Miksi lääke ei tehoa?

Jaksaisikohan kukaan miettiä tällaista:

Käytin pitkään Efexoria yhden 75-milligrammaisen päivässä. Muutamia viikkoja sitten annostusta nostettiin kahteen. Mielialani on kuitenkin päivä päivältä vain pudonnut ja alan olla huolissani. Mikähän voisi olla vikana? Olen aikoinaan käyttänyt kolmeakin päivässä ja silloin teho oli hyvä.
11204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Eikö kukaan osaa sanoa mitään?

Äänestä

Sinulla menee aika pieni annos Efexoria. Ehkä annosta kannattaisi nostaa siihen kolmeen pilleriin päivässä, jos siitä on aikaisemmin apua ollut. Keskustele lääkärin kanssa. Vaikea se on täällä netissä alkaa neuvomaan, varsinkaan kun ei mikään lääkäri ole.

Minulla meni pidemmän aikaa Efexoria 375mg, mutta ei sillä ollut mitään vaikutusta. Nyt annosta on laskettu alaspäin.

Äänestä
  • Tosi kiva kun vastasit. Ihmettelen vain, että annostuksen kaksinkertaistaminen ei ole auttanut tai ehkä tässä sitten vain on masennus päässyt pahentumaan, kun on ollut kaikenlaista vastoinkäymistäkin viime aikoina. Aikoinaan annostusta pudoteltiin, koska voin niin hyvin. Nyt lääkäri sanoi, että voin halutessani nostaa taas annostusta kolmeenkin 75-milligrammaiseen päivässä. Miksei tuo 375mg vaikuttanut sinulla? Auttaako sitten pienempi annos?

    Äänestä

Koska ns. mielialalääkitys on pääosin lumelääke.

Se on virallisestikin oireidenmukaista hoitoa, ei syyperusteista.

Äänestä

Tämähän on ollut esillä, että mielialalääkitykset perustuisivat pääosin plaseboon. Kylläpä silti ainakin omalla kohdallani voin sanoa, että Efexor on kaikkea muuta kuin lumelääkettä. Itse olen käyttänyt pidempään Efexoria isolla annoksella (300-600mg / pv). Ilman lääkärin ohjeistusta olen hiilannut annosta ylöspäin välillä. Jotain lääkkeen vahvuudesta kertoo se, minkälainen olo tulee kun yrittää lopettaa tai vähentää. Mielestäni etäisesti ko. lääkettä voisi verrata jopa amfetamiiniin. Isommilla annoksilla pupillit menee aivan lautasiksi, suuta kuivaa. Vierotusoireet taas on sitä, että mieliala vitullaan, tulee "sähköiskuja" kropassa ja "hyönteisiä ihon alla" -tuntemuksia.

Joka tapauksessa, alkuperäiseen aloittajan kysymykseen liittyen... Käytätkö Efexorin lisäksi muita lääkkeitä tai meneekö alkoholia? Koska omasta mielestäni huomaan selkeästi miten Efexor vaikuttaa mielialaan, sitä kautti on tullut myös huomattua kuinka radikaalisti alkoholi tai muut lääkkeet voivat heikentää ja estää sen vaikutuksia. Oma syvä masennusjaksoni loppui kuin seinään kun lopetin suht säännöllisen alkoholin ja muiden lääkkeiden käytön. Olo koheni parissa päivässä jopa ihmeellisen hyväksi heti kun lopetin kaikki muut. Jopa vähän kuin normaalia oloa paremmaksi. Sen perusteella epäilen, että muut aineet estivät sen ettei Efe toiminut kunnolla, jos ollenkaan. Saman huomaa nykyäänkin, että vaikkapa yksi ryypäten vietetty ilta aiheuttaa useamman päivän alentuneen mielialan, vaikkei varsinaisia krapulaoireita tulisikaan.

Äänestä
  • Kiitos kun jaksoit kertoa kokemuksistasi. En käytä alkoholia muuten kuin joskus harvoin pienen tölkin olutta ruuan kanssa (ehkä kerran kuussa). Muuten käytän monivitamiinia, omegaa ja tarvittaessa nukahtamislääkettä. Mielestäni Efexor on toiminut, mutta nyt tämä viimeisin vaihe ei ole ollut hyvä. Ehkä pitäisi vielä nostaa annostusta, mutta ihmettelen edelleen, ettei kaksinkertaistaminen ole tuntunut missään.

    Äänestä

  • Vanha ketju, mutta kysymys: Mitä muita lääkkeitä käytit samanaikaisesti? Minusta tuntuu, että satunnainen diapamin käyttö laskee efen tehoja.

    Äänestä

Ns. mielialalääkkeet ovat lumetta masennuksen hoidossa, mutta totta kai niillä on kaikenlaisia vaikutuksia, koska ne ovat biokemiallisesti aktiivisia aineita.

Minäkin sain eräästä merkistä serotoniinisyndrooman.

Äänestä

Efexorin maksimiannos on 375mg/päivä. Sitä isompaa annosta ei saa käyttää eikä varsinkaan ruveta itse määrää lisäämään!

En usko psyykelääkkeiden tehoon. Ongelmani ovat sellaisia, ettei ne lääkkeitä syömällä miksikään muutu. Tarkoituksenani on vähitellen lopettaa lääkärin valvonnassa kaikki lääkitykset.

Äänestä

efexorista en osaa muuta sanoa kuin että käytin pari viikkoa ja olo oli koko ajan niin kammottava että kyllä siinä masennuskin unohtui.. eli tässä mielessä kyllä toimi.

Äänestä
  • No, onhan sekin jotain. Mutta vakavasti sanoen, ikävä kuulla. Minulle Efexor on sopinut vuosia, mutta nyt ei tämä annostuksen nostaminen ole auttanut. Ehkä masennus vain on pahenemassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hukkuva kirjoitti:

Jaksaisikohan kukaan miettiä tällaista:

Käytin pitkään Efexoria yhden 75-milligrammaisen päivässä. Muutamia viikkoja sitten annostusta nostettiin kahteen. Mielialani on kuitenkin päivä päivältä vain pudonnut ja alan olla huolissani. Mikähän voisi olla vikana? Olen aikoinaan käyttänyt kolmeakin päivässä ja silloin teho oli hyvä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu