Purku...

Olen 16-vuotias poika ihan Suomesta. Jos jonkun mielestä tämä on ns. teiniangstia niin tämähän henkilö voi suksia helvettiin jo nyt. Olen saanut jo tarpeeksi paskan jauhamisesta.

Olen yleensä aina ollut enemmän yksinäinen kuin muut. Varmaan siksi koska R-vikani ärsyttää ja sen takia sitten olen ujo. On mulla ollut ja on nytkin koulussa kavereita joiden kanssa voi jutella kaikesta turhasta koulussa mutta en vaan halua olla heidän kanssa vapaa-ajalla (Ei vain ole oikeata tyyppiä ja he asuvat kaikki aika kaukana). Yläasteella minulla oli vain 1 kaveri jonka kanssa olin vapaa-ajalla. Hän meni eri kouluun yläasteen jälkeen kuin minä ja taisi muuttaa toiselle paikkakunnallekin. Eli olen ollut yksin vapaa-ajallani heinäkuusta 2011 lähtien. Luokallani on ainakin kaksi jätkää joiden kanssa voisin olla myös vapaa-ajalla mutta he eivät taas pidä minusta, ja lisäksi asuvat kaukana ja heillä on omat kaverinsa.
Normaali päiväni menee usein näin: Herään, puen/syön/menen kouluun, tulen koulusta, laitan koneen ja facebookin auki, kuuntelen musiikkia, syön, nukun päikkärit (2-4h) jos ei jaksa olla koneella, katon illalla BB:n, sammutan facebookin ja koneen, ja sitten valvon 1-2 asti yöllä ja kuuntelen musiikkia sängyssä lisää.
No kuitenkin viime viikolla tapahtui jotain mitä en olisi voinut odottaa (Lue ennen kuin jatkat että ymmärrät jatkon: http://keskustelu.suomi24.fi/node/10279215). Tällä viikolla olen tekstaillut yhden heistä kanssa (ihan kaveri mielessä!) ja olen saanut ihan vastauksiakin. Sitten menin kysymään kaksi tai kolme päivää sitten että onko hän vapaana perjantaina jos voitaisiin tehdä jotain yhdessä (edelleen kaveri mielessä). No en ole tuon viestin jälkeen ollut missään yhteydessä häneen. Muiden kanssa ei ole tullut juteltua oikein mitään paitsi mitä facebookissa perus "moi mts joo moikka" keskusteluja.
Tämä yksinäisyys alkaa jo vituttaan. En voi alkaa harrastaan mitään koska mikään ei kiinnosta ja arvatkaa vaan kenen nimessä on r-kirjain...
R-viasta voin sanoa että minulta on leikattu liian tiukka kielijänne pienenä mutta ei ole auttanut. 6 vuotta puheterapialla oli tarpeeksi minulle.
Sitten tämä kaikki on aiheuttanut minulle masennuksen. Ajattelen jo kuolemaa (en tarkoita nyt itsemurhaa, vaan kuolemaa, vaikka itsemurhakin on käynyt mielessä) useamman kerran päivässä. Lisäksi viiltelen itseäni reiteen. Ranteesta porukat näkisi ja en halua että äiti "panikoisi" ja lähettäisi minut johonkin mielisairaalaan. Viiltelen yleensä sillon kun vituttaa normaalia enemmän. Viiltely jotenkin vähentää vituttamista ja "antaa mielelle rauhan". Kuullostaa aika sairaalta mutta totta se on.
Beckin masennustestistä sain kuukausi sitten 44 ja nyt eilen sain 37. Vastasin mahdollisimman rehellisesti eilen.
Sitten voisin vielä sanoa että tietokoneilla pelaaminen ei enään innosta ollenkaan (eli eipäs löydy Battlefield 3:sta / MW3:sta).
Ei ole tekemistä!

Olen kertonut kaiken mitä nyt muistan. Anteeksi vaan jos on vähän sekavaa.
Tämän kirjoittamiseen meni reilut 3 tuntia ja kiitän Black Veil Bridea koska tekee mahtavaa musiikkia : )
22341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Taasko täällä joku teini angstaa. LOL

Äänestä
  • Taasko täällä joku trolli trollaa. LOL

    Äänestä

justiinsa.

Äänestä

vaikka olisi trolli niin vastaan kuitenkin :P en ala paskaa jauhaan kauheesti mutta noh ton kuoleman toivomisen ymmärän, meinaa itsemurha on vaikeampi tehdä kuin uskoisi. Ja tein tuon beckin testin ja sain 36 pistettä. Ainut mitä osaan sanoa on että totu yksinäisyyten ja opettele pitämään siitä tai sitten yrität etsiä kavereita ja päästä eroon ujoudesta. enempää mitään en oikein osaa sanoa tai viitti sanoa jos on trolli. ja kiitos tuosta että mainitsit tuon black veil briden, hyvää musiikki en oo koskaan ennen bändiä kuullut ;) Mä pidän tätä keskustelua silmällä ;)

Äänestä

Että selvisit hengissä kolmen tuntemattoman tytön keskellä on jo kohtalaisen arvostettava saavutus. Ois voinut useampaa poikaa "hieman" jännittää. Harvemalla pojalla käy sellainen flaksi, että pääsis yksinoikeudella tyttöporukkaan noin vain sisään, joten älä nyt heti hermostu kun eivät vastaa.

Omia vikoja ei kannata ottaa niin tosissaan, en usko että ketään sun r-vika häiritsee, ainoastaan tietenkin itseäsi. Eli kaverit ei siitä ainaskaan ole kiinni.

Mitä tohon viiltelyyn tulee niin varmaan tajuat enemmin tai myöhemmin miten turhaa se on. Kannattais lopettaa kuitenkin ajoissa koska ei siitä jää muuta kuin turhat arvet.

Jos tietokoneella ei jaksa tuhlata aikaa pelaamalla niin voihan sillä tehdä jotain hyödyllistä kuten musiikkia, videoita, grafiikkaa jne.. mikäli sulla jotain taiteellisia taipumuksia on. Voi myöhemmässä elämässä tulla varsin hyödylliseksi..

Äänestä

Kiitän vastauksistanne vaikka muutama kommentti oli turha.
Valitettavasti, tämä ei ole provo. Toivoisin että olisi mutta tämmöinen on minun paska elämäni.
Ajattelin ensin jos olisin masennus puolelle laittanut koska siellä yleensä otetaan heti vakavemmin eikä aleta trollaan.

Uttaravikkremimin: itse asiassa sanoinko että minua ei jännittänyt? jalathan tärisi ihan saatanasti sillon ja menin aika lukkoon. Enhän minä hermostu vaikkei he vastaisikaan. Toivoin vain että uusia kavereita olisin saanut.
R-vikani häiritsee itseäni aika paljon ja yleensä keksin äkkiä synonyymin (samaa tarkoittava sanan, jos joku nyt ei sitä tiedä) jollekin sanalle jos siinä on r-kirjain. En halua että luokkakaveritkin alkavat mainitsemaan R-viasta ja alkaa matkimaan mikä on muuten aika lapsellista. Se aina on vituttanut ja varmaan tuleekin vituttamaan.
Viiltelystä oli masennus puolella juttua tässä vasta (Linkit: http://keskustelu.suomi24.fi/node/10251640 ja http://keskustelu.suomi24.fi/node/10038651). Olen samaa mieltä että se on turhaa mutta luepas nuo keskustelut läpi.
Tietokoneella olen joskus kauan sitten kuvannut kun olen pelannut jotain peliä ja sitten muokannut videon muokkaus ohjelmalla. Se oli ihan hauskaa vaikken ole luova ollenkaan. Eihän niistä videoista koskaan mitään hyvää tullut mutta olihan sekin ajan viihdettä.

Minua pistää myös mietityttämään että missä oikein olen hyvä kun olen lähes jokaisessa asiassa suoraan sanoen paska : ).

Äänestä
  • Tuo viiltely on joillakin aika tyypillistäkin. Sillä on kait vain tarkoitus sattuttaa itseään aivan kuin itsessä olisi jotakin vikaa (saa mielenrauhaa kun saa rangaistuksen oletetuista virheistä).

    Mutta kaikista järkevintä on tosiaan jättää tuo viiltely kokonaan.

    Jos muuten asiat on yleisellä tasolla kunnolla ja mm. terveys niin yrität vain koulut käydä ongelmitta läpi ja mietit sitäkin että mikä työ tai muu juttu kiinnostaisi.

    Naisten kanssa kannattaa aina itse olla aktiivinen ja itse vastata. Ei kannata tosiaan odottaa että nainen rupeaa vastailemaan.... Vaan laittaa vaan uutta kyselyä perään. Tietysti jos ei vastaa vaikkapa kolmeenkaan viestiin niin sitten voi jo todeta että "peli menetty".

    Parasta on aina yrittää sopia livetapaamisia ja jos tuntuu ettei sinusta ole kiinnostuttu niin yrität rohkeasti kysyä toiselta.

    Äänestä

  • 3453453232232 kirjoitti:

    Tuo viiltely on joillakin aika tyypillistäkin. Sillä on kait vain tarkoitus sattuttaa itseään aivan kuin itsessä olisi jotakin vikaa (saa mielenrauhaa kun saa rangaistuksen oletetuista virheistä).

    Mutta kaikista järkevintä on tosiaan jättää tuo viiltely kokonaan.

    Jos muuten asiat on yleisellä tasolla kunnolla ja mm. terveys niin yrität vain koulut käydä ongelmitta läpi ja mietit sitäkin että mikä työ tai muu juttu kiinnostaisi.

    Naisten kanssa kannattaa aina itse olla aktiivinen ja itse vastata. Ei kannata tosiaan odottaa että nainen rupeaa vastailemaan.... Vaan laittaa vaan uutta kyselyä perään. Tietysti jos ei vastaa vaikkapa kolmeenkaan viestiin niin sitten voi jo todeta että "peli menetty".

    Parasta on aina yrittää sopia livetapaamisia ja jos tuntuu ettei sinusta ole kiinnostuttu niin yrität rohkeasti kysyä toiselta.

    Kiitän vastauksestasi.

    No, kai minulla muuten ihan hyvin asiat on lukuunottamatta noita asioita joita olen mainitsenut.
    Livetapaamisia on taas vaikeampi sopia kun ei ole kenenkään puhelin numeroa eikä facebookissakaan ole naisia kavereina. On niitä muutama mutta ne on enemmän ala-asteelta tai jotain ihan vanhoja lapsuuden tuttuja jotka ei vaikuta ollenkaan kiinnostavalta.
    Tällä hetkellä olen aika varma että hommat on kustu naisten kanssa.

    Mietinpä vaan että mitä teen kun on nyt "5 päivän viikonloppu".
    Yksinäisyys on perseestä!

    Äänestä

  • poika16v kirjoitti:

    tiiän tunteen... oon saman ikänen tyttö eikä mullakaan oikeen noita kavereita oo ja pitkät viikonloput varsinkin ahdistaa kun ei oo mitään tekemistä ja yksin vaan on kotona tekemättä mitään....

    Äänestä

  • poika16v kirjoitti:

    Kiitän vastauksestasi.

    No, kai minulla muuten ihan hyvin asiat on lukuunottamatta noita asioita joita olen mainitsenut.
    Livetapaamisia on taas vaikeampi sopia kun ei ole kenenkään puhelin numeroa eikä facebookissakaan ole naisia kavereina. On niitä muutama mutta ne on enemmän ala-asteelta tai jotain ihan vanhoja lapsuuden tuttuja jotka ei vaikuta ollenkaan kiinnostavalta.
    Tällä hetkellä olen aika varma että hommat on kustu naisten kanssa.

    Mietinpä vaan että mitä teen kun on nyt "5 päivän viikonloppu".
    Yksinäisyys on perseestä!

    Sitten vielä että yleensä viikonloppuisin ja pitemmillä vapailla kaikki luokkakaverit lähtevat koti paikkakunnille. Kukaan ei ole kotoisin samalta paikkakunnalta josta minä olen.
    Tänäänkin olen kuunnellut vaan musiikkia ja istunut facebookissa...

    Äänestä

  • poika16v kirjoitti:

    Sitten vielä että yleensä viikonloppuisin ja pitemmillä vapailla kaikki luokkakaverit lähtevat koti paikkakunnille. Kukaan ei ole kotoisin samalta paikkakunnalta josta minä olen.
    Tänäänkin olen kuunnellut vaan musiikkia ja istunut facebookissa...

    mä en ees uskalla tehä facebookkia, koska mulla ois siellä varmaan tyyliin 5 kaveria kun muilla tutuilla on lähelle 500... mut voishan se olla helppo tapa tutustuu uusiin ihmisiin..

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    mä en ees uskalla tehä facebookkia, koska mulla ois siellä varmaan tyyliin 5 kaveria kun muilla tutuilla on lähelle 500... mut voishan se olla helppo tapa tutustuu uusiin ihmisiin..

    Voithan sinä laittaa silleen että vain sinä näet kuinka monta kaveria sinulla on facebookissa. Itse olen tehnyt näin koska minulla on reilusti alle 100 kaveria ja näillä kaikilla sitte on se 500 kaveria facebookissa.
    Oon lisännyt kaveriksi kaikki jotka tiedän nimeltä. Hauska juttu että facebookissa yleensä kaikki hyväksyy kaveripyynnöt vaikka kuinka random olet.

    aijaa en tienny et tolleenkin voi tehä :o mä just en haluis et kaikki näkee millanen sosiaalinen nolla mä oon... ja siel varmaan kyl hyväksytään kaveriks kaikki maholliset puoltututkin.

    Äänestä

Vielä 2 päivää niin on tämäkin "loma" ohi.
Ja mitä olen tehnyt? Kuunnellut yhtä ja samaa biisiä melkein koko ajan.

Äänestä
  • mulle voi aina jutella jos siltä tuntuu c:

    Äänestä

Ikävä juttu ettei pelaaminen kiinnosta sinua. Hyvä tapa kuluttaa aikaa ja onhan se mielenkiintoistakin. Eikö löytyisi jotain toisentyyppisiä pelejä millaisia et ole aiemmin pelannut? Jotain ajatteluakin vaativia eikä aina noita aivottomia putkijuoksuja?

Äänestä

Se itsesi viiltely sinun pitää lopettaa heti. Ymmärrän että se on koukuttavaa, ymmärrän että se tuntuu tietyllä tavalla hyvältä. Mutta sinun on lopetettava se. Sinulle jää siitä vain arvet, jotka eivät häviä ikinä, ja ne muistuttavat sinua vielä vuosia myöhemmin siitä kurjasta olosta mikä sinulla on nyt.

Tuo sinun kurja olosi menee ohi. Usko pois. Ymmärrän että R-vikasi häiritsee sinua, mutta se taitaa olla osa sinua ja persoonallisuuttasi, joten en osaa sanoa siihen muuta kuin että sinun pitää opetella ainakin sietämään sitä, jollei nyt pitämään. Ihmiset, joista tulee sinun kavereitasi / ystäviäsi, eivät tule välittämään viastasi. Sinua voidaan kiusata siitä, mutta ei niistä kiusaajista joka tapauksessakaan tulisi ystäviäsi, ja ilman sitä R-vikaa he kiusaisivat jostain muusta.

Minusta on hienoa että menit noiden tyttöjen kanssa elokuviin, vaikka se varmasti oli hyvin jännittävää. Se oli kuitenkin rohkea veto, ja jos nuo tytöt eivät enää olekaan osa elämääsi, voit kuitenkin ylpeydellä muistaa tuota tilannetta, ja siitä miten hyvin siinä kuitenkin pärjäsit.

Kavereiden hankkimiseen en osaa neuvoa mitään, onhan minulla itsellänikin sama ongelma. Mainitsit että pidät videoiden editoimisesta, vaikket osaakaan arvostaa taitoasi siinä. En tietenkään voi videoistasi sanoa mitään, kun en ole niitä nähnyt, mutta sinun on hyvä tietää että harvempi ihminen _tietää_ olevansa hyvä jossain. Tunnen hyvän piirtäjän, jonka veroisia piirroksia en ole koskaan nähnyt, silti hän ei pidä taitojaan mitenkään erikoisena. Ehkä voisit laittaa videoitasi Youtubeen tai vastaavaan palveluun? Näkisit mitä muut niistä pitävät, ja miten voisit kehittää taitojasi sillä alueella. Ehkä sitä kautta voisit tutustua toisiin ihmisiin, jota kiinnostaa sama aihealue?

Ja nimimerki poika16v & ............., vaihtakaa toki yhteystietoja. Jos te molemmat olette yksinäisiä, ja kuitenkin suunnilleen samanikäisiä, teistä voi olla toisillenne arvaamattoman hyvää seuraa. Tällä palstalla näkyy muitakin samanikäisiä joskus, joten "iskekää kiinni" heti kun sellaisia paljastuu.

Ja sen itsesi viiltelyn lopetat nyt heti. Eikö niin?

Äänestä

Hyvä että olet pystynyt rajoittamaan viiltelyä. Mutta sinun täytyy lopettaa se kokonaan. Tiedän että se on vaikeaa, ja tiedän kuinka mahdottomalta ajatukselta se nyt voi tuntua. Teet kuitenkin itsellesi vain lisää pahaa, ja vaikka se hetkellisesti tuntuu auttavan kurjaan oloon, se vain lisää tuskaasi. Teet tulevalle itsellesi palveluksen lopettamalla itsesi satuttamisen nyt.

En osaa neuvoa sinua sen suhteen mitä muuta voisit tehdä kun tunnet olosi todella pahaksi. Ehkä voisit mennä vaikka juoksulenkille? Tai etsiä Jamendon tyylisestä palvelusta jotain täysin erilaista musiikkia? Yritä löytää jokin positiivinen tapa viiltelyn tilalle, jokin mikä voisi tehdä sinulle paremman olon.

Ymmärrän että R-vika on sinulle arka paikka, ja et pidä vaikka sinua kiusattaisiin siitä leikilläkin. Ikävä kyllä suurin osa ikäisistäsi ei ole vielä niin henkisesti kypsiä kuin sinä, ja he eivät välttämättä vielä osaa käyttäytyä kunnolla. Tiedän, ettei tämä välttämättä lohduta sinua, mutta kun sinulle ja ikätovereillesi tulee lisää ikää, ketään ei kiusaa sinua R-viastasi enää edes leikillään. Ja ikätovereittesi joukossa on varmasti jo nyt sellaisia ihmisiä, jotka eivät huomioi R-vikaasi negatiivisessa mielessä lainkaan.

Hienoa että näet elokuvissa käynnin positiivisena kokemuksena. Eikä se kuulosta yhtään surkealta, on kuitenkin hyvin harvinaista että yksittäinen mies pääsisi naisten porukoihin mukaan, ja moni vanhempikin mies olisi sinulle kateellinen. Kannattaa siis muistella kokemusta ylpeydellä, ja ajatella siitä niin, että vaikka noista tytöistä ei koskaan tulisi sinulle kavereita, ainakin kokemus kertoo sen, ettet ole tyttöjen mielestä vastenmielinen, ja voit siten suhtautua tulevaisuuteen luottavaisesti.

On luonnollista että videosi ovat vielä aloittelijan tasoa; olethan vastikään aloittanut. Älä ole itseäsi kohtaan liian kriittinen, vaikka tietysti tietty taso itsekritiikkiä on hyvä pitää. Ei videoiden editointi kuitenkaan mitään jokapäiväistä hommaa ole tavalliselle tallaajalle, ja koska kuitenkin aloitat jo melko nuorella iällä, taitosi tulevat varmasti kehittymään, ja kuka tietää, mihin ne vielä sinut vievät. Inspiraatio ja luovuus ovat vaikeita asioita kenelle tahansa, onhan niin, että jos ne olisivat helppoja niin emmehän edes erittelisi niitä erikoisiksi ominaisuuksiksi. Minusta jo se, että muokkaat videoita, kertoo että sinulla on inspiraatiota ja luovuutta, ja toivon että jatkat taitojesi kehittämistä sillä saralla.

Minkä tahansa riippuvuuden katkaiseminen on vaikea asia; alkoholin, tupakan, viiltelyn jne. Eihän ne muuten olisikaan riippuvuuksia. Pahinta siinä on päästä tavasta eroon, eikä niinkään siitä ainesosasta mikä riippuvuuden aiheuttaa. Joutuuhan siinä opettelemaan uuden käyttäytymismallin. Se vaatii itsekuria ja tahdonvoimaa, joita, kuten mitä tahansa taitoa, pystyy kehittämään.

Hyvä että loit tuollaisen "uhriosoitteen" itsellesi, ja toivottavasti "pistetyyppi" ottaa sinuun yhteyttä. Ja tietysti muutkin oman ikäisesi. Ehkä voisit lisätä yhteystietosi vielä tämän palstan yhteystietoketjuun?

Äänestä

Me ollaan "pistetyypin" kanssa oltu sähköpostin välityksellä yhteydessä.

Valitettavasti, en päässyt viiltämisestä yli... Sen huomasin juuri äsken.

Äänestä
  • Teet vain itsellesi hallaa viiltelyllä. Vaikeaahan sen lopettaminen on, mutta ei mahdotonta. Älä viiltele itseäsi enää.

    Äänestä

Nyt pitää oikeasti lopettaa jo tämä viiltely. Tuli ''hieman'' paha viilto tehtyä...
nimim. mattoja täällä puhdistamassa verestä

Äänestä
  • Ei r-vika ole niin paha asia kuin luulet, en usko että se estää ystävien saamista. Ja just toi liiallinen tietokoneella istuminen aiheuttaa masennusta. Mee välillä ulos (paraskin itse sanomaan kun jumitun tietokoneelle). Hanki muutakin tekemistä! Haistata välillä paskat tietokoneelle ja mene juttelemaan äidin kanssa!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

poika16v kirjoitti:

Olen 16-vuotias poika ihan Suomesta. Jos jonkun mielestä tämä on ns. teiniangstia niin tämähän henkilö voi suksia helvettiin jo nyt. Olen saanut jo tarpeeksi paskan jauhamisesta.

Olen yleensä aina ollut enemmän yksinäinen kuin muut. Varmaan siksi koska R-vikani ärsyttää ja sen takia sitten olen ujo. On mulla ollut ja on nytkin koulussa kavereita joiden kanssa voi jutella kaikesta turhasta koulussa mutta en vaan halua olla heidän kanssa vapaa-ajalla (Ei vain ole oikeata tyyppiä ja he asuvat kaikki aika kaukana). Yläasteella minulla oli vain 1 kaveri jonka kanssa olin vapaa-ajalla. Hän meni eri kouluun yläasteen jälkeen kuin minä ja taisi muuttaa toiselle paikkakunnallekin. Eli olen ollut yksin vapaa-ajallani heinäkuusta 2011 lähtien. Luokallani on ainakin kaksi jätkää joiden kanssa voisin olla myös vapaa-ajalla mutta he eivät taas pidä minusta, ja lisäksi asuvat kaukana ja heillä on omat kaverinsa.
Normaali päiväni menee usein näin: Herään, puen/syön/menen kouluun, tulen koulusta, laitan koneen ja facebookin auki, kuuntelen musiikkia, syön, nukun päikkärit (2-4h) jos ei jaksa olla koneella, katon illalla BB:n, sammutan facebookin ja koneen, ja sitten valvon 1-2 asti yöllä ja kuuntelen musiikkia sängyssä lisää.
No kuitenkin viime viikolla tapahtui jotain mitä en olisi voinut odottaa (Lue ennen kuin jatkat että ymmärrät jatkon: http://keskustelu.suomi24.fi/node/10279215). Tällä viikolla olen tekstaillut yhden heistä kanssa (ihan kaveri mielessä!) ja olen saanut ihan vastauksiakin. Sitten menin kysymään kaksi tai kolme päivää sitten että onko hän vapaana perjantaina jos voitaisiin tehdä jotain yhdessä (edelleen kaveri mielessä). No en ole tuon viestin jälkeen ollut missään yhteydessä häneen. Muiden kanssa ei ole tullut juteltua oikein mitään paitsi mitä facebookissa perus "moi mts joo moikka" keskusteluja.
Tämä yksinäisyys alkaa jo vituttaan. En voi alkaa harrastaan mitään koska mikään ei kiinnosta ja arvatkaa vaan kenen nimessä on r-kirjain...
R-viasta voin sanoa että minulta on leikattu liian tiukka kielijänne pienenä mutta ei ole auttanut. 6 vuotta puheterapialla oli tarpeeksi minulle.
Sitten tämä kaikki on aiheuttanut minulle masennuksen. Ajattelen jo kuolemaa (en tarkoita nyt itsemurhaa, vaan kuolemaa, vaikka itsemurhakin on käynyt mielessä) useamman kerran päivässä. Lisäksi viiltelen itseäni reiteen. Ranteesta porukat näkisi ja en halua että äiti "panikoisi" ja lähettäisi minut johonkin mielisairaalaan. Viiltelen yleensä sillon kun vituttaa normaalia enemmän. Viiltely jotenkin vähentää vituttamista ja "antaa mielelle rauhan". Kuullostaa aika sairaalta mutta totta se on.
Beckin masennustestistä sain kuukausi sitten 44 ja nyt eilen sain 37. Vastasin mahdollisimman rehellisesti eilen.
Sitten voisin vielä sanoa että tietokoneilla pelaaminen ei enään innosta ollenkaan (eli eipäs löydy Battlefield 3:sta / MW3:sta).
Ei ole tekemistä!

Olen kertonut kaiken mitä nyt muistan. Anteeksi vaan jos on vähän sekavaa.
Tämän kirjoittamiseen meni reilut 3 tuntia ja kiitän Black Veil Bridea koska tekee mahtavaa musiikkia : )

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu