tunnistat aidon ihmisen ja miten tunnistat epäaidon ihmisen? Onko olemassa tiettyjä merkkejä, joilla nämä kaksi tulee erotetuksi toisistaan?
Mistä
2 + 4
22133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
aito osaa kuunnella itseään, omia tunteitaan ja sanoa ei, kun siltä tuntuu ... että minusta aitous löytyy tunnepuolelta
Millainen sitten on sellainen ihminen, joka ei osaa sanoa ei - epäaitoko?
Aitous ilmenee ristiriitaisuuksien vähyytenä/puuttumisena ja pelottomana avoimuutena.
Epäaito kiertelee ja kaartelee ja kätkeytyy naamion taa, eikä paljasta korttejaan, pelaa peliä.
Monista palstan aloituksista tai kommenteista 'haisee' epäaitous, keksitty, liioiteltu, tai itselleen edullinen/itseä pönkittävä kertomus.
toi kotiinpäin vetäminen ja tarkoitushakuisuus aloituksissa toki asettaa omat haasteensa keskustelulle :)
Ethän vaan yxex ole nyt epäluuloinen :) Toi on aika hyvä pointti aitoudelle tuo avoimuus. Olen kanssasi samaa mieltä, että aito ihminen tulee tavallaan kuin ovi auki sinun eteesi, avoimin mielin ottaa sinut sellaisena kuin olet ja antaa itsensä juuri sellaisena kuin on, väheksymättä tai korostamatta itseään mitenkään.
Minusta palstan aloituksilla on aina tarkoituksensa, onko sillä väliä mikä niiden motiivi on ja jokainen ottaa ne itselleen omalla tavallaan riippuen siitä miten hän itse on tullut kohdelluksi tai miten hän muita kohtelee. Epäluuloisuus on käänteinen muoto huijaamiselle ts, ne jotka kaikkea ja kaikkia epäilevät ovat kaikkein pahimpia huijareita ja kaksinaamaisia pettäjiä.
Ei, nyt en ole epäluuloinen :)
Samoilla linjoilla ollaan ystävä-hyvä, näin ihmiset on toimineet jo vuosisatoja, eikä toisten pettäminen, huijaaminen, mitätöinti, mollaaminen, ivaaminen ja hyväksikäyttäminen ole mikään uusi ilmiö.
Mutta aina, ja jokaista se kirpaisee, kun kohteeksi joutuu.
Joka varasta pelkää, on varas itse, on vanha hyvä sanonta, ja olen varma että ymmärrät asian ytimen; ulkoistamisen.
Opettaahan se rivienvälistälukutaitoa :)
Juu .. tunnesisältöä voi välittää toisille hyvinkin monella tavalla. Ne, jotka eivät ole ihan tunnemaailmassa omimmillaan, ns. järki-ihmiset, eivät välttämättä ymmärrä ihan kaikkea välitettäväksi tarkoitettua samalla tavalla, kuin 'rivien välistä lukemaan tottuneet' ... elikkäs se on se vastaanottava puoli, jolla pitää olla hoksottimet kohdillaan. Se vähän jaottelee täälläkin kirjoittelijoita kahteen kastiin. Toki tää s24 ei ole ainoa paikka, missä niin käy.
"Ne, jotka eivät ole ihan tunnemaailmassa omimmillaan, ns. järki-ihmiset, eivät välttämättä ymmärrä ihan kaikkea välitettäväksi tarkoitettua samalla tavalla"
Hyvin napattu. Olen huomannut ja kokenut.
"Joka varasta pelkää, on varas itse"
Juuppa juu...
Tuollain sen vois myös esittää.
Sen minkä itsessään kieltää täysin, on yleensä heikoin lenkki.
Se tekee ihmisen siinä kaikessa absoluuttisessa totuudessaan sokeaksi.
Ja tuosta tuli mieleeni, että lauseet, jotka alkavat tyyliin "mä en ikinä..." tai tyyliin "mulle ei vois ikinä käydä noin..." ovat jo alkujaan kovin tuhoon tuomittuja.
Mikä tahansa härö ihmistä vaivaakin, ne voimakkaammin esiintyvät piirteet (esim narsistilla) ovat kaikki täysin inhimillisiä ja meissä jokaisessa esiintyviä mutta "heissä" se on karikatyyrin muodossa. Ettei niinkö kohtuutta missään =)
Ihminen säikähtää tällaista... "mä en ainakaan koskaan vois..." ja siten kieltää vahingossa kokonaan sellaisten piirteiden olemassaolon.
Esim juoruilu. Jengi viisastelee joka paikassa kuinka eivät ikinä sillain... tai koskaan voisi esim tahallaan laittaa paria keppiä toisen renkaan väliin, tai ole kateellisia, mitä ikinä...mutta kaikissa meissä se on. Toisissa vain patologisemmin ... kuten tiedämme varmaan kaikki.
Sen tunnistaminen itsessä voikin olla sitten vaikeampaa, varsinkin kun on sen karikatyyrin myötä "järkyttynyt" ja siksi ulkoistanut sen kaiken itsestään.
Hymystä.
Kerran päätin huvikseni tehdä palveluksen eräälle henkilölle, josta näki, ettei hän ole sellaiseen tottunut...tai oikeastaan minkäänlaiseen huomioon, ehkä ainoastaan vain muiden pilkkaan. ( tyyppi oli ulkoisesti hieman poikkeava ) Henkilö oli todella otettu ja hymyili siinä silmät loistaen niin, että ajattelin etten tuon aidonpaa hymyä ole nähnyt missään...Se kuulemma tuntui aivan unelta, kun menin siihen puhumaan hänen kanssaan, mitä ihmiset eivät yleensä tehneet.
Tuli jotenkin outo olo...
Tuli melkein huono omatunto, kun aloin miettimään, ettei motiivini varmaan olleet niin epäitsekkäät, kuin tämä tyyppi olisi ansainnut. Toivotin lopulta hyviä jatkoja ja lähdin pois, ennenkuin sanoisin vahingossa jotain, mikä romahduttaisi tuon "illuusion"...ja hän näkisi etten olekaan niin suuri hyväntekijä, kuin minä hän minua piti. :( Tyyppi vilkutti iloisesti hymyillen perääni...ehkä myös hieman haikeana. Tuosta tilanteesta olisi saanut hyvän kohtauksen johonkin teatterinäytelmään nimeltä päivänsäde ja menninkäinen...
Tuollaisia ihmisiä on aivan helvetin harvassa...Mutta sen hymyn muistan varmaan lopun elämääni.
Sanonkin, että aidoimpia ihmisiä on monet erilaiset ja ulkoisesti poikkeavat, jotka ovat itse siten äärettömän suvaitsevaisia muita kohtaan, johtuen kaikesta pilkasta mitä ovat osakseen saaneet...Joistain tulee katkeria, joistain tulee suorastaan "hyvyyden ruumiillistumia"...
Ikävä kyllä he elävät yleensä elämänsä yksin johtuen näiden "normaalien ihmisten" tavasta katsoa kieroon jokaista hieman poikkeavaa ihmistä...Valtaosaa ihmisistä, mitä olen tavannut, voisi kutsua normaaliksi...mutta aitoa heistä ei saa tekemälläkään. Normaaliuteen kun kuuluu tietynlainen ryhmän mukana kulkeminen ja teeskentely ja muiden myötäily. Sitten on vielä narsistit, se toinen ääripää.
Mulle tuli tosta mieleen samaa ajatusta myötäillen, että ulkoisten "poikkeamien" lisäksi muutenkin valtavirran joesta erkaantuvat (kuten vaikka mt-häiriöistä tai addiktioista selvinneet tai niiden mekanismit ymmärtäneet) ovat useimmiten suvaitsevampia koska ovat ehkä alkuun ongelman kieltämisen tai tunnistamattomuden tai vaikka sen suomalaisen sisun vuoksi joutuneet myöntymään inhimillisyydelleen ja sen tuomille varjopuolille "vaikka eivät olisi koskaan uskoneet".
En ole niinkään varma ilmiön (vain) suomalaisuudesta, mutta toinen miettii miksi tein noin tai olikohan vähän hassu juttu kun mokasin, "suomalaisen" miettiessä mitä toiset siitä ajattelee =)
Siitä toisille antamasta "normaaliuden mielikuvasta" kun eka kerran luopuu, joutuu aina jonkin asteiseen ns kriisiin ympäristön paineiden vuoksi. Toiset handlaa sen paremmin (se erilaisuus, ei paremmuus) kun taas toiset koettaa sopeutua vaikka väkisin.
Itse mietin miksi erilaisuutta katsotaan niin kieroon...
Kuinka monesti tuolla näkee esim. kauniiden ihmisten kulkevan näiden vähemmän kauniiden ihmisten kanssa...Ei koskaan.
Kai se johtuu sitten häpeästä. " Mitä muutkin ajattelee..."
Itselleni tämä ei ole koskaan ollut ongelma. Tykkään hengailla erilaisten ihmisten kanssa ihan laidasta laitaan. Sama mitä muut siitä ajattelevat...
Olen huomannut sen herättävän joissain pientä huvittuneisuutta, mutta minulle se on yhdentekevää...Tällaisten ihmisten sietäisi katsoa itse peiliin.
Mä en kuule tiä miksi näin on.
Ehkä se pelottaa ? Vie jotain perusturvallisuudesta ?
Tuoko se joillekin paremmuuden tunteita ?
Onko sitä vaikea käsitellä, jos jollain on vaikka joku vamma ?
Erilaisuus on pop =)
Mutta muista tosta ruma-nätti-yhdistelmistä nekin, jotka aina ovat itseään "rumempien" kanssa koska näin jakamaton huomio on heillä. Näitäkin näkee, kuten ilkeästi sanoen voisi kuvata : 100 - kiloinen ujo tyttö jolla "bestiksenä" se 45 kg koulun "kingi". Näitä näkee yllättävän paljon kun olen seurannut noita lapsosia ja muistan omastakin lapsuudesta.
Joskus kyse on varmaan ihan vilpittömästäkin asiasta mutta tuskin aina...
Mulla oli paljon opeteltavaa siinä etten välittänyt enää toisten ajatuksista.
Mitäs jos ne saa tietää, että olen laidasta laitaan addikti ?
Mitäs jos ne saa tietää, että sitä ja tätä...tuo nyt vain eka esimerkki jonka tuoman maskin laskeminen kesti ... kestää... no, anyway... liian pitkään mutta mulle kuitenkin tarpeeksi kauan.
Se, kun lulee että muilla menee "hyvin" on se kuoppa...
"Mutta muista tosta ruma-nätti-yhdistelmistä nekin, jotka aina ovat itseään "rumempien" kanssa koska näin jakamaton huomio on heillä. "
Jos jonkun kanssa juttelen, en edes huomaa ulkopuolista maailmaa.
Saati että huomaisin muutenkaan, olen niin omissa ajatuksissani aina. :)
Lynsky ja Dize on hyviä ihmisiä! :)
Aito ja epäaito.... mistä tunnistaa?
Mjaa, sanoisin että kaikki ihmiset ovat aitoja. Toiset ovat vain hemmetin paljon huonompia tai parempia näyttelijöitä tai valehtelijoita kuin toiset.
Mutta se, että tyhmyyksissään menee näyttelemään jotain sellaista, mikä ei ole totta, on kantajansa ongelma. Esimerkki: erkki haluaa näyttää urpolta: Jos hän suoriutuu roolistaan hyvin, hän on sitten todella on antanut vaikutelman, että on urpo. Kantakoon urpon rooliansa koko ikänsä. Mutta jos hän näyttelee kehnosti, ja paljastuu, hänet todetaan valehtelijaksi, mikä hän onkin (ja seuraa häpeä, syyllisyys).
Näkeehän tätä jatkuvasti. Ihmiset vääntelevät naamaansa, kun eivät tohdi olla sitä mitä ovat tai haluavat painottaa jotain muuta. Pitänee sitten vain antaa heille aikaa hioa omaa käyttäytymistään alkuperäissuuntaan, yleensä aika auttaa. Jos menee retkuun toisen näytelmäsuorituksesta, ei voi kuin onnitella toista hyvästä työstä.
Miksi menemme sitten retkuun toisen näytelmäsuorituksesta?
Mikä merkitys toisen esiintymisellä on itselle? Mitä me haluamme nähdä, kuulla ja tuntea? Miksi?
Kommenttisi viime jae pisti toiseksikin toviksi miettimään.
Ehkä arkkityypit? Näemme Bruce Williksessä sisäisen sankarimme, Harry Pottereissa kaipaamaamme ystävysten vuorovaikutusta... meille on muotoutunut sisäisiä kuvia jotka ulkoistamme sopivaan kohteeseen. Tai jotain sinnepäin, ehkä, kenties. ;)
Nonni, ne arkkityypit. Mietin muuten ehkä samaa. Aattelin sen vain yksinkertaisemmin; me jokainen vain sisimmissään tavoittelemme jotain. Tuosta tai tästä ihmisestä; haluamme, odotamme jotain.. mitä? - En minä ainakaan, emmä mitään halua. - Jaa, et vai, mut jos et halua mitään toiselta, sulle on silloin aivan sama mitä lööperiä se suustaan päästää. Aivan sama. Ei hetkauta sit puoleen eikä toiseen, eli aivan sama onko aito- vai epäaito. Hmm.... ?
Onko välinpitämättömyyden arkkityyppiä olemassa? Arkkityypittääkö nasse tapaamansa kumppaniehdokkaan?
Kopsasin tän wikistä koska homma on mulla niin syvällä piilotajunnassa, etten tajua siitä itsekään mitään :-D
Mutta mielenkiintoista on! :
Arkkityyppi (muinaiskreikaksi ἀρχέτυπον) on perinteisesti tarkoittanut hahmon, asian tai käsitteen alkumuotoa ja mallia. Arkkityypit ovat kaikille ihmisille yhteisiä, alitajuisia sielunsisältöjä, jotka ilmenevät myyteissä, taruissa ja uskonnoissa.
Psykologi Carl Jung kehitti arkkityypin käsitettä, jolla hän tarkoitti piilotajunnan teemoja, jotka ilmenevät psyykessä luonnostaan. Jung näki arkkityypit yleismaailmallisina ajatuksina, joissa menneiden sukupolvien kokemusperintö esiintyy tiivistyneessä muodossa.lähde? Arkkityypin varsinainen olemus ei ole näkyvä, eikä rationaalisesti käsiteltävä. Arkkityyppi on apriorinen ja tiedostamaton tajunnansisältö, jolla on oma psyykkinen energiansa. Arkkityypit sijaitsevat kollektiivisessa piilotajunnassa, ja ne tulevat esiin unissa ja myyteissä ja vaikuttavat psyyken rakentumiseen. Jung käytti arkkityypeistä myös nimityksiä vaisto, demoni ja mana.
Jungin neljä kuuluisaa arkkityyppiä ovat:
Itse (Self)
Varjo (Shadow)
Anima (miehen piilotajunnan naiskuva)
Animus (naisen piilotajunnan mieskuva)
No jos ihminen etsii sisäistä itseään - sitä arkkityyppihemmoa - niin miten se vaikuttaa suhteeseen? Onko hakemalla silloin joku tietty harha? Hakeeko ihminen k u m p p a n i l t a a n aitoutta vai onko (vaikka tiedostamattaan tekee) kumppanin nimeäminen tietyin ominaisuuksin (mielestään, sisäisestä haluista, toiveesta) vain epäaito iluusio?
Naisena sulla on piilotajuinen miehinen puoli, jonka projisoit johonkin ulkopuoliseen vastakkaisen sukupuolen edustajaan. Seurustellessa tulee ongelmia siinä vaiheessa, jos projisoisit liian voimakkaasti ts koettaisit muokata miehestä piilotajuisen mieskuvasi kopiota.
Eli arkkityypit ovat normaaleja mutta tietyllä tavalla sokeuttavia.