Ilveksen pyynti luvat??

Seuran mies etelästä

Ollaan ihmetelty jo useampi vuosi vaikeutta saada lupaa ilveksen metsästykseen.
Alueemme on suomen runsaamman ilveskannan alueella ja olemme hakeneet pyyntilupaa jo vuosia tuloksetta.
Milloin on vähän pentue havaintoja milloin liian vähän aikuisia toisinaan on liian vähän metsästys aluetta ja vaikka otimme naapuri seuran mukaan tämän vuotiseen anomukseen ja aluetta olisi riittävästi tuli edelleen kieltävä päätös luvasta muka liian pienen metsästysalueen takia. Ottaen huomioon että ympärillä olevat seurueet saavat kyllä pari lupaa joka vuosi vaikka pyyntialueella ei enään ole eroja naapuriin.
Ilvekset ovat syöneet maanomistajien kissoja välillä jopa niin röyhkeästi että pitävät "passipaikkaa" keskellä päivää talojen pihoilla kytäten lemmikkejä.
Kauris ja peura kanta alueellamme on romahtanut kun alkuun saimme ruokinnalla hyviä tuloksia niiden osalta nyt on ollut pakko lopettaa talviruokinta ja päätös tähän tehtiin jo pari vuotta sitten koska ruokinta oli ilvesten ruokapöytä.
Pien sorkkaeläimet tapettiin ruokinnan viereen.
Nyt alueella esiintyy lähes ainoastaan sorkkaeläimistä hirveä.
Talvisilla jänisjahdeilla ajokoirien edessä tulee melkein joka toinen viikonloppu ilveksiä passiin ja pienillä alueilla on parhaillaan ollut seitsemää ilvestä motissa jänisjahti päivänä.
Kuinka pitkälle petohyysäyksen pitää mennä kun täältä ilveksen tärkein saalis kauris ja peura on hävitetty niiden toimesta täysin ja kissat ovat siirtyneet jäniksiin ja kanalintuihin.
Pitääkö luvan saantiin olla hyvä suhde lähi rhy.n, piirien yms päättäjiin vai millä ihmeellä lupia voi saada?
Totesimme pyyntilupien haun nyt niin vaikeaksi että päätimme vastedes olla ilmoittamatta kaikki vahingot ja havainnot eteenpäin koska työ mitä niiden eteen on tehty on ollut joka vuosi turhaa.
Tämä ei ainakaan edesauta luvan saantiin mutta emmepä enään käytä aikaa ja rahaa edes sen yhden luvan hakemiseen. Kai taudit ja luonto tulee joskus vastaan yli suureen petokantaankin.

2

311

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kamalaa on,

      kun ilveksiä on enemmän kuin muuta riistaa yhteensä. Koskahan ne rupeavat syömään toisiaan?
      Sinänsä, aivan hauska tarina.

      • Ympäri käydään....

        No eipähän tuo petopaljous teitä viherhippiäisiä kiinnosta. Tottakai petoja pitää olla enemmän kun saaliita koska ne syövät näinollen enemmän metsästäjille mahd tulevaa saalista. Ei myöskään hippiäisiä kiinnosta maailmanlaajuisesti uhanalainen metsäpeurakaan vaan nekin oltaisiin valmiita syöttämään maailmanlaajuisesti yleisimmille susille ja karhuille. Jos ei ne niitä syö niin käy pian niin että metsästäjät verottavat suurta metsäpeura kantaa. Tuo viha metsästystä kohtaan on niin uskomattoman huvittavaa että:) Elukat ollaan valmiita sen takia hävittämään ylisuuren petokannan suihin ettei niitä VAIN METSÄSTETTÄISI.
        Olette työ pöljiä!!!
        Kysyppä itseltäsi mitä lihansyöjä syö jos ei ole lihaa syötäväksi. Ehkäpä pahimman tilanteen tullen toisiaan ja rohkeus hyökätä myös immeisen kimppuun kasvaa. Mene sanomaan sudelle että pure porkkanaa niin mekin teemme kun se on "globaalisesti ajatellen ympäristöystävällisempää ja inhimillisempää" Salli mun nauraa:))


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2405
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1185
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      845
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      790
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      670
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      636
    Aihe