Kävin eilen eläinlääkärissä tarkistuttamassa kollikissani korvat koska niissä oli purumaista töhnää (kirjoittelin niistä tänne aikaisemminkin) ja selvisi että kyseessä on kuin onkin korvapunkki. Lääkäri puhdisti korvat (mistä kissa ei tietenkään riemastunut) ja laittoi sen jälkeen tippoja korviin. Sitten strongold -lääkitys niskakarvojen jakaukseen iholle.
No.. sen jälkeen kissani on ollut suoraan sanottuna outo! Ensinnäkin alkoi heti kuolaamaan kun laitoin kantokoppaan (eli heti sen jälkeen kun lääke oli laitettu) mutta rauhoittui pian ja oli koko matkan nätisti vaikka bussilla piti kulkea. Kotona ollut ihan apaattinen.. makoilee missä sattuu masentuneen näköisenä ja jo eilen huomasin että menee esim. lattialla olleen reppnu päälle asentoon ihan kuin olisi pissalla. Tänään aamulla kun tuli sängylle meni housujeni päälle ja näytti pissaavan. Pistin käteni alle ja tunsin kuinka pieni tilkka pissaa ehti tulla. Kissa ei ole KOSKAAN kuseksinut muualle kuin hiekkakippoon joten mistä moinen nyt?
Johtuuko läkkeen sivuvaikutuksista? Eläinlääkäri itsessään ei sanonut mitään siitä millainen kissa tulisi olemaan seuraavat pari päivää kun aine alkaa vaikuttamaan.. pisti stressin piikkiin kuolan tai että kissa oli nuollut itseään. Mitä tämä oikein on? Kissani on muuten terve. Virtsakiviä sillä oli viime kesänä mutta ne on hoidettu pois ja kokeilin vatsaa niin ei se ainakaan kova ole ja kun pissakin kerta näyttää tulevan ilman erityistä ponnistamista.
Huoh! Olen niin untuvikko tälläisissä asioissa ja stressaan aivan mahdottomasti (olen kovin nuorikin vielä.. päälle parikymppinen vasta) kissoistani kun ne on minulle kuin omia lapsia. Meneekö tuo apaattisuus ohitse? Ja loppuuko myös tuo kuseksiminen (vaikkei se nyt periaatteessa kuse oikein isoa länttiä vaan sellaisen pikkuruisen juuri havaittavan kohdan) ?
Alkaa hyvä mieli kissan paranemisesta lääkkeen saannin jälkeen kadota kun toinen on ihan apaattinen ja maansa myynyt. Kertokaa kohtalotoverit omia mielipiteitä. Tulen tätä menoa meinaan hulluksi alta aika yksikön!
Kiitos!
Stronghold lääkitys ja kuseskeleva kissa!
3
651
Vastaukset
- saman kokenut
Omalle kissalleni laitettiin tota lääkettä ja sain tehdä viikon töitä että sain kuntoutettua kissan. Samanlaisia oireita: makaili apaattisena,pissi minne sattu,ei syönyt jne. Haín apteekista Nutri Plus geeliä ja pakkosyötin sitä ja huolehdin et juo. Kannattaa kysyä lekurilta oisko jotain oloa helpottavaa lääkettä. Aiemmin ei ollut. Oireet hävisivät viikossa ja päätin ettei minun lemmikeilleni k.o lääkettä anneta koskaan. Toisille sopii varmaan todella hyvin mutta mun kissalle ei sopinut.
- pena 54
Minusta kyllä tuntuu, että kissallasi on myös virtsapuolella jotain vikaa joka tekee sen sairaaksi. Minä olen itse laittanut omalle kissalleni tuon strongholdin kun sen korvia näyttää kutittavan ja aina se on tehonnut ja ilman sivuvaikutuksia. Voihan se toki olla kuten kaikilla lääkkeillä, että tuo valmiste ei sovi sinun kissalle. Otapa uudestaan yhteys tuohon lääkäriin tai johonkin pieneläinklinikkaan niin sitten se syy selviää.
- nopeasti lääkäriin
Kuulostaa virtsatulehdukselta / -kiteiltä, silloin kissa yrittää tikistää pissiä ja sitä tulee vain vähän. Ei Stronghold tuollaisia oireita aiheuta. Kannattaa mennä nopeasti takaisin eläinlääkäriin, sillä tila kuulostaa siltä että olisi jo kehittymässä virtsamyrkytykseksi tai tukokseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 22914871
Uusnatsien ilkivalta Joensuussa jatkuu.
Saavat mellastaa persujen suojissa miten haluavat. Särkevät ja tuhoavat toisten omaisuutta, tähän on johtanut persujen m212237Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?381873- 1471288
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes951260- 261146
Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30902- 102889
Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex80735Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit
Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t80708