Olemme perheenä toimineet sijaisvanhempina pian kahdeksan vuotta täyttävälle pojalle jo reilut kaksi vuotta. Poika on suloinen, kiltti, vaatimaton. Monessa muussa perheessä varmaankin täydellinen sijoituslapsi.
Aivan ongelmitta eläminen pojan kanssa ei toki suju. Poika on kerran koululykätty, vaikka on aivan alkuvuonna syntynyt. Tunne-elämältään psykologin mukaan on 2vuotiaan tasolla. Leikkii mielellään pienen lapsen leikkejä. (Ajaa autoilla ja päristelee, lukee kuvakirjoja, järjestelee tavaroita jonoon...)
Pissaa päivättäin housuun vaikka meillä on käytössä lääkitys. Ei osaa itse mennä vessaan, ei tunnista nälkää tai täydenolon tunnetta, ei tiedä onko kylmä tai kuuma, miten pukeutua. Tarvitsee aikuisen ohjausta aivan jokaiseen asiaan. Oma-aloitteisuus puuttuu täysin. Käy tällähetkellä integroidussa erityisryhmässä päivähoitoa. (esikoulutehtäviä kahden lapsen ryhmässä). Kommentoi jokaista lasta, häiritsee ja keskeyttää muiden tekemisiet. On kuitenkin fiksu poika, ei vaan pysty keskittymään omiin tekemisiin vaan "kyttää" mitä muut tekee.
Tuntuu, että kaikki päiväkodissa, sukuliset, naapurit ja sossutkin vaativat meiltä pelkää jaksamista ja kestämistä. Emme saa näyttää pojalle väsymystä, turhautumista tai suuttumista. Meidän täytyy vain ymmärtää, osata ja jaksaa.
Olemme todella halunneet purkaa sijoitusta oman jaksamisen takia. Perheessämme on kolme biolokistakin lasta, kaikki peruskouluiässä.
Sijoituksen purkaminen ei ole helppoa. Sosiaalitoimi ei ymmärrä miten väsyneitä me olemme. Itse emme osaa enään tehdä päätöstä. Työnohjausta on saatu (tai minä olen saanut sillä toinen meistä hoitaa silloin poikaa). Pojalla on diabeetes joten hoitajaa ei saa mistään.Yritetty on kaksi vuotta.
Kertokaa omia kokemuksia. Onko kukaan uskaltanut pohtia sijoituksen purkua? Tuntuu, että aihe on kielletty. Sijaisvanhemmat eivät saa valittaa.
Jos pojalta kysyy hän ei tietenkään halua meistä eroon. Haluaisin onnistu mutta en taida osata ja sittenkään jaksaa.
Aivan ongelmitta eläminen pojan kanssa ei toki suju. Poika on kerran koululykätty, vaikka on aivan alkuvuonna syntynyt. Tunne-elämältään psykologin mukaan on 2vuotiaan tasolla. Leikkii mielellään pienen lapsen leikkejä. (Ajaa autoilla ja päristelee, lukee kuvakirjoja, järjestelee tavaroita jonoon...)
Pissaa päivättäin housuun vaikka meillä on käytössä lääkitys. Ei osaa itse mennä vessaan, ei tunnista nälkää tai täydenolon tunnetta, ei tiedä onko kylmä tai kuuma, miten pukeutua. Tarvitsee aikuisen ohjausta aivan jokaiseen asiaan. Oma-aloitteisuus puuttuu täysin. Käy tällähetkellä integroidussa erityisryhmässä päivähoitoa. (esikoulutehtäviä kahden lapsen ryhmässä). Kommentoi jokaista lasta, häiritsee ja keskeyttää muiden tekemisiet. On kuitenkin fiksu poika, ei vaan pysty keskittymään omiin tekemisiin vaan "kyttää" mitä muut tekee.
Tuntuu, että kaikki päiväkodissa, sukuliset, naapurit ja sossutkin vaativat meiltä pelkää jaksamista ja kestämistä. Emme saa näyttää pojalle väsymystä, turhautumista tai suuttumista. Meidän täytyy vain ymmärtää, osata ja jaksaa.
Olemme todella halunneet purkaa sijoitusta oman jaksamisen takia. Perheessämme on kolme biolokistakin lasta, kaikki peruskouluiässä.
Sijoituksen purkaminen ei ole helppoa. Sosiaalitoimi ei ymmärrä miten väsyneitä me olemme. Itse emme osaa enään tehdä päätöstä. Työnohjausta on saatu (tai minä olen saanut sillä toinen meistä hoitaa silloin poikaa). Pojalla on diabeetes joten hoitajaa ei saa mistään.Yritetty on kaksi vuotta.
Kertokaa omia kokemuksia. Onko kukaan uskaltanut pohtia sijoituksen purkua? Tuntuu, että aihe on kielletty. Sijaisvanhemmat eivät saa valittaa.
Jos pojalta kysyy hän ei tietenkään halua meistä eroon. Haluaisin onnistu mutta en taida osata ja sittenkään jaksaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei,
Väsymyksesi on normaalia ja ymmärrettävää. Erityislasten kanssa eläminen on haasteellista ja jokainen väsyy, jos ei lomaa saa. Miten pojan hoito on järjestetty teidän loman aikana?
Kurjaa jos ette ole saaneet mistään tukea. Tukiperhe voisi olla yksi ratkaisu. Oletteko keskustelleet sijoittavan kunnan Stt kanssa? Kyllä heidän pitäisi ohjata ja antaa apua.
Onko poika tutkittu? vaikuttaa kyllä aika pahalta kehistysviivästymältä? Ehkäpä se turvallinen arki ei ole ollut riittävä hoitomuoto.
Kiitos kommenteista. Olemme taistelleet pojan tkntouttamisen ja tutkimusten kanssa pian kaksi vuotta. Hommat ei vaan tunnu etenevän ja ensin pitää oikein hermostua että joku uskoo todellisen hätämme. Nyt olemme saaneet ajan psykiatriselle vuoden alusta. Koska päiväkoti ja me vanhemmat tiesimme, että tarvitaan koulukykkäystä poika kävi psykologin juttusilla 3 kertaa (eli noin reilu vuosi sitten). Psykologi arvioi tunne-elämän vastaavan 1-2 vuotiasta. Kaikki pojan tavanneet (eli päiväkoti, kelto, psykologi) myöstävät että tunne-elämän häiriöitä löytyy mutta apua ei ole tarjottu.
Poika pääsi kriisiperheeseen kun ilmoitimme, että homma loppuu jos apua ei tule. Nyt käy kriisiperheessä n. 2-3 kertaa vuodessa.
Muuten olemme pojan kanssa aivan yksin.
Sama julmuus kohtaa biologisia vanhempia, josta sitten lapset huostaanotetaan /revitään sijaisperheisiin, joissa samat ongelmat ( ei tukea, kuntoutusta) jatkuvat . Mieletöntä !
Mutta olette jaksaneet taistella ja se on arvokkainta mitä vanhemmat tai sijaisvanhemmat voivat tehdä. Olette jaksaneet ja tehneet kaikkenne.
Voiko lapsen viedä neuropsykiatrille ? Vaikka yksityiselle puolelle ? Nuo oireet mitä kuvaatte viittaavat jollain tavalla autismiin. Ovat kehityksestä jäljessä n. 4-5 vuotta, aistiärsykkeet (kylmä,kuuma,kovat äänet jne), ei opi pukemaan esim. vetoketjut auki, kiltti, passiivinen, vaikeuksia sosiaalisissa suhteissa ( keskeyttelee tms), älykäs, joissakin asioissa toimii todella hyvin, mutta ei osaa solmia esim. kengännauhoja tms., omaehtoinen, juuttuva......voi olla myös keskittymishäiriö, joka usein yhdessä autismin kanssa.
Neuropsykiatri, neuropsykologi tunnistaaa, psyk. el ( eivät tunnista) voitte vaatia lähetetttä neuropsykiatriselle puolelle. Aspergerin oireyhtymä tai autismi, keskittymishäiriö ilman ylivilkkautta (add)
Toivotaan, että saatte apua mahdollisimman pian!
Puhukaa sos tt kanssa ja pyytäkää lastenhoitoapua.