Elikkä minulla on tyttökissasiskokset, syntyneet 2010 lokakuussa. Toinen kissa on hyvin seurankipeä ja huomionhakuinen, toinen taas rauhallinen ja viihtyy omissa oloissaan. Tämä energisempi kissa alkoi vähän vajaan vuoden ikäisenä tekemään molempia tarpeitaan ihan joka paikkaan; pyykkikoneeseen (päältätäytettävään), sänkyyn, lattialle. Juuri koskaan paikka ei ole sama, tuntuu että sille kelpaa mikä vain. Kissa on leikattu nyt noin viikko sitten. Tänään todellisuus tuli taas esiin, kuvittelin että leikkaus helpottaisi. Käytössä
kissoilla on suuri kissanvessa jonka siistin lähes päivittäin ja käytän laadukasta kissanhiekkaa ("kristallihiekkaa" joka imee hajun itseensä, ei paakkuunnu). Mikä siis neuvoksi? Kissa on täysin sisäsiisti ollut ennen tätä noin 8-9kk ikää, milloin paikkojen sotkeminen alkoi.
Kissastani en missään nimessä luopuisi vaikka tekisi mitä, tarvitsen vain neuvoja enkä mitään taistelua tähän keskusteluun. Olen kuullut että kloritti saattaisi auttaa jos sitä sivelisi kissanvessan seiniin tai pesisi sillä koko laatikon (en ole kokeillut). Lattioilta ja muista paikoista olen siivonnut jätökset ihan normaalilla pesuaineella, mikä ei ilmeisesti niin sanotusti hävitä kissan ominaishajuja samalla tavalla kuin kloritti. Nyt siis neuvoja kehiin, kiitos!
Ps. Tämä rauhallisempi kissatyttönen ei ole tehnyt mitään vastaavaa, kaksi kertaa kiiman aikana pissannut lehtikoriin, ei sen vakavempaa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
No, ihan ensin käyttäisin kissan lääkärillä otattamassa pissanäytteen, siitä tulisi katsoa kiteiden/kivien mahdollisuus sekä viljellä se tulehduksen poissulkemiseksi.
Toiseksi vaihtaisin sen hiekan, kristallihiekka on hyvinkin yleinen syy pissavaivoihin. Vaikka se omistajan mielestä olisi helppoa ja siistiä, niin kissa on usein toista mieltä. Samaa tapahtuu myös pellettien kanssa. Kissa kun on aavikkoeläin, se tykkää kaivella mahdollisimman hienojakoista hiekkaa ja peittää tarpeensa kunnolla. Pelleteillä ja kiteillä se ei onnistu ja ne on usein niin isokokoisia ja teräväreunaisia, että tuntuvat kissan anturoissa ikäviltä. Kissa voi alkaa pantata pissaa rakossa ja siitä seuraa ongelmia jotka omistaja havaitsee vain pissoina/kakkoina muualle kuin laatikkoon. Vaikka kissa tekisi osan pissoistaan laatikkoon, se voi lähteä laatikosta liian pian pois ja pissaa jää rakkoon. Sekään siis, että kissa näyttää tekevän osan laatikkoonsa, ei tarkoita että se tekisi sinne kaiken.
Siis hiekka vaihtoon laadukkaaseen mikrohiekkaan joka paakkuuntuu hyvin, eikä mielellään alkuun ainakaan hajustettua vaan hajustamatonta versiota.
Kloriitti kiinnostaa kissoja yleensä tosi paljon ja siksi sitä suositellaan ongelmakissojen laatikoiden pesuun sekä pyyhkimiseen. Sillä ei sitten kannata pestä mitään sellaisia paikkoja joihin kissa mielellään pissailee tai kakkailee, siis niihin vääriin paikkoihin.
Leikkaus helpottaa vain jos pissailu/kakkailu on johtunut kiimasta, muuten se ei asiaan helpotusta tuo.
itse pyöriskelin 3v leikatun poikakissan kanssa näissä kusi ongelmissa monta kuukautta,mikään ei auttanut,,pisitin herran ruokavalion uuteen uskoon,rupesin lenkkeilyttämään,ja alkuun käytin kissakarkotetta (saa esim prismasta,maksaa 7-8 e pullo) laitoin kaikkiin kusipaikkoihin,ja otollisiin uusiinkusimestoihin,kaksi suihkausta 2x päivä, lopetin ja kissa kusi taas,ja jatkoin vaan karkotteen käyttämistä lisää,,nii eipä ole nyt puoleenvuoteen kuseskellut.. :) kissaa jouduin opettamaan valjaisiin noin 4kktta,ennekuin tajusi,että nekin päällä voi kiipeillä puissa(jonkinverran) ja juosta täyttä"laukkaa" :D nyt annan kissalle harvoin märkämuonaa, paljon raksuja ja possunsydäntä sopivissa määrin.. pure vaan hampaita yhteen,kyllä se siitä!!
niin ja kun kokeilin tätä kristallihiekkaa,niin kissa hermostui,niin että rupesi paskomaankin lattialle,joten otin normihiekan käyttöön.
Minulla on kollikissa. Se on kulkuri jonka otin 2v. sitten ja heti leikkautin. Jatkaa kulkurin elämää, on kesät poissa ja sitten syksyllä haen kotiin. Se hitto vie ei käytä nyt näköjään pissa-astiaa, meillä on niitä kolme tyrkyllä. Meillä on muitakin kissoja, joten en tiedä johtuuko se siitä (yksi on leikattu kolli, joka tykkää olevansa kaikkien kingi). Eli tämä kissa käy pissimässä kaikki sängyt, jos pääsee sellaiseen huoneeseen missä on sänky. Nyt kun on pidetty ovet kiinni, ettei pääse pissimään sänkyihin, pissii tällaiseen koiran isoon muoviseen "nukkumiskoppaan", ja vieressä on pissa-astia! En voi pitää tässä koiran pedissä mitään pehmikettä, vaan siellä on sanomalehtiä ja kissa pissii sinne joka yö. Pääsee ulos, kun haluaa, mutta näin talvisin makaa vain päivät... no, keväällä varmaan taas lähtee, mutta mikä on ettei käytä oikeita astioita... vai pitäisikö tämä koiranpetikin ottaa pois, mutta mihin se sitten keksii pissata.... Hiekkana on normihiekkaa, kristallihiekasta luovuttiin ja pellettiä on yhdessä astiassa, mutta siitä luovun...
tässä olisi huipputekninen ratkaisu:
www.kissanvessa.fi
pesee ja kuivaa hiekat -- kissatkin tykkää!