jotka saavat sinut tekemään asioita, joita et normaalisti tekisi? Tarkoitan nyt ihan hyviä asioita enkä mitään huumekokeiluja tai muuta kriminaalia.
Tällainen ihminen saa sinut venyttämään rajojasi, jolloin yllät suorituksiin, jotka eivät normaalisti kuulu viitekehykseesi. Teet poikkeuksen, koska tämä joku henkilö on mielestäsi sen arvoinen.
Missään muussa ympäristössä ja seurassa vastaavanlaiset työt ja teot eivät onnistuisi ja kokisit ne jo etukäteen vastenmielisiksi ja välteltäviksi asioiksi työläytensä vuoksi ja siksi, että ne eivät luontaisesti kuulu karriääriisi.
Tällainen ihminen saa sinut venyttämään rajojasi, jolloin yllät suorituksiin, jotka eivät normaalisti kuulu viitekehykseesi. Teet poikkeuksen, koska tämä joku henkilö on mielestäsi sen arvoinen.
Missään muussa ympäristössä ja seurassa vastaavanlaiset työt ja teot eivät onnistuisi ja kokisit ne jo etukäteen vastenmielisiksi ja välteltäviksi asioiksi työläytensä vuoksi ja siksi, että ne eivät luontaisesti kuulu karriääriisi.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Ei ole. En ole perässävedettävä.
Vokabulääriini ei kuulu karriäärini vedettävyys.
Minä lienen töiden osalta perässävedettävä. On tosin sääli, että näitä karismaattisia ihmisiä ei liiemmälti löydy tai jos löytyykin, niin onko heillä minulle käyttöä.
Joo, minä itse. En yleensäkään pidä ulkoapäin tulevasta ohjailusta. Haluan olla avoin uusille asioille, ja koen osaamattomuuteni kutsuna kokeilla. En esimerkiksi ole kielellisesti mitenkään erityisen kyvykäs, mutta nimenomaan juuri siksi niiden oppiminen vetää pakonomaisesti puoleensa. Minun ei tarvitse loistaa, kun en pidä itseäni kielellisesti lahjakkaana. Se tekee hommasta rennon. Sama pätee muidenkin asioiden opettelemisessa. Mun mies yritti alkuun toppuutella mun remonttipuuhastelujani, mutta sitten hän hokasi, että pääsee itse paljon vähemmällä, kun minä saan toteuttaa itseäni.
Nuorempana elämässä oli enemmän muiden ihmisten ohjailua. Esimerkiksi opiskellessani insinööriksi toteutin isäni unelmaa. Olisin varmaan keskeyttänyt ja vaihtanut alaa, ellei alitajunnassa olisi ollut äänenlausumatonta odotusta isältäni. Opiskellessani käsi-ja taideteollisen tutkinnon totetin itseäni.
Äitini vaikutti myös suorituksiini. Hän sanoi minun ompeluksistani aina, että älä tee noin vaikeita, tee helpompia, niin onnistut varmemmin. No otin tavaksi ommella vain silloin, kun äitini oli jumpassa. Ja pakkohan mun oli vähän revittää sooloilemalla kaavoitusten ja yksityiskohtien kanssa. Näytin työni vasta valmiina, ja kommenttina oli: "Herranjestas, sähän olisit voinut pilata tuon kankaan. Mua painostettiin lapsena nimenomaan pyrkimään keskinkertaisuuteen ja vaatimattomuuteen. Ny se on loppu!
Nii.
Mä myös seudulta kotoisin, missä ei armoa anneta, eikä kyllä myöskaaän anota. Tässähän mä nytkin olen, mökillä, muistoja paljon. Se kuitenkin on aina varma muisto, kiitosta tai kehuja ei täällä ole saanyut koskaan keneltäkään, ei kotona, koulussa, naapureissa, ei kerrassaan missään :DDD
Vaan asian kääntöpuoli. No se on se paha sisu. Sen varassa tässä on elämä päästy kahlaamaan. Sitä täällä kasvatetaan, enenpi kuin pottua. Hitto, mä tunnen täältä melko helevatan paljon ihmisiä. Toinen toistaan pahsisuisempia.
Ja kaikista veemäisimpiä kai ollaan met, jotka joutui muuttamaan pois täältä. Siinä poismuuttajan elämässä siitä kotona koulutettua pahansisuisuutta ei mikään olisi voinut korvata. Hitto, sillä tässä on pärjätty, miten nyt milloinkin on pärjätty, pirunmoisella sisulla.
Mä olen juu katkera lapsuudesta ja nuoruudesta. Sieltä tuli traumoja, mutta myös vahvuuksia.
Tossa alempana tilitin aika paljonkin. Mulla pätemisen tarve on tullut tyydytetyksi työelämässä. Vajavaisesti, kunnianhimoa ois paljon enenpi. Ja jotenkin sen kunnianahimon takana on tää kylä ja tää ihmisporukka.
Hitto, mä vielä näytän kaikille :DDD
=DW=
Mitä tehdä näkymättömälle "ohjailulle"?
Olen esim. kauppareissullani törmännyt vanhukseen, joka herättää minussa hoivavietin ja halun auttaa. Hän ei varmaankaan ole edes huomannut minua ajaessaan potkupyörällään...
Minä en kuitenkaan ole mikään hoitoalan ihminen enkä varmasti tulisi "kaikkien kanssa" toimeen, kuten kai hoitoalalla olisi suotavaa.
Minän ja ympäristön välillä ei ole selvää rajaa, koska ihminen on yhteisöllinen olento ja kehittyy omaksi itsekseen kontaktissa muihin ihmisiin ja heidän avullaan. Eihän sille mitään tarvitse tehdä, siis vuorovaikutukselle.
Pienenä lapsena minän ja ympäriöivän maailman välillä ei ole rajaa, mutta jossain vaiheessa, en muista missä iässä, lapsi alkaa tajuta olevansa erillinen itsenäinen olento. Joillakin ihmisillä ympäröivän maailman ja ympäristön raja on hämärämpi. Ehkä se on persoonallisuuden piirre tai jäänne lapsuudesta, en tiedä.
Ohjailu on mielestäni yksisuuntaista tarkoitushakuista pyrkimystä muuttaa muiden ihmisten toimia johonkin tiettyyn suuntaan. Ei toivottu yksisuuntainen ohjailu aiheuttaa yleensä ärtymystä ja outoja fiiliksiä, silloinkin, kun se tehdään vaivihkaa manipuloimalla. Meille opetettiin tekussa, että asiaansa ei ole syytä viedä eteenpäin manipuloinmalla, koska vastapuolen hoksatessa sen, yheistyön mahdollisuus on menetetty, ehkä lopullisesti ja, että tosiasioiden varaan rakennettu avoin neuvottelu ja yhteistyö on varmemmalla pohjalla.
Vaikuttaminen lähestyy toista ihmistä, ja jättäen vastapuolelle valinnan reagoida omalla tavallaan. Sinun hoivaviettisi heräsi sinussa itsessäsi. Sinun ajatukset eivät lähde vieraan mummon päästä, vaan sinun päästäsi. Todennäköisesti mummo ei pyrkinyt herättämään sinussa hoivaviettiä, ja olisi saattanut suuttua, jos olisit mennyt häntä paapomaan.
Vuorovaikutus on kaksisuuntaista tai monisuuntaista vaikutusta ihmisten välillä. Siihen kuuluu sekä oman ajatuksen esille tuominen, että tilan ja arvon antaminen toisten ajatuksille.
Näin minä ajattelen
Kyllä meidän seudulla armoa annettiin, mutta äitini äiti oli uskovainen, joka uskoi vaatimattomaan ja nöyrään piika-asenteeseen. Meilläpäin ei olla pahasuisia, vaan yritetään tulla kaikkien kanssa toimeen. Selän takana varmaankin rutkutetaan ja varsinkin kadehditaan, jos joku on jossain hyvä.
Mä asun nyt lapsuudenkodissani, ja olen muuttanut sen mieleisekseni. Varmaan jotain symbolista vaikuttamista asioihin, joita aikoinaan piti vaan sietää. Meidän kulmilla on asukkaat vaihtuneet niin, että lapsuuden ajan tuttavia on enää pieni vähemmistö. Nuorta ja maailmaa nähnyttä väkeä on tullut pääkaupunkiseudulta tänne. Kylän junteilla ei ole valta-asemaa yhteisössä. Eikä ne juntit mun elämääni silloin lapsuudessakaan vaikuttaneet. Kyllä se oli oma koti, joka oli minulle henkisesti liian ahdas.
Minä kyllä tiedän omat rajani ja yleisten käyttäytymistapojen rajat. Tuo yksi vaari (ei mummo) on vain niin hellyttävä, kun hän suorittaa omia askareitaan mitään ympäristöltä vaatimatta.
Olisin avannut hänelle mielelläni kaupan oven enkä sen kummemmin ängennyt häiritsemään, mutta olin vähän kauempana omat ostokset kädessäni.
Joissain ihmisissä on näkymätöntä karismaa. Niin se vain on.
En minä ajatellutkaan, ettet sinä tajuaisi omia rajojasi. Otin vaan konkreettisen esimerkin vaikuttamisen ja ohjailun erosta.
Karisman olemassaolo edellyttää aina, että on joku tai joitain ihmisiä, jotka hakevat itselleen ihailun kohdetta tai johtajaa. Uskonnollisista johtajista sanotaan karismaattinen johtaja, mutta he ovat karismaattisia vain niille, jotka häntä arvostavat, ei ulkopuolisille.
Olin eräässä tilaisuudessa, jossa oli Suomessa erittäin arvostettu ja karismaattiseksi sanottu johtaja. Okei olinhan minäkin aluksi kusi sukassa, kun häntä oli TV:ssäkin haastateltu, mutta aikani katseltuani huomasin, että hän oli aika kolkko ja salaomahyväinen. Serueessani oli kaksi henkilöä. Toinen oli ihan linkkuveitsenä ja teki palvontaeleitä niin, että suorastaan hävetti. Toinen totesi jälkeenpäin, että ihminen se vaan on, ja missitkin passkantaa. Jotkut löytävät mestarinsa herkemmin kuin toiset.
Omasta mielestäni en ole hakenut, vaan näitä joskus vaan astuu eteen. Tosin nyt toin esille sen, että työn tekemisen kannalta karismaattisen ihmisen kohtaaminen olisi hyvä asia.
Onko Hjallis karismaattinen? Minusta ei.
Sillä hakemisella en tarkoita tietoista karsmaattisten henkilöiden etsimistä, vaan paremminkin tarvetta, kaipuuta, löytämistä ja hakeutumista. Jumalusko tehoaa hyvin moniin ihmisiin. Jumalat ovat myös karismaattisia hahmoja. Jumaluskon suosiosta vois päätellä, että monen ihmisen mielessä on paikka jollekin karismaattiselle hamolle. Rock-tähtein palvonta ilmentää myös tuota karismaattisen henkilön vetovoimaa.
Hjallis on varmasti pätevä bisneksissään, mutta en mä häntä mitenkään ihaile. Laitan aina TV:n kiinni, kun Hjalls näkyy ruudussa. Ei ilmeisestikään ole minulle mitenkään karismaattinen.
Tässä on ainoa laulaja, jota pidän karismaattisena.
http://www.youtube.com/watch?v=c98qdFQF7sw
No, minä en nähnyt esiintyjässä tai esityksessä mitään karismaattista. Pidin heppua ehkä jopa hieman vastenmielisen oloisena. Nää kokemukset jonkun ihmisen vetovoimaisuudesta ovat kovasti henkilökohtaisia juttuja.
ON.
Kun on naimisissa, eipä siinä ole paljon seliteltävää.
Mutta ollut kyllä muutenkin. Ja nyt hokattava, mä ajattelen positiivisessa merkityksessä. Mulla ollut onni, ollut pari todella loistavaa työnantajaa. Ne on opettanut mulle mun ammattitaitoni. Pakko toki muistaaopettajat jotka opettaneet mua. On niillä äärettömän suuri merkitys. Sekä tietennkin koti ja läheiset.
Mutta kaikesta eniten arvostan näitä työelämässä tapaamiani ihmisiä. Tokikin het yrittäjinä käytti mua hyväkseen, Meillä kuitenkin yhdisti jonkinlainen himo tai tarve tai miksi sitä nyt sanoisi. Kunnianahimo? Mutta ne paitsi osas käyttää mua hyväkseen, ne oli mulle opettajia ja esimerkkejä.
Mä kunnioitan niitä äärettömän paljon. Ei olla tekemisissä paljoa, mutta erinomaisissa väleissä edelleen. Ja on siviilipuhelinnumerot, että niinkuin joskus, ehkä kerran vuodessa, vieläkin jutellaan keskenämme, vaikka ukot on jo eläkkeellä. Me ei oltu pelkästään töissä, me oltiin asialla ja tultiin läheisiksi.
Siis tää on se juttu. Mua kun ei voi käskyttää. Jotkut osaa johtaa luontevasti. Ei pökkäyttelemistä, ihan rehdisti. Ja rehellinen ihminen aina saa mun arvostuksen. Ja sellaisen ihmisen takia ja oman itsensä takia sitä koittaa sitten venyä
Tämä asia ihmeellisen outo ihmisten elämässä, kaikki ihmeen narsisteja. Mutta selkeimmin kai asia tulee esiin vakaumusasioissa. Vaikkapa nyt armeijassa. Jotkut tyypit nyt on sellasia, että saa miehet rynnäkköön, vaikka varma kuolema odottaa.
=DW=
Olen aina halunnut kysyä, tarkoittaako tuo allekirjoituksesi kaksoishymiötä? Iloinen ilme ja suu mutrussa -ilme?
Sinä ymmärsit, mitä minä tarkoitan. Todella harvoinhan tuollaista tapahtuu, että jollain on sitä vaikuttavaa karismaa, johon haluaa heittäytyä mukaan, vaikka massan kanssa ei siten toimisikaan.
Juu.
Ensin pitää ilmaista sekä taantumukseni ynnä huvittuneisuuteni sanoille "viitekehys" ja "karriääri". Aloittaja lienee vielä työelämässä mukana täpöllä.
Yleensä ollessani omassa seurassani, mitä useimmiten olen, en veny enkä yllä minnekään. Sen sijaan vaikkapa systerini saa minut lähtemään jumpalle, vaikka en yhtään haluaisi.
Lastenlapseni saavat minut mukanaan nappulaliigan jalkapalloharjoituksiin (evvk) tai räntäsateessa tivoliin (evvvk).
Kai niitä muitakin on. Tähän hätään en keksi muita.
Nuo olivat todella hyviä ja paikkansapitäviä huomioita, jotka voin allekirjoittaa itsekin. Itse tosin ajattelin aloitusta tehdessäni työelämää ja voin lainata sinua "en veny enkä yllä työelämässä minnekään", mutta jos kohtaan ihmisen, jolla on karismaa minuun nähden (muut eivät välttämättä tuota karismaa edes huomaa), niin minä vaihdan tehtävää, kunhan saan kokea tuon karismaattisen ilmapiirin. Mitään työsuoritusta itsessään en koe yleisesti ottaen motivoivaksi , mutta karismaattisen henkilön seurassa normaalisti vastenmielinen työ muuttaa muotoaan houkuttelevammaksi.
Täällä on niin sivistyneitä kirjoittajia, että pelkästä kunnioituksesta heitä (teitä) kohtaan käytin joitain sivistyssanoja.
Kiltin tytön syndroomaa potiessani (osin vieläkin) venyin uskomattomiin suorituksiin työelämässä. Niistä kaiken kunnian veivät vehkeilevät työkaverit sekä esimiehet.
En pidä tätä pelkästään pahana. Työyhteisö ja työnantaja saivat hyötyä tekemisistäni. Itse en kohonnut milloinkaan urani huipulle tai ehkä kohosinkin. Glooria ei tosin tuntunut kukkarossa.
Kannustava ja vaativa ympäristö saa itseni parhaisiin suorituksiin. Joskus on vieläkin pakko ihmetellä itseään, että minäkö tuon tein? Ilman vaatimuksia tuskin olisin saanut mitään aikaan.
Parikymppisenä koin vastaavaa eli kun opiskelutoverini merkkasi erään työni nimiinsä ja laittoi omansa minun nimiini, niin en korjannut asiaa mitenkään, vaikka hänen työnsä oli täysi romu. Tosin sain tietää asiasta vasta, kun todistukset oli jaettu.
Nyt jos tapahtuisi vastaavaa, niin edessä olisi kaikkien oikeusasteitten läpikäyminen (noin lievästi liioiteltuna).
Tämä henkilö sitten yritti kirjoitella kanssani jälkeenpäin ja kirosi, kun en koskaan vastannut hänelle.
Jotenkin tuntuu, että parhaat kiitokseni sain siitä, että nostin toiset ylös. Valehtelematta nauroin katketakseni tai edes hymyilin kun huomasin miten joku mielestäni idiootti nousi hetkiseksi taivaalle minun ansioillani.
Hiljaa hyvää tulee ja parhaat naurut saa tähdenlennoille. Niitä on urani aikana tullut nostettua ja nähty putoavan.
Mikä nousee ylös putoaa myös alas.
Jospa edes joskus sanoisit oman mielipiteesi ihan jo aloituksessa, ettei tarvitse arvailla, että onko kysyjä keskustelussa ollenkaan mukana.
En nyt täysin sisäistänyt tätä kommenttia. Eihän reaalielämässäkään esitetä kysymystä ja heti perään vastata itse omaan kysymykseensä. No, jotkut hätäiset saattavat noin toimia, mutta onko se kohteliasta?
Minulla oli tosin aluksi mielessä heittää pari esimerkkiä, mutta miksi antaa valmiita vastauksia, kun kiinnostaa kuulla toisten käsitys asiasta? Sitä paitsi uusia asioita nousee mieleen sitä mukaa, kun kirjoittaa.
Pyydän kuitenkin anteeksi. Ei ollut tarkoitus loukata.
Ei tämä minua mitenkään loukkaa.
Hyvä on. Olen muuten säästeliäs hymiöiden käytön suhteen. Joskus ne voisivat ehkä selventääkin asioita, mutta minkäs teet.
Hyvällä porukalla, suoritukset on upeita.
Ei niin, et jonkun yksittäisen ihmisen puolesta tuleen menisin, mut muutamalla tuntemallasi ihmisjoukolla yllettäs kyl...
Siis se on sitä, kun kaveri yritää parhaansa ja sä näet, että se tarttee apua, sit se seuraava kaveri näkee et hei mitäs noi...ja niinpä yhteisponnistuksesta tulee huikee, kun ihmiset vilpittömin mielin tekee toistensa ja itsensä puolesta sen mikä on mahdollista.
Ovat yhteisrintamassa ns....
Vastenmielistä ja työlästä ;))) voi nääs nääs...
Ei aina voi valita, mikä olis sellaista kivaa tehtävää, ettei rakennekynnet sotkeennu ;)))
Äh, menin kerran naimisiin, mutta pidän sitä ihan omana mokanani...
Jos henkilö, josta pidän, pyytää.. oikealla tavalla, ainakin yritän parhaani.