Oletko uskonnollinen, onko elämäsi uskoon perustuvaa?
Oma uskoni on epäuskon ja uskon sekamelskaa. Olisi niin helppoa uskoa uskoon, olla vapaa olemaan vapaa. Osaisinpa.
Hoosianna - Tapiolan yhteiskoulun kuoro http://www.youtube.com/watch?v=Js1_5qtSTzs
Jouluradiokin on taas kuultavissa. http://www.jouluradio.fi/
"Joulu tulla jollottaa oluttynnyri olalla, juustokakku kainalosa, kahavepannu kantapääsä."
Oma uskoni on epäuskon ja uskon sekamelskaa. Olisi niin helppoa uskoa uskoon, olla vapaa olemaan vapaa. Osaisinpa.
Hoosianna - Tapiolan yhteiskoulun kuoro http://www.youtube.com/watch?v=Js1_5qtSTzs
Jouluradiokin on taas kuultavissa. http://www.jouluradio.fi/
"Joulu tulla jollottaa oluttynnyri olalla, juustokakku kainalosa, kahavepannu kantapääsä."
Vastaukset 41
Vanhimmat
Uneutin, onnitella kaikkia Hilikkoja!
Ei kukaan voi olla väkisin uskovainen. Jos yrittää sellaista menee näyttelemiseksi. Sikäli kun tunnen oikeasti uskovaisia, niillä on siihen jonkinlainen kutsumus.
Tietyssä mielessä annan arvon heille jotka ovat uskoonsa tulleet, itse en elä minkään uskon suunnan mukaan.
Ainahan voi miettiä ja punnita mielessään mille asialle antaa arvon, lakaiseeko kaiken maan alle vai ottaako ohjeeksi elämälleen.
Hoosiannaa kuuntelen siksi kun olen sitä lapsesta asti oppinut kuuntelemaan. Mielestäni siitä alkaa se oikea joulu.
Joululaulut ovat kivoja kuunneltavia, niitä vaan aloitetaan soittamaan liian aikaisin.
Tuossa linkissäsi oli mielestäni niitä parhaimpia ja tietenkin varmaan eniten soitettujakin
Ei voi todellakaan olla pakolla uskovainen. En itse edes uskaltaisi yrittää. Silti koko usko on minulle kuin arvoitus, kuinka se ihmiselle aukeaa, miten sen saa sydämeensä.
En välitä pilkasta, jolla jotkut uskovaisiin suhtautuvat.
Uskon vilpittömään uskoon, mikä kai, vapauttaa ihmisen. Tuskin se silti on mikään avain onneen ja autuuteen. Kyllä uskovienkin on kilvoiteltava elämän kivisellä polulla.
Koskaan en ole kokenut vanhojen rituaalien olevan pelottavia, pakottavia, turhia. Ihan kuin moni täälläkin on sanonut, ne tuovat arkeen juhlahetkiä, tekevät jotain järjestystä ihmismielessä. Kuin pyhäpuku, ne tuovat tiettyä arvokkuutta, jos sen suostuu ottamaan vastaan.
Minusta on monta tapaa olla "uskossa" ja pysyä siinä. Ajatteleva ihminen tuskin voi ahtautua siihen pakkopaitaan, mitä fundamentalistit kai tarjoavat tänäkin päivänä.
Ne, jotka eivät suorastaan torju uskoa ja hengellisyyttä elävät kai kuvaamassasi tilassa, uskon ja epäuskon välimaastossa.
Tuo "uskoon tulo" on minullekin ollut aina mysteeri. Ymmärrän, että ihminen voi äkillisesti oivaltaa jotakin suurta ja ruveta pitämään kokemuksestaan kiinni, mutta vähän "luotettavampana" hengellisyytenä pidän sitä, että kiinnostuu, etsii ja pitää oven auki. Monia asioita voi kirkastua sitäkin kautta.
Mitä tuohon vapautumiseen tulee, näen sen eräänlaisena luottavaisuutena ja siihen kai sitten sisältyy se usko, että kelpaa keskeneräisenäkin. Ei tarvitse ymmärtää kaikkea, ei tarvitse muuttua paremmaksi (vaikka sitä kyllä alkaa haluta), voi rauhoittua.
Hienosti kuvaat rituaaleja. Minustakaan ne eivät ole naurettavia, tyhjiä muotoja vaan apuvälineitä, joilla kohtotaan arjen yläpuolelle, parhaassa tapauksessa niiden avulla tavoitetaan jotakin ikuista.
Siunausta sinulle, tonttu-ponteva. ja kiitos ajankohtaisen aiheen esilleotosta.
Kiitos, olipa ilo lukea sanojasi!
Suvussani ja tuttavissani on paljon "tosi uskovia". Kai jollain alkukantaisella asteella olen heille jopa kateellinen. Niin helpolta tuntuisi usko siihen, että kaikki on edeltä annettua, ylhäältä parrakas, hymyilevä mies ohjaa jokaista askelta ja aatosta.
"Lapsenusko", peritty perheen sisäinen usko lie jokseenkin useilla, moni "tulee uskoon" loukattuaan pottuvarpaansa kiveen elämän polkuja tallatessaan, mutta monelle avautu uskon portti ihan itsekseenkin. Minusta se on eräs ihmiselämän suurimpia mysteerejä. "Istu ja pala", olisipa se kokemus, mutta lienen liian epäileväinen Tuomas siihen.
Ikinä en ole uskoa kokenut itselleni uhkana. Ihan vapaasti voin kuunnella ja katsella telkkarista jumalanpalvelusta. En koe sitä tyrkytyksenä, vaan vapaana valintana, yhtenä osana elämääni, jonka itse voin valita.
Usko ja epäusko, siinäpä lie minulle pohtimista loppuelämäkseni.
Uskon sitä miettiväni, kauan ja hartaasti.
Olipa kauniisti sanottu, kuin pyhäpukua päälleen laittaisi joulun aikaan.
Ihmisiä kun ollaan, se puku sotkeentuu välillä. Siis uskosta huolimatta. Ei siinä suurta eroa ole, uskooko vai ei. Likansa huomattuuaan uskova menee puhdistettavaksi Jeesuksen luo, kuvaannollisesti. Se suhde on silti todellinen.
Ilman uskoa ei osaa Jeesukseen turvautua. Hän kyllä avaa oven, tai sinä, jos haluat, Jeesukselle. Sydämen ovesi. Pyhä Henki sitten lakaisee huoneesi puhtaaksi, sydämesi siis. Tiettyä nöyryyttä siinä tarvitaan. Omat teot kun ei vie mihinkään hengellisesti.
Oma lukunsa on tekopyhyys. No sen tutkiminen jääköön Jumalan tehtäväksi.
Minulle Herra, Joulun Herra, on armollinen Vapahtaja ja jokaiselle katuvalle myös.
Usko vapauttaa todellakin tietoisen synnin tekemisestä. Ajatusmaailma muuttuu, esim. kiroilu jäi aika pian pois. Luin ahneesti kaikkea hengellistä kirjallisuutta ja Raamattua erityisesti. Tuli halu tietää, mitä asioista sanotaan.
Pilkkaa sai Jeesuskin osakseen ja mehän seuraamme Jeesusta, pilkka on osa sitä tietä, ei aina, mutta välillä. Henkimaailmassa asiat tiedetään ja pahan vaikutuksesta sitä tulee.
Kirkossa käynti on normaalia elämää, ei aina, mutta yleensä. Myös erilaiset rukouspiirit ja sellaiset tapaamiset tulee kuvaan. Itsestään, omasta halusta.
Toki on muutakin elämää, oikeammin usko elää kaikessa mukana. Raamatun ohjeet on opasteina.
Taivaassa odotetaan suurta uskovien joukkoa ja toivottavasti meistä moni pääsee perille:)))
En tiedä, osaanko sanoa, mitä tarkoitan. En ole uskonnoton, mutta uskovainen on mielestäni vakaampi kannassaan, kuin me kirkkouskovaiset.
Pienestä pitäen olen saanut vaikutteita uskossa olevilta, sukulaisilta ja tuttavilta.
Mutta kun olen kai liian epäilevä Tuomas, eikähän kukaan voi pakottaa itseään uskoon.
Voisinpa melkein sanoa, että olen kateellinen ihmisille, joilla on selkeä vakaumus elämänsä perustana.
Vaikea puhua asiasta, joka ei itsellenikään ole avautunut.
Joulua on meillä karsittu vuosien myötä minimiin, ehkä pitäisi uudelleen alkaa vaikka kuusen hankinta. Osinhan puitteetkin luovat juhlamieltä, pyhän varsinaisen sisällön lisänä.
Tympeä vuodenaika.
Just kaikki kirkollinen pashoineen, edes kaupassa voi käydä kun markkinahysteria ja kaikkialla loikaa jotain hoosiannaa.
Mä pidän kyllä musiikista, kirkkomusiikistakin. ois kiva käydä joskus kirkkokonsertissakin, urut hieno soitin. Mutta kun kirkkokonserteissa on luonnollisesti kirkkomusaa, elikkäs mukana pitää olla mahdollisimma paljon sitä karmeinta julistamisista. OK- suuri osa klassisesta musasta sävelletty kirkkoihin, mutta vois joskus olla neutraalimpaa kamaakin tarjolla.
Joululaulut on yhtä syvältä kuin Kutri Heluna.
Aina on joka kirkossa "kauneimmat joululaulut". Joopa, entäs jos ei usko joulupukkiin, eikä jeesukseen? Olkoon hyvää musaa ja hyvin esitettyä, mutta eihän sellaista pashaa voi täyspäinen ihminen mennä kuuntelemaan.Ois joskus jotain muuta, neutraalimpaa.
Aina jauhetaan uskonvapaudesta tai rasismin vastaisuudesta ja ties mistä. Hitto, yksittäinen ihminen on aina jonkin ryhmän sortama tai jonkin yhteisön ulossulkema. Pahimmasta päästä just ne, jotka noista asioista eniten keuhkoaaa. Siis uskovaiset ja etniset tms vähemmistöt. Ainoa kerta, kun mua on alettu yhtäkkiä syyttää rasistiksi, syyttäjä oli mustilainen, josta en edes tiennyt, että se oli mustilainen, koska sillä ei ollut heimovaatteet päällä. Uskiksista on ihan järjestelmällisesti tullut kehnoja kokemuksia suvaitsemattomuutensa takia. Ja ihan kaikista uskonnoista ja kristinuskonlahkoista sama kokemus.
Hetk, mikä se aloitus olikaan...
Niin juu. Eipä koonnosta hoosiannat. Noit tollaset piisit on kaiken muun lisäksi pirun tylsiä kaikkinensa, kehnoa musaa, jos nyt musasta voi sanoa, että hyvää tai huonoa, niin mun mielestä tollanen on huonoa musaa. Makukysymys, joku voi pitääkkin.
Ja pakko mainita. Kuullostaa ehkä oudolta, tai ei. Mutta mä pidän virsistä, niitten soundista. Jotenkin shamanistista kamaa. Mutta se kun siinä pitää olla se laulu karmeine idioottiteksteineen. Hitto, kun kirkkouruista lähtee joku piisi, aina melkein tulee kiintoisa fiilis ja alkaa kuuntelemaan. Ja sitten se stanan veisuu alkaa ja pilaa hyvän musan.
=DW=
Anteeksi tyhmyyteni, mutta avaan sanaisen arkkuni ammolleen. Onnekseni minua ei vaivaa inkontinenssi, muuten tulisi hätä käteen.
Jollain lailla näen sieluni silmin, että hypit tasakäpälää aina, kun uskonto mainitaan. Anna, täti taputtaa. :))
Itse en ole koskaan kokenut uskoa uhkana minuuttani kohtaan. Lähiympäristössäni on juuri heitä, joista et tunnu tykkäävän. Minulle on eräs nainen sanonut päin naamaakin, että olisin oikein hyvä ihminen, jos vielä liittyisin heidän uskonsuuntaansa. Kun en siihen silti aio liittyä, koska sieluni ei sitä janoa, yritän olla ihminen itselläni.
Ihmettelen suurta inhoasi mustilaisiin ja uskiksiin, sinun sanoinesi. Minulla ei ole pahoja kokemuksia kummistakaan. Anoppi alkoi lestadiolaiseksi jäätyään yksin, kun vein poikansa. Oli sekin, vanhalta ihmiseltä kokoustettiin telkkari vintille, kun hän katseli syvään kunnioittaen ja hiljentyen Heikki Kahilan iltauutiset.
Se oli sitä hoitokokouksien aikaa. Potuttaa.
Mahtoi suuremmat synnintekijät jäädä huomaamatta.
Hannu Taanila on muistaakseni oiva urkuristi, ja hyvä aatteen kannattaja. Minusta musa kuin musa on hyvää, jos se nostattaa jalkaterää. Niin on Hoosiannakin, jylhä ja upea sävelteos.
Älä ota sitä vakavasti, uskoahan voi, tai olla uskomatta. Vapaa valinta.
Sen annan omasta puolestani kaikille.
Hoosiannan laulaminen aloittaa nykyään sen hemmetinmoisen hössötysajan.
Kun sen kuulee veisattuna, pitää joutua jokaisen Ompeluseuran tai Kirkkokuoron tai diagonityön hyväksi järjestetyyn Joulumyyjäisin, ostamaan turhaa krääsää. Patalappuja ja plantattua ternimaitoa. Kuivakakut ja Joululimput on pakko ostaa.
Pitää ostaa lahja sille ja tälle. Käydä siellä ja täällä. Viedä Hyassintti sille ja Joulutähti tälle. Ehdittävä ajamaan satoja kilometrejä, viedäkseen pakollisen kynttilän 30 vuotta sitten kuolleen ihmisen haudalle.
Siivottava ja tuuletettava.
Pakko ostaa ja laittaa ruokaa reippaasti yli tarpeensa.
Eipä muistu mieleen maapallon nälänhätä, Joulupöytää täyteen ahdettaessa.
Jos muistuukin, niin Pelastusarmeijan Joulupataan pari Euroa ja viime vuotiset villasukat. Hyvää on tehty ja joulumieli saatu.
" Laps hankeen hukkuu - unhoittuu".
Tänäkin vuonna on sitten sovittu että aikuisten kesken ei lahjoja toisillemme osteta.
Vain lapsille jotakin pientä ja tarpeellista.
Mutta kyllä mun ainakin sille Ainolle on ostettava jotakin. Kuitenkin se tuo minulle jotakin. Pakkohan sitä on olla sitten sillekin antaa lahja. Viime vuonnakin se toi sen tuhkakupin, jonka oli voittanut eläkeläisten arpajaisissa. Itse sen tuhkakupin sinne arpajaisvoitoksi lahjoitin, kun sen Tallinan Satamakaupasta halvalla sain.
Buahahahaaaa..
Hitto, että hienoisti kiteytetty. Onko tarina vielä tosikin? Tästä tulee vielä klassikko!
=DW=
Meidän joulu on kuihtunut materialismin silmin, kuin pyy ennen maailmanloppua.
Ei ole enää hössötystä, ei mössötystä, vain pelkkää joulurauhaa ja rakkautta.
Tuon pukin kanssa neuvottelin, ja ainoa asia, lahja, jonka hän minulle tuo, on kirkasvalolamppu. Toki pukkikin voi sillä naamaansa valaista.
Hyvin sanoi joku viisas vasta telkkarissa, nykyisin syödään joka päivä, kuin ennen juhla-aikaan. Sen nyt olisi meistä jokainen osannut lohkaista.
Kummeksuttaa yleensä muutenkin, kun alla on joku pyhäpäivä, kaupat ovat kuin ammuttuna ihmisröykkiöitä täynnä. Kuin olisi odotettavissa joku vuoden kauppojen kiinnipito.
Kaikista inhoittavinta oli todellakin entisjoulut,kun piti ja piti ja piti ja piti.
Hiki hatussa pitä pitää. Siinä kyllä hankeen hukkuivat lapset ja aikuiset.
Taidan jättää joulukortitkin lähettämättä. Eipä niillä lie muutenkaan väliä, kuin havaita, että omaiset ovat hengissä. Tosin, siitäkin olisi oma tarinansa, mutta jääköön tällä erää sanomatta.
Pelastusarmeijaa olen aina pitänyt suuressa arvossa. He eivät pidä meteliä itsestään, mitä nyt vähän rumpaavat ja kitaroivat.
Minä jo kutaisen vaalenpunaisia villasukkia joululahjaksi.
Tuossahan kirjoitat todellakin sitä "oikeaa" asennetta ja Joulumieltä, joka on itsellekin niin tutuntuttua.
Onneksi olen nyt....ainakin toistaiseksi välttynyt tuosta, että "sillekkin ja sille" pitää ostaa jotain, koska huomasin sitten lapseni taloudessa, kuinka ainakin isomummin lahjat menivät heti kierrätykseen.
Oma ennätykseni on Jouluna 7-suklaarasiaa ja huvittavin veljeni saama Vodka-pullo, jonka hän innoissaan löi säpäleiksi, kun ei uskonut lahjaa saavansa. Arvatkaa, nuoliko "pukit ja tontut" lattiaa, koska hän oli saapunut pukiksi lasteni iloksi, mutta onneksi lapsenikin olivat jo siinä iässä, että nämä "pukit" he jo tiesivät.
Tänään olisi Joulukadun avajaiset ja tietenkin myyjäiset, mutta en mene, koska en vielläkään luota itseeni, ettenkö ostaisi jotain "kurrimaitoa" luullen sitä oikeaksi ternimaidoksi, puhumattakaan heidän tarjoamistaan muista hilpetööreistä.
Olihan se silloin joskus muinoin aikamoista härdelliä ja nyt säälin edesmennyttä äitiäni, joka olisi halunut meitä lapsia muistaa, mutta ei ollut rahaa. Villasukkia saimme toki aina ja niistä on vielläkin muistoja, koska, kun terät ovat puhki, osaan neuloa niihin uudet terät. Varsissa niiden muisto säilyy iäti.
Eräänä piti-jouluna sain kuin moukariherätyksen. Samalla, kun minä jäin kotiin leipomaan, paistamaan ja pariloimaan, lähetin mieheni hiki päässä jakamaan lahjuksia läheisillemme. Taas kerran vaihdettiin suklaarasioita ja kukkasia.
Mitäpä pahaa siinä, jos siitä todella nauttii, mutta jos se on pelkkä rasite, miksi sitä pitäisi ylläpitää?
Muutapa en minäkään oikeastaan halaisi, kuin äidin kutomat villasukat miehelleni. Itselleni pakkaa se sukan kutominen kivestää, jos ei muusta niin Akilleen kantapäästä. Ne ovat lahjoja, jotka annetaan sydämestä.
Äidillenikin käyn viemässä kynttilän haudalleen.
Iltana muutamana ulkoa kuului, kuin olisi sota syttynyt. Joulu avattiin marketissa sateen valuessa taivaan täydeltä.
Saisipa ternimaitoa, olisipa mahtavaa herkutella uunijuustolla.
Jotenkin ärsyttää joulun ajan syöminenkin. Moni syö liikaa arkenakin, sitten vielä ahdetaan kaksin verroin, kun on jokin juhla-aika.
Nyt tosin lienee lyhin mahdollinen joulun kesto.
-tonttu-ponteva
Kyllä ne villasukat ovat vielläkin, siis käsin kudottu ja oikeasta langasta haluttuja.
Anoppini ja senjälkeen mieheni sisko lahjoittivat aina villasukkia, joihin oli kudottu ns. pitkävarsi, siis sellainen, joka päättyi polven alapuolelle. Olivat tottuneet kumi- tai nahkasaappaiden lämmön pitävyyteen, koska paljon anoppini mies oli kalassa, kuten poikansakin.
Taisin kehuskella liikaa, koska nyt on hakusessa tuo kutomisen riemu. Toivottavasti saan sen heräteltyä, sillä joskus nuoruudessa minulla oli aina kudin mukana joka kyläpaikassakin.
Tulipahan siinä villapaita ja sukka poikineen, mutta sitten tulikin nämä teolliset keinokuitutekeleet, jotka syrjäyttivät harrastukseni.
Ei ne tehdastekoiset koskaan oikeasti syrjäytä käsin kunnon villalangasta kudottuja luomuksia. Minä en ole koskaan oikein oppinut kutomaan. Ihan kuin käsialani, kutominenkin on erilaista päivittäin. Toisinaan tulee löysää, toisinaan kinnaa ja vetää vinoon ja väärään. Paremmin onnistuu virkkaus.
Minulla on vielä tallessa äitini 30 vuotta sitten kutomat "pitkälahkeiset" siniset villasukat. Miehelle pitäisi jotkut samanlaiset hankkia, hän kun ei suostu käyttämään Reinojaan.
Onneksi äitini opetti kutomaan villasukkia ja virkkaamaan lapasia. Samoin muistaa tyttäreni, kun oli mummin kanssa lähetystorin, vai oliko Marttojen, mutta kuitenkin "akkojen" neulonta jutuissa mukana.
Ensin tuli tietenkin vain ketjusilmukoita, mutta sitten onnistumisia. Sukkakin onnistui, paitsi se kantapää oli häneltä unohtunut.
Ikäni muistan, kuinka äitini opetti kantapää kavennuksen, että ne silmukat tulee molemminpuolin siistiksi ja joka kevät juhlissa hän tarkasteli, kuinka opettaja ei ollut tätä opettanut!!!
Vain kutomalla paljon oppii kutimensa saamaan saman veroiseksi, kuten kangaspuilla kutominen saa maton tasaiseksi. Samoin oppii kutomaan melkein silmät kiinni, kun paljon kutoo.
Tietenkin, joku nirppanokka tai murre tietoinen puuttuu, mitä on kutominen, neulominen, ompeleminen ja virkkaaminen, mutta mehän ei virketä mitään tästä salaisuudesta.
Kudotaan vaan, jos joku sanoo, niin vaikka kurotaan. :))
Niin se on, jotkut tutut kutovat lähes kaiken aikaa, varmaan näpeissään on tuntuma teokseen. Mummollani oli aina, silloin milloin ehti isolta perheeltään istumaan, neule meneillään.
Upeita villapaitoja osaavat toiset tehdä. Ei voi kuin ihalla.
Koulussa aikoinaan varmaankin kudoin sen ainoan villasukkaparin, jonka olen saanut aikaan.
Nyt kuulemani mukaan on taas nuorten harrasteena käden taidot, kuin jopa marjojen ja sienien poimiminen. Mikäpä hienompi harrastus, jos koko perheen kanssa metsässä kirmailla.
Serkun tytär on jo vuosia tehnyt nukkeja, ihan alusta asti.
Moni poikakin virkkaa nykyisin, ainakin pipoja. :))
Alkuaan hössötys lienee ollut sitä, kun odotettiin Joulun Herraa kotiin ja siistiä on oltava. Tuskin enää niin paljoa siivoillaan, kunhan on yleissiistiä. Eikä usein edes muisteta, miksi joulua vietetään.
Osa muistamisten viemisestä kai " rakasta lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi" ja kiitollisuudestakin tapahtunutta.
Ei ensimmäinen joulukaan kummoinen ollut, olkien päälle syntynyt...
Omaa joulunalusaikaa vietän melko tavallisesti ja karsin paljon turhaa pois. Enää en käy myyjäisissäkään, kaikkea on. Ymmärrän tuskasi Tase-pappa. Muistetaan me Joulun lasta, Jeesusta.
Jännä kysymys tuo uskon kysymys.
Jonkun mielestä olen uskovainen ja joku taas väittää ihan toisin :)
Uskon johonkin mutta onko se sitten ihan sitä uskovaisuutta mitä normaalisti tarkoitetaan, en tiedä.
Tiedän vaan että elämässäni on tapahtunut paljon asioita joihin olen avun saanut jostain.
Kaikki ei voi olla sattumaa, jostain olen saanut voimaa monessakin vaikeassa tilanteessa.
Pyrin elämään loukkaamatta ihmisiä, mutta siinäkin tulee sitten aina esiin se että olen melko suorasukainen ja huomaan että sitä ei aina tajuta. Eli joku saattaa loukkaantua vaikken sitä tarkoita.
Joulu on hyvää aikaa, silloin saa olla ja nauttia.
Kun olen ja elän sen ajan yksin niin ei ole mitään paineita.
Meidän joulu kokoontuminen on aina ennen joulua kun pikkuprinsessalla on synttärit. Silloin jaetaan joululahjat keskenämme.
Systeri viettää joulun miehensä kanssa omin perintein systerin tyttö taas omin ja minä elän niinkun tuntuu ja haluan :))
Elämäsi tuntuu kulkevan hienosti radallaan. On mahtavaa, että ihminen osaa ja pystyy olemaan onnekas omillaan.
Tuosta uskosta. Itsekin uskon, luulen uskovani johonkin, mutta mihin? Uskonko pyhäkoulun opettamaan parrakkaaseen ukkeliin, vaiko maailman utopistiseen silmään, joka valvoo ja vartioi minunkin tekemisiäni?
Onko koko usko ihmisen itsensä korottamista muusta luonnosta korkeammalle, tekemistä itsestään jonkinmoisen jumalan pienoismallin? Onko usko vain jättäytymistä olotilaan, jossa saa vain olla, ja odottaa, mitä taivaasta tarjotaan?
Ainakin erään suunnan uskovilla on periaatteena, että aina käy, kuin on säädetty. Mitäpä siihen sitten, jos vaikka pahimmilla pakkasilla meidänkin pihallemme tuli pikkupoika, päällään yöasu ja kumisaappaat. Eipä olleet vanhemmat hänen ulosmenoaan havainneet.
Kaipa sitä eniten kadehdinkin, että joillekin usko on tosiaan luottamista ylemmän käteen. Teki niin tai näin, kaikki on oikein päin, kaikki käy, kuin on säädetty?
Palasin juuri kotiin ensimmäisen adventtisunnuntain Jumalanpalveluksesta.
Kirkossa oli paljon lapsiperheitä, mikä vahvisti tunnetta "sallikaa lasten tulla minun tyköni", mutta toisaalta pienten itkut ja juoksu kirkon käytävillä hiukan häiritsi. Takanani istui perhe, jonka pieni poika kysyi moneen otteeseen "milloin tämä loppuu".
Hoosiannavirren aikana rauha astui sydämeeni. Kävin ehtoollisella ja kun palasin penkkiini alkoi koululaisten kuoro laulamaan "maan korvessa kulkevi lapsosen tie" en voinut peittää liikutustani. Tuo laulu toi mieleeni lapsuuden ja ikävän vanhempiini.
Muutama kysymys.
Mikä on ensimmäisen adventin kirkollinen sanoma?
Mikä oli Jeesuksen aikainen hyvin suosittu kulkuneuvo?.
Mitä tämä kulkuneuvo kertoo ihmisen suhteesta Jumalaan?
Enpä viitsi wikipedioida. En tiedä adventin sanomaa, evankeliumin sanoma lienee rakkaus ja ilo. Adventin tiedän vain ehtivän joulun sanomaa vastaanottamaan?
Siksihän tietty lukumäärä kynttilöitä sytytetään.
Kaipa Pepe-aasi oli yleisin kulkuneuvo, tuskin Israelissa oli vielä montakaan jeeppiä?
Toki apostolinkyyti ehkä oli yleisempi?
Jos se oli aasi, niin en näe mitään suhdetta Jumalaan. Pieni hiilijalanjälki ja pienet, mutta ekologiset päästöt?
On se tosiaan fakta, että kyynel puristuu pakollakin silmänurkkaan, kun lapsikuoro kajauttaa säkeensä kuultaville. Siinä on jotain niin aitoa ja herkkää, ettei voi liikutustaan vastustaa.
Kyllä kirkko on kaunis paikka hilljentymiseen ja ihmisen aina kaipaamaan syventymiseen elämän suurien kysymysten partaalla.
Ei minun ainakaan tarvi olla mikään "uskovainen", kun kuitenkin voin turvata johonkin, mihin, sitä en tosin itsekään vielä tiedä, mutta kirkossa se on lähellä.
Lorena kirjotti jo, että ensimmäinen adventtisunnuntai aloittaa uuden kirkkovuoden. Kirkkovuoden lopettaa tuomiosunnuntai. Ensimmäinen adventti aloittaa myös Jeesuksen maanpäälle astumisen valmistelut.
Aasihan se oli se kulkuneuvo yhtä tarpeellinen niin herroille kuin narreille.
Kaikki me jukuripäät, änkkäränkkät, niskottelevat, tyhmät olemme kaikki tyyni Jumalan luomia aaseja ; )
Yhtä asiaa jäin miettimään, miksi Jeesus valitsi nuoren kokemattoman aasivarsan, jolla ei kukaan ollut vielä ratsastanut?
Totta, totta.
Ja tottahan se on sekin, että kaikki olemme aaseja suuressa Herramme kaviotarhassa.
Jeesus taisi olla melkoinen kokeilija ja uudistaja, ei aina noudattanut urautuneita tapoja. Se minua hieman huvittaa, kun länsimaissa hänet useinmiten kuvataan vaaleahiuksiseksi viikingiksi. Synnyinseudullaan tuskin koskaan siihen aikaan syntyi sen näköisiä poikia.
Samoin, kuin Sinä!
Avustuksena köyhille osallistut heidän hyväntekeväisyys matkalle ja kuka sen maksaa???
Minäkin voisin lähteä matkalle, jonka hyväntekeväisyys yhdistys maksaa ja olla niiiiiiin olla auttavainen.
Aasihan minäkin ja sinä ; ))
Mitä mahdat tarkoittaa "avustusvaroilla matkustamisella", ei ymmärrä, ei???
Katselin kirkkomme alttaritaulua. Jeesus oli kuvattu tummana ja hänellä oli pitkä poninhäntä. Minä olen päässyt ripille, mennyt naimisiin tuon samaisen alttaritaulun alla.
Papin puheista lainasin tuon aasi vertauksen ; ) Hän vertaili meitä hyvässä ja pahassa aaseihin ; )
Menin hiljentymään kirkkoon 1.adventtina aloittamaan uuden kirkkovuoden. Tästä jatkuu juhlaa jouluun saakka. juhlapyhinä kirkossa käynti kuuluu perinteeseen, näinhän on ollut lapsesta saakka. Kirkkojuhla antaa hyvän olon tunteen, joskus mietin mistä rauhan, levollisuuden tunne tulee joka säilyy mielessä.
Musiikkina, Advent Advent ein Lichtlein brennt
http://www.youtube.com/watch?v=Of90uxNr774&feature=related
Hyvää joulun odotusta!
Rauhaisaa joulualusaikaa sinullekin!
Minusta kirkko on paikka, jossa juuri hiljentyy, ja saa mieleensä ehkä elämää suurempiakin aatoksia. Ei minun ainakaan tarvi olla muu, kuin pelkkä avuton itseni, mutta kirkostaa saan jotain sielunravintoa.
Jotain pitää olla ihmisen elämässä, mikä eroittaa arjen ja juhlan.
Eivät vanhat perinteet ole pelkkää hapatusta. Arjen harmauttaa kyllä riittää, mutta vaikkapa joulu saa useimmille sentään aikaan iloa, riemua, ja muistoja menneestä ja menneistä. Valoa sieluun ja sydämeen.
Pari tuntia riitti mulle tänä päivänä jouluradiota ja hoosiannaa. Jos sitten myöhemmin kun ja jos lunta tulee niin pääsis fiilikseen, ei iske nyt.
Jeps, ei ole oikein joulutunnelmaa, kun taivaaltakin, jos jotain tulee, se on vettä.
Ei toki Hooviannaakaan mahan täydeltä.
Itseä vain lievästi surettaa, kun tuntuu, että kaikista juhla-ajoista alkaa tunnelma haalistumaan. Kai se on vanhuuden vaiva?
Joulukuustakaan ei ole kärrätty sisään enää moniin vuosiin.
Oikeastaan vain poismenneet omaiset nousevat eniten mieleen jouluna.
Me ollaan onneksi opittu lahjoittamaan itsellemme lököjoulu.
Selailin ja kuuntelin, mitä kuuntelin, koska koneeni ei jaksa soittaa musiikkia, siis on huono yhteys, mutta kuulin kuitenkin, hakemalla tuon Santa Luzian, josta tuli todellakin mieleeni ne ajat, kun lapseni kävivät ala-kansakoulua....ruotsinkielistä?
Molemmat saivat esiintyä juhlissa Luciana, koska olivat vaaleita pitkätukkaisia ja kotonakin he halusivat esittää ohjelmansa. Tosin nauhoittamani jutut eivät heitä kiinnosta enää.
Jotenkin minulle joulun tunnelmaa tuo joulumusiikki. Ei sitäkään tosin jaksa kauan kuunnella.
Minä olen hieman katkera, kun en koskaan päässyt mihinkään koulujuhliin esiintymään. Silloin kun vielä halu siihen olisi ollut.
Luokkakaverini oli varmaan mukana kaikissa koulun näytelmissä. Niinpä hän onkin nyt ihan maankuulu näyttelijä. Kyllä useimpien erikoislahjakkuus puskee jo varhain esille.
tonttu-ponteva
Minä säälin Sinua, sillä minä kouluaikana pääsin aina laulamaan, koska lauloin korkealta ja kovaa! Olihan silloinkin näitä hiljaisia, jotka joutuivat "kuusenkoristeiksi", mutta pienessä koulussa kaikki saivat osallistua.
Lapseni, jotka viellä kouluaikana lauloivat, ovat tyystin hukanneet tämän taidon, sillä nyt lapsenlapsille laulellessani he eivät yhdy mukaan. Voipi olla, että heille opetettiin enimäkseen nämä ruotsinkieliset versiot, joten he eivät edes osaan näitä suomenkielisiä sanoja, mutta on siinä äänikin hukassa. Sen verran olen kuullut laulelua.
Mitä tähän uskoon tulee, niin minulle ei ole viellä suotu ns. herätystä. Kastettu olen ja ripillä käynyt, myös kirkossa olen vihitty, erosin kirkosta ja liityin uudestaan, kun lapseni kastettiin. Lapsenlapset eivät ole kastettu.
Ensimäisen Joulukirkkoni jotenkin muistan, kun aamulla pakattiin meidät lapset rekeen ja Kirkossa piti olla hiljaa. Sama rekireissu takaisin ja matkaa oli hulppeat 50 km, mutta sodan jälkeen se oli kai pakollista, ainakin henkisesti vanhemmilleni.
Nyt muistelen kaiholla aikaa, jolloin oli säännölliset ruoka-ajat, jossa koko perhe oli. Lauantaisin oli siivous ja leipomis päivä, kuten myös sauna, jolloin puhtaat vaatteet saatiin. Sunnuntaisin oli Karjalanpaisti piirakoineen ja se "Maamiehen tietolaari", jonka jälkeen olisi ollut Jumalanpalvelus, mutta harvoin sitä kuunneltiin.
Niitä säännöllisiä rutiineja varmasti moni perhe kaipaisi, koska nythän taitaa olla tapana, että "syö mitä löydät kaapista" systeemi ja lapsetkaan ei tiedä, koska on ruoka-aika, muuta kuin tarhassa tai koulussa. Puhumattakaan kotona pöytätavoista, koska vanhemmatkin "syövät kaapista" ja kuljettavat ruokansa tietsikan ääreen. joopa joo
Minä olin suuren kaupungin suuressa koulussa, suuressa luokassa. Olisivat opettajat saaneet ottaa joskus minutkin mukaan. Olisipa siitä jäänyt ainakin muisto nyt muisteltavaksi.
Minulla ei ole mitään muistoja joulukirkosta. Ei tainnut olla meillä tapana. Muuten kyllä kirkossa käytiin, varsinkin, kun myöhemmin asuttiin melkein kirkon naapurissa. Olipa teillä pitkä kirkkomatka! Mahtavaa, joulukirkkoon hevosella. Siinä on ehtinyt henkiä jo joulutunnelmaakin matkan aikana.
Tuo ruokahomma on ihan kuin kirjoitat. Surullista, jos ei ole yhteisiä, levollisia ruoka-aikoja. Omassa lapsuudessa oli tapana syödä "oikeaa" kotiruokaa, yhtäaikaisesti koko perhe. Eipä silloin monilla ollutkaan paino-ongelmia, ainakaan lapsilla.
Minä muistan Lauantain toivotut levyt, joissa saatettiin soittaa jopa pari kappaletta nuorisomusiikkia. Muistaakseni aina alussa oli vakavaa musiikkia.
Luin IL:stä, että joillekin lapsille kaavaillaan huostaanottoa, kun vanhemmat ovat laittaneet heidät karppaamaan?
En ole tippaakaan uskonnollinen, vaikka lapsuudenkodissani maallinen musiikki olikin bannattu kaikkina muina päivinä paitsi jouluna. Silloin lainattiin naapurin vanhaltapojalta levysoitin, jolla kuuntelimme joululauluja... vanhoja klassikoita ja vähän reippaampia ameriikan rallatuksia.
Lasteni ollessa pieniä kuului perinteisiin joulumusiikki, nyt viime vuosina se on jäänyt vähemmälle.
Imuroin juutuubia ja löysin tämän, suomalaista syväntäni hetkauttavan, Sylvian Joululaulun. Tapio Rautavaaran tulkitsemana.
Siis tämän.
http://youtu.be/M6fZWl1lQtk
Minulle tuntuu musiikki tulevan aina tärkeämäksi joulun tekijäksi, kun muu härdelli on minimoitu.
Minusta Jussi Björling O Helga Natt on joulu, en tiedä tosin, miksi. En ole ainut niin ajatteleva. Näyttää johtavan Jouluradion halutuimpia biisejä.
Rautavaara oli upea, komea ja lahjakas suomalainen Mies.
http://www.youtube.com/watch?v=uRdcsWtjzfM&feature=related
Jussin äänellä kaikki kuulostaa ylväältä. :)
Ruotsalaisia on tullut kuunneltua meilläkin, suomalaisten lisäksi...mutta minun sydämeen ottaa eniten kuiteskin ne ikivanhat lapsuuden joululaulut.
Joulussahan on tunteesta eikä järjestä kyse. :)