Conrad Murray joutuu vankilaan 4 vuodeksi

Oikeudenjakaja

Michael Jacksonin kuolemasta tuomittu lääkäri Conrad Murray joutuu vankilaan.

Tuomari Michael Pastor tuomitsi lääkäri Conrad Murrayn neljäksi vuodeksi vankilaan. Kyseessä on maksimirangaistus, jota syyttäjäkin vaati.

Puolustuksen mielestä ehdonalainen olisi ollut riittävä rangaistus.

Vankeuden lisäksi Murray määrättiin maksamaan oikeudenkäyntikuluja sekä korvauksia Michael Jacksonin perikunnalle ja omaisille. Jälkimmäisten suuruus määrätään myöhemmässä oikeudenkäynnissä.

Syyttäjä vaatii 100 miljoonan dollarin kärsimyskorvauksia.

Murray oli todettu syylliseksi kuolemantuottamukseen jo kolme viikkoa sitten. Hän antoi poptähdelle nukutusainepistoksen, joka johti Jacksonin kuolemaan. Tiistaina oikeus määräsi hänen vankeusrangaistuksensa pituuden.

Puheenvuorojen aikana syyttäjä luki viestin Jacksonin omaisilta. Edesmenneen poplaulajan äiti kertoi ajattelevansa poikaansa joka päivä.

Tuomari painotti, että tohtori Murraylla on mahdollisuus puhua, mutta Murray kieltäytyi.

Rangaistuksesta päättänyt tuomari Pastor painotti, että kyseessä oli rikos eikä hoitovirhe. Hänen mielestään Murray oli toiminut pitkään röyhkeästi ja lääkärin etiikan vastaisesti, minkä vuoksi hän päätyi määräämään maksimirangaistuksen.

Murray kärsii rangaistuksensa Los Angelesin vankilassa.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011112914847375_ul.shtml

http://www.iltasanomat.fi/viihde/michael-jacksonin-laakarille-neljan-vuoden-vankeustuomio/art-1288431812546.html

12

296

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • who's baaaaad

      ok, toi oli joku ihme puoskari MUTTA MJ oli haudan partaalla jo vuosia. Käytti ties mitä mömmöjä.. olis voinut hänen oma perhe yrittää hoitaa hänet kuntoon. Ei mene ikinä tuo 100millin korvaus läpi. Vaikka onpa outoja käänteitä Jacksonia koskevissa oikeusjutuissa ennekin nähty.

    • iPOP

      Siis kyllähän Murray joutuu maksaa 100millii kun MJ ois saanut sen verran THIS IS ITistä.

      Minusta ihan oikein että Murray joutuu vankilaan.
      Vihdoinkin maailmassa tapahtuu jotain hyvää.

    • Putte possuilija

      nyt jenkeissä adressi että tohtori vapaaksi!!Toivottavasti joku ryhtyy ajamaan asiaa..

      • Oikeuden mukainen

        Toivottavasti sillä sijaiskärsijähän tämä lääkäri on. Olihan niitten pakko saada syyllinen tähän itsemurhaan jotta vakuutus korvais????? Tieten tämä varmaan muistuttaa näitä kuuluisuuksien lääkäreitä et näinkin voi käydä kun mömmöjä käytetään. OLISI KYLLÄ RIITTÄNYT RANGAISTUKSEKSI LÄÄKÄRIOIKEUDEN MENETYS.


    • iPOP

      Minusta lääkäri putkaan ja pitkäksi aikaa!
      Nyt ne aikoo vapauttaa sen ennen joulua kotiarestiin.

    • iPOP

      Mutta se lääkärihän oli kyllä huolimaton.
      Sitä ei voi kieltää.
      Minusta se oli oikein panna se lääkäri selliin neljäksi voudeksi.

    • lääkärin puolustaja

      Minusta se lääkäri ei ole syyllinen jos michael jackson olisi
      joutunut perumaan keikan hän ois joutunut katuojaan ja hänestä ois tullut samanlainen kuin mozardista sitten lääkäriä oltai syytetty siittä että michael jackson
      on lusikahtanut pois julkisuudesta. koska lääkäri ei antanut tarvittavia lääkkeitä!
      MURRAY VAPAAKSI !!!

      • iPOP

        katoppa eka sen hoito virheet ja sit meiti uuelleen.....

        sillä oli hirveenä hoitovirheitä!
        muut lääkäri älys ettei saa antaa tommosia lääkkeitä.

        oma mieli piteeni on et vankilaan kuuluupi!


      • Mahdollista, että
        iPOP kirjoitti:

        katoppa eka sen hoito virheet ja sit meiti uuelleen.....

        sillä oli hirveenä hoitovirheitä!
        muut lääkäri älys ettei saa antaa tommosia lääkkeitä.

        oma mieli piteeni on et vankilaan kuuluupi!

        Michael olisi itse laittanut itse menemään lisää nukutusainetta ja vaikutti niin nopeasti, ettei saanut suljettua, mutta lääkäri olisi silti vastussa, kun ei ollut valvomassa.
        En kyllä pidä uskottavana ja kai ne sormenjäljetkin on tutkittu.

        Ilman muuta vastuussa jo laittomista lääkkeistäkin.


      • iPOP
        Mahdollista, että kirjoitti:

        Michael olisi itse laittanut itse menemään lisää nukutusainetta ja vaikutti niin nopeasti, ettei saanut suljettua, mutta lääkäri olisi silti vastussa, kun ei ollut valvomassa.
        En kyllä pidä uskottavana ja kai ne sormenjäljetkin on tutkittu.

        Ilman muuta vastuussa jo laittomista lääkkeistäkin.

        1. kun Michaelille oli annettu semmonen määrä,niin ei sitä pysty semmosessa tokkurassa laittaa niin paljon lääkettä.

        (nimittäin se lääke määrä oli semmonen että yli 5 aikusta miestä ois kuollut)
        joten on ollut Murraylla kova lasku virhe...........

        2.lääke pullosta EI OLE löytynyt MJn peukun jälkiä,vain Murrayn.

        3.Propofolia ei saa olla kotikäytössä.

        4.eikö ookkin torkeää,että lääkäri julkasi sen pätkän missä MJ puhuu lääke tokkurassa.

        5.miksi se ei soittanut hätänumeroon,vaan vartia.

        6. lääkkeiden piilottelu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        7.elvytys pehmeällä patjalla..................................

        ...................................haluutko vielä lisää............voin kirjottaa lisää.................


      • Tulisihan
        iPOP kirjoitti:

        1. kun Michaelille oli annettu semmonen määrä,niin ei sitä pysty semmosessa tokkurassa laittaa niin paljon lääkettä.

        (nimittäin se lääke määrä oli semmonen että yli 5 aikusta miestä ois kuollut)
        joten on ollut Murraylla kova lasku virhe...........

        2.lääke pullosta EI OLE löytynyt MJn peukun jälkiä,vain Murrayn.

        3.Propofolia ei saa olla kotikäytössä.

        4.eikö ookkin torkeää,että lääkäri julkasi sen pätkän missä MJ puhuu lääke tokkurassa.

        5.miksi se ei soittanut hätänumeroon,vaan vartia.

        6. lääkkeiden piilottelu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        7.elvytys pehmeällä patjalla..................................

        ...................................haluutko vielä lisää............voin kirjottaa lisää.................

        ne tohtorin sormenjäljet sulkemisestakin.

        "oli annettu semmonen määrä" tai ottanut

        En kyllä pidä uskottavana...


    • Fani

      On päässyt pois jo!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      336
      11654
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      359
      7926
    3. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      92
      2920
    4. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      98
      2238
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      152
      2168
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      8
      1636
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1261
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      53
      1084
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      908
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      312
      782
    Aihe