Kolmelle veljekselle sydänkohtaus yhtä aikaa.

It´s määzig!

Kerroimme taannoin vuosikymmeniä naimisissa olleesta pariskunnasta, joka menehtyi vain tunnin sisällä käsi kädessä. Ikäihmisten Romeo ja Julia -tyylinen lähtö noteerattiin laajasti ympäri maailmaa. Nyt ihmetellään vuorostaan kolmen veljeksen tapausta, jossa he kaikki saivat sydänkohtauksen samanaikaisesti.

Kolme italialaista veljestä kuoli ja yksi heistä selvisi sydänkohtauksista, jotka kolme veljestä saivat lähes samaan aikaan. 45-vuotias Guido ja hänen 53-vuotias veljensä Alberto olivat perheineen picnicillä Sisiliassa sijaitsevalla Mount Etnalla. Ensin sydänkohtauksen sai Guido, mutta häntä auttanut Alberto sai itsekin sydänkohtauksen heti perään. Molemmat menehtyivät ennen kuin pelastushelikopteri ehti paikalle, Scotsman.com uutisoi.

Samaan aikaan kolmas veli, 57-vuotias Salvatore, oli tapaamassa miesten äitiä sairaalassa. Siellä hän sai itsekin sydänkohtauksen. Mies selvisi, koska apu oli sairaalassa lähellä. Salvatore ei ollut tietoinen veljiensä kohtalosta, joten sydänkohtausta ei voida selittää järkytyksellä. Lääkärit ovatkin edelleen ymmällään tapauksesta, sillä yhteensattumia ei ole voitu ainakaan vielä selittää lääketieteen keinoin.

http://www.stara.fi/2011/11/30/kolme-veljesta-sai-sydankohtauksen-samanaikaisesti/

1

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sattui yhteen

      Eihän se olisi ollut yhteensattuma, jos noin ei olisi sattunut, eikä uutinenkaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3343
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      40
      2197
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      35
      2148
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      1887
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      42
      1518
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1329
    7. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      125
      1222
    8. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      259
      1200
    9. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1145
    10. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1099
    Aihe