Irti narsistista
14+11
9230
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kaunis biisi ja aloitukseen pohdintoja tuottava.
Minulle tuo toi mieleeni kaltoinkohtelevan suhteen erään sudenkuopan. Pahoinvoivan suhteen seurauksen. Kun loukataan emotionaalisesti, henkisesti, seksuaalisesti tai fyysisesti, niin menetämme luottamuksemme. Muihin ihmisiin ja itseemme. Tämä taas voi aiheuttaa sen, että empatiakykymme häiriintyy, jopa katoaa. Se näkyy irl-elämässä jatkuvasti.
Pahoinvoinnissaan ihmillä menee herkkyys tunnistaa toisten tarpeita, tai he... eivät vain enää jaksa tai välitä. Ihmisiä, jotka yrittävät pärjätä niillä voimavaroilla, joita on käytettävissä ja selviytyä elämässään eteenpäin. Mutta he eivät ole iloisia ihmisiä eivätkä onnellisia ihmisiä. He kantavat asetta mukanaan, jonka ainoa tapa on toivoa, että loppuisi tämäkin paska.
Irtaantuminen kaltoinkohtelijasta on tietysti ettei oma pahoinvointi lisäänny. Kun opetellaan seisomaan omilla jaloilla ja tunnistamaan tunteita kuinka suhde (olipa suhde sitten millainen hyvänsä) muutti minua. Tämä on eräs osa-alue, miksi puhun itsetarkastelun merkityksestä. Mikä minusta on tullut? Miten se vaikuttaa nyt itseeni ja miten se vaikuttaa kanssaihmisiini?
Ihmisen emootiomaailma on herkkä. Sen vaurioittaminen onnistuu lukuisilla keinoilla. Korjaaminen on työläämpää, koskei välttämättä tunnista itse vahingoittumista, joka voi esiintyä lukuisilla tavoilla. Mutta kantaessamme vanhoja haavoja, saatamme kylvää tunteettomuutta ja kylmyyttä eteenpäin. Itseämme tai muita syyttämällä emme paranna arpia sielussamme. Ja jos kannamme haavojamme, emme ole myöskään laskeneet aseitamme. Niiden piippu vain osoittaa suoraan omaan sydämeemme, perheenjäseniimme ja läheisiimme.
"Eivät riitä enää maalaukset, tahdon nähdä mitä on niiden takana..."
"Mutta he eivät ole iloisia ihmisiä eivätkä onnellisia ihmisiä. He kantavat asetta mukanaan, jonka ainoa tapa on toivoa, että loppuisi tämäkin *****."
Aikansa kutakin, on normaalia tuntea aikansa vihaa sitä kohtaan joka on kohdellut ala-arvoisesti. Se menee ohi ja sen jälkeen on vain tietoisuus, että EI ENÄÄ IKINÄ narsisteja minun elämääni, tietoisuus siitä minkälaisia narsistit ovat. Luottamus ihmisiin palautuu, osaa valikoida seuransa, narsisteja on kuitenkin vain pieni osa ihmisistä.
"Jäähyväiset aseille, joilla elämää suojellaan"
Kun on päässyt totaalisesti eroon narsistista, ei tarvita enää aseita joilla suojella omaa ja läheistensä elämää.
"Mikä minusta on tullut? Miten se vaikuttaa nyt itseeni ja miten se vaikuttaa kanssaihmisiini?"
Täysin toinen ihminen kuin ennen narsistia, ikävä jos se ei miellytä kaikkia, itseni kanssa olen kuitenkin sinut. Ehkä herätän toisissa jotain tunteita, mutta ne ei vaan mitenkään kosketa mua. Jokainen hoitakoot omat takapihansa, mua ei todellakaan enää kiinnosta. Ja saa ihan vapaasti tulkita masennukseksi, minusta se tulkinta on vain defenssi.
Noh, itsetyytyväisyys rules :)
Ja elämä jatkuu..
Jos todella osaa rakastaa itseään voi käydä vaikka miten syvissä vesissä ja nousta sieltä ylös, ei se ole edes pelottavaa vaan oikeastaan ihan jännittävää. Hyvä vaan kun kaikki turha kuona ja roina karsiutuu pois.
Kiitos elisakettu tästä kommentistasi ja muistakin kirjoituksistasi.
*Öö... hämmentyy... *
Kiitos sinulle. Kirjoitukseni tuskin miellyttävät kaikkia. Olen merkityksetön kehenkään vaikuttamaan, mutta haluaisin ihmisten muistavan erään asian; älkää hukatko toivoa. Se ei aina ole sitä mitä on etsinyt tai kaivannut, se voi olla myös jotain muuta.
=)
Ei pidä hämmentyä, sillä sinulla on merkitys sinusta pitäville ihmisille! Osaat vastaanottaa, ja osaat antaa.