HOMEKOULUT

Anna Kontulan kirjoitus Helsingin Uutisissa 28.11.2011:

Homekoulu

Joitakin vuosia sitten sain tietää, että neljäsluokkalaisen lapseni koulussa epäiltiin hometta. Vanhaa rakennusta ei kannattanut ryhtyä korjaamaan, ja kaupunki suunnittelikin koulun siirtämistä uudisrakennukseen. Valmistelu oli kuitenkin vasta arkkitehdin suunnittelupöydällä.

Meidän piti valita. Saatoimme odottaa uuden koulun valmistumista ja toivoa, ettei oleskelu sisäilmaongelmista kärsivässä rakennuksessa ehtisi vahingoittaa lapsemme terveyttä. Tai sitten voisimme anoa siirtoa toiseen kouluun, mikä kymmenvuotiaalle olisi merkinnyt monen ihmissuhteen katkeamista.

Päädyimme odottamaan. Asiaan vaikutti, ettei home-epäilyistä ollut tutkimusnäyttöä ja että viranomaiset vakuuttivat koulun turvallisuutta. Melkein kaikki muutkin lapset jäivät.

Tuon vuoden aikana lapsellani puhkesi astma, joka todennäköisesti rajoittaa koko hänen loppuelämäänsä. Emme saa koskaan tietää, olisiko toisenlainen ratkaisu estänyt sairauden puhkeamisen. Sisäilmatutkimukset kyllä tehtiin myöhemmin, mutta mikään ei todista, että astma olisi johtunut nimenomaan homeesta. Ehkä allergioihin taipuvainen lapseni olisi sairastunut joka tapauksessa.

Suurin osa koulutovereista selvisi odotusvuodesta muutamalla ylimääräisellä flunssapäivällä.

Joka vuosi tuhannet vanhemmat ovat saman valinnan edessä. Lähettääkö lapsensa kouluun, jonka tiedetään tai epäillään vaarantavan terveyden? Vai ryhtyäkö hankalaksi, kyseenalaistaa päättäjät ja tiukan paikan tullen jäädä kotiin opettamaan lastaan?

Kukaan ei tarkalleen tiedä, miksi muutenkin homeesta kärsivässä rakennuskannassamme ovat koulut yliedustettuina. Jotkut syyttävät tuuletusjärjestelmien sulkemista kesälomien ajaksi, toiset sotien jälkeistä rakennustekniikkaa. Se kuitenkin tiedetään, että säännöllinen oleskelu tällaisissa tiloissa voi aiheuttaa vakavia ja pysyviä terveyshaittoja. Siten lasten istuttaminen homekoulussa on suunnilleen yhtä vastuullista kuin viedä luokka moottoritielle pelaamaan jalkapalloa.

Tilannetta ei helpota, että viranomaisilla näyttää olevan taipumus salata koulujen kuntotietoja. Pahimmillaan olen vaatinut niitä hallinto-oikeuden kautta. Koulujen homeremontit ovat kalliita ja usein poliittisesti arkaluonteisia. Ja kuitenkin kyse on meidän lapsistamme, Suomen kansallisaarteesta.

Anna Kontula

http://www.helsinginuutiset.fi/blogit/anna-kontula/82348-homekoulu

8

177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tt.

      Sama meillä en ole kolulta teitoa edes pyytännyt siirsivät kolulurakenuksen uudistamista parilla vuodella.
      Asunnosta valitin (kaupungin omistama) sain asunnon irtisanomispaperin.

    • lukiolainen

      Meidän lukiossamme on tällä hetkellä kanslia remontissa homevaurioiden takia. Alakerran kaksi luokkaa ovat myös käyttökiellossa saman ongelman takia. Järjellä ajateltuna home tuskin rajoittuu vain kansliaan, eiköhän se ole levinnyt myös viereisiin luokkiin, ruokalaan ja muuallekin.

      Kävisikö joissain verikokeissa ilmi se, ovatko opiskelijat oikeasti altistuneen homeelle?

      • uteliaskin

        Remontoidaanko kansliaa ja samalla koko koulu muutoin toimii? Onko tehty osastointeja eli sitä remontoitavan tilan ilmaa johdetaan tilasta ulos? Järjellä ajateltuna olet oikeassa, että koko koulun sisäilmassa se ongelma leijuu. Se on kuin venäläistä rulettia, katsotaan kenen elimistö kestää pöllytyksen. Niinhän ne viisaat väittää, ettei verikokeista mitään saa selville. Onkohan siellä otettu esim. materiaalinäytteitä rakenteista ennen remonttia ja onko niiden tulokset yleisesti kerrottu teille opiskelijoille esim. jossakin infotilaisuudessa, jossa olisi myös esitelty jatkotoimet eli ne remontoinnit. Vai onko perinteiseen tyyliin oltu hiiskumatta mitään?


    • IgEemeli

      Kyllä voi pyytää verikokeen jos tiedät minkän nimisille mikrobeille olet altistunut. Vasta-aineita on kahta tyyppiä, IgG ja IgE. Jälkimmäinen mittaa allergiaa.

      • "Kyllä voi pyytää verikokeen jos tiedät minkän nimisille mikrobeille olet altistunut. Vasta-aineita on kahta tyyppiä, IgG ja IgE. Jälkimmäinen mittaa allergiaa."

        - Mikset sanonut samalla, ettei noita kokeita saa terveyskeskuksesta edes pyytämällä? Nuo kuuluvat erikoissairaanhoidon piiriin, eli kun homesairauden takia ei saa lähetettä eteenpäin, immunoglobuliiniarvojen tutkiminen ei käytännössä onnistu.


      • poikkeuksiakin on
        sanasinko kirjoitti:

        "Kyllä voi pyytää verikokeen jos tiedät minkän nimisille mikrobeille olet altistunut. Vasta-aineita on kahta tyyppiä, IgG ja IgE. Jälkimmäinen mittaa allergiaa."

        - Mikset sanonut samalla, ettei noita kokeita saa terveyskeskuksesta edes pyytämällä? Nuo kuuluvat erikoissairaanhoidon piiriin, eli kun homesairauden takia ei saa lähetettä eteenpäin, immunoglobuliiniarvojen tutkiminen ei käytännössä onnistu.

        Kyllä moni on saanut näytteet otetuksi ja saanut myös lähetteen jatkotutkimuksiin. Monissa terveyskeskuksissa työskentelee erikoislääkäreitä. Ei se ole niin vaikeaa. Sitten tietysti on olemassa yksityislääkäreitä myöskin, jos muu ei auta.


      • poikkeuksiakin on kirjoitti:

        Kyllä moni on saanut näytteet otetuksi ja saanut myös lähetteen jatkotutkimuksiin. Monissa terveyskeskuksissa työskentelee erikoislääkäreitä. Ei se ole niin vaikeaa. Sitten tietysti on olemassa yksityislääkäreitä myöskin, jos muu ei auta.

        "Ei se ole niin vaikeaa."

        - Älä lässytä. Se on sata kertaa vaikeampaa kuin kukaan pystyy kestämään.

        o o o

        "Sitten tietysti on olemassa yksityislääkäreitä myöskin, jos muu ei auta."

        - Juu, ja immunoglobuliinitutkimukset kiven alla sielläkin. Jos jo Ville Valtonen sanoo kuten minulle, ettei niitä kannata tehdä, arvaas kaksi kertaa, mitä muut lääkärit tekevät perässä?

        Systeemi on suorastaan pirullisen tehokas homesairauksien tutkimista ja toteamista vastaan.


    • lukiolainen

      No ei ole kyllä sanallakaan infottu mistään tuollaisista asioista, muutamat opettajat ovat vain asiasta puhuneet. Ja se sama kerros on muuten täysin normaalisti käytössä. Alimman kerroksen luokat ovat ongelman takia olleet vain kiinni, ei ole mitenkään remontoitu. Ilmastointikin kulkee myös niiden luokkien kautta...
      Meidän kunnassa tuntuu muutenkin olevan sellainen tärkeysjärjestys, että rakennetaan 10 miljoonan monitoimihalli, ja katsellaan sen jälkeen riittävätkö rahat esim. homeisen sairaalan ja vanhainkodin korjauksiin. Lukiohan on tietysti menossa 10 vuoden sisällä jokatapauksessa kiinni, niin eihän sen kunnolla ole edes suurta merkitystä...

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      481
      1765
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      378
      1517
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1348
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1325
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      100
      915
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      51
      879
    7. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      876
    8. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      65
      746
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      741
    10. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      7
      732
    Aihe