Tieteen kuvalehdessä taannoin oli artikkeli pitkäaikaisen stressin aiheuttamista terveyshaitoista ja siitä kuinka aina varuillaan oleva elimistö on hälytystilassa, joka pitäisi luonnon ja historiamme mukaan olla vain pakoa ja nopeaa älyä vaativia tilanteita varten.
Työskentelyni liike-elämässä säälimättömän johtajan alaisuudessa yli kymmenen vuoden ajan on ehkä kouluesimerkki kaikesta tästä. Joku tietenkin sanoo että miksi et vaihtanut. - Se ei vaan ole ollut näillä kairoilla taloudellisesti mahdollista ilman oman talouden romahtamista.
Homma kuitenkin meni niin, että ensin katosi luovuus. Oli hirvittävää huomata että lapsille luomani iltasatuhahmot kuolivat. "ei voinut antaa rehellistä vastausta kysymykseen "miksi et enää.."
Rakas (joskin kallis) harrastus ei enää tuonut mielihyvää. Myin kaluston.
Töihin lähtö oli aivan hirveää. Taloudellisesti piti jaksaa vielä puurtaa kolme pitkää vuotta. Poskiontelotulehduskierre, verenpaine, unettomuus ja sitten lopulta lähes täydellinen voimattomuus.
Seurasi irtaantuminen työstä, puoli vuotta mustaa josta en paljon muista ja sitten hiljalleen palautuva kyky tarttua asioihin. Siitä on nyt vuosi ja kaksi kuukautta.
Tammikuussa aloitin uuden fyysisesti vaativan urheilulajin. Kesä meni kuntoillen muutenkin. Liikunta selvästi toimii hyvään suuntaan. Elokuussa aloitin uuden helpomman työn ja sitä jaksoinkin pari kuukautta tosi hyvin. Sitten tuli tämä syksyn pimeys ja aina välillä tuntuu pienenkin asian eteenpäinvieminen tosi hankalalta. Kirosana!
Nyt taas välillä tuntuu että se musta peikko yrittää päästä korvien väliin nurisemaan ja kertomaan että ei kannata....
Toivottavasti kemialliset/fyysiset muutokset eivät ole pysyviä - alttius ainakin tuntuu olevan koholla. Kertokaa nyt joku rohkaiseva tarina siitä, että on palannut uudelleen täyteen toivoon ja toimeliaisuuteen. Tosin erilaisena. Pakko sanoa että tämän kokenut ei taida palata ennalleen.
Mirtazapiinia tarjottiin aikanaan ja kokeilinkin, mutta se tuntui jotenkin muuttavan todellisuutta ja vei muistin, joten en halua käyttää lääkkeitä.
Työskentelyni liike-elämässä säälimättömän johtajan alaisuudessa yli kymmenen vuoden ajan on ehkä kouluesimerkki kaikesta tästä. Joku tietenkin sanoo että miksi et vaihtanut. - Se ei vaan ole ollut näillä kairoilla taloudellisesti mahdollista ilman oman talouden romahtamista.
Homma kuitenkin meni niin, että ensin katosi luovuus. Oli hirvittävää huomata että lapsille luomani iltasatuhahmot kuolivat. "ei voinut antaa rehellistä vastausta kysymykseen "miksi et enää.."
Rakas (joskin kallis) harrastus ei enää tuonut mielihyvää. Myin kaluston.
Töihin lähtö oli aivan hirveää. Taloudellisesti piti jaksaa vielä puurtaa kolme pitkää vuotta. Poskiontelotulehduskierre, verenpaine, unettomuus ja sitten lopulta lähes täydellinen voimattomuus.
Seurasi irtaantuminen työstä, puoli vuotta mustaa josta en paljon muista ja sitten hiljalleen palautuva kyky tarttua asioihin. Siitä on nyt vuosi ja kaksi kuukautta.
Tammikuussa aloitin uuden fyysisesti vaativan urheilulajin. Kesä meni kuntoillen muutenkin. Liikunta selvästi toimii hyvään suuntaan. Elokuussa aloitin uuden helpomman työn ja sitä jaksoinkin pari kuukautta tosi hyvin. Sitten tuli tämä syksyn pimeys ja aina välillä tuntuu pienenkin asian eteenpäinvieminen tosi hankalalta. Kirosana!
Nyt taas välillä tuntuu että se musta peikko yrittää päästä korvien väliin nurisemaan ja kertomaan että ei kannata....
Toivottavasti kemialliset/fyysiset muutokset eivät ole pysyviä - alttius ainakin tuntuu olevan koholla. Kertokaa nyt joku rohkaiseva tarina siitä, että on palannut uudelleen täyteen toivoon ja toimeliaisuuteen. Tosin erilaisena. Pakko sanoa että tämän kokenut ei taida palata ennalleen.
Mirtazapiinia tarjottiin aikanaan ja kokeilinkin, mutta se tuntui jotenkin muuttavan todellisuutta ja vei muistin, joten en halua käyttää lääkkeitä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin ja pitää vielä selittää. En ollut toki ainoa. Tuona työhistoriani aikana masenukseen sairastui firmassamme (alle 30 hlöä) 7 henkilöä. Näistä kaksi jäi pysyvästi työkyvyttömiksi.