Joo elikkä me miehen kanssa ajateltiin eskoisen synnyttyä, että toinen voisi tulla sitten kun on tullakseen. Eli en aloittanut mitään ehkäisyä. Kun aloin odottamaan esikoistani, niin kesti 9kk että tulin edes raskaaksi. Haluan nimittäin tehdä ensin kaks lasta, niin ettei niille mielellään tulis hirveen isoo ikäeroa. Sitten voisin pitää vähän taukoa ja suunitella toisia lapsia vähän myöhemmin.
Näin teki oma äitikin silloin kun minut sai, mutta kappas.. Hän ei tulutkaan raskaaksi kun vasta 4 vuoden päästä minun synnyttäni. Eli meille tuli siskoni kanssa n.5 vuotta ikäeroa. Olemme me leikkineet ja meistä on ollut seuraa toisllemme, mutta enemmän ehkä jos ikäero olisi ollut vähän pienempi.
Nyt minusta on alkanut tuntua siltä, että olisin ehkäpä raskaana? Pahoinvointia on ollut ja tein raskaustestinkin. Se vain, että toinen viiva tuli, mutta oli hyvin hyvin haalea. Niin haalea ettei sityä edes meinannut nähdä. Kuukautiseni jäi pois, tosin pari päivää tuli kirkasta punaista vuotoa. En ole uskaltanut nyt sitte imettääkään kun en tiedä oonko raskaana. Samaan aikaan oon valmis kahden pienen lapsen äidiksi ja samaan aikaan ajatus pelottaa. Ja se pitkä raskausaika... Ja se synnytys :/! Olenkin miettinyt , että pitäiskö mun seuraava pyytää keisarinleikkauksena.
Näin teki oma äitikin silloin kun minut sai, mutta kappas.. Hän ei tulutkaan raskaaksi kun vasta 4 vuoden päästä minun synnyttäni. Eli meille tuli siskoni kanssa n.5 vuotta ikäeroa. Olemme me leikkineet ja meistä on ollut seuraa toisllemme, mutta enemmän ehkä jos ikäero olisi ollut vähän pienempi.
Nyt minusta on alkanut tuntua siltä, että olisin ehkäpä raskaana? Pahoinvointia on ollut ja tein raskaustestinkin. Se vain, että toinen viiva tuli, mutta oli hyvin hyvin haalea. Niin haalea ettei sityä edes meinannut nähdä. Kuukautiseni jäi pois, tosin pari päivää tuli kirkasta punaista vuotoa. En ole uskaltanut nyt sitte imettääkään kun en tiedä oonko raskaana. Samaan aikaan oon valmis kahden pienen lapsen äidiksi ja samaan aikaan ajatus pelottaa. Ja se pitkä raskausaika... Ja se synnytys :/! Olenkin miettinyt , että pitäiskö mun seuraava pyytää keisarinleikkauksena.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kannattaa ottaa yhteyttä terveyskeskukseen ja pyytää vaikka verikoe, niin raskaus varmistuu. Mutta varmasti olet raskaana, ei niitä viivoja tule kuin yksi, ellei testi ole viallinen tai olet raskaana...
"Olenkin miettinyt , että pitäiskö mun seuraava pyytää keisarinleikkauksena. "
Sectioon ei lähdetä heppoisin perustein, se on kuitenkin suurehko leikkaus.
Veritesti kertoo tosiaankin asian.
Todennäköisesti olet raskaana, tuo testi kun ei näytä edes haaleaa jos pissassa ei ole raskaushormonia tai testi viallinen.... vaikka ekalla kerralla raskaaksi tulo saattaa kestää kauankin, toinen raskaus alkaa yleensä todella paljon helpommin/nopeammin. Turhaan mitään keisarinleikkausta alat pyytelemään, ensinnäkin toinen synnytys on yleensä puolet nopempi ja muutenkin helpompi kuin eka ja kaikenlisäksi synnytyksestäsi on toisen syntyessä vasta niin vähän aikaa että paikat avautuvat ja venyvät helpommin, mitä sitä turhaan jännittämään :) Onnea odotukseen! :)
Tänään meen testeihin ja testitulokset saan kylläkin vasta maanantaina kun otetaan kaikennäkösiä tulehdus testejä. En tiedä pitäiskö mun silti ostaa varmuudenvuoks se toinen raskaustesti apteekista kun en millään jaksaisi odottaa ma tuloksiin. Tekisin testin nyt v.loppuna.
On kyllä ihan sellanen olo että voisin hyvinkin raskaana olla, mutta voipi olla kuiviteltuakin. Olen kuitenkin asennoitunut siihen , että tää on enemmänkin positiivinen asia että oisin raskaana jo nytten :)! En vain osannut odottaa että näin pian, mutta tää oli ihan odotettavissa et voi tärpätä millon vaan! Ja joo , olen kuullut myös tuosta että toisella kertaa raskautuminen saattaa tapahtua hyvinkin pian. Oishan se ihanaa jos oisin raskaana! Ois ihana et lapsilla olis vaan noin pieni ikäero jne. Sitten muutenkin et ku olin vähä aikaa sit raskaana niin en oo unohtanu sitä raskausaikaa ja synnytystä, joten kaikki olis siinä mielessä ihan tuttua puuhaa. Mulle kun on sanottu paljon et jos on hirveen pitkä väli niin ei oikein muistakaan enää millasta se raskaus on ja kaikki tuntuu taas niin uudelta vaikka onkin joskus ollut raskaana.
Olen vain miettinyt että eikö tää toinen synnytys sitten sattuisi paljon ja enemmän ja just tulisi helpommin se repeämä, kun mulle tuli se välilihan leikkaus tossa ekassa synnytyksessä?
Sit toisekseen kun en haluis enää löysyyttä alapäähäni kun harmittaa et toi seksi sit miehen kanssa ei onnistu :/. On jo nyt vaikeuksia enää nauttia siitä samallatavalla. Saattaa kuulostaa naurettavalta, mutta pelottaa että seksielämäni miehen kanssa loppuu täysin toisen synnytyksen jälkeen.
t.ap
välillä että miten voi olla noin vaikeeta,mietitään olenko raskaana ja ostaisinko testin jne..Ei se testi nyt niin paljon maksa etteikö sitä voisi ostaa ja tehdä sen heti niin ei tarvitse miettiä ja pohtia itseään stressiin..Ja ei raskaus estä sua imettämästä mutta varmaan senkin jo lopetit.
saat kuntoon lantionpohjan lihaksia treenaamalla. Synnytyksestäsi on hyvin pieni aika, joten ei ole ihmekään, ettei seksielämä vielä ole ihan kunnossa. Jotkut ei tuossa vaiheessa ole vielä uskaltautunut seksiä harrastamaan vielä ensimmäistäkään kertaa.
Ja tosiaan voit imettää ihan normaalisti, vaikka olisit raskaana.
Noilla perusteilla ei keisarinleikkausta saa.
Miksi lopetit imetyksen?
Itseasiassa kyllä saa! Se on ihan äidin oma asia jos haluaa section. Ei siihen lääkärillä ole paljon puuttumista. Lääkärin tehtävänä on vain suositella ja rohkaista äitiä synnyttämään alateitse, koska se on kaikin puolin turvallisempaa. Mutta ei ketään voi siihen pakottaa jos tosiaan pelkää synnytystä PISTE
"Mutta ei ketään voi siihen pakottaa jos tosiaan pelkää synnytystä"
Eihän ap sektiota sen takia halunnut, että pelkäisi synnytystä vaan pelkää alapään venymistä ja seksielämän loppumista! Kannattaisi ehkä jättää lapset tekemättä jos tuollaiset on ajatukset.
"Mutta ei ketään voi siihen pakottaa jos tosiaan pelkää synnytystä PISTE "
Aloittajan sectiohalun syy _ei_ ole pelko. Noilla syillä joita ap. kirjoittaa ei sectiota tosiaankaan saa.
Esikoinen 10 kk, toisen LA 15.1.12... minulla kävi niin, että esikoisen imettämisen hänen ollessaan 4 kk, sillä maito loppui itsekseen (johtui raskaudesta). Ei haittaa,vaikket imetä,päinvastoin; kehosi saa levätä uuden odotuksen ajan. En tiiä minkä ikäinen oot, jos vähän jännittää, jännittää se minuakin vaikka ikää 34 v ja nyt rv 33 6 ja toinen lapsi on perätilassa ja jalkatarjonnassa, rv 36 1 meen äitipolille seurantakäynnille,tarvittaessa käännetään ja jos on syntyäkseen silloin, niin syntykööt. On kasvanut kohdussa normaalisti ja kaikki on sujunut hyvin. Hyvin odotus sullakin sujuu ja suosittelen alatiesynnytystä, sillä section jälk. et saa kuukauteen nostaa esikoistasi syliin (repeämisvaara). Itse haluan, jos mahd., synnyttää alateitse, sillä esikoiseni leikattiin rv 33 5 raskausmyrkytyksen vuoksi.