Halusin jutustelua siitä ajasta kun ei tutuille vielä halua kertoa ja varmaa ei ole mikään..
Viikko sitten torstaina tein plussa testin ja nyt tekisi mieli tehdä joka päivä testi ihan vain varmistukseksi, mikä ei kyllä auta yhtään. Laskettiin menneistä menkoista et ois nyt vasta 4 6. Ensimmäinen neuvola vasta kuukauden päästä ja aika tuntuu matelevan. Lievää pahoinvointia on ollut, rintoja aristanut, alaselkä ja vatsa kipuilua (sanon sitä itse poltteeksi koska se tuntuu siltä) ja sit väsymystä paljon. Seurailen oireita jatkuvasti ja jos poltteetkin ovat pitkän aikaa poissa niin huolestun.
Yksi kohta 4 vuotias poika on kotona viemässä ajatukset muualle mut aina se ei riitä. Nyt pyörin internetin ihmeellisessä maailmassa imemässä itseeni taas päivittynyttä tietoa ja vähän etukäteen valmistaudun mahdolliseen keskenmenoonkin, vaikka semmoista ei ole syytä epäillä vielä.
Onko muilla mietteitä tältä ajalta, kurjaa kun ei vielä oikein voi jakaa tätä odotusta ihmisten kanssa, tai en halua..
Alkuraskauden odotus ja jännitys..
5
579
Vastaukset
- heinähattu
Moi! Itse samassa tilassa, mutta viikkoja n. 6. Raskaustestiä en ole tehny, mutta olen aika varma omista tuntemuksista että raskaana olen. Minusta tämä aika on just inhottavinta kun ei voi kertoa kenelleekään, ja hiukan jännittääkin ajatus että miten muut suhtautuvat kun jo kumminkin neljäs olis tulossa. Mutta mitäpä se muille kuuluu montako lasta hankkii. Ärsyttävää on myös se kun ei voisi vielä kertoo ja maha alkaa kasvaan, niin se salassapidon vaikeus. Itellä ollu yksi tuulimunaraskaus ja se mennyt kesken 9 viikolla joten sinne asti ainakin haluaisin salata. Tuntemuksia mulla on ollut sen verran että rinnat tosi arat, vatsaa nipistelee ja selkää särkee. kylmä on myös melkein koko ajan. Itse ajattelin käydä ensiksi yksityisellä lääkärillä nenne kuin menen neuvolaan. Näkee ainakin heti ultralla että missä mennään. Mutta onnellista odotusta sinulle!
- Kapusha
Täällä on menossa 8 2 ja jouluun asti täytyis vielä odotella ennenkuin perheelle kerrotaan!:)
En uskalla mennä mihkään kylään,koska mulla ainakin turvotus on aika massiivista. Masu on pyöristynyt,mikä ei todellakaan vielä vauvasta johdu vaan turvotuksesta. Vauvahan on 12 viikkoon asti häpyluun alla piilossa, tai ainakin näin mulle sanottiin :P
Tää on toisaalta jännää aikaa ja keretään ehkä tottua tähän tialnteeseen täysin ennenku sitten kerrotaan kaikille!!:)
Oon käyny ekassa (varhais)ultrassa ja siellä oli kaveri ihan oikealla paikallaan. Jouluviikolla ois vielä sitten toinen ultra jossa vauveli jo näyttää ihan joltain.:P Ja siitä sitten kopsattava tuleville isovanhemmille kuvat :)
Odotan kyllä sitäkin kun perhe tietää ja masu alkaa kunnolla näkymään. :) Vielä kun pari viikkoa jaksaa. Itellä on ollu kovasti pahoinvointia ja oon aivan valkonen koko ajan, kun ei mikään meinaa pysyy sisällä. Ei voi oikeen mennä anoppilaan kylään kun kaikki hajut käy nenään jonka jälkeen oksennankin pari tuntia :POdotus jatkuu.. nyt olisi omien laskujen mukaan vasta 5 5, kait... Ja pahoinvointia ollut ajoittain. Pikkujoulu aika kuumimmillaan mikä tekee tästä salassa pitämisestä haasteellisinta, ensimmäiset viikonlopun yli kestävät suku pippalot tällä viikolla. Tosin myös korvatulehdukseen sain antibiootin et hyvä syy tosin vähän kevyt olla ottamatta. Kun olisi edes varmuus ettei ole tuulimuna tai kohdun ulkoinen tai mikään muu epämääräinen. Huomaako tälläiset jostain itse?
- sannamari1223
hei :)
Olen mahdollisesti raskaana.. tämä olisi ensimmäinen kerta minulle. Olen sen verran jännittynyt ja suorastaan paniikissa, että en tiedä mitä tekisin.. raskaus ei ole suunniteltu ja en ole varma haluaisiko mieheni sitä.. mutta joka tapauksessa olen iloinen ja onnellinen..
Yritän ahmia tietoa alkuraskauden oireista ja itelläni on ainakin tällä hetkellä menkat tottakai myöhässä.. kuumeinen olo, palelen valtavasti, vatsa kipee ja hiukan paha olo..
Mulla on vasta jotain viikkoja tästä tapahtuneesta..oviksen aikaan tuli tehtyä.. vähän niin kun vahingossa oviksen aikaan, laskin vasta jälkeen päin et sillon oli ovis...Minun esikoiseni oli yllätys joka pisti suhteen rippeet sekaisin sen siliän tien. Ikinä en ole katunut päätöstäni jatkaa raskautta ja lapsen synnyttyä suhteemme syventyi ihan eri tavalla, kumpikin kasvoimme.
Onnea odotukselle !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain617520Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232946- 1421776
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651659Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151468Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1691419- 1311163
- 77863
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 52755