Paavalin mielenmuutokset..

Paavali saapuu Jerusalemiin ja tapaa Jaakobin
15 Oltuamme Kesareassa jonkin aikaa varustauduimme matkaan ja lähdimme Jerusalemiin. 16 Muutamat opetuslapset lähtivät mukaan ja saattoivat meidät majapaikkaan Mnason-nimisen kyproslaisen miehen luo. Mnason oli varhaisimpia opetuslapsia.

17 Kun saavuimme Jerusalemiin, veljet ottivat meidät iloiten vastaan. 18 Heti seuraavana päivänä Paavali lähti meidän kanssamme tapaamaan Jaakobia, ja kaikki vanhimmatkin kokoontuivat paikalle. 19 Paavali tervehti heitä ja kertoi seikkaperäisesti kaikesta, mitä Jumala hänen palvelutyönsä kautta oli tehnyt pakanoiden parissa.

20 Sen kuultuaan vanhimmat ylistivät Jumalaa, mutta sitten he sanoivat Paavalille:

"Sinä tiedät, veli, että juutalaisia on tuhansittain tullut uskoon, ja he kaikki vaativat kiivaasti lain noudattamista. 21 Heille on sinusta kerrottu, että sinä opetat muiden kansojen keskuudessa eläviä juutalaisia hylkäämään Mooseksen lain ja kiellät heitä ympärileikkaamasta lapsiaan ja elämästä kansamme tapojen mukaisesti. 22 [i] Mitä siis tehdä? Varmastikin he saavat kuulla, että olet täällä.*

23 "Tee neuvomme mukaan: Täällä on neljä miestä, jotka ovat antaneet uhrilupauksen. 24 Ota heidät mukaasi, puhdistaudu yhdessä heidän kanssaan ja maksa heidän puolestaan, että he voivat leikkauttaa tukkansa. Siitä kaikki ymmärtävät, että sinusta levitetyissä puheissa ei ole mitään perää vaan sinäkin pidät kiinni laista ja elät sen mukaisesti. 25 Uskoon tulleiden pakanoiden asian me jo olemme ratkaisseet. Me olemme kirjeitse ilmoittaneet heille, että heidän tulee karttaa epäjumalille uhrattua lihaa, samoin verta ja myös lihaa, josta ei ole verta laskettu, sekä haureutta."

26 Paavali otti miehet mukaansa ja puhdistautui seuraavana päivänä heidän kanssaan. Sitten hän meni temppeliin ja ilmoitti, milloin heidän puhdistumisaikansa päättyisi ja kunkin puolesta suoritettaisiin uhri.

http://www.evl.fi/raamattu/1992/Apt.21.html


Eiks tuossa Paavali itse totea opettaneensa väärin ja ruokalajit on edelleen kiellettyjä? Ei possua Jeesuksen synttärinä ja laki olisi voimassa?

4

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikä saastuttaa ihmisen
      10 Jeesus kutsui väkijoukon luokseen ja sanoi: "Kuulkaa ja ymmärtäkää. 11 Ei ihmistä saastuta se, mikä menee suusta sisään. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee suusta ulos."

      12 Silloin opetuslapset tulivat hänen luokseen ja sanoivat: "Tiedätkö, että fariseukset suuttuivat sinuun, kun puhuit noin?" 13 Hän vastasi: "Jokainen istutus, joka ei ole minun taivaallisen Isäni istuttama, revitään juurineen pois. 14 Älkää välittäkö heistä, he ovat sokeita sokeiden taluttajia. Ja kun sokea taluttaa toista sokeaa, molemmat putoavat kuoppaan."

      15 Pietari sanoi hänelle: "Puhuit vertauskuvin. Selitä meille, mitä tarkoitit." 16 Jeesus vastasi: "Oletteko tekin yhä noin ymmärtämättömiä? 17 Ettekö käsitä, että se, mikä menee suusta sisään, jatkaa kulkuaan vatsaan, ja sitten se ulostetaan. 18 Mutta se, mikä tulee suusta ulos, on lähtöisin sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen. 19 Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset. 20 Nämä ne ihmisen saastuttavat, ei se, että syö pesemättömin käsin."

      http://www.evl.fi/raamattu/1992/Matt.15.html#o78
      Tuossa Jeesus puhelee..

      4 Silloin Pietari kertoi heille alusta alkaen, kuinka kaikki oli tapahtunut:

      5 "Minä olin Joppen kaupungissa ja rukoilin. Silloin jouduin hurmoksiin ja näin näyn. Taivaasta tuli alas, aivan minun eteeni, ikään kuin suuri purjekangas neljästä kulmastaan kannateltuna. 6 Kun jäin katsomaan sitä, näin siinä kaikenlaisia maan eläimiä, nelijalkaisia, petoja ja matelijoita, sekä taivaan lintuja. 7 Ja minä kuulin äänen, joka sanoi: 'Nouse, Pietari! Teurasta ja syö!' 8 Minä vastasin: 'Ei, ei, Herra! En ole koskaan pannut suuhuni mitään epäpuhdasta tai kiellettyä.' 9 Silloin ääni taas puhui taivaasta: 'Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpuhtaaksi.' 10 Tämä tapahtui kolmesti. Sitten kaikki temmattiin takaisin taivaaseen.

      Pietari harhoissaan...

      http://www.evl.fi/raamattu/1992/Apt.11.html#o34

      • "Apostolien ja vanhimpien veljellinen tervehdys pakanuudesta kääntyneille Antiokian, Syyrian ja Kilikian veljille. 24 Me olemme kuulleet, että muutamat, jotka ovat tulleet meidän luotamme mutta joita me emme ole lähettäneet, ovat puheillaan järkyttäneet teitä ja saattaneet teidät hämmennyksiin. 25 Siksi olemme yksimielisesti päättäneet lähettää edustajamme teidän luoksenne. He tulevat yhdessä rakkaiden veljiemme Barnabaksen ja Paavalin kanssa, 26 jotka ovat panneet henkensä alttiiksi meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimen tähden. 27 Lähetämme siis Juudaksen ja Silaksen, ja he tuovat tämän saman viestin myös suullisesti. 28 Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän kannettavaksenne pidä panna mitään taakkaa. Annamme ainoastaan nämä välttämättömät ohjeet: 29 karttakaa epäjumalille uhrattua lihaa, samoin verta ja sellaista lihaa, josta ei ole verta laskettu, sekä haureutta. Kun näitä vältätte, kaikki on kohdallaan. Voikaa hyvin."



        Tuntuu olevan aikamoista arpomista ja ihmetyttää tuo, että Jeesus muka itse opetti heille tuon, ettei syömällä saastuta itseään. Kuitenkin myöhemmin ne on käsitellyt asiaa kuin ihan uutena asiana.


    • body

      Ihminen on uskonasioissa kieroon kasvanut olento ja haluaa aina oman puumerkin, muutoin usko ei ole aitoa.

    • Kyllä vaan. Asiat muuttuu turhan paljon ja turhan usein. Paavalissa ärsyttää myös se, että hän tiukkaan sävyyn käskee olemaan sävyisiä ja olemaan kerskaamaatta, mutta kuitenkin itse kiivaili ja kehui estoitta itseään. Mua ärsyttää siis tekopyhyys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      89
      5978
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3557
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      161
      2101
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      231
      2022
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      177
      1768
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      284
      1523
    7. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      67
      1041
    8. Voiko olla, onko se tosiaan niin että

      Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵
      Ikävä
      57
      1041
    9. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      21
      1020
    10. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      113
      971
    Aihe