Pahinta, mitä metsänomistajalle voisi sattua,

on, että hänen mailtaan löytyisi kultaa, uraania tai muuta kaivamisen arvoista metallia. Metsä hakataan väkisin pois ja metsänomistaja saa nimellisen korvauksen kaadetusta puusta jääden muilta osin nuolemaan näppejään.
Puhumattakaan ilman ja veden saastumisesta, joka kaivostoiminnasta seuraa.
4102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No joo.

Tiedetty asia, laki on vähän omituinen. Maata ei saa vallata, paitsi kaivosmaata.

Koskee kyllä kaikkea maanomistusta, ei pelkästään metsää. Kuulemieni huhujen mukaan jotkut on innoissaan olleet hakemaassa malmikaivoksen paikkaa tsadin keskustan alueilta :DDDDD


=DW=

Äänestä
  • Mistä muualta kuin metsästä malmia voisi löytää, kun edes omaan peltoon ei saa kaivaa kuoppaa. Keskinen oli kaivanut ja saanut sakon.

    Äänestä

Malminkatu ja Malminrinne ainakin kuulostais lupaavalta siihen toimintaan, mutta Eiran mummot ei kyllä evakkoon suostu lähtee joten, ei lähde kairan ja vasaran kanssa ainakaan sinne.
Malmi tietysti olis kokonsa puolesta kova juttu vaikkei keskustassa ihan olekaan...
Malminkartano on jo taas rajatilatapaus sanois entinenkin psykiatri.

Äänestä

Niin ja eihän sitä omista edes sukutilaansakaan jos tielaitos suunnittelee tien kulkevaksi vaikka olohuoneesi läpi.
Et saa edes nimellisarvoa rahassa asunnostasi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


surullista kirjoitti:

on, että hänen mailtaan löytyisi kultaa, uraania tai muuta kaivamisen arvoista metallia. Metsä hakataan väkisin pois ja metsänomistaja saa nimellisen korvauksen kaadetusta puusta jääden muilta osin nuolemaan näppejään.
Puhumattakaan ilman ja veden saastumisesta, joka kaivostoiminnasta seuraa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu