Kuka saa nyt raivarin?

Henry Moore

Edellinen aloitukseni sai, suureksi hämmästyksekseni, aikaan outojakin reaktioita. Siitä huolimatta, ja koska estettä ei liene, toistan taas tässä saamani viestin.

"
Taidekeskus Salmelan taiteilijaresidenssin työskentelyjaksot haettavissa

Taidekeskus Salmela tarjoaa nuorille lahjakkaille taiteilijoille mahdollisuuden ilmaisiin asunto- ja ateljeetiloihin Mäntyharjussa syyskaudella 2012 ja/tai kevätkaudella 2013.

Salmelan näyttelytilat ovat talvisin ateljeekäytössä. Tarjoamme taiteilijoille rauhallisen ja elämyksellisen työskentelypaikan maaseudulta; tilavan ateljeen sekä perusmukavuuksin varustetun asunnon. Työskentely Salmelassa on taiteilijoille maksutonta. Perinteenä on ollut, että taiteilijat jättävät ateljeekautensa päätteeksi yhden teoksen Salmelan ja yhden teoksen Mäntyharjun kunnan kokoelmiin.

Hakemukseen tulee liittää yhteystiedot, CV, 5-10 kuvaa viimeaikaisista töistä, sekä toivomus siitä, mille ajanjaksolle ateljeetilaa haetaan. Syyskausi alkaa elokuun puolessa välissä 2012 ja loppuu vuodenvaihteessa. Kevätkausi alkaa tammikuun alussa 2013 ja päättyy huhtikuun puolessa välissä.

Hakemukset suositellaan lähetettäväksi alkuvuodesta 2012 sähköpostitse osoitteeseen [email protected]

Lisätiedot residenssitoiminnasta.

**********
Salmelan talvitoimisto
Siikaniementie 834
47810 Selänpää
p. 050 522 8857
www.taidekeskussalmela.fi
[email protected] "

Siellähän se Ilkka Lammikin vietti residenssiajan ja myi kaikki esille pannut työnsä heti. Ja moni muu nyt jo hyvin nimeä saanut taiteilija on sieltä saanut hyvän potkun eteen päin.

Siinäpä hiukan iloa loppuvuoden harmauteen.

4

191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ?!

      ...olen ulalla...

      Miksi tästä saisi raivarin?

      • Olisi saanut...

        ..."joku" raivarin jos jokin tietty koulu olisi mainittu edes sivulauseella ;D


    • sdjfjksadf

      Kun vielä joku kertoisi mikä on 'nuori taiteilija' :) Eli joku ikäraja kai?

      • Henry Moore

        Miksi kysyt täältä kun voit kysyä suoraan Salmelasta? Kaikki yhteystiedothan ovat tuossa aloituksessa. Yleensä tuohon kategoriaan "nuori" kuuluvat kaikissa taidelajeissa alle 35v.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1299
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      830
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      586
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      521
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      482
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      472
    Aihe