen orjaksi. Mutta inhoan myös sitä että en voi itse vaikuttaa muuten mitenkään tähän sosiaalisten tilanteiden aiheuttamaan lamaantumiseen.
Häpeän sekä sitä että lamaannun, että sitä että otan alkoholia. Huomaan muiden loukkaantumisen ja halveksunnan kun he huomaavat etten viihdy heidän seurassaan. En halua loukata ketään turhaan. Häpeän myös sitä että joudun ottamaan alkoholia selvitäkseni tilanteista.
Mitä ihmettä voisin tehdä että saisin itsetuntoni takaisin ja osaisin olla ihmisten seurassa tai osaisin olla häpeämättä sitä etten viihdy heidän seurassaan? Taas on joulu tulossa ja kotiin on mentävä alkon kautta...
Tuota varsinaista tilannetta, kun mieli on sekava eikä "käytettävissä" kesti noin kolme vuotta. Sen jälkeen pikku hiljaa alkoi mieli parantua. Välillä söin Sepramia, mutta lopetin koska se lamasi mieltäni.
Ennen tuota koko kokemusta olin älykäs ja energinen nuori nainen, jolla tosin epäilen olevan aspergerin oireyhtymä. Kokemuksen jälkeen kaikki energia on hävinnyt, etenkin henkinen energia. Yksin, ilman ihmiskontaktia tulen hyvin toimeen, mutta aina kun joudun sosiaaliseen tilanteeseen mieli hajoaa ikään kuin uudestaan.
Olen sitä itselleni kuvannut näin: Normaalisti olen nolla tasossa, eli maan pinnalla. Kaikki on ok, mutta ei mitenkään erityisen hyvin. Sitten kun tapaan ihmisiä, maa jalkojeni alla aukeaa ja putoan johonkin masennuksen ja lamaantuneisuuden kuoppaan. Väsyn melkeinpä sillä sekunnilla kun tapaan ihmisen, alan haukotella enkä tunnu pystyvän pitämään itseäni pystyssä. Ryhti vajoaa kasaan ja vähäinenkin henkinen vireystaso laskee miinuksen puolelle.
Tämä haittaa elämääni mm. sen takia, että jouluisin haluan ehdottomasti olla sukulaisteni kanssa yhdessä. Mutta en selviä tällaisista tapahtumista ilman kunigas alkoholia. Alkoholi tuo minut takaisin nollatasolle, eli en varsinaisesti tunne sen nousevan päähän ollenkaan, mutta se estää minua putoamasta siihen p*askakuoppaan.
Töihin en koskaan ota alkoholia, mutta inhoan itseäni aina siellä ja sen jälkeen koska siellä ihmisten seura aiheuttaa saman lamaantumisen.
Inhoan alkoholia. En käytä alkoholia normaalisti ollenkaan enkä missäänt tapauksessa haluaisi tulla sen orjaksi. Mutta inhoan myös sitä että en voi itse vaikuttaa muuten mitenkään tähän sosiaalisten tilanteiden aiheuttamaan lamaantumiseen.
Häpeän sekä sitä että lamaannun, että sitä että otan alkoholia. Huomaan muiden loukkaantumisen ja halveksunnan kun he huomaavat etten viihdy heidän seurassaan. En halua loukata ketään turhaan. Häpeän myös sitä että joudun ottamaan alkoholia selvitäkseni tilanteista.
Mitä ihmettä voisin tehdä että saisin itsetuntoni takaisin ja osaisin olla ihmisten seurassa tai osaisin olla häpeämättä sitä etten viihdy heidän seurassaan? Taas on joulu tulossa ja kotiin on mentävä alkon kautta...
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ihmisiähän on erilaisia. Jotkut ovat jokapaikanhöyliä ja pulisevat taukoamatta ja jotkut löytävät hyvän olon olemalla yksin. Itse olen myös aika erakkomainen luonteeltani, harvemmin löydän toisten kanssa mitään yhteistä. Koen myös samalla lailla, että toiset syövät energiaani. Minulla on epäilty myös aspergerin syndroomaa, mutta diagnoosi on kaatunut kun kunnon näyttöä ei ole.
Mielestäni yksinäisyydessä ei ole mitään pahaa, jos haluaa olla yksin niin sitten on. Parasta siinä on se, että tekee asioita itsenäisesti eikä kukaan ole vieressä arvostelemassa tai ihmettelemässä. Tuo alkoholiasia on sellainen, että se on ok kohtuudella käytettynä, kunhan ei vedä ihan överiä. Vähän käytettynä se kyllä tekee sosiaalisemmaksi, mutta ei se välttämättä vie asioita parempaan suuntaan. Kuitenkin nyt kun minulla on lääkitys, niin alkoholinkäytössä olen varovainen. Sinunkin kannattaisi olla.
Se surullinen asia on, että kukaan ei voi sinua täällä auttaa, jollet itse sitä apua ja muutosta halua. Vasta sitten kun sinä oikeasti haluat lopettaa sen mitä olet nyt ja muuttua paremmaksi, onnellisemmaksi ihmiseksi, niin sitten vasta me pystymme täältä päästä antamaan sinulle ohjeita, joita sinä yrität soveltaa omaan elämääsi ja saada tapojasi muuttumaan.
Joten haluatko sinä todella muuttua? Sinun pitää kysyä sitä omalta itseltäsi, haluatko sitä, oletko sinä valmis siihen muutokseen, mikä se tuo tullessaan, oletko valmis muuttamaan itseäsi ja elinympäristöäsi koko loppu elämäksi?
Ihmisen vaikein ongelma ei ole jonkin mielensairauden tai heikkouden hoito, vaan vanhojen tapojen muuttaminen ja uusien luominen. Vanhat tavat on niin vaikea karsia pois, että se vie paljon voimaa, paljon epäonnistumisia, mutta se ei ole mahdotonta. Mutta se kuitenkin riippuu siitä haluatko sinä sitä ja jos todella haluat, olet myös valmis tekemään elämässäsi ne muutokset.
Voisin kuitenkin sanoa, että jos jonkun vinkin haluat, niin ensinnäkin, jätä se alkoholi pois. Älä mene enään alkoon tai kauppaan hakemaan sitä, ei edes yhtä olutta tai siideriä, älä ota sitä "viimeistä kertaa" alkoholia ennenkuin rupeat raittiiksi. Lopeta se juominen, nyt tänään, tällä minuutilla. Jos kaapissa on vielä viinaa, kaada ne pois, mutta kaada vasta sitten kun olet valmis tekemään itsellesi "puhdistuksen" kun kaadat ne pois ajatellessasi, että enää en teitä juo.
En ajattele varsinaisesti että minulla on ongelma alkoholin kanssa. Kuten sanoin, en normaalisti käytä alkoholia. Näitä tilanteita kun on "pakko" ottaa, tulee vastaan ehkä kerran kahdessa kuukaudessa ja silloin otan esim. yhden tai kaksi siideriä tai paukun väkevää. Välttelen mieluummin ihmisten seuraa kun otan alkoholia. Ja se mitä koen ihmisten seurassa ilman alkoholia on niin nöyryyttävää ja tuskallista että en aio hankkiutua tieten tahtoen sellaiseen tilanteeseen. Häpeä ja itsesyytökset kun eivät lopu siihen kun pääsen tilanteesta pois vaan ne jatkuvat vielä viikkoja eteenpäin.
En tiedä miten voisin muuttua. Kuten olen huomannut, se pohjan kadottaminen ja mielen hajoaminen kun eivät ole minun vallassani. Se tapahtuu sekunnissa enkä saa sitä enää takaisin vaikka kuinka yritän. Ja olen yrittänyt. Mutta sen sijaan että saisin mieleni ja järkeni takaisin, sanonkin mitä sattuu, en osaa reagoida luonnollisesti, olen vastoin normaalia luonnettani ilkeä tai loukkaava ja mieluummin siis pidän suuni kiinni kun päästän tuollaisia sammakoita ja häpeän ja ihmettelen käytöstäni samalla tavalla viikkoja eteenpäin.
Tämä kysymys oli lähinnä tarkoitettu sellaisille ihmisille jotka ehkä olisivat olleet samassa tilanteessa tai muuten tunnistaisivat mistä voisi olla kysymys. Haluaisin mennä psykiatrille mutta minulla on vain ja ainoastaan huonoja kokemuksia mielenterveysalan ammattilaisista.
Alkoholi on ongelma sen suhteen, että sen käyttö useasti kasvaa ja kun ensiksi luulee, että alkoholi helpottaa käyttäytymään paremmin ja purkaa jännitystä, niin pidemmän päälle se alkaa tekemään niitä pahoja tekojaan, alat käyttäytymään vielä pahemmin ja vielä menetät oman itsesi ja tietämyksen kuka sinä olet. Siksi sanon että lopeta alkoholi jo nyt, ennenkuin siitä tulee ongelma.
Vastasin tähän topikkiin sen takia koska itselläni on ADD ja ennen lääkitystä ihmisten seurassa oli hyvin tuskaista olla. Se ei johtunut siitä että ei vain muut ihmiset kiinnostaneet, vaan että kun mieli pyörii jo entisestään sellaista vauhtia, että on jo raskasta keskittyä omaan ajatuksiin, puhumatta mitä ympärillä tapahtuu. Ja kun on ihmisten keskellä, niin silloin juuri pitäisi keskittyä muihin ihmisiin ja ympärillä tapahtuviin asioihin, jolloin tulee se effecti, että väsyttää, ei jaksa kuunnella, haluaa vaan äkkiä pois sieltä ja omaan rauhaan, jotta mieli voi levätä.
suosittelen siis että kävisit lukemassa ADHD:stä tietoa, jos se vaikka sinuun saattaisi natsata, ei ehkä voimakkaana, mutta lievänä.
Mutta alkoholia älä tosissaan ota, koska ei se alkoholi paranna sitä tilannettasi, vaan sinun itsesi tulee perehtyä siihen miksi asiat ovat niin ja onko mitään, mitä asialle voisi tehdä, ilman että otat päihteet käyttöön.
Täytyy vielä sanoa sellainen "oire", että en kestä katsoa ihmisten kasvoja enkä kestä että ihmiset katsovat minun kasvoja. Suuni alkaa ilmehtiä hassusti kun näin tapahtuu ja sen jälkeen keskityn vain suuhuni jotta se olisi ilmehtimttä. Ja sen jälkeen puhetta on hankala tuottaa, tuntuu että en yhtäkkiä osaa käyttää huuliani ja kieltäni..
Ja senkin haluan sanoa että olen kyllä jo menettänyt melko lailla tietämyksen siitä kuka olen.
Kävin katsomassa tuosta ADD:stä. Kyllä se aika kuvaavalta kuulostaa. Kuuluuko siihen sellainen piirre, että uppoutuu helposti omiin maailmoihin? minulla menee usein tärkeää tietoa ohi kun uppoudun täysin omaan pääni sisäiseen maailmaani. Ja tämä tapahtuu vahingossa, vaikka kuinka yritän olla läsnä. Meditaatiossa istuminen on täysin mahdotonta vaikka se aikaisemmin onnistui hyvin. Katson paljon TV:tä ja kuuntelen radiota, mitä tahansa josta kuuluu meteliä. En voi olla hiljaisuudessa koska en kestä pääni sisäistä jatkuvaa inhottavaa meteliä.
Mulla itselläni ainakin koko elämän tosi paha ongelma ollut juuri se omaan maailmaan ja ajatuksiin vaipuminen, varsinkin kun pitää keskittyä johonkin (lukeminen lähes mahdotonta kauemmin kuin 5min ilman että valahtaa sinne pään sisään edes tajuamatta). Koulussa tuli oltua enemmän unimaailmoissa kuin että olisi mihinkään kunnolla pystynyt keskittymään ja muutenkin koulumenestys olisi ollut huomattavasti parempaa, jos olisi pystynyt keskittymään.
Aspergeri on taas sellainen, mikä liittyy tuo suuhun tuijottaminen, että voisin luulla, että sinulla saattaa olla aspergeriaa ja ADD:tä. Kannattaa kyllä hakea niihin apua, koska kun tietää oman "heikkoutensa" niin silloin sen kanssa oppii elämään. Itsellä ennen ihmisten kanssa keskustelu oli vaikeaa ja muutenkin vihasin ihmisjoukkoja, mutta nykyään huomattavasti helpompaa kävellä kovassa hälinässä, missä paljon ihmisiä. Se hälinä (mikä tulee siis muista ihmisistä) ei enää häiritse.
Mutta tuohan on ainoastaan niin, että jos sinulla on aspergeri tai ADD, niin se on ollut sitten kun olet ollut pieni. Eli jos noita oireita ei ole ollut lapsuudessa, todennäköisesti ongelma tulee jostain muusta (psykoosi,jne.. )
Mutta yhä sanoisin, että kannattaa se alkoholi jättää pois. Ainakin ADD ihmisillä päihteiden liikakäyttö on oikeasti vakava ongelma, eli siitä kannattaa yrittää päästä irti ennenkuin joutuu liian syvällle.
Lapsuudessa oli paljon pakko-oireista käyttäytymistä. Listasin kerran varhaisteini-iässä kaikki pakko-oireeni ja niitä oli melkoisen pitkä lista. Ala-asteella meni jopa yli vuosi niin, että aina kun kävelin, piti jokainen askel ottaa Ukko-Nooan tahtiin. Kun tuli tauko, oli pidettävä kävelyssä tauko tai palattava takaisin jos en ollut pitänyt. Jos istuin, oli kirjoitettava sormella reiteen Ukko-Nooaa. Tuskastuttavaa oli jos en kerennyt kirjoittamaan yhtä nopeaa kuin ajattelin.
Tämä kesti tosiaan sen vuoden ainakin, ja se oli joka paikassa ja aina tehtävä. Ja tämä on vain yksi monista pakko-oireista. Lisäksi minua kiusattiin siitä kun vääntelin naamaa hassusti, vaikka tein sen tiedostamatta.
Toisesta luokasta lähtien aloin viihtyä enemmän yksikseni ja siskoni kiusasi minua siitä kun minulla ei ollut yhtään kavereita. Kavereiden puute tosiaan johtui siitä että en hakeutunut muiden lasten seuraan, vaan olin mieluummin yksin.
Siihen, että asperger-lapsi huutaa paljon, en osaa oiekin sanoa mitään. Olin muistaakseni ja kuulemani mukaan se helppo lapsi, näkymätön (meitä oli viisi yhteensä). Tosin silloin kun olin vuoden tai parin ikäinen, huusin kuulemma ilman mitään syytä olohuoneen lattialla "saatanaa" niin kovaa kun pystyin, useasti, ja äitini luuli että olen riivattu...
Noista aspergeriin liittyvistä rutiineista sen verran, että menin ihan sekaisin kun aloitin yläasteen. Siellä kaikki oli aivan erilaista kuin ala-asteella ja yläaste meni huonosti vaikka ala-aste oli mennyt erinomaisesti. Tämä johtui nimenomaan siitä että käytäntö muuttui.
Lukiossa aloitin ensimmäisen jakson tietoisesti aktiivisena ja iloisena. Meillä oli koko ensimmäisen jakson aikana sama ryhmä koko ajan, eli eri kursseilla ei ryhmäläiset vaihtuneet. Tämä oli mukavaa ja minulla meni hyvin koulu. Kun toinen jakso alkoi ja ryhmäläiset vaihtuivat kurssien mukaan, menin aivan sekaisin ja muutuin passiiviseksi. Vuoden sisään masennuin melko syvästi ja koko loppu aika lukiossa oli yhtä h*lvettiä.
Aspergeriin liittyvät rutiinit huomaan osittain omakseni. En ole kehittänyt päivittäisiä rutiineita koska asun miesystävän kanssa ja hän "sotkee" rutiinini jatkuvasti. Koenkin olevani onneton koko ajan. Kerran hän oli viikon pois kotoa. Sinä aikana tein asiat niin kuin halusin ja kehitin tosiaan rutiinit. Olin onnellisempi kuin pitkiin aikoihin. Kun mieheni palasi, rutiinit menivät sekaisin ja oloni oli taas onneton.
En ole mielestäni vaikea persoonallisuus. En tiuski muille jos rutiinini menevät sekaisin. Tulen vain onnettomaksi.
Minulla on meidän perheessä ainoana astma ja allergioita. Olen myös herkkä hajuille ja huutamiselle. Olen huonomuistinen ja ajan taju on todella huono. Pidän älyllisistä haasteista ja harrastuksista. Perheeni kesken olen "tunnettu" siitä että en tajua vitsejä. Enkä tajua sitä jos jokin asia on tarkoitettu vitsiksi vaan otan kaiken tosissani. Tiedän paljon nippelitietoa monesta asiasta ja sellainen kiinnostaa minua.
Mm. näiden ja aloituksen perusteella uskon että minulla on Aspergerin syndrooma.
Ja se että aspergereilla on mielenterveyden häiröitä varhaisaikuisuudessa. Masennusta olen sairastanut ja sitten tuo... hermoromahus, psykoosi, mikä lie.
Mutta voiko aspergerin syndroomaa "hoitaa"?
Niin ja minulla on aina ollut vahva moraali ja oikeudentaju. Työelämän käytännöt on minun kohdalla olleet aina vastoin kaikkea sitä mitä ajattelen oikeudesta ja tasapuolisuudesta ja se on suurelta osin ollut vaikuttamassa siihen hermoromahdukseen minkä koin.
Sitä voi hoitaa, en ole täysin varma voiko ihan lääkkeillä, mutta esim. aspergerien palstat ja tukiryhmät on oikeasti todella hyvä paikka, minne mennä, kun tuntuu, ettei saa elämää järjestykseen sen kanssa, koska silloin voi puhua niiden ihmisten kanssa, jotka käy samoja ongelmia mitä sinäkin käyt lävitse ja heillä on varmasti todella paljon tietoa, ideoita ja omia kokemuksia sen kanssa elämisestä.
Suosittelen siis etsimään netistä ihan aspergerien oman foorumin (siis ei suomi24:ssa oleva) ja kirjoittamaan ajatuksiasi, kokemuksiasi ja elämästäsi sinne, samalla myös lukemalla muiden tarinat.
Mutta tosiaan, sinun kannattaisi ihan käydä lääkärissä hakemassa tuohon ihan oikea lausunto, että voit ruveta elämään sen kanssa sen tiedossa, että se todella on aspergeri, eikä suinkaan psykoosi (mikä taas voi ilmetä ihan millaisina oireina tahansa ja puhjeta milloin tahansa)
Miten pitkä prosessi se diagnoosin saaminen on? Ja miten se diagnosoidaan`? Testeillä? Keskustelulla? Kannattaako minun esimerkiksi kirjoittaa vähän elämäkertaa ennen kuin menen vastaanotolle? Voinko ihan suoraan sanoa että epäilen Aspergerin syndroomaa vai ottaako se ammattilaisen itsetunnolle kun olen jo periaatteessa diagnosoinut itse itseni...?
http://www.aspalsta.net/
Käy tuolta kysymässä ihmisiltä, varmasti tietävät enemmän noista diagnoosien saanneista, hoidosta ja as-ihmisenä elämisestä.
Tsemppiä!
Aika lailla Apergerilta tuo sinun ongelmasi kuulostaa. Käy hakemassa tuohon apua, Aspergerin kanssakin voi oppia elämään, tosin se tapahtuu vain siedättämällä itseään tiettyihin tilanteisiin ja tuossa asiassa ammattitaitoinen terapeutti voi sinua auttaa paljonkin.
Asperger on neurologinen sairaus, joten neurologi auttaa asiassa. Psykiatrit eivät tiedä mitään neurologisista sairauksista.
Eihän as-ongelmaan ole muuta hoitokeinoa kuin läheisten tuki. Meitäkin as-tyyppejä on yhtä monta kuin on as-ominaisuuden kantajaakin.
Jos näillä onnettomilla varhaislapsuus menee erinäisistä syistä pieleen, koko elämä menee traumojen takia kiville.
Näytästää siltä, että as-piirteet vaan syvenevät vuosi vuodelta - ajoittain olen tukossa kuin syvästi autistiset.
Sen jälkeen kun löysin netistä meditoimisen alkeet ja reikikursseilta pääsin syventymään sisäiseen maailmaan, pysyy jotenkin kasassa.
Vasen aivolohko laahaa perässä. Onneksi oikea joten viä pelaa.
Eipä hyvästä paljon häviä, kun 'outo' joskus nokkii tietoisuuden atomitasolle.
Kuulostaa tutulta =) Minulla on vaikeuksia kestää olla seurassa, ellen saa olla oma "tylsä" itseni. Ihmisten kanssa tulisi olla tarkkaavainen, energinen ja kiinnostunut. No, yleensä minua ei kiinnosta juuri mikään.
Pidän ihmisistä, jotka eivät jatkuvasti kaipaa "ohjelmaa" ja ovat myös luonnollisesti omia persooniaan. Välillä voi olla ihan hiljaa ja kaikki puuhastella omia juttujaan.
Joskus sitä tapaa oikein mukavia ihmisiä, joiden kanssa saatan innostua pulputtamaan ummet ja lammet, mutta väsyn nopeasti. Kaipaan sen jälkeen sikeät unet. Pahinta on olla tekemisissä sellaisten kanssa, joiden kanssa ei tule toimeen ollenkaan. Sen tähden työelämä ei ole ihan putkeen mennyt.
Parhaiten viihdyn yksin, jolloin ainakin voin olla itseni ja tasan niin tylsä ja unelias kuin olen. Välillä myös luova.
Minulla on asperger piirteitä jonkun verran. Pahinta on nimenomaan näytellä (kiinnostunutta) ja yrittää tehdä vaikutus jollekin (olla aina pirteä), esim. töissä.
Turvaudu Jeesukseen. Aina kannattaa kokeilla. Hän on auttaja hädässä. Siksi meille ihmisille usein niitä hätiä annetaankin, että niiden keskellä kääntyisimme Jumalan puoleen. Jos kaikki menee hyvin, ihminen ei yleensä kiinnostu Jumalasta. Heikkojen ihmisten kautta hän kirkastaa voimansa, päästämällä heidät vaikeuksista -jos ei aina sillä sekunnilla niin vähitellen. Raamattua kannattaa lukea Uuden Testamentin puolelta. :) Rukoilen puolestasi!
Ihmeen paljon samaa ollut itselläni, astmaa, allergioita, huumorintajuttomuutta, omiin maailmoihin vajoamista, ihmisvilinästä ärsyyntymistä (vai olikohan se sulla)... aistiyliherkkyyttä, kuulo mulla. Oli vallankumous ku murkkuna opin nauramaan itselleni.
Omalla kohalla oon huomannu, että liika lomailu sosiaalisista tilanteista rapauttaa sosiaalisia taitoja. Niihin meneminen taas harjaannuttaa niihin. Taidan nykyisin olla jo melko normaali ja yhteisöllisyys merkkaa mulle paljon. Toki sulla ei tartte samalla tavalla mennä, mutta on sosiaalisuudesta hyötykin.
Oon diagnosoinu itteni add:ksi muutama vuosi sitten, mutta en enää kauheasti välitä identifioida itseäni sitä kautta... joskus kyllä pitää käydä addipalstalla. ;)
"Täytyy vielä sanoa sellainen "oire", että en kestä katsoa ihmisten kasvoja enkä kestä että ihmiset katsovat minun kasvoja. Suuni alkaa ilmehtiä hassusti kun näin tapahtuu ja sen jälkeen keskityn vain suuhuni jotta se olisi ilmehtimttä. Ja sen jälkeen puhetta on hankala tuottaa, tuntuu että en yhtäkkiä osaa käyttää huuliani ja kieltäni.."
Oho, löyty joku saman oireilun kanssa pähkäilevä. En susta tiedä, mutta toi on nykyisin vaikeuttanut mun elämää aivan älyttömän paljon, enkä tiedä mitä tehdä tilanteelle. Tai tilanteessa :(