Puumanainen

Perheeni on joutunut puumanaisen kohteeksi. Sieltä se tuli lastensa kanssa poikani elämään kuin varkain. Poikani oli alussa hyvinkin sitä mieltä, että ikäero ei haittaa ja ikä on vain numeroita. Nyt huomaan jo vilkuilua sivuille, siellä on energisiä kauniita omaikäisiä tyttöjä. Eli toivoa normaaliudesta on tulevaisuudessa. Minua ihmetyttää suuresti se, miksi tämä nainen haluaa nuoren pojan elämäänsä? Varmasti vaihtelua arkeen, mutta pidemmällä ajalla luulen poikani olevan vain rasite hänelle. Ei nuori poika osaa olla isä eikä perheen vastuun kantaja. Siivellä elää kuten tämän ikäiset nuoret yleensäkin. Meidän perheen puuma on selvästi älyllisesti heikko. Pukeutuu, puhuu ja käyttäytyy kuin teini, ei kuten äidin kuuluisi. Minkä mallin tämä nainen antaa lapsilleen! Olen paljon miettinyt myös omaa osuuttani, imetinkö poikaani liian vähän aikaa, enkö pitänyt häntä tarpeeksi sylissä lapsena jne. Mitä poikani jäi vaille, että hän nyt etsi itselleen vanhemman naisen. Puumanaiseus on yleisesti hyväksyttävää ja sitä on paljon, mutta se kauhea kohtalo kun se osuu omalle kohdalle. Toivoisin lapselleni normaalia parisuhdetta, jossa kaksi saman ikäistä nuorta harjoittelee yhdessä elämään ja perustaa oman perheen.
232650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Eiköhän tuon pitäisi alkaa olla jo poikasi oma asia kenen kanssa seurustelee. Kait hänen itse pitää oppia huolehtimaan omista parisuhteistaan. Mielestäni siihen ei tarvita äitiä holhoamaan.

Ei tuossa ole "kauheaa kohtaloa". Pari joko pysyy ja on onnellinen yhdessä tai sitten ei. Ulkopuolisen on vaikea mennä sanomaan mikä on oikein ja mikä ei. Kyllä aika sen näyttää.

Äänestä
  • anna pojallesi ja naisele äidillisiä ohjeita miten pitää elää ja seurustella...niin kyllä se siitä

    Äänestä

Kyllä. Olet syyllinen siihen, että "perheessänne" on puuma. Ei herranjestas sentään! Annahan pojan tehdä omat ratkaisunsa, et voi elää lapsesi elämää.

Äänestä

Mikäs tämä ikähaarukka molempiin suuntiin on? Voisi päätellä onko tuossa mitttäää järrkeee...

Äänestä
  • 10 vuotta

    Äänestä

  • ----*-----*:::: kirjoitti:

    10 vuotta

    Olenko namusetä? Minulla viisikymppisellä herrasmiehellä on
    reilu kymmenenvuotta nuorempi avopuoliso.

    Äänestä

On kyse kummastatahansa sukupuolesta, ei ole normaalia liian iso ikäero.
Ihmisillä on aivan erilainen maailmankuva/elämänvaihe. Fysiikkakin aivan eri pisteessä ja en tarkota tällä pelkää sänky puuhaa. Ikuista nuoruutta, kun ei saa vaikka hienoltahan se näyttää nuoren urhoon tai tyttösen vierellä. Itse olen miettinyt, myös tuota miksi nuori valitsee iäkkään. Naiset varmasti "nimi" miehiä. Josko se oma ura tai itsetunto siitä nousisi. Miehet taasen joko eivät uskalla lähestyä samanikäistä tai vanhempi nainen on iskenyt kyntensä ujoon poikaan. Vaihtoehtoja on monia, mutta ei se pitemmänpäälle ole välttämättä edukseen. Mutta empä kuintenkaan lähtisi mitään tuomitsemaan. Kyllä elämässä on kuitenkin tärkeintä onnen löytäminen.Eli jos pokasi on onnellinen. Ole , myös sinä

Äänestä

Minä kuulin jutun Varkutelaisesta puumasta joka köijjää nuoria poikia töistä kotiinsa jossa asuu kolme lasta. näin sit baarissa tän kehäraakin ja olin kuolla nauruun. kysyin pojilta ja oli vielä ollu surkee pano. säälittävää. pojat käyttää hyväkseen ja yks uskoo olevansa kaunis ja haluttu

Äänestä
  • tää taitaa olla siis baarissa töissä :)

    Äänestä

  • Ode kirjoitti:

    tää taitaa olla siis baarissa töissä :)

    joo ni o

    Äänestä

  • NOLO!!!!!!!!

    Äänestä

Puumanainen - naamapuinen, ehhehe ehhehe

Äänestä

minusta puumat on kivoja tätejä

Äänestä

missäs se puuma on nyt...ois vähän asiaa...

Äänestä

Joskus vähän yli parikymppisenä tuli itsekin seurusteltua jonkun aikaa itseäni noin 10 vuotta vanhemman naisen kanssa. No, tämä ikäero ei tietysti vielä täytä puuman kriteeriä. Mutta ihan mukava muisto jäi siitä suhteesta. Tuskimpa siitä olisi mitään kestävää juttua tullut, mutta se vuosi oli sellaista aikaa että kyllä sitä on mukava muistella vielä nytkin, yli 15 vuotta myöhemmin. ;-D

Mutta kukin tyylillään.

Äänestä
  • Poika on tullut kotiin!

    Äänestä

Tämä tuuttaus on saanut innoituksensa Marko Hamilon kirjoituksesta Puumaseksi on jakojäännösten juhlaa ja sen kommenteista.

Hypoteesi 1: Tutkimuksen mukaan naiset etsivät deittipalveluissa edelleen vanhempia miehiä, kuten aikaisemmin. Puuma-ilmiö on siten myytti ja pätee vain julkkis-naisiin.

Nettideitti-ilmoitusten ikäkriteerit eivät paljasta paljoakaan naisten todellisista valinnoista. Naisen ei ole ylipäätään järkevää hakea paljon itseään nuorempia miehiä. Miksi? Siksi, että (1) itseään nuorempia miehiä nettikriteereissä hakevaa naista pidetään omituisena. Kyseessä on (edelleen) kulttuurinen tabu (samalla tavalla nuoria naisia etsivää vanhempaa miestä pidetään ällöttävänä) ja siksi, että (2) nuorilta miehiltä tulee joka tapauksessa paljon vastauksia. Nuorten miesten hakemiselle nettikriteereissä ei siten ole edes tarvetta.

Tositarkoituksella miestä etsitään pääasiassa omasta ikäsegmentistä. Osittain siksi, että nuoria miehiä on vaikea saada suostumaan pitkään parisuhteeseen vanhemman naisen kanssa.

Päätelmä: Naisten preferenssejä ei ole mahdollista paljastaa tutkimalla heidän nettideitti-ilmoituksissaan kertomia ikäkriteereitä.

Hypoteesi 2: Asia on päinvastoin: nuoremmat miehet etsivät vanhempia naisia.

Tässä on perää. Nettideittailu on avannut nuorille miehille helpon mahdollisuuden etsiä seksipartnereita vanhemmista naisista, minkä faktan käynti nettideittailua käsittelevillä keskustelupalstoilla paljastaa: vanhemmat naiset saavat runsaasti vonkausviestejä nuorilta miehiltä.

Miksi nuoret miehet etsivät seksiä vanhoilta naisilta? No, miehet etsivät seksiä ylipäätään kaikilta naisilta. Vanhemmilla naisilla on monta etua puolellaan. (1) Suhteessa vanhempaan naiseen valtasuhde saattaa kääntyä päinvastoin kuin yleensä ja nuoresta miehestä tulee seksuaalinen objekti. Se on hieno ja ennen kokematon tunne monille miehille. On mukavaa olla haluttu. (2) Vanhemmat naiset ymmärtävät, että kyse on vain seksistä. Nuorempien naisten kanssa ääneen lausumattomana oletuksena usein on, että seksistä seuraa jotakin suurempaa. Nuorempien naisten kanssa mies saattaakin joutua etenemään epärehellisesti. (3) Nuorten naisten kanssa kaikki on yleensä vaikeampaa, he ovat täynnä neurooseja, eivät osaa paljon mitään ja suhde koostuu äkkiä kaikesta muusta sälästä kuin seksistä. Vanhemmat naiset käyvät heti kiinni limppuun, eivätkä jää filosofoimaan suuremmilla sfääreillä.

Hypoteesi 3: Puumat ja huonosti markkinoilla pärjäävät nuoret miehet pariutuvat keskenään. Toisin sanoen kaksi "ylijäämätavaraa" kohtaavat toisensa, mikä on positiivinen ilmiö markkinoiden kannalta.

Valitettavasti puumat eivät valu kovinkaan paljon ATM-kategoriaan asti. Puumat harrastavat seksiä pääasiassa keskivertoa tasokkaampien nuorten miesten kanssa. Miksi? Siksi, että heistä on ylitarjontaa seksisuhdemarkkinoilla. Puumat ovat myös itse ikäistään vetreämmässä kunnossa ja odottovat samaa mieheltä. Hehän ovat nuorten miesten kanssa juuri siksi, että nuori mies kykenee tarjoamaan jotakin enemmän kuin vanhempi mies, eikä nuori ATM siihen kykene.

Päätelmä: Puumat tuovat lisää likviditeettiä seksisuhdemarkkinoille, mutta hyöty siitä valuu suurimmaksi osaksi pelimiesten laariin.

Yhteenveto:

Puuma-ilmiö on voimistunut jonkin verran, mihin vaikuttaa erityisesti moraalisesti sallivampi ilmapiiri. Kyse on kuitenkin pääasiassa seksisuhteista, jotka etenevät lähinnä nuorimies vetoisesti. Puuma on siten pikemmin saalis kuin saalistaja. ATM:lle asti puumia ei kuitenkaan juuri riitä.

Äänestä
  • Hienoa analyysiä! Itse palstoilla olevana olen totisesti huomannut junioreiden lähestymisen, tosin itseäni ei nuoremmat miehet juurikaan innosta. Ihan sama mitä itse hakee, viestiä tulee todella paljon nuoremmilta. Mutta onneksi ei ole pakko vastata :)

    Äänestä

Minua ei puumanaiset pelota. Lapseni valitkoot kumppaninsa ikään, rotuun ja sukupuoleen katsomatta.
Toki toivon heille onnea ja menestystä elämässään, mutta aikuisina he tekevät itse omat päätöksensä ja minä kunnioitan niitä.

Jos sinä rakastaisit poikaasi, antaisit hänen elää omaa elämäänsä myrkyttämättä sitä katkeruudellasi.

Äänestä

Just!
Kompataan ylläolevaa.
Onko aina pakko olla vihoissa miniän kanssa.
Luulisi että anopilla on muutakin parempaa tekemistä.
Liittyy vaikka Marttoihin.

Äänestä

Hömmm.... En ole ollut tuolloin Varkaudessa,mutta olen 14vuotta nuoremman miehen kanssa naimisissa. Mutta kaveri on jo 38 ja itse olen 52. Kymmenen vuotta jo oltu yhdessä. En näe tässä mitään ihmeellistä. Tietysti,jos olisin vaikka alle 40 ja toinen vähän päälle parin kymmenen niin asia olisi eri,mutta aikuisia ollaan ja työt ja harrastuksille on aikaa. Ei ongelmia. Tiedän myös pareja,joissa mies paljon vanhempi. Ikä todella ei ole mikään este rakkaudessa,kun vaan molemmat on täysikäisiä :)

Äänestä

leninki

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


odottaa vain kirjoitti:

Perheeni on joutunut puumanaisen kohteeksi. Sieltä se tuli lastensa kanssa poikani elämään kuin varkain. Poikani oli alussa hyvinkin sitä mieltä, että ikäero ei haittaa ja ikä on vain numeroita. Nyt huomaan jo vilkuilua sivuille, siellä on energisiä kauniita omaikäisiä tyttöjä. Eli toivoa normaaliudesta on tulevaisuudessa. Minua ihmetyttää suuresti se, miksi tämä nainen haluaa nuoren pojan elämäänsä? Varmasti vaihtelua arkeen, mutta pidemmällä ajalla luulen poikani olevan vain rasite hänelle. Ei nuori poika osaa olla isä eikä perheen vastuun kantaja. Siivellä elää kuten tämän ikäiset nuoret yleensäkin. Meidän perheen puuma on selvästi älyllisesti heikko. Pukeutuu, puhuu ja käyttäytyy kuin teini, ei kuten äidin kuuluisi. Minkä mallin tämä nainen antaa lapsilleen! Olen paljon miettinyt myös omaa osuuttani, imetinkö poikaani liian vähän aikaa, enkö pitänyt häntä tarpeeksi sylissä lapsena jne. Mitä poikani jäi vaille, että hän nyt etsi itselleen vanhemman naisen. Puumanaiseus on yleisesti hyväksyttävää ja sitä on paljon, mutta se kauhea kohtalo kun se osuu omalle kohdalle. Toivoisin lapselleni normaalia parisuhdetta, jossa kaksi saman ikäistä nuorta harjoittelee yhdessä elämään ja perustaa oman perheen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu