Sijaislapsi adoptoitavaksi?

Suomessa toimii lastensuojelun sisällä erittäin vahva - tosin laiton - adoptiosysteemi, josta ei tietenkään julkisuudessa mitään puhuta.

Huostaanoton tulisi aina olla määräaikainen, mutta esim. teidän tapauksessa on paljon mahdollista, että lapsi on jo luvattu sijaisvanhemmille ns. pysyvään sijoitukseen.

Suomi on siis ainut maa maailmassa, jolla on niin paljon rahaa, että lapset annetaan käytännössä omiksi, siis tavallaan adoptioon, vieraaseen perheeseen ja yhteiskunta maksaa uusille vanhemmille palkkaan verrattavissa olevaa palkkiota lapsen hoidosta ja korvaa kaikki lapsen välttämättömät kustannukset sijaisvanhemmille. Tämän takia virallista adoptiosysteemiä ei ole Suomessa kehitetty juuri millään tavalla.

Ei kun lapsi on ollut jo vuosia samassa paikassa, vedotaan lapsen etuun siinä, että häntä ei saa siirtää sieltä uuteen paikkaan esim. mainitsemallasi perusteella. En usko, että pystyt asiaan mitenkään vaikuttamaan. Ja jos lapsen on nykypaikassa hyvä olla, niin miksi ihmeessä edes haluaisit. Muuta itse toiselle puolen maata ja unohda lapsi! En oikein käsitä itsekkyyttäsi nyt tuon asian suhteen ollenkaan.

Ei ole provo, valitettavasti.
Olen jo tuhonnut kroppani,mielenterveyteni, ihmissuhteet jne. tämän kersan takia, jota en koskaan halunnut (jos ihmettelette miksi en tehnyt aborttia, niin syy oli siinä että uskoin äidinvaistojen heräävän ja rakkautta oli lapsen isää kohtaan silloin).
Pelkkä lapsesta puhuminen saa niskavillat pystyyn ja en jaksa tuttujen kyselyitä että missäs lapsi?
Kun ei kiinnosta niin ei huvita siitä puhuakaan..ja en tosiaan muuta itse toiselle puolelle maata, koska työpaikka on täällä.


Jos lapsi jää nykyiseen sijaiskotiin, en voi harkitakaan adoptiota
Kai se on kiduttava vielä 13 vuotta typerissä palavereissa ja tapaamisissa.
Haluaisin vain aloittaa elämän puhtaalta pöydältä.

Tietääkö kukaan muuten, että mitä siitä seuraa jos ei osallistu palavereihin ja tapaamisiin?

Kandee kysellä muilta palstoilta.
Kersoittele jossain muualla.

Olemme adoptoineet sijaislapsemme.Hänen vanhempansa kuolivat,tai äiti ja isästä ei ole tietoa,sossut kysyivät halukkuutamme adoptioon eikä meidän tarvinnut asiaa edes miettiä. Tytär pitää yhteyttä ns.biosukuunsa(siskoonsa,tätiinsä jne),tosin vähäisesti ja tuntuu,että yhteydenpito vähenee koko ajan,ehkä kun ikää tulee ja tyttö tuntee meidän suvun omakseen. Adoptoitaessa 10v.,nyt 16v. Siis tottakai voit luovuttaa lapsesi adoptioon.

Enemmänkin ihmettelen mitä haittaa voisi olla jos sukulaiset ottaisivat yhteyttä ja tietäisivät missä lapsi on? On surullista lapsen kannalta jos häneltä kielletään omat juuret ja oikeus tuntea sukunsa. Se, että lapsen yhteydenpito vähenee sijaisperheessä lapselle läheisiin ihmissuhteisiin on minun mielestä huolestuttavaa ja väärin. Uskon, että siinä hukkuu myös lapsen oma näkökulma asioihin jos vieraantuminen on kerran päässyt tapahtumaan tai biologisesta suvusta ei puhuta, heihin ei olla yhteyksissä.

En koskaan antaisi omaa lastani adoptioon enkä sijaisperheeseen. Sanonta: "Rakkautta ei mitata rahassa." Tiedän ihan omasta lähipiiristäkin ihmisiä, jotka ovat joutuneet myöhemmin etsimään identiteettiään ja sukuaan koska yhteyksiä aikaisempaan elämään, ihmisiin joita siellä on ollut ja biologiseen sukuun ei ole haluttu kaikissa sijoituspaikoissa ylläpitää. Myös läheisten kokema kokema viha ja suru on ollut käsin kosketeltavissa kun tiedostavat myöhemmin että heistä on luovuttu vielä vapaaehtoisesti.! Heillä on nykyisin masennusta ja henkisiä ongelmia, jopa traumoja.

Sijaisperheitä on erillaisia niinkuin apoptio perheitä. Elämäntilanteet voi kuitenkin muuttua ja onhan Suomessa myös osa huostaanotetuista lapsista joutunut kokemaan niin henkistä kuin fyysistäkin väkivaltaa sijaisperheessä tai laitoksessa. Siinäkään mielessä en luottaisi täysin vieraisiin ihmisiin. Esim. joku lyhyt koulutus tai haastattelu ei täysin vielä kata kaikkea mitä neljän seinän sisällä voi pahimmillaan tapahtua. Ihminen voi olla myös luonteeltaan tunnekylmä, vaikka olisi kuinka kouluttautunut elämässään. Suvun vahvuus on yleensä jo olemassa oleva tunneside lapseen (jos yhteyksiä on ylläpidetty) sekä aijempi kokemus esim.kyseisen lapsen hoidosta, tuntemus/näkemys lapsen asioista.

Sijaisperheessä olo ei sentään kai kestä ikuisuutta 18v asti. Voihan eteen tulla myöhemmin myös tilanne, että oma elämä on kunnossa ja sitten harmittaa jos on tehnyt väärän päätöksen. Mieti tarkkaan. Jos lapselle tulisi myöh.ongelmia sijoituspaikassa ja hän haluaisi asumaan jonkun läheisensä luo, mutta adoptio tehty niin aika hankala tilanne siinä vaiheessa.

Haluaisitko sinä että sinulle tehtäisiin samalla tavalla? Olisit ehtinyt kiintyä johonkin lapseen ja sinulle valehdeltaisiin että hän on kuollut. Vain sen takia että joku muu saisi elää omaa elämäänsä "rauhassa." Julma pila kaikkien kannalta. Asiat voi hoitaa muillakin tavoilla.