http://www.knuutilaki.net/node/39
Mummonpotkijat 24.11.2011
Olen viime vuosina joutunut useasti seuraamaan mummonpotkijakoulutusta.
Tapahtumainkulku on yleensä seuraavanlainen.
Murrosikäinen nuori alkaa rikkoa kodin sääntöjä, puhua epäkohteliaasti vanhemmilleen ja käyttäytyy juuri sillä tavoin kuin murrosikäinen käyttäytyy.
Hän haastaa vanhemmat ja kyseenalaistaa.
Vanhemmat koettavat parhaansa mukaan ohjata ja opastaa nuortaan.
Tapahtumat kärjistyvät riitatilanteeseen, jossa vanhemmilla palaa pinna.
Syntyy jokin välikohtaus eli enemmän huutoa ja ovien paiskelua.
Vanhemmat toimivat tuossa tilanteessa siten kuin on inhimillistä, luonnollista ja oikeutettua kaikenlaisten työ-, talous- ym. huoliensa keskellä.
Nuori saa kotiarestia, menettää viikkorahansa tai joutuu muun seuraamuksen kohteeksi.
Nuori käy puhumassa asioistaan jonkun ”ammatti-ihmisen” luona
ja tulee maininneeksi kotona sattuneen välikohtauksen.
Tämä ”ammatti-ihminen tekee lastensuojeluilmoituksen
ja vanhemmat kutsutaan sosiaalitoimistoon selvittelemään tilannetta.
Syntyy lastensuojelutarpeen kartoitus -niminen toiminta
ja nuori ohjataan oman ”ammatillisen” luottohenkilön puheille.
Nuoren käytös alkaa olla kotona entistäkin uhmakkaampaa ja suorastaan röyhkeätä. Nuori alkaa entistä enemmän kyseenalaistaa yhdessä sovittuja sääntöjä ja keskustelut päätyvät nuoren huutoon
”ette te minulle mitään mahda”.
Jotkut vanhemmat saattavat hämmästyksekseen saada ”ammatti-ihmisen” yhteydenoton ja kehotuksen höllentää kotikuria.
Vanhemmille yllätykseksi nuorten tueksi luodut järjestelmät eivät tuekaan nuorten vastuunkanto- tai vuorovaikutustaitoja.
Nuoruuteen kyllä kuuluu itsenäistyminen, mutta vastuullisella tavalla.
Kun nuorta tukevat tahot alkavat tukea vastuutonta käytöstä ja uhmaa, kuljetaan väärään suuntaan.
Lastensuojeluasioita hoitavan lakimiehen pöydälle juttu päätyy,
kun lastensuojelun työntekijä tekee kiireellisen sijoituksen nuoren kasvatukseen ja ohjaukseen liittyvän tapahtumasarjan päätteeksi.
Yleensä tällöin on kyse nuoren alkoholikokeilusta tai kotiintuloaikojen noudattamatta jättämisestä eli varsin tavanomaisesta tilanteesta,
johon vanhemmat pyrkivät puuttumaan.
Nuori saattaa kertoa ”ammatti-ihmisille”, että kodin ilmapiiri ahdistaa. Lastensuojelun työntekijä tekee kiireellisen sijoituksen lastensuojelulaitokseen perustellen päätöstään kodin vakavilla ristiriidoilla ja nuoren kehityksen vaarantumisella.
Nuoren kertomus kirjautuu päätökseen lapsen henkiseksi painostukseksi.
Sosiaalitoimi asettuu kyllä aivan oikein kuuntelemaan nuorta, mutta kadottaa kuvan kokonaisuudesta ja päämäärästä.
Se tulee tukeneeksi uhmakkuutta sen sijaan, että se tukisi kasvamista aikuiseen vastuunkantoon.
Sosiaalitoimi tukee rajojen rikkomista ja holtittomuutta, ja saa sitten niistä aiheen huostaanottoon.
Lapsen oikeuksien yleissopimus velvoittaa viranomaisia kunnioittamaan lapsen vanhempia näiden kasvatustyössä.
Lastensuojelulain mukainen kiireellinen sijoitus edellyttää välitöntä vaaratilannetta.
Viranomaisen objektiivisuusperiaate velvoittaa puolueettomaan toimintaan. Toisen osapuolen kuuleminen on velvoittava periaate missä tahansa ristiriitatilanteessa.
Ei tarvitse omata kasvatusalan koulutusta kyetäkseen arvioimaan tilannetta. Jos viranomainen toimii yhdessä vanhempien kanssa nuorta ohjaten,
eikä yllytä tätä vanhempiaan vastaan, nuoressa tapahtuu kasvua ja kehitystä. Mikäli viranomainen asettuu nuoren rinnalle vanhempia vastaan,
tilanne riistäytyy käsistä.
En soisi yhdenkään neuvottelun enää päättyvän nuoren voitonriemuiseen uhoon;
-Jos, siis jos palaan kotiin, haluan takuun siitä, ettei minua ahdisteta ja saan olla vapaasti.
Sosiaalitoimen ja muiden nuoria tukemaan tarjoutuvien tahojen on tuettava nuoria kasvamaan vastuullisuuteen ja molemminpuoliseen vuorovaikutukseen - niitä taitoja itsenäistyvä nuori harjoittelee, ja niitä hän aikuisena tarvitsee kipeästi.
Lastensuojelun viranomaisena esiintyvän henkilön YLIVALTA.
22
322
Vastaukset
- lasten.suojelu.alas!
Tälläiseksi se menee kun lastensuojelussa toimivat "ammattilaiset"
ovat ties mitä vale -sossuja ja muita ei koukutettuja
ja eikä ainakaan alan ammattilaisia!
Kun nuori tarvitsee kotonaan rajoja ja sääntöjä ja puheyhteyttä vanhempiinsa tulevatkin nämä "houkutuslinnut" eli valesossut kuvioihin mukaan.
Voivottelevat kuinka kova kohtalo nuorella onkaan;
kun kotona joutuu noudattamaan kotiintuloaikoja, ei saa juoda kaljaa
eikä siideriäkään, ei saa polttaa tupakkaa
eikä kukaan kotona ymmärrä kuinka kamalaa on
kun joutuu tekemään jopa kotitöitä.
Voipa pahimmillaan joutua jopa katsomaan pienempien sisarustensakin perään silloin tällöin
tai viemään jopa roskapussiakin pihan perälle........... yäk.
????????????????????????????????????????????????????
Onkohan se nyt oikeastikin niin
että viranomaisille, valesossuille,
on annettu aivan liian paljon valvomatonta valtaa ja oikeuksia
tehdä sitä sun tätä
ja vielä ilman lain mukaista koulutustakin
saa huseerata viranomaisen ominaisuudessa
täysin vieraissa perheissä
ja jopa tuhota lopullisesti perheiden, lasten ja nuorten elämän
vailla mitään seuraamusta tai vastuunkantoa?- _asiantuntija_
LAINNAUS: "Nuori saattaa kertoa ”ammatti-ihmisille”, että kodin ilmapiiri ahdistaa. Lastensuojelun työntekijä tekee kiireellisen sijoituksen lastensuojelulaitokseen perustellen päätöstään kodin vakavilla ristiriidoilla ja nuoren kehityksen vaarantumisella.
Nuoren kertomus kirjautuu päätökseen lapsen henkiseksi painostukseksi.
Sosiaalitoimi asettuu kyllä aivan oikein kuuntelemaan nuorta, mutta kadottaa kuvan kokonaisuudesta ja päämäärästä.
Se tulee tukeneeksi uhmakkuutta sen sijaan, että se tukisi kasvamista aikuiseen vastuunkantoon.
Sosiaalitoimi tukee rajojen rikkomista ja holtittomuutta, ja saa sitten niistä aiheen huostaanottoon"
______________________________
Sosiaalitoimen tulee ilman muuta kuunnella lasta ja nuorta ja näiden hätää. Se on suurin osa lastensuojelua. On melko mustavalkoista ajatella, että vanhempien näkökulma tilanteista saisi jyrätä alleen lapsen ja nuoren tuottaman kertomuksen kotioloista. Lasten ja nuorten sekä vanhempien näkemykset tottakai ovat erilaisia: Eihän vanhempi tietenkään halua myöntää mahdollisesti pahoinpitelevänsä fyysisesti tai henkisesti lastaan tai, että kotioloissa olisi todellakin parantamisen varaa.
Lapsen ja nuoren näkemystä ei voida ohittaa lastensuojelussa. Lapsen ja nuoren näkökulma ja LAPSEN JA NUOREN ETU ovat päällimmäinen näkökulma. Lastensuojelun ammattilainen työskentelee lapsen ja nuoren asioiden hyväksi.
Valitettavasti aikuisten on vaikea hyvälksyä sitä, että oma lapsi tai nuori voi huonosti tai, että heissä itsessään ja kasvatustavoissaan olisikin vikaa.
Ei syyllistetä raskasta ja arvokasta työtä tekeviä lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä siski, että vanhemmat sattuvat olemaan _tietysti_ useimmiten erimieltä sosiaalitoimen ratkaisuista lapsen ja nuoren hyväksi.
Onko se niin vaikea katsoa peiliin ja niin kovin helppoa kohdistaa se kritiikki siihen mahdollsisesti lapsen ja nuoren elämässä silä hetkellä olevaan ainoaan tahoon, joka ajattelee lapsen ja nuoren parasta. Vanhemmat eivät siihen aina pysty. Katsokaa vaikkapa uutisia maailmalta ja Suomestakin: Tragediaa perheissä, joissa laspset ja nuoret todellakin olisivat olleet lastensuojelun tarpeessa. - totu.uuskau.ra.puur.
_asiantuntija_ kirjoitti:
LAINNAUS: "Nuori saattaa kertoa ”ammatti-ihmisille”, että kodin ilmapiiri ahdistaa. Lastensuojelun työntekijä tekee kiireellisen sijoituksen lastensuojelulaitokseen perustellen päätöstään kodin vakavilla ristiriidoilla ja nuoren kehityksen vaarantumisella.
Nuoren kertomus kirjautuu päätökseen lapsen henkiseksi painostukseksi.
Sosiaalitoimi asettuu kyllä aivan oikein kuuntelemaan nuorta, mutta kadottaa kuvan kokonaisuudesta ja päämäärästä.
Se tulee tukeneeksi uhmakkuutta sen sijaan, että se tukisi kasvamista aikuiseen vastuunkantoon.
Sosiaalitoimi tukee rajojen rikkomista ja holtittomuutta, ja saa sitten niistä aiheen huostaanottoon"
______________________________
Sosiaalitoimen tulee ilman muuta kuunnella lasta ja nuorta ja näiden hätää. Se on suurin osa lastensuojelua. On melko mustavalkoista ajatella, että vanhempien näkökulma tilanteista saisi jyrätä alleen lapsen ja nuoren tuottaman kertomuksen kotioloista. Lasten ja nuorten sekä vanhempien näkemykset tottakai ovat erilaisia: Eihän vanhempi tietenkään halua myöntää mahdollisesti pahoinpitelevänsä fyysisesti tai henkisesti lastaan tai, että kotioloissa olisi todellakin parantamisen varaa.
Lapsen ja nuoren näkemystä ei voida ohittaa lastensuojelussa. Lapsen ja nuoren näkökulma ja LAPSEN JA NUOREN ETU ovat päällimmäinen näkökulma. Lastensuojelun ammattilainen työskentelee lapsen ja nuoren asioiden hyväksi.
Valitettavasti aikuisten on vaikea hyvälksyä sitä, että oma lapsi tai nuori voi huonosti tai, että heissä itsessään ja kasvatustavoissaan olisikin vikaa.
Ei syyllistetä raskasta ja arvokasta työtä tekeviä lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä siski, että vanhemmat sattuvat olemaan _tietysti_ useimmiten erimieltä sosiaalitoimen ratkaisuista lapsen ja nuoren hyväksi.
Onko se niin vaikea katsoa peiliin ja niin kovin helppoa kohdistaa se kritiikki siihen mahdollsisesti lapsen ja nuoren elämässä silä hetkellä olevaan ainoaan tahoon, joka ajattelee lapsen ja nuoren parasta. Vanhemmat eivät siihen aina pysty. Katsokaa vaikkapa uutisia maailmalta ja Suomestakin: Tragediaa perheissä, joissa laspset ja nuoret todellakin olisivat olleet lastensuojelun tarpeessa.Mistäs oikein keksitkään,
sillä totuushan se ei todellakaan meillä Suomessa ole,
että lapsen ja nuoren paras löytyy
näiden ei ammattilaisten, kouluttamattomien
kansoittamasta
valelastensuojelusta........................
http://www.ess.fi/?article=231305
Vain yhdellä kymmenestä lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on Lahdessa
lain edellyttämä kelpoisuus tehtäväänsä.
Kuntapäättäjien olisi syytä etsiä ratkaisuja nopeasti,
sillä varsinkin lastensuojelun tilanne on kriittinen, arvioi Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestön puheenjohtaja Tero Ristimäki Radio Voiman haastattelussa...........................................
http://www.ess.fi/?article=231278
Valtaosalla Lahden sosiaalityöntekijöistä
ei ole lain edellyttämää kelpoisuutta tehtävään.
Kuntapäättäjien olisi syytä etsiä ratkaisuja nopeasti, sillä varsinkin lastensuojelun tilanne Lahdessa on kriittinen, arvioi Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.
Talentia toteaa,
että vain yhdellä kymmenestä lastensuojelun sosiaalityöntekijästä
on Lahdessa lain edellyttämä kelpoisuus.
Lastensuojelulaki edellyttää,
että lastensuojelun tarvetta saa arvioida ja päätöksiä tehdä vain kelpoisuusehdot täyttävä sosiaalityöntekijä.................... - lastensuojelu.haisee
_asiantuntija_ kirjoitti:
LAINNAUS: "Nuori saattaa kertoa ”ammatti-ihmisille”, että kodin ilmapiiri ahdistaa. Lastensuojelun työntekijä tekee kiireellisen sijoituksen lastensuojelulaitokseen perustellen päätöstään kodin vakavilla ristiriidoilla ja nuoren kehityksen vaarantumisella.
Nuoren kertomus kirjautuu päätökseen lapsen henkiseksi painostukseksi.
Sosiaalitoimi asettuu kyllä aivan oikein kuuntelemaan nuorta, mutta kadottaa kuvan kokonaisuudesta ja päämäärästä.
Se tulee tukeneeksi uhmakkuutta sen sijaan, että se tukisi kasvamista aikuiseen vastuunkantoon.
Sosiaalitoimi tukee rajojen rikkomista ja holtittomuutta, ja saa sitten niistä aiheen huostaanottoon"
______________________________
Sosiaalitoimen tulee ilman muuta kuunnella lasta ja nuorta ja näiden hätää. Se on suurin osa lastensuojelua. On melko mustavalkoista ajatella, että vanhempien näkökulma tilanteista saisi jyrätä alleen lapsen ja nuoren tuottaman kertomuksen kotioloista. Lasten ja nuorten sekä vanhempien näkemykset tottakai ovat erilaisia: Eihän vanhempi tietenkään halua myöntää mahdollisesti pahoinpitelevänsä fyysisesti tai henkisesti lastaan tai, että kotioloissa olisi todellakin parantamisen varaa.
Lapsen ja nuoren näkemystä ei voida ohittaa lastensuojelussa. Lapsen ja nuoren näkökulma ja LAPSEN JA NUOREN ETU ovat päällimmäinen näkökulma. Lastensuojelun ammattilainen työskentelee lapsen ja nuoren asioiden hyväksi.
Valitettavasti aikuisten on vaikea hyvälksyä sitä, että oma lapsi tai nuori voi huonosti tai, että heissä itsessään ja kasvatustavoissaan olisikin vikaa.
Ei syyllistetä raskasta ja arvokasta työtä tekeviä lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä siski, että vanhemmat sattuvat olemaan _tietysti_ useimmiten erimieltä sosiaalitoimen ratkaisuista lapsen ja nuoren hyväksi.
Onko se niin vaikea katsoa peiliin ja niin kovin helppoa kohdistaa se kritiikki siihen mahdollsisesti lapsen ja nuoren elämässä silä hetkellä olevaan ainoaan tahoon, joka ajattelee lapsen ja nuoren parasta. Vanhemmat eivät siihen aina pysty. Katsokaa vaikkapa uutisia maailmalta ja Suomestakin: Tragediaa perheissä, joissa laspset ja nuoret todellakin olisivat olleet lastensuojelun tarpeessa.LAPSEN JA NUOREN PARAS
???????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????
http://www.kaleva.fi/uutiset/Kotimaa/Suomi-laiminlyo-lapsiaan/822635
Suomi laiminlyö lapsiaan
Suomi ei ole vieläkään saanut lasten palveluja kuntoon.
Palvelujen laatu riippuu liiaksi kotikunnasta, ja tästä eriarvoisuudesta on ollut huolestunut myös YK:n lapsen oikeuksien komitea.
Eriarvoisuus näkyy esimerkiksi
kouluissa kouluterveydenhoitajien puuttumisena tai lasten psykiatristen palvelujen jonoina.
Komitea on ollut huolissaan myös
sijaishuollossa elävien lasten määrän jatkuvasta kasvusta.
– Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten määrän kasvu
on ollut koko 2000-luvun 3–5 prosenttia.
Kasvu on ollut samaa luokkaa, olipa nousukausi tai ei.
Tämä ei johdu pelkästään lamasta,
manaili Lastensuojelun Keskusliiton ohjelmapäällikkö Seppo Sauro Helsingissä tiistaina.
Viime vuonna kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten määrä nousi yli 16 000:een.
Sauro pitää erityisen huolestuttavana
16–17-vuotiaiden lasten osuuden lisääntymistä.
– Ennusteet yli 16-vuotiaiden hoidon tuloksellisuudesta
ovat ruotsalaistutkimuksen mukaan murskaavat.
Esimerkiksi poikien kuolleisuus
25-vuoden iässä
on kymmenkertaista
normaaliväestöön verrattuna,
samoin vankeustuomiot
ja riski sairastua psyykkisesti.
Ei havaita ajoissa
Huostaanottojen määrän kasvu kertoo siitä, ettei ennaltaehkäisevää apua riitä kaikille tarvitseville.
– Lasten ja lapsiperheiden peruspalvelut eivät moneltakaan osin vastaa tarpeita, suosituksia eikä säädöksiä.
Edellisen laman aikana tehtyjä leikkauksia ei ole korjattu,
vaikka on ollut vuosia, jolloin kuntien verotulot ovat nousseet seitsemän prosenttia, sanoi Mannerheimin Lastensuojeluliiton johtava asiantuntija Esa Iivonen.
Iivonen luettelee
koulujen ja päiväkotien lakkautukset,
jonot kasvatus- ja perheneuvoloissa,
ylisuuret luokkakoot,
kouluterveydenhoitajapulan,
erityisoppilaiden määrän kasvun
sekä lapsiperheiden kotipalvelujen alasajon.
– Tämä johtaa siihen, ettei lapsen kasvuympäristössä olevia ongelmia havaita ajoissa, eikä kyetä tarjoamaan apua varhaisessa vaiheessa.
Syntyy noidankehä.
Peruspalvelujen ohentuessa korjaavat palvelut vaativat yhä enemmän rahaa ja ehkäisevälle työlle ja peruspalveluille jää yhä vähemmän.
Takaisin korvamerkittyihin rahoihin
Järjestöväki purkaisi noidankehää palaamalla korvamerkittyihin valtionapuihin.
– Nyt perusongelma on se, että kunta saa valtionosuuksia lastensuojeluun, mutta se voi käyttää rahat, mihin haluaa, Iivonen kritisoi.
Sauro myös lisää, että lastensuojelussa on päästävä
korjaavista palveluista
ennaltaehkäisyyn
ja tämän käännöksen toteuttamiseen
peruspalvelut tarvitsevat lisää rahaa.
– Kysymys ei ole mistään valtavista rahoista.
Jos puhutaan kuntatasolla kouluterveydenhuollosta, monessa kunnassa riittäisi, jos palkattaisiin yksi tai kaksi kouluterveydenhoitajaa lisää.
Pienet kunnat voisivat palkata yhteisen koulukuraattorin ja psykologin.
Kysymys on puhtaasti siitä, mitä pidetään tärkeänä.
Kunnissa laitetaan rahaa tiukoissakin taloustilanteissa
hiihtoputkiin.
Iivonen ihmettelee, ettei hyvinvointipalveluja enää pidetä investointeina,
vaan pakollisena kulueränä,
josta on selvittävä mahdollisimman halvalla.
Toinen hallitseva eetos on yksin pärjäämisen pakko.
– Vanhemmat ovat aina tarvinneet apua.
Aiemmin oli lähiyhteisön ja suvun apua, joka nyt usein puuttuu.
Nyt vanhemmat ovat enemmän yksin kuin koskaan historiassa.
Vanhemmuus on vaativa tehtävä.
Ne pärjäävät, jotka osaavat hakea apua.
STT, TOMI ORAVAINEN - a.mma.ttil.aiset....
_asiantuntija_ kirjoitti:
LAINNAUS: "Nuori saattaa kertoa ”ammatti-ihmisille”, että kodin ilmapiiri ahdistaa. Lastensuojelun työntekijä tekee kiireellisen sijoituksen lastensuojelulaitokseen perustellen päätöstään kodin vakavilla ristiriidoilla ja nuoren kehityksen vaarantumisella.
Nuoren kertomus kirjautuu päätökseen lapsen henkiseksi painostukseksi.
Sosiaalitoimi asettuu kyllä aivan oikein kuuntelemaan nuorta, mutta kadottaa kuvan kokonaisuudesta ja päämäärästä.
Se tulee tukeneeksi uhmakkuutta sen sijaan, että se tukisi kasvamista aikuiseen vastuunkantoon.
Sosiaalitoimi tukee rajojen rikkomista ja holtittomuutta, ja saa sitten niistä aiheen huostaanottoon"
______________________________
Sosiaalitoimen tulee ilman muuta kuunnella lasta ja nuorta ja näiden hätää. Se on suurin osa lastensuojelua. On melko mustavalkoista ajatella, että vanhempien näkökulma tilanteista saisi jyrätä alleen lapsen ja nuoren tuottaman kertomuksen kotioloista. Lasten ja nuorten sekä vanhempien näkemykset tottakai ovat erilaisia: Eihän vanhempi tietenkään halua myöntää mahdollisesti pahoinpitelevänsä fyysisesti tai henkisesti lastaan tai, että kotioloissa olisi todellakin parantamisen varaa.
Lapsen ja nuoren näkemystä ei voida ohittaa lastensuojelussa. Lapsen ja nuoren näkökulma ja LAPSEN JA NUOREN ETU ovat päällimmäinen näkökulma. Lastensuojelun ammattilainen työskentelee lapsen ja nuoren asioiden hyväksi.
Valitettavasti aikuisten on vaikea hyvälksyä sitä, että oma lapsi tai nuori voi huonosti tai, että heissä itsessään ja kasvatustavoissaan olisikin vikaa.
Ei syyllistetä raskasta ja arvokasta työtä tekeviä lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä siski, että vanhemmat sattuvat olemaan _tietysti_ useimmiten erimieltä sosiaalitoimen ratkaisuista lapsen ja nuoren hyväksi.
Onko se niin vaikea katsoa peiliin ja niin kovin helppoa kohdistaa se kritiikki siihen mahdollsisesti lapsen ja nuoren elämässä silä hetkellä olevaan ainoaan tahoon, joka ajattelee lapsen ja nuoren parasta. Vanhemmat eivät siihen aina pysty. Katsokaa vaikkapa uutisia maailmalta ja Suomestakin: Tragediaa perheissä, joissa laspset ja nuoret todellakin olisivat olleet lastensuojelun tarpeessa.".........Lastensuojelun ammattilainen työskentelee lapsen ja nuoren asioiden hyväksi................"
".........Ei syyllistetä raskasta ja arvokasta työtä tekeviä lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä siski, että vanhemmat sattuvat olemaan _tietysti_ useimmiten erimieltä sosiaalitoimen ratkaisuista lapsen ja nuoren hyväksi........"
"........Onko se niin vaikea katsoa peiliin ja niin kovin helppoa kohdistaa se kritiikki siihen mahdollsisesti
lapsen ja nuoren elämässä silä hetkellä olevaan ainoaan tahoon,
joka ajattelee lapsen ja nuoren parasta. ......."..............................................................................................................................................................................................................................................................................................................................
Kyllä, se on vaikea katsoa peiliin,
kun lapseton, juuri koulunpenkiltä tullut vähän yli 20 kymppinen tyttönen,
määrää ja jakelee ihan itse räätälöityjä "neuvojaan",
ja vielä kaikessa kaikkitietävyydessään vetoaa siihen,
että lapsen tai nuoren parhaasta NYT on kyse,
kyllähän H Ä N tietää,
kun juuri tuli suoritettua amkkia ja eihän tuosta lukiostakaan vielä montaa vuotta ole.............
On todella naurettavaa lastensuojeluviranomaisten nimissä esitettyä
touhua meillä suomessa ja kaiken lisäksi vielä
"verhottuna ja peiteltynä", todellista silmanlumetta siis koko touhu,
johonkin
ammattilaisuuteen
tai siihen että tietäväthän ne siellä lastensuojelussa paremmin,
ne koulunpenkiltä juuri tulleet mahdollisesti jopa amkikoulutksen saaneet (eivät siis lakienkaan mukaan pätevät)
lastensuojelunviranomaisena esiintyvät, klo 8-16 virkapenkeillä istuvat tyttöset ........... tottahan toki tietävät
uskoo ken sinisilmäisyyttään haluaa ja tahtoo............................................................................................................................................................. - a.mm.att.ila.ise.t.
a.mma.ttil.aiset.... kirjoitti:
".........Lastensuojelun ammattilainen työskentelee lapsen ja nuoren asioiden hyväksi................"
".........Ei syyllistetä raskasta ja arvokasta työtä tekeviä lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä siski, että vanhemmat sattuvat olemaan _tietysti_ useimmiten erimieltä sosiaalitoimen ratkaisuista lapsen ja nuoren hyväksi........"
"........Onko se niin vaikea katsoa peiliin ja niin kovin helppoa kohdistaa se kritiikki siihen mahdollsisesti
lapsen ja nuoren elämässä silä hetkellä olevaan ainoaan tahoon,
joka ajattelee lapsen ja nuoren parasta. ......."..............................................................................................................................................................................................................................................................................................................................
Kyllä, se on vaikea katsoa peiliin,
kun lapseton, juuri koulunpenkiltä tullut vähän yli 20 kymppinen tyttönen,
määrää ja jakelee ihan itse räätälöityjä "neuvojaan",
ja vielä kaikessa kaikkitietävyydessään vetoaa siihen,
että lapsen tai nuoren parhaasta NYT on kyse,
kyllähän H Ä N tietää,
kun juuri tuli suoritettua amkkia ja eihän tuosta lukiostakaan vielä montaa vuotta ole.............
On todella naurettavaa lastensuojeluviranomaisten nimissä esitettyä
touhua meillä suomessa ja kaiken lisäksi vielä
"verhottuna ja peiteltynä", todellista silmanlumetta siis koko touhu,
johonkin
ammattilaisuuteen
tai siihen että tietäväthän ne siellä lastensuojelussa paremmin,
ne koulunpenkiltä juuri tulleet mahdollisesti jopa amkikoulutksen saaneet (eivät siis lakienkaan mukaan pätevät)
lastensuojelunviranomaisena esiintyvät, klo 8-16 virkapenkeillä istuvat tyttöset ........... tottahan toki tietävät
uskoo ken sinisilmäisyyttään haluaa ja tahtoo.............................................................................................................................................................ja vielä näistä "ammattilaisista" lastensuojelussa lisää...................................
Talentia-lehden pääkirjoitus 2/2008
Lisää vastuunkantajia lasten suojeluun
Lastensuojelu on päässyt jälleen otsikoihin, eikä vain uuden lastensuojelulain vuoksi. Tammikuussa Helsingin lehdissä puitiin syitä tilanteeseen, joka ajoi nuoren tytön tilaamaan äitinsä murhan. Helmikuun Vantaan Sanomissa äiti ihmettelee, miksi lastensuojelulla on varaa sijoittaa väkivaltainen nuori, mutta ei auttaa tätä muulla tavoin.
Helsingin Sanomien sosiaalitapaus-blogissa professori JP Roos syyttää lastensuojeluviranomaisia väärästä vallankäytöstä.
Ulkopuolelta ja vajain tiedoin saadaan hyviä otsikoita ja löydetään syntipukkeja, mutta ei saada selville syitä eikä opita virheistä.
Rakentavampaa olisi luoda järjestelmä,
jossa ongelmatilanteissa tehdään lastensuojelun toiminnasta perusteellinen selvitys.
Selvityksessä tulisi tutkia myös, millaiset avohuollon resurssit työntekijöillä on ollut käytössään, millainen osaaminen ja esimiesten tuki saatavilla,
paljonko aikaa asiakkaalle ja kuinka pysyvät työntekijät.
Näin laadittu selvitys tulisi käsitellä
työntekijöiden kesken ja myös sosiaalilautakunnassa
ja tarvittaessa myös kunnallisvaltuustossa,
sillä poliittiset päättäjät pitää saada kantamaan vastuuta
lastensuojelun tilanteesta.
Löydettyjen epäkohtien korjaamiseen tulisi heti ryhtyä ja tarkistaa tilanteen kehittyminen vuoden kuluttua.
Mistä voimavarat ja osaaminen perusteelliseen selvitystyöhön saadaan?
Katse pitää kääntää sosiaalihuollon kehittämisestä vastaavaan ministeriöön. Osana kansallista sosiaalihuollon kehitystyötä pitää perustaa arviointityöryhmä, joka selvittää lastensuojelun tilaa.
Oikeusasteista haettavat muutokset ja tai niille osoitetut valitukset
eivät välttämättä johda kehittämiseen, eikä niitä ole siihen tarkoitettukaan.
Selvityskäytännön luominen vaatii kaikilta avoimuutta ja tahtoa löytää keinoja muuttaa lastensuojelun tilanne paremmaksi. Aivan varmaa on, että tarvitaan myös lisää rahaa, jolla palkataan työntekijöitä ja järjestetään tukipalveluita.
Aina ei kyse ole vain resursseista, vaan myös toimintatavoista.
Tarvitaan tiiviimpää yhteistyötä ja avoimempaa tiedonvälitystä esimerkiksi opetus- ja sosiaalitoimen välille. Lapsen oirehtiminen tulisi pystyä huomaamaan jo päivähoidossa tai koulussa. Surullinen tosiasia vaan on, ettei myöskään opetuspuolella aika tunnu riittävän tämän tason havainnointiin. Nuoret jäävät usein ongelmineen byrokratian jalkoihin, jos opetus- ja sosiaalitoimen väliset yhteydet tökkivät.
Nyt meillä on kohtuullisen hyvä uusi lastensuojelulaki, lehtien otsikot ja työntekijöiden uupuminen syntipukin roolin alle.
Eila Malmström
puheenjohtaja
Talentia ry .....................................................................................................................................................................
Talentiassakin siis tiedetään ja tiedostaan
että lastensuojelussa on lastensuojeluviranomaisten itsensä
perheille, lapsille, nuorille aiheuttamia onkelmia..........
mutta heidän mielestään nämä onkelmat pitäisi selvitellä erillisessä, uudessa
(johan on taas halpaa) kuntakomiteassa tms
jossa ei tietenkään ainkaan
mitään oikeutta tai vahingonkorvauksia
lastensuojeluviranomaisen taholta
onkelmia aiheutetulle lapsiperheelle
jaeta tai anneta.
Eikä missään nimessä näitä onkelmia ja niiden aiheuttajaviranomaista lastensuojelusta
mihinkään oikeuskäsittelyyn pidä viedä.
Ei tietenkään.
Onkelman aiheuttanut viranomainenhan saattaa joutua
oikeuskäsittelyssä
jopa tiilenpäitä lukemaan
ja maksamaan vielä mahdollisia vahingonkorvauksiakin
lapsiperheelle koko loppuelämäkseen
näistä tekemistään onkelmista eli
virkarikoksistaan........................................
- Lapsille oikeutta
Tuota juuri on suomalaisten saama "tuki" lastensuojelusta, tosi hyvä kuvaus juristilta, mutta hänhän tietää tarkkaan, mistä puhuu.
Ei tarvitse ihmetellä, että nimenomaan teinien huostaanotot ovat kasvaneet rajusti viime vuosina.
Eli jos teinillä ei ole pahempia ongelmia, normaalia teiniuhmaa vain, niin TEHDÄÄN hänelle ongelmia! Siinä suomalainen lastensuojelu tarjoaa oivaa apuaan. Ja lastensuojelulaitoksissa heihin suhtaudutaan kuin nuorisorikollisiin tai oikeastaan vielä paljon pahemmin. Tätä kuvaa nuorten kokemus siitä, että vankila on paratiisi ls-laitokseen verrattuna, koska vankilassa ei tarvitse pelätä henkilökuntaa.
Joka ikäluokasta on lisäksi 3-7 % erityislapsia, joista suurin osa jätetään ilman kuntoutusta, joten ongelmat saattavatkin heidän kohdallaan olla jo aika suuria teini-ikään mennessä. Se saattaa näkyä esim. tietokone-addiktoitumisena, josta siitäkin seuraa pahimmillaan huostaanotto, vaikka se on suora oire jostain aivan muusta kuin huonoista kotioloista.
Tiedän lukemattomia AS-lapsia, joiden sosiaaliset suhteet kapenevat ilman kuntoutusta tietokoneen kautta hoidettuihin ihmissuhteisiin. Vanhemmat ovat epätoivoisia, mutta ajattelevat lapsen saavan edes ne kontaktit, ilman tietokonetta ei olisi edes niitä.
1000 x oikeampi tapa olisi karsia teinistäkin erityislapset EDES siinä vaiheessa, ohjata kuntoutuksen piiriin ne, jotka siitä suuresti hyötyisivät ja pitäytyä lain mukaisiin eli perinteisin syin tehtyihin huostaanottoihin.- 5 lapsen äiti
Edelliseen kirjoitukseen pieni huomatus: juristi ei todellakaan tiedä mitä sosiaalityö on tai mitä lastensuojelun arki on. Tämä on fakta.
Helppo on huudella, kun on tietämätön.
Vanhemmissahan ei ole mitään vikaa - koskaan - eikö niin?.....
Joku kirjoitti yllä.
että lastensuojelussa on lastensuojeluviranomaisten itsensä
perheille, lapsille, nuorille aiheuttamia onkelmia..........
Olisi ihan kiva lukea oikeaa suomen kieltä......
ps. minulla on itsellä 5 lasta, eikä ole tarvnnut lastensuojelua pelätä. Apua olen saanut sitä pyydettäessä ja osannut hakeakin. - soo.me.keel.i
5 lapsen äiti kirjoitti:
Edelliseen kirjoitukseen pieni huomatus: juristi ei todellakaan tiedä mitä sosiaalityö on tai mitä lastensuojelun arki on. Tämä on fakta.
Helppo on huudella, kun on tietämätön.
Vanhemmissahan ei ole mitään vikaa - koskaan - eikö niin?.....
Joku kirjoitti yllä.
että lastensuojelussa on lastensuojeluviranomaisten itsensä
perheille, lapsille, nuorille aiheuttamia onkelmia..........
Olisi ihan kiva lukea oikeaa suomen kieltä......
ps. minulla on itsellä 5 lasta, eikä ole tarvnnut lastensuojelua pelätä. Apua olen saanut sitä pyydettäessä ja osannut hakeakin.Olisi kiva lukea, että Suomessa, sivistysvaltiossa,
osattaisiin lapsia, nuoria ja lapsiperheitä koskevissa asioissa,
KUNTIEN VIRANOMAISISSA
NOUDATTAA LAKEJA!
Sepä olisikin paljon k i v a m p i asia,
kuin se, että nettipalstalta saa lukea "vääränlaisia" suomen kielen sanoja......
Virallisen ja lakisääteisen lastensuojelun itsensä aiheuttamat "onkelmat"
ovat siis vitsi
eli kyseeessähän ovat aina ja kaikkialla Suomessa lapsiin ja perheisiin kohdistuneet lastensuojeluviranomaisen lapsiperheisiin kohdistuneet virkarikokset.
Rikokset,
joita virallisessa viranomaisten vastaamassa lastensuojelussa
ei haluta tunnustaa, eikä tunnistaa
ja joita ei missään nimessä haluta saattaa ainakaan oikeuden käsittelyyn.
Siinähän voisi mennä virka ja joutua vielä suuriinkin rahallisiin korvauksiin viranomaisena...........
p.s 1
Juristi, ja varsinkin Leeni Ikonen,
todellakin tietää missä tässä maassa
esimerkiksi sosiaalityössä, puhumattakaan lastensuojelusta,
mennään!
Kun jo ihan taviskansakin sosiaalityön, lastensuoejlun toiminnan ja aikaansaannokset tietää ja ihan vain sanomalehtiä lukemalla......
Enemmän tietoa esimerkiksi sosiaalityön, lastensuojelun tilasta saa lukemalla mm. AVI:n sivuja, YK:n lapsen Oikeuksien komitean huomautuksia, virallisia tutkimuksia, lastensuojelujärjestöjen kannanottoja ja kommentointia jne.
p.s 2
Kaikki lapset, nuoret ja perheet eivät saa lakisääteisiä peruspalveluita niitä tarvitessaan.
Asiasta voi lukea esimerkiksi STM:n sivuilta koskien lastensuojelulain viimeisintä uudistusta.
Viimeisimmässä uudistuksessa, kun on kunnat määrätty
JÄRJESTÄMÄÄN LAKISÄÄTEISET,
EI LASTENSUOJELUN ALAISET , PERUSPALVELUT
LASTENSUOJELUN ASIAKKAALLE,
JOS LASTENSUOJELUVIRANOMAINEN NIIN TOTEAA!
Eli jos lapsi tarvitsee päivähoitoa (on olemassa päivähoitolaki)
niin se on lastensuojelun asiakkaalle järjestettävä
(päivähoitohan on jo muutenkin järjestettävä kaikille alle kouluikäisille!).
Tai jos lapsiperheessä on konreettisen, esimerkiksi siivouksen,
kotipalvelun tarve
(lapsiperheiden kotipalvelusta määrätään Sosiaalihuoltolaissa)
niin sellaista on lapsiperheelle järjestettävä.
ja niin edelleen.......................
- käytäntö
Juristin kirjoitus on täyttä asiaa ja pitää paikkansa. Sosiaalityössä ei tunnisteta lapsen etua ja ennaltaehkäisevän tuen puuttuminen vie tilanteet kaaokseen.
Erityislapset jäävät heitteille ja kuntouttamatta ja päätyvät huostalaitoksiin saattohoitoon, revitään eristykseen (koppihoitoa) ja odottavat lastenkodissa vain vankilaan päätymistä.
Lastensuojelusta apua hakeva vanhempi voi joutua järkyttävien tapahtumien todistajaksi. Ja vanhemman täytyy aina pitää mielessä se, että asiat tutkitaan ja selvitetään vain yhdestä näkökulmasta -viranomaisen näkökulman mukaan. Suomi ei ole oikeusvaltio.
Lastensuojelun avohuollon tukitoimien parissa jo lähes 80 000 lasta. Mm. Puuttuvat peruspalvelut, koulunkäyntiin ei tukea, vanhemmille ei tukea, mutta huostaan on kunnilla aina varaa. Lastensuojelubisnes pyörii vauhdilla.
Kodin Kuvalehti / sairastunut yksinhuoltaja-äiti palkkaa asianajan kun kunta uhkaa huostata lapset. Monikkovanhemmuus, vammaisuus, yksinhuoltajuus, köyhyys, koulukiusaaminen, kaikki hyviä syitä huostaanottoon. - yks pöljä
kyllä te ootte pöljiä ja yksinkertaisia
niinku se olis jotenkin lastensuojelun vika että niitä peruspalvejua ei järjestetä tarpeeks. hei haloo, meuhkatkaa päättäjille ja kuntien hallinnosta vastaaville dorkat.- kat.so.taan.
Lastensuojelun itsensä "vika" on se
että otetaan vastaan asiakkaita, jotka eivät heidän asiakkaikseen kuulu
ja joiden asioissa lastensuojeluviranomaisella ei toimivaltaa ole
(mm. sosiaalihuollon alaiset palvelut, terveydenhuolto, koulutoimi jne jne).
On siis myös laitonta lastensuojeluviranomaisen itsensä toimia kuvatulla tavalla;
"markkinoida" että tervetuloa "lastensuojelun putiikkiin"
meiltä saat sitä ja tätä
vaikka todellisuudessa et saa yhtään mitään muuta kuin
ne istuvat mitään tekemättömät korvat..............
Hallintolaki määrää, että jos jokin asia ei kuulu asianomaiselle viranomaiselle
hänen on ohjattava asiakas oikealle viranomaiselle.
Milloin lastensuojelusta aletaan myöntämään rakennuslupia
.......... sitä odotellessa............
- Dorkadorkalle
Voi jumat mikä piiperö taas avasi sanaisen arkkunsa :D :D :D :D :D
Ei täällä muut meuhkaa kuin sinä.
Ja yhdestä asiasta on kyllä pakko ojentaa:
Kuntapäättäjille kyllä kaikkein viimeksi kandee meuhkata, dorka! - Tehtyä työtä on
Pikku dorkaliini ei tajuakaan, miten paljon tämän palstan aktiivivanhemmat ovat jo asioihin pystyneet vaikuttamaan. En viitsi kerto tarkemmin, koska se saa aina vastavoimat raivon valtaan.
- lälläälläää
LOL
ootte säälittäviä lasten suojelua pelkäävii vanhempii joiden lapset on huostaan otettu lällälläää
- jatkuvaa
Ei ole otettu huostaan ketään eikä edes tarvitse pelätä ketään.
Aktiiviset, tietoa etsivät vanhemmat tuovat esiin kokemuksiaan suomalaisesta lastensuojelubisneksestä ja epäinhimillisista viranomaistoimista.
On näistä palstoista kiinnostunut jo valtava määrä aktiivisia kansalaisia. Suomessa lähes 80 000 lasta avohuollon tukitoimien varassa. Joka siis käytännössä tarkoittaa jatkuvaa huostaanoto uhkaa. - ....................
hämeenlinnassa toimii sossun perhetyöntekijänä henkilö jolla on lähihoitajan koulutus! suosittelee huostat ja käy vielä oikeudessa todistamassa perhettä vastaan! mielestäni on todella hälyyttävää toimintaa!
- kkuuuu55
Onko tämä sama, joka muutama viikko sitten nuuski perheen koiran tuhkat ja hälytti poliisit.
- 5 äiti on typerys
Oikein viiden äidiksi itseään mainostaa ja kuvittelee juristin vastustavan huostaanottoa, jos vanhemmat pahoinpitelevät lastaan kotona! Jos nuori kertoo sosiaalityöntekijöille pahonpitelystä, niin kai nyt sama kakara osaa avata siitä suunsa myös asianajajalle! Lopullinen niitti tyhmyytesi todistelulle on, kun kuvittelet huippujuristin ottavan siinä tapauksessa asiaa edes hoitaakseen. Mistä noita idiootteja nettikirjoitteluun oikein riittääkin.
Ja kyllähän se vain käytänössä niin on, että juristi tutustuu perheeseen enemmän läpikotaisin kuin sosiaalityöntekijä, näin ainakin silloin, kun kyseessä on edellä kuvatunlainen nokkava ja itseään kaikkitietävänä pitävä likan letukka, joka sattumoisin on päässyt sosiaalityöntekijän virkaa hoitamaan.
Ja eihän tuossa mistään lapsen kaltoinkohtelusta edes ollut kyse vanhempien taholta, vaan enemmän kuin arveluttavasta tilanteesta, jossa viranomainen puolustaa lapsen vastuuttoman uhmakasta käytöstä! Ikonen on aivan oikein otsikoinutkin kirjoituksen, niin pöyristyttävän väärää mallia viranomaiset tuollaisessa tilanteessa nuorelle tarjoavat.
Varmasti tuhansissa suomaliskodeissa tälläkin hetkellä tuskaillaan liian uhmakasta teiniä, jonka käytös sekoittaa koko perheen elämän pahimmillaan ja varmasti turmelee myös kodin ilmapiirin. Mutta jos tieto ahdistuksesta kiirii lasten"suojelun" korviin, on lopputulema huostaanotto, mikä antaa törkeän väärän mallin nuorelle elämässä eteenpäin selviämiseksi. Noin juuri mummojen potkijoita koulutetaan oikein yhteiskunnan tukemana, vaikka tuhat kertaa oikeampi tapa asian hoitoon olisi Ikosenkin ehdotus:
"Jos viranomainen toimii yhdessä vanhempien kanssa nuorta ohjaten,
eikä yllytä tätä vanhempiaan vastaan, nuoressa tapahtuu kasvua ja kehitystä. Mikäli viranomainen asettuu nuoren rinnalle vanhempia vastaan, tilanne riistäytyy käsistä."
Kuinkahan moni nuori kuvitteleekaan teiniuhmassaan ja rajoja asettavien vanhempiensa kanssa riidellessään, että elämässä olisi kaikki hyvin, kun vain pääsisi omilleen ja hankalista vanhemmista eroon! Nuo ovat juuri niitä tilanteita, jolloin huostaanoton jälkeen on vain kaksi vaihtoehtoa: 1) joko nuori soittaa muutaman kuukauden kuluttua itkien sijaishuollosta, että tulkaa hakemaan minut kotiin tai 2) viranomaisten tukema väärä malli iskostui alitajuntaan välittömästi ja raivokas uhma sijaishuollon edustajia vastaan kasvaa kasvamistaan.
Juurihan viranomaiset näyttivät mallia nuorelle, että uhma kannattaa, rajojen noudattaminen ei. On tälläkin palstalla saatu lukea laitosten turvakoulutuksen saaneiden apinamiesten uhoa, miten heidän tekisi mieli ottaa pesäpallomaila avuksi, jos ei muu auta. On kiinnipitämistä, eristämistä, erilaisia kovia rangaistuksia, jopa niin epäinhimillisiä, että niistä ei edes julkisuudessa paljoa kirjoiteta.
Ei todella tarvitse olla ammattikasvattaja tajutakseen, että olisi varmaan sittenkin kannattanut tukea oikeilla linjoilla olevia vanhempia kasvatustyössään, eikä siirtyä mummonpotkijakoulutukseen, sillä sitä tuo on, ei mitään muuta! Kotona oikean tuen turvin tilanne olisi ollut vielä hallittavissa, mutta ei enää sen jälkeen kun nuoren aggressioon vastataan pelkällä väkivallalla ja alistamisella, kuten laitoksissa tapahtuu.
Ei tuollaisen "kasvatuksen" jälkeen ole enää paljon muita vaihtoehtoja kuin nuorisovankila ja vankila, joita paikkoja täälläkin kirjoittaneet nuoret pitävät inhimillisinä lastensuojelulaitoksiin verrattuna. On törkeää vastustaa vanhempien oikeita kasvatusperiaatteita ja tukea ajatusta, että rajojen, sääntöjen ja lakien rikkominen kannattaa, kun vain jaksaa riittävän raivokkaasti taistella niitä asettavia auktoriteeteja vastaan.
On enemmän kuin vastuutonta keneltäkään aikuiselta puolustaa noin vääriä ratkaisumalleja kasvatustyössä. - hyvä hyvä hyvä!
Ikoselta niin paljon hyviä kannanottoja saatu vuosien varrella, että kannattaisi todella pysähtyä kuuntelemaan, mitä hänellä ihan oikeasti on sanotavana!
Ja edellinen tulitsee aivan oikein Ikosen tarkoituksen, toisin kuin joku vääristelevä henkilö omassa kirjoituksessaan. - kaukana lasten etu
Tässä on tiivistettynä se periaate, jota Leeni kunniakkaasti vastustaa kirjoituksessaan. Ja niin tulisi vastustaa joka ainoan lapsista välittävän järkevän aikuisen:
"On törkeää vastustaa vanhempien oikeita kasvatusperiaatteita ja tukea ajatusta, että rajojen, sääntöjen ja lakien rikkominen kannattaa, kun vain jaksaa riittävän raivokkaasti taistella niitä asettavia auktoriteeteja vastaan. "
OIkeiden, laissa tarkoitettujen avohuollon tukien puute johtaa juuri tuohon.
Mutta mummonpotkijakoulutuksen ylläpito on Suomessa tärkeämpää kuin voimassa olevien lakien kunnioittaminen. - Oikeutta lapsille
" On törkeää vastustaa vanhempien oikeita kasvatusperiaatteita ja tukea ajatusta, että rajojen, sääntöjen ja lakien rikkominen kannattaa, kun vain jaksaa riittävän raivokkaasti taistella niitä asettavia auktoriteeteja vastaan. "
Tässä on aloituskirjoituksen ydin.
Loistavasti sanottu!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445219Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243430Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982822Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552618- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391