Kohteliko elämä sinua asiallisesti

Vaihtelevasti.

Hahhah. Mäkin kun väännän legendaarisia muistelmiani, on tullut mietiskeltyä tapahtumia. Kun jokin tilanne on päällä, ei sitä loppujenlopuksi sillä hetkellä oikein osaa ihan jokakantilta ajatella. Merkitykset tajuaa sitten joskus myöhemmin, jos tajuaa.

Jonkinlaista dominotouhuahan tämä on. Paljon tapauksia ja valintojam sattumuksia. Jos jokin olisi mennyt erilailla, en nyt istuisi tässä, tekisin jotain muuta tai istuisin jossain muualla.

Kyllä mä kuitenkin olen tullut tulokseen, on mulla ollut liikaa kehnoa tuuria. Ja pahin vika on ollut ajoituksessa. Liian usein edellä tai jäljessä tilannetta tai aikaa. Eniten jäänyt kyrsimään työelämä. Ja sitten tietenkin ihmetyttää naisasiat. En sitä sano, että noilla sektoreilla ei onnistumisia olisi ollut. Mutta kun aivan turha haikailla jos, jos, jos, jos.... Ne asiat oli ja meni jo.

Elämä on vaan yks liveshow. Ei ole uusintaottoja, se nyt on jatkuva ensi-ilta. Menee miten menee, sen kanssa nyt vaan on tultava toimeen.

On mulla yks sanonta, mitä käytän usein. "Elämä on ihmisen perseintä aikaa" Ja sen saa sitten kukin käsittää ihan miten haluaa:D Onneksi kuitenkin ihmisen perusluonne on eteenpäin katsova ja tulevaisuutta suunnitteleva. Jotkut alkaa haaveilemaan kuoleman jälkeisestä elämästä tai muusta huuhaasta. Mä koitan saada tehtyä jonkun jutun, että mutkin joku aikanaan muistais jotenkin, vaikka ei olisi ikinä tavannutkaan mua, eikä tietäis kun nimen. Siis mä haluaisin jäädä historiaan :DDDD

Pakko sanoa, ei oikein tähän mennessä ole tullut mitään äärettömän suuria urotöitä saanut tehdyksi. Mutta yks juttu mulla on, mikä tulee kestämään satoja vuosia. Oletuksena on, ei mua aikanaan kukaan muusta tule muistamaan muusta.

Vaan siitä enenpi muistelmissa. Muistakaa ostaa, kun se ilmestyy joskus kirjakaupoihin :D

=DW=

on kohdellut asiallisesti jos tänään on huonompi päivä huomenna paistaa aurinko risukasaan asioitten on ollut tapana aina järjestyä tavalla tai toisella jos antaa niin myös saa vielä tähän ikään en ole joutunut pettymään ihmissuhteissani aamuisin on nautinto herätä iltaisin on nautinto mennä nukkumaan tähän astisen elämäni suurin vaikeus oli äidistä luopuminen silloin tuli tunne kuka mua nyt auttaa tilanteessa jossa äitiä tarvitaan mutta niin se vaan on aika mennyt senkin jälkeen ja tästä se tämäkin päivä lähtee käyntiin töitä pikku jätkän kanssa muskariin ja päivän päätteeksi kirkkoon kuuntelemaan tango kuninkaan joululauluja elämä on...

Oman onnen seppä.

Mitä ei ole itse pystynyt takomaan niin sen kanssa on turha puristella kiveksiään.

Hyvin menee. Mutta menköön.

http://www.youtube.com/watch?v=DnEBkLMfUyc

Ainakin on viisasta ajatella niin: että elämä kohteli asiallisesti. Isot valinnat on kuitenkin jo tehty ja suurin osa mahdollisuuksista käytetty, enkä voi sanoa,
että jokin/joku olisi estänyt minua elämästä niin hyvin kuin näillä eväillä oli mahdollista.

Ammatillisessa mielessä olen melkein aina tullut ohitetuksi, mutta en syytä siitä muita. En ole ollut kunnianhimoinen, en kilpaileva, enkä ole viihtynyt pitkään samoissa ympyröissä. Ammatista ja tehtävästä toiseen vaihtaminen on tietysti saanut aikaan sen, etten ole pätevä missään, vaikka minulla on tuntumaa moneen alaan. Tai pätevä ja pätevä - kai ne pari ammattitutkintoa jotakin merkkaavat.
Jossakin vaiheessa sain myös tuntumaa julkisuuteen, kirjoitusten ja politiikanteon kautta. Opin siitä vaiheesta paljon. Myös sen, että omat
rahkeeni eivät siihen pyöritykseen riittäisi.

Ihmissuhteissani olen ollut onnekas. Siitäkin huolimatta, että kaksi liittoani päätyivät eroon, eikä kolmaskaan eteni ilman vaikeutta. Entiset kumppanit ovat kyllä edelleen "ystäviäni". Vanhemmiten olen jonkinverran passivoitunut uusien ihmissuhteiden luomisessa, kai jo ihan siitä syystä, että entisetkin ovat "kesken". Ja sitten on tietysti oma jälkikasvu, jolle tahtoo kuitenkin antaa erityishuomiota.

Jos jostakin olen hetkittäin ollut pettynyt tai katkera niin siitä, että oman lajini ihmiselle ei ole "lepo lempeä suotu". Oma tapa arvottaa asioita ja katsella maailmaa on erilainen kuin valtavirralla ja se tietysti ajaa paitsioon monella tapaa ja pakottaa elämään toistuvien väärinymmärrysten ja eriasteisten hyökkäysten ristipaineessa. Siitä tietysti selviää sulkemalla suunsa, mutta toisaalta kai jokainen kaipaa yhteyttä ja vastavuoroisuutta, kun täällä toisten kanssa eletään.

Kyllä. Elämä on kohdellut minua asiallisesti. "Minä onnellinen, ihmiskunnan kärsimyksellä mitaten" (Mika Waltari)

Oman onnen seppä, kuinka kohtalo on nuotit järjestänyt. Olin pahnan pohjimmainen, aina se tönitty, tuupittu, muut oli ensin. Pelkäsin hevosia, aikuisiällä selvisi äiti kertoi eno oli ajanut humalassa hevosella tiellä päälleni, olin 3-4v vanha, fyysiset vammat ilmenivät aikuisiällä. Hevonen on edelleen kunnioitukseni kohde kun oli kait turvallaan tönäissyt jalkojensa alta sivuun.

Kulissiavioliitossa 25v, mies ei keskustellut mistään oli hiljaa kun kysyi, molemmat elivät omilla ansioilla. Yksin jäätyäni olen ollut oman tieni kulkija, ihan kohtalaisesti mennyt, onnea on terveys. Onni on että lapset ovat kunnon kansalaisia, omilla avuillaan tiensä raivanneet.
Ehkä tässä pärjäillään loppuun asti omilla avuilla.

Nuoruus oli enemmän vaihteleva ja surullinenkin. Uskoon tulo kirkasti koko elämän.
Tasaista nousua elämä on ollut. Työssä oli loppuvaiheessa karheutta ja jäin pois sopivasti.
Luonnollista kai on loppumetrien sairastelut.
Nyt valmistellaan ilmeisesti viimeistä pienempää asuntoa. En voi valittaa. Elämä on antanut moninverroin enemmän, mitä koskaan olen toivonutkaan.

Woi, Ziisus, entäs sinua itseäsi , vai oletko Galluppi?
Ihmettelen näitä uteluita, joille aloittaja ei anna mitään itsestään.
Asiallista olisi tuoda jotao'in omastaan, ei vain udella kieli pitkällä.

En vielä makaa ruumisarkussa, joten odotan innokkaasti, mitä tuleva tuo. Tähän mennessä olen saanut onnea, rikkautta ja rakkautta rutkasti enemmän, kuin koskaan olisin edes uskaltanut odottaa.

Tulevasta en tiedä, vielä on ole valmis arkkuun muistelemaan menneitä.

Kolmasosa lienee vielä tätä eloa jäljellä. Elämä on tähän mennessä kohdellut minua oikeastaan silkkihansikkain moneen muuhun verrattuna. Tuon kolmasosan voisin vaikka pötkötellä ensimmäistä kahta kolmasosaa muistellen, jos niin kävisi. Jos en mitään muistaisi, niin ei kai sekään haittaisi.

Elämä on laiffiii eli kyllä on vauhtia ladulla piisannut.

Ei mielestäni, mutta onhan se niinkin että saan kyllä syyttää itseäni siitä että musta ei tullut kaunista, rikasta, menestyvää ja rohkeata. ihän mulla tietysti ollut edellytyksiäkään, mutta kun katselee ihmisiä joilla niitä on vieläkin vähemmän ja niille on kerttynyt mammonaa, karriääriä, jne. kaikkea herkkua yllinkyllin. niin tulee mieleen mitä se on mitä minulta sitten puuttuu?
Kuten demeteriltäkin, minulta on puuttunut aina kunnianhimoa. Liian vähän määrätietoisuutta ja liikaa mielikuvitusta, se siinä.
Mieheni aikainen poismeno oli kyllä ruma temppu elämältä minulle. Siitä Lady Fortuna saa rutkasti miinuspisteitä.

Ei kohdellut .

Työyhteisöni ja kylä, jossa asunut 40 vuotta, ristiriitojen ja monien uskonlahkojen taistelukenttä. Paljon negatiivista välittämistä, ystävyyttä ja kaveruutta aina täytyisi rahapussi levällään ostaa. Rankka kynimisen maku joskus.

Joku ällöttävä irvokkuus joissakin kylän naisissa, en tahtoisi olla missään tekemisissä heidän kanssaan. On jotain terskajuuston valmistajia, itsekin joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Vuosia kestävä pilaantunut juustonhaju kehossa kun on saanut jotain ällöä rasvabakteerisotkua kehoonsa jonkun tarjottavan mukana. Jatkuva haiseminen eristää muista ihmisistä, syvä yksinäisyys osana ollut jo 30 vuotta. Korjaavaa hoitoa ei ole.
Siivellä elävät lintupunkit, kantsii heitäkin vähän varoa.

Erästä kommaria lainaten:
Elämälle kiitos...

Kaiken se minulle antoi, minä vaan en osannut ottaa oikein.
H.