en ole koskaan tällaiselle palstalle kirjoitellut..kai sitä jollain lailla on saanut asiansa pähkittyä itse..NYT EN!
tai no...asiasta on kyllä puhuttu ja kaiken pitäis olla o.k, mut omaa mieltä kummittelee sen verran, että ihan mielelläni otan vastaan sekä tylytykset, että tsemppaukset!:)
Eli olen seurustellut muutamia vuosia itseäni vanhemman miehenkaa(mies 36 ja minä 28).
Tavatessamme muodostui meille ihan TAJUTTOMAN hyvä seksielämä. Siitä juteltiin,suunniteltiin ja mikä mukavinta tehtiin usein:)
o.k se oli alkuhuumaa ja määrrällisesti ensimmäisen vuoden tasolla olisi vaikea vuodesta toiseen samaanmalliin jatkaa. MUTTTA olen myös sitä mieltä(kokemus edellisestä pitkästä suhteesta), että parisuhteeseen tulee kuulua seksi aktiivisesti myös vuosienkin jälkeen..
Suhteeseemme sisältyy pari rankaa vuotta joihin mahtui paljon riitaa ja paikan hakemista. Tuolloin riideltiin myös seksistä..se sitten yllättäen toi sille puolelle jänitettä ja rajoitetta. olen itse erittäin seksuaalinen ihminen ..tykkään antaa ja ottaa! Yksi tehokkain tapa saada seksistä kaikki irti on kokea olevansa haluttu!
Jostain syystä alun molemmmin puolinen "panostus" toiseen rupesi pikkuhiljaa muuttumaan aika yksipuoliseksi.
No.asiasta tapeltiin vähän lisää..minun on niin vaikea ymmärtää kun miehet aina valittaa, että naiset ei halua seksiä riittävästi. Minä haluaisin, minä panostaisin ja minä jopa tekeisin sen myös ihan itseni takia, että yhtäkkiä olen suhteessa jossa se tuntuu oudolta. Puheissa mieheni ajatukset kohtaa, mutta nykyään, ku riita vuosista on selvitty ja kaikki on paremmin kuin koskaan. Tuntuu, että se jää aina puolitiehen..on työt, on kaupassa käynnit. on sitä ja on tätä joka menee suurimpana osana päivistä seksin edelle..
en tiedä olenko minä itse jotenkin friikki(kun vertaa muiden juttuihin..), että pidän seksiä 1-2 kertaa viikossa ihan tajuttoman vähänä...
ei siinä mitään jos mieheni myöntäisi ettei ole yhtä mieltä asioista kanssani. Hän vakuttelee haaluavansa minua ja ihan yhtäpaljon kuin minä häntä ja asioille löytyy aina joku hyvä selitys! Mutta mieteinkin onko tuossa aiheessa hyviä selityksiä????
Eikö halu ole asia joka valtaa mielen kyselemättä onko työt tehtynä tai maitoa kaapissa???
Jossain kohtaa miehelläni oli tosi kovia työpaineita ja noina kuukausina astui suhteeseemme myös ongelma, ettei aina oikein seissyt..ni mitäs histiä!!
Väkisin mietin, että onko nyt kuitenkin kyse siitä ettei mieheni halua vain useammin..koska hienosti seisoo tuon "vakiomäärän viikossa".
Miehet vois kertoa mulle kokemuksiaan jos ovat olleet suhteessa aktiivisemman naisen kanssa ja naiset mikäli vastaavaa tunnetta?
Minussa EI KÄSITTÄÄKSENI ole mitään vikaa.
Baariin, kun lähden saisin mukaani vaikka 20 miestä...tiedän .typerää, että olen iloinen siitä, mutta tässä tilanteessa se hivelee itsetuntoa, kun perään katsellaan ja vihelletään:) en ole lihonut/laihtunut. Käyn salilla olen siisti. pukeudun ja laittaudun päivittäin.
Nauramme yhdessä. Uskon sataprosenttisesti mieheni rakastavan minua!! Mutta miksi siis jos molemmat haluaa asiaa ei saada korjatuksi???
Voisinko minä tehdä jotain??Onko ainut keino vaan itse olla aloitteen tekijänä ja pelätä pakkeja???
vai onko kysymys yksinkertaisesti siitä, että mieheni ei halua minua yhtäpaljon kuin minä häntä????
Älkää pahasti haukkuko:)olen vähän huono kasaan asian paperille!!!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei ole kysymys siitä, ettei hän haluaisi sinua. Mutta on ihan oikeasti mahdollista että hänen seksuaaliset tarpeensa (joku käyttää tästä sanaa libido) ei vain ole yhtä vahva kuin sinulla. Ja siitä on täysin turhaa ja virheellistä vetää johtopäätöstä että hän ei haluaisi sinua tai että hän haluaisi jotain muuta kuin sinua. Lisäksi joskus tulee kausia jolloin on vähemmän haluja. Ymmärsin viestistä, että harrastatte kuitenkin suht säännöllisesti viikottain seksiä, ja se myös onnistuu, eli kyse ei ole siitä etteikö seksi ollenkaan maistuisi tuolle miehelle.
On mahdollista, että häntä kiusaa jokin muu asia parisuhteessa. Sanoisin jopa että se on todennäköistä, jos tekemättömät työt ja maidon puute jääkaapissa stressaa niin paljon että ne oikeasti haittaavat seksiä. Ensimmäinen veikkaukseni on se, että hän kokee ettei hän koe että hänellä on tilaa olla sellainen kuin haluaa olla nykyisessä parisuhteessa. Lääkkeenä ongelmaan ei voi oikein tarjota muuta kuin keskustelua. Toisena kysymyksenä, tuoko hän töitä kotiin, ja voisiko sitä vähentää? Tarkoittaisiko se sitä, että taloudellinen tilanne kiristyisi, ja mitä siitä seuraisi? Olisitko sinä valmis niihin seurauksiin, jos se tarkoittaisi että seksiä olisi enemmän? Stressi töissä tai muuten voi aivan hyvin tappaa himon vaikka kumppani olisi kuinka vetävä tai rakas.
Tai sitten 1-2 kertaa viikossa nyt vain on hänen normilibidonsa raja. Meitä on moneen junaan, eivätkä kaikki miehet nyt vain ole seksuaalisesti tuon aktiivisempia. Itse sanoisin että 1-2 kertaa viikossa ei edes ole mitenkään tajuttoman vähän mutta ihmiset ovat yksilöitä.
Ja minä olen mies jonka libido kuivui joskus kasaan kun parisuhde oli muutoin niin pirunmoinen henkinen vankila. Ja sitten kun ei seksi maittanut (en myöskään käynyt vieraissa) niin sitten se henkinen vankila vasta huonoksi muuttui kun naisystävän masennus pahentui eikä mistään voinut puhua ilman että asetteli sanansa todella, todella tarkasti.
Keskustelkaa parisuhteestanne. Ja elämäntilanteesta sekä töissä että kotona. Ja kuunnelkaa toisianne. Älkää tuomitko toistenne tunteita älkääkä epäilkö toistenne rakkautta ja välittämistä.