Väyrysen Paavon kokemus ja tietämys ovat eri luokkaa kuin muilla ehdokkailla. Paavo varoitti Euroon menosta, mutta eipä kuunneltu järjen ääntä.
Kalevan päätoimittaja ja Paavon haukkuja Mantila on Kokoomuksen renki. Pettymys Kalevan osakkeenomistajille. Ei tarvi ihmetellä miksi levikki laskee koko ajan. Miksipä tilata lehteä joka ei ajattele maakunnan parasta vaan haluaa maahan E-Suomen miehen joka ei ymmärrä pohjoisen elämänmuotoa ja täkäläisten ihmisten hätää EU:n ja Euron puristuksessa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
En-sano-enkä-toivo-Paavo onkin ehdokkaista anoa, jolla on kokemusta maanpetoksesta. Paavohan suhmuroi Vladimirovin avulla Tyhjät-Lasit-Karjalaista Suomen presidentiksi - ainutlaatuinen kokemus tosiaan.
Tietämystä En-pyri-mutta-Saatan-suostua-Paavo on kyennyt hankkimaan uskomattomalla lukutekniikallaan, pistelihän tuo Keminmaan-Toivo koko Dostojevskin tuotannon viikonlopussa!
On meillä ehdokkaat, en paremmin sano!!!!!
Mantila on Mantila. Haukkuu Timo Soininkin harva se päivä. itse lopettaisin Kalevan tilauksen, mutta vaimo haluaa aamulla kahvikupposen kanssa katsella sitä. Minulla menee nykyisin Kalevan lukemiseen korkeintaan kymmenen minuuttia. Että sillai!