Hei, missä mun taiteet?
Ei muahan ei Buddhalainen sohvien nosto tai taiteiden keräily kiinnostanut. Sen sijaan taideväärönnekset odottivat aurinkoisen kevätpäivänä antikvariaatissa. Joku ajoi pölyisen sohvanvaihto rekan oven eteen, olipahan maaseudun vanhuksille järjestetty siivousapua. Oikein luonnollista ja kunnollista, plyysillä ja kokolattiamatolla.
Ei, kohta vietäisiin vene vesille. Jäät olivat särkyneet, kuin rikkoutunut murskaamo. Jäät olivat lähteneet, mutta vieläkö meillä riittäisi kalaa lähivirrassa eli Niemen joessa. Murskaamossa metsän laidalla, metsän takana, ruskeaksi ruostunut kaivoskoneisto odotti poisviejäänsä. Sorainen ja hiekkainen kuoppainen tie ei kiinnostanut ketään. Aurinko siivilöytyi hienosti peittäen ohuilla Cumulus-pilvillään jään rikkirääväämää taivaan vaippaa. Ohuet pilvet olivat, kuin sairas rakennelma yksityisyydestä, niin hauraan kestävästä elämästä.
Taivaankansi ja taide, ilmat hipoivat tuolloin, kevätpäivänä, taiteen hintoja, antikvariaatissa. Mitä mieleeni juolahti? Mitä abstraktia kevään pölyinen katu muistutti? Olikohan se arvioitu jo kopioiduissa taidejulisteissa vitsiksi. Ikäänkuin kummallinen sattuma, meistä ja muista, kulttuureista. Mä näin miehen, baptistin, päiväkirjoineen. Hän oli syntisen pitkä. Kauankohan mun pitäisi jaksaa jatkaa, hänen ylihyppäävää luovaa uskontoa ja uskonnollisuutta? Mun omat uskonnollisetkin, kolmiulotteiset opinnot olivat jo suoritettu. Halusin niiden tekstien, kääntämisten loppuvan mahdollisimman pian. Kolmiulotteisuus, asiallinen virike- ja harrastusvirite, ei lainkaan sivistymätön Vietkong-tyyppinen, moderni kauhujen kuva, kuten kehystys taidemaalausta esitti.
Vene ja huvipuisto, mitä mielenkiintoista ja yhtäläista niillä olikaan Vietkongiin, voi se oli niin kaunista, kauaskantoista ja jo taaksejäänyttä elämään. Sen sijaan katu löysi lahjakkuutensa ja pöly poisti paranoian. Aivan kuten monia hetkiä aikaisemminkin, vuosia sitten, ja olo helpotti, nestehukka katosi. Vaahtopäät eivät lyöneet tai löisi tänäkään kesänä sylkeä suuhun. Ei, mä skitsofreenikko, mitä muuta näyteikkuna taas kertoisi? Mitä muuta se voisi näyttää, paitsi kauhuista kuvastusta, piilotellusta kauneudesta? Kai se jotain taas alkoi, missä olisi loppu, saatepiste. Mielikuvituspehmolelu- Smurffi, ei antikvariaatti ei enää sellaisia sarjakuvia tarjonnut. Ne oksettavat sinisen Aku Ankka-karkin kanssa, joka sisältää xsylitolia. Juodaan viinaa, tullaan viisaimmiksi näin, juodaan viinaa, tulee lapsi hulluksi, autossa väärinpäin. Kuulutus toisti: "Lasta autossa etsitään, lapsen vanhempia etsitään." Voi että mua häiritsee keväiset kauppojen hälyäänet. Ne niin häiritsivät oven lukitus, parkkiautomaatti ja kolikkoympäristöillään. Se ja se rekisterinumero, odotti löytäjäänsä. Liukuportaat veivät ylöspäin, melkein jo terve, osoite vain oli taas vaihtunut oikeasta vääräksi, vääristymä. Kuin mielen keväinen luonto.... Mitä mä kaupasta? Ehkä hiuksiin jotain, pientä kynsilakkaa, ehkä jonkun pienen ja halvan tuotteen, hei sukat ja koleerisuudelle sukkanauhat. Ehkä hippivaatteen sijaan urheiluvaatteet, jos ei kunnon luonnonheijastumaa saa aikaiseksi. Joo, ne lapset askartelivat, ne lapset hoitivat leikkiään: "Leikki on lapsen työtä." Lapsi leikkii taitein ympäristöönsä, ei koskaan vuodenaikoihin päin.
Mutta se väkivalta ja sen määrä..... Vaatteista viis, perheväkivalta on kurjaa, keräävää ja aina luontoon päin, perään heräävää. Osoituksena vain lumen katoavuus, terrorismi-ele seistä lumessa väärinpäin, pääedellä lumihankeen päin. Miksi tästä ei mitään kuvaa? Ei mitään kuvaa tai taideteosta siitä, miten sen jälkeen jäädytettiin hyppyri ja otettiin origosta sakset ja oltiin taas pääedellä, päälaella, kuin Buddhalaiset munkit sekaisin. Sillä ei paljon lapsenkasvatusta kerjäilty, olihan meitä lapsia keräilty. He olivat niin ikävissään, ihan koiratkin vauhkoina autoissa, odottaen vettä, hihnaa ja vesikuppia. Seuraava, kuka Raamatun kuningas oli eläin, joka löytyy Hesekielen kirjasta. No, Jehu, kun häntä ei ollut edes piirretty. Asetelmana mallina moderni vahanukke, kaunis kuin, missi, mutta henkisesti kuollut, kuin Vietnamin sodan veteraani, tai Vietnamilainen kerjäiläinen moottoripyörien hulvattoman saasteisen käynnin keskellä.
Ei muahan ei Buddhalainen sohvien nosto tai taiteiden keräily kiinnostanut. Sen sijaan taideväärönnekset odottivat aurinkoisen kevätpäivänä antikvariaatissa. Joku ajoi pölyisen sohvanvaihto rekan oven eteen, olipahan maaseudun vanhuksille järjestetty siivousapua. Oikein luonnollista ja kunnollista, plyysillä ja kokolattiamatolla.
Ei, kohta vietäisiin vene vesille. Jäät olivat särkyneet, kuin rikkoutunut murskaamo. Jäät olivat lähteneet, mutta vieläkö meillä riittäisi kalaa lähivirrassa eli Niemen joessa. Murskaamossa metsän laidalla, metsän takana, ruskeaksi ruostunut kaivoskoneisto odotti poisviejäänsä. Sorainen ja hiekkainen kuoppainen tie ei kiinnostanut ketään. Aurinko siivilöytyi hienosti peittäen ohuilla Cumulus-pilvillään jään rikkirääväämää taivaan vaippaa. Ohuet pilvet olivat, kuin sairas rakennelma yksityisyydestä, niin hauraan kestävästä elämästä.
Taivaankansi ja taide, ilmat hipoivat tuolloin, kevätpäivänä, taiteen hintoja, antikvariaatissa. Mitä mieleeni juolahti? Mitä abstraktia kevään pölyinen katu muistutti? Olikohan se arvioitu jo kopioiduissa taidejulisteissa vitsiksi. Ikäänkuin kummallinen sattuma, meistä ja muista, kulttuureista. Mä näin miehen, baptistin, päiväkirjoineen. Hän oli syntisen pitkä. Kauankohan mun pitäisi jaksaa jatkaa, hänen ylihyppäävää luovaa uskontoa ja uskonnollisuutta? Mun omat uskonnollisetkin, kolmiulotteiset opinnot olivat jo suoritettu. Halusin niiden tekstien, kääntämisten loppuvan mahdollisimman pian. Kolmiulotteisuus, asiallinen virike- ja harrastusvirite, ei lainkaan sivistymätön Vietkong-tyyppinen, moderni kauhujen kuva, kuten kehystys taidemaalausta esitti.
Vene ja huvipuisto, mitä mielenkiintoista ja yhtäläista niillä olikaan Vietkongiin, voi se oli niin kaunista, kauaskantoista ja jo taaksejäänyttä elämään. Sen sijaan katu löysi lahjakkuutensa ja pöly poisti paranoian. Aivan kuten monia hetkiä aikaisemminkin, vuosia sitten, ja olo helpotti, nestehukka katosi. Vaahtopäät eivät lyöneet tai löisi tänäkään kesänä sylkeä suuhun. Ei, mä skitsofreenikko, mitä muuta näyteikkuna taas kertoisi? Mitä muuta se voisi näyttää, paitsi kauhuista kuvastusta, piilotellusta kauneudesta? Kai se jotain taas alkoi, missä olisi loppu, saatepiste. Mielikuvituspehmolelu- Smurffi, ei antikvariaatti ei enää sellaisia sarjakuvia tarjonnut. Ne oksettavat sinisen Aku Ankka-karkin kanssa, joka sisältää xsylitolia. Juodaan viinaa, tullaan viisaimmiksi näin, juodaan viinaa, tulee lapsi hulluksi, autossa väärinpäin. Kuulutus toisti: "Lasta autossa etsitään, lapsen vanhempia etsitään." Voi että mua häiritsee keväiset kauppojen hälyäänet. Ne niin häiritsivät oven lukitus, parkkiautomaatti ja kolikkoympäristöillään. Se ja se rekisterinumero, odotti löytäjäänsä. Liukuportaat veivät ylöspäin, melkein jo terve, osoite vain oli taas vaihtunut oikeasta vääräksi, vääristymä. Kuin mielen keväinen luonto.... Mitä mä kaupasta? Ehkä hiuksiin jotain, pientä kynsilakkaa, ehkä jonkun pienen ja halvan tuotteen, hei sukat ja koleerisuudelle sukkanauhat. Ehkä hippivaatteen sijaan urheiluvaatteet, jos ei kunnon luonnonheijastumaa saa aikaiseksi. Joo, ne lapset askartelivat, ne lapset hoitivat leikkiään: "Leikki on lapsen työtä." Lapsi leikkii taitein ympäristöönsä, ei koskaan vuodenaikoihin päin.
Mutta se väkivalta ja sen määrä..... Vaatteista viis, perheväkivalta on kurjaa, keräävää ja aina luontoon päin, perään heräävää. Osoituksena vain lumen katoavuus, terrorismi-ele seistä lumessa väärinpäin, pääedellä lumihankeen päin. Miksi tästä ei mitään kuvaa? Ei mitään kuvaa tai taideteosta siitä, miten sen jälkeen jäädytettiin hyppyri ja otettiin origosta sakset ja oltiin taas pääedellä, päälaella, kuin Buddhalaiset munkit sekaisin. Sillä ei paljon lapsenkasvatusta kerjäilty, olihan meitä lapsia keräilty. He olivat niin ikävissään, ihan koiratkin vauhkoina autoissa, odottaen vettä, hihnaa ja vesikuppia. Seuraava, kuka Raamatun kuningas oli eläin, joka löytyy Hesekielen kirjasta. No, Jehu, kun häntä ei ollut edes piirretty. Asetelmana mallina moderni vahanukke, kaunis kuin, missi, mutta henkisesti kuollut, kuin Vietnamin sodan veteraani, tai Vietnamilainen kerjäiläinen moottoripyörien hulvattoman saasteisen käynnin keskellä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kysymys A. Miten hoidat figuurilla Vietnamin sodan veteraanit?
Kysymys B. Mikä on Kappeli-leikki?
Kysymys C. Millainen kokemus tällaisesta on etukäteen, lumesta ja sen tilaamisesta Mustanaamiolta, mikä satu ja mikä leikki? Hänellä oli apureita, mitkä kaikki niistä saisi hypätä ylitse?
Jos yhtään vektoria jää jäljelle?
Missä mun vektoritasoinen?
Se toinen, tässä vainoharha, se koleerisuus-syyte.
Vainoharhat, jännä ettet halua tässäkään vaihtoa.
No, enpä halua...
Eikö kukaan hyväksykkään tätä?
Ei hyväksy... Kun ei sen tarvi silmille saada päästä ollenkaan.
Mä en osaa ml. ja pl. -ryhmää.
Mustanaamio, murskaamo-ele, "Mitä se sulle kuuluu?"
Minä: Taasko mä olen joutunut johonkin hourulaan?
Miten hänestä tällainen ja sellainen jätetty etukäteen?
No joo, joku seuranta ja ihan asiattomasti kesken, keskeneräinen, "Kuuluuko tämä mulle?/Olenko minä mukava?"
-tosi inhottavaa
- tosi törkeää
- tosi pramea pelailu, pelihulluus, pentailu
- joo, joo jeeseees-petankki pelailla mielikuvitus-vilkkuineni
"MIkä mielikuvitushahmo-hätä sulla taas on?"
Mitä varten olet ollut pentailu-päissään?
- No, mun pitää tehdä tätä työtä.
Ei tuu mieleenkään järjestää koko toimintaa.
Nämä näkyy ihan koko ajan.
Mä en saakaan käyttää petankkia nimityksien johdosta.
Petankkia ei saa käyttää kaariston takia yleensäkään.
Eihän kukaan halua nähdä hiiriä.
"Nyt mennään luontoon!"
Jätä vastaaja.
Arvaa kuka?