Hieno konsertti oli Tapani Kansalla Outokummun kirkossa eilen lauantaina. Väkeä oli saapunut hyvin paikalle.Tapani lauloi ilman äänenvahvistusta ja ääni kaikui kirkossa todella komeasti. Parin ekan biisin aikana (arkihuolesi kaikki heitä ja Joulun kellot) oli vielä pientä alkujännitystä laulussa, kuten Tapsalla aina yleensäkin konserttien alussa, mutta sitten Tapsa lämpeni ja ääni soi laululaululta vapautuneemmin. Tapanilla on tosi kaunis ja joustava ääni. Hän saa hyvin laulussa olevia tunnelmia esiin vahvoilla ja herkillä tulkinnoillaan.
Ensimmäisen puoliskon enen pianistin soolonumeroa päätti laulu " Ja neitsyt pikkupoijuttansa" . Se oli konsertin ekan puoliskon upein esitys. Todella sävähdyttävää kuultavaa. Toki myös liikuttavankaunis " Varpunen jouluaamuna" sykähdytti niin ,että se herkisti meikäläisenkin kyyneliin.
Konsertin toineen puolisko sisälsi enemmän lauluja kuin ensimmäinen. " Mökit nukkuu lumiset" laulusta Tapani lauloi vavahduttavan komean tulkinnan. Sen jälkeen tuli kaksi vähän oudompaa laulua " Koen uudelleen entisen joulun", sekä Tapanin oma sanoitus ja sävellys "Välitunti joulurauhaa". Ihan mukavan kuuloisia joululauluja nekin, mutta kyllä enemmän pidin konsertissa kuulluista vanhoista ja tutuista joululauluista.
Konsertin eniten odottamani laulu oli " Sylvian joululaulu ", eikä Tapani pettänyt odotuksiani. Kylmät väreet meni pitkin selkää ihastuksesta kun kuulin lempijoululaulustani niin upean esityksen
Muutamista lauluista Tapani lyhyesti kertoili vähän laulujen syntyhistorioista, mutta muuten ei mitään turhia rupatellut.
Kaikenkaikkiaan antoisa ja tunnelmallinen konsertti. Tapani Kansa oli varma ja vakuuttava ja Pianisti Mikko Helenius säesti häntä pianolla moitteettomasti ( myös Mikon soolonumero oli upea ).
Outokummun kirkko 26.12
Titina.
2
188
Vastaukset
- Roskaaa
Todella eilen. 26.12. Oliko mitään konserttia edes
- Titina.
Voi, anteksi munaus. 26.11 tarkoitin tietysti. Ei vielä sentään ole joulukuu, vaikka niin hyvä joulufiilis tuosta konsertista jo tulikin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude19214932Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t12010451Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy759460Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089301Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k519129Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk526900Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1806480Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri315561Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1565347Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole463856