Mieheni on

vl-renttu? kirjoitti:

Olen seurustellu vl- jätkäkaverini kanssa reilu vuoden ja jo tässä vaiheessa alkuhuuma on laantunu, arki astunu kuvioihin ja tiedostan entistä enemmän molempien erilaisuuden. Mieheni on melkeinpä vastakohtani, vähän sellanen rentuhtava vl-aivaanrannanmaalari, mutta kaikinpuolin aika perus vl-mies. Ulkonäöstäänkään ei pahemmin huolehdi ja muihinkaan asioihin ei aina välttämättä kympillä panosta. Itse taas olen itsestäni huoltapitävä, hyvin estetiikan haluinen ja rakastan kaikkea kaunista ja kultturellia. Lisäksi tykkään noudattaa terveitä elämäntapoja ja elää jotakuinkin ekologisesti. Arvostan suuresti ja pidän elämän suolana mielenkiintoisia henkeviä keskusteluita kahvi/tee-kupin äärellä, enkä pahemmin kaipaa ympärilleni mitään meluista baaria. Mieheni kanssa taas keskustelemme aika arkipäiväsistä asioista ja monesti hänen ollessa luonani hän surffailee enimmäkseen netissä. Vähäisten avartavien keskustelujen lisäksi koen myös sen häiritseväksi, etten koe mieheeni mitään varsinaista "sielunkumppanuutta"/yhteyttä, eikä meillä ole paljon mitään yhteistä. Hänen kaverinsakin ovat enimmäkseen aika epämäärästä vl-sakkia, jotka pössyttelevät usein ja ovat viinaan meneviä, joten en mielelläni vietä heidän kanssaan aikaa. Tullaan muuten ihan mukavasti juttuun ja seksi on hyvää, mutta jotenkin itse kaipaisin jotain paljon enemmän. Rakastan kyllä miestäni, mutta nykyään koen häntä kohtaan enää lähinnä kumppanuutta. Mieheni taas on edelleen rakastunu minuun ja kokee, että olen hänen elämänsä nainen. Tuntuu aivan kamalalle edes ajatellakaan, että murtaisin hänen sydämensä.. Olen ihan sekaisin mitä tekisin. Toisaalta tuntuu paremmalta olla parisuhteessa kuin sinkkuna. Tätä suhdetta ennenkin olin 2 vuotta sinkkuna ja tämä on kuitenkin ensimmäinen "pitkä" suhteeni. Olen myös sitä miettinyt, että olenkohan vaan liian vaativa ihminen ja onkohan niitä samanhenkisiä about 25-30-vuotiaita miehiä ylipäänsä olemassakaan.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä