Kirjoitusten

En enää anna tilaa luulloilleni, että olisit täällä, jonka vuoksi voisin kaapata jotkut kirjoitukset itselleni kuin sinulta minulle. ne ovat olleet koskettavia, liikuttavia kovin tutun tuntoisia kuin aitoja sydämestä rakkaudellisia sydämeen, runsas sanaisen raaputtavia, jollain tapaa toisinaan osittain raastavia...aikana tänä.
2192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kuitenkin antaisit edes vähän tilaa niille luuloillesi. Kuuntele sydäntä ja intuitioa niin asiat vielä selkenevät ihan varmasti!

Äänestä
  • Sydän ja intuitio sanoo, että me olemme vielä joskus olemassa toisillemme romanttisessa mielessä tai ainakin syvässä ystävyydessä. Hänen ilmeensä ja eleensä antavat ymmärtää jotain sen suuntaista, tosin flirtistä ei voi koskaan olla varma. Se mitä hän on joskus aiemmin sanonut puhuu toista kieltä. Jotenkin vaan hän tuntuu olevan henkinen liittolainen ja jotenkin vaan niin samalla aaltopituudella.

    Koska hän aiheuttaa minussa niin isoja tunteita, varmaan annan ajan vielä kulua eli en ala treffailemaan ketään muuta. Tavallaan en häviä mitään, koska aikaa minulla on ja jos tunteeni on vielä sidottu en edes voisi ketään muuta sydäMeni päästää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


muisto: kirjoitti:

En enää anna tilaa luulloilleni, että olisit täällä, jonka vuoksi voisin kaapata jotkut kirjoitukset itselleni kuin sinulta minulle. ne ovat olleet koskettavia, liikuttavia kovin tutun tuntoisia kuin aitoja sydämestä rakkaudellisia sydämeen, runsas sanaisen raaputtavia, jollain tapaa toisinaan osittain raastavia...aikana tänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu