Mites on?

Odottelija

Jänittääkö?
Pukki joulusta, lahjat, vieraat, ruoka... yksinäisyys?
Olen muutaman vuoden lukenut 50 Palstaa joulun jälkeen, jolloin muutamilla kirjoittajilla ei ole kuin negatiivista ja sitä yksinäisyyttä.
Siksipä kysinkin, miksi vain jouluna tätä negaa ja yksinäisyyttä muutamilla?
Itse olen viettänyt joulua yksinkin, enkä siitäkään ole löytänyt mitään negatiivista tai että aikani olisi tullut pitkäksi, toisin sanoen olen päässyt nauttimaan joulusta oikealla tavalla..niih vain sen parisen kertaa.
Jouluaattoni ja joulupäiväni: 1993 / 2009: aamulla vein linnuille siemeniä, latasin puita saunaan, laitoin uuniin hirven lavan silavan kera ja ennen täys kypsymista laitoin puikkoperunoita sekaan kypsymään, myöskin 2,8 kilon rulla kinkun jälkilämmölle joulupäivälle.
Aattoiltana oli muutama saatu paketti, sauna, tulet hankimaisemissa, sauna ja ennenkaikea se ruoka laatikkoineen.
Sen jälkeen ajoin hautuusmaalle "50"km, kynttilöitten kera, vaikkaei siellä omaisiani ollutkaan.
Ilta saunassakin vielä kävin ja laitoin takkaan kipinän jossa noin 30sentinpäässä lauta, johon kiinitetty puu tapeilla lohi filee, mausteina suola sokeri tilli ja sitruunapippuri.
Ei etes käynyt mielessäkään, että yksin joulua yksinään, ei ollut mulla nettiäkään joka varmaakin olisi tuonut esille yksinäisyyteni ja jouluni olisi sitä kyttäämistä kuka vastaisi.
Mielestäni: ihmiset jotka juttelevat kauppareissulla, pelikoneitten äärellä, baareissa, bingoissa, kadulla, pihalla, NETILLÄ..jne! Eli vaikka se olisikin rutiinia sinulle ja tarve jokapaiväinen, niin kaikki osapuolet eivät ole sinun tarpeisiin, joten syyttä sitä joulua syytät!

8

137

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joulut tulee ja menee aivan kuin muutkin päivät. Monet joulut on menneet töissä, eikä siinä sen kummempaa ihmettelemistä. Yksin tai porukalla tilanteen mukaan. Jotkut joulut muistaa loppuelämänsä ja toisista jää himmeämmät muistot.

    • Joulunhan on tarkoitus olla lämminhenkinen juhla.
      Olipa seurassa tai yksin.
      Siinä muistetaan kulunutta vuotta ja kiitetään siitä.Hiljennytään pois maailmanmenosta ja levätään.Sytytellään kynttilöitä pilkkopimeään ja nautitaan siitä pimeästä, oman kodin lämpimässä suojassa. Lämmitellään saunaa ja laitellaan hyvää ruokaa ;)

      Negatiiviset ihmiset on negatiivisia koko vuoden.
      Itse mielellään repii jotain hauskaa ja mukavaa eletystä elämästä.
      Voihan sitä heittää elämäänsä hukaankin, narista ja valittaa, mut...
      Miksei vois tehdä elämästä oman mielensä mukaisen ja nautittavan.
      Olipa joulu tai ei ;)))

    • No mulla on jo vuosia olut yksinäinen Joulu enkä siitä valita.
      Elän melko yksin muutenkin, enkä valita siitäkään. Se on ihan oma valintani.

      Onhan sellaisia ihmisiä jotka haluaisivat perheen ja ihmisiä ympärilleen, mutta jostain syystä kuitenkin joutuvat yksin olemaann silloin varmaan se joulu sen yhtenäisyyden hehkuttaminen muiden suusta saa aikaan katkeruutta.

      Toisaalta taas silloin kun olen halunnut porukkaa jouluuni niin olen kutsunut ihmisiä aattona syömään ja on ollut useitakin yksinäisiä ihmisiä luonani. Voihan se tietysti olla osin omaakin syytä ettei sitten tee mitään sen yksinäisyyden poistamiseksi.
      Mene ja tiedä mutta näillä näkymin nautin taas yksinäisestä joulusta, ellen sitten toisin päätä.

      • Tärkeintä lienee et itse on tyytyväinen ja elelee silleen kun haluu joulut ja juhannukset. Mukavaa lauantai päivän viettoa sullekin:))


    • yks kottarainen

      Vähän kyllä jännittää kun lähden ensimmäistä kertaa yksin matkalle joulua viettämään ja aprikoin että onkohan siellä muita yksin matkustavia. No ei se toki haittaa vaikka ei olisikaan.
      Viime joulu oli ensimmäinen ihan yksin vietetty joulu, sekin pakosta kun sairastuin ja olikin tosi rauhallinen joulu, kun kukaan ei edes soittanut.
      Edelliset joulut olen viettänyt lapseni kanssa, mutta hänelläkin jo oma elämä ja viettää joulua muualla avomiehensä kanssa.
      Sukulaisten nurkissa en halua joulujani viettää, aattoiltana voisi käydä, mutta autoton ei pääse ja bussit ei kulje.
      Tulevaisuudessa varmaan vietän useimmat joulut yksin, kun harvoilla ystävilläkin omat menonsa.

    • Mitäpä jännittämistä tai odottamista joulussa on. Ei tuu vieraita, ei ole yksinäistä ja syön samoja ruokia kuin muulloinkin. Pakkanen ja lumi ovat kivoja, niitä voi olla jouluna tarjolla. Joulu on käännekohta, josta alkaa kevään odotus. Tonttupussilakanat laitan ja vaihdan värikkäisiin verhoihin. Pimeänä vuodenaikana ne eivät haalistu hetkessä pilalle.

      • Mä täs taas biddasin ledivaloja ;) muutamal eurolla ;)))
        Aikas huikee olis, 1000 valon sarja...mut kallis 75 ekee ;)))
        Kyl tähän pimeeseen aikaan kuuluu jouluvalot ja niiden antama valo ;)


      • anjaniina_ kirjoitti:

        Mä täs taas biddasin ledivaloja ;) muutamal eurolla ;)))
        Aikas huikee olis, 1000 valon sarja...mut kallis 75 ekee ;)))
        Kyl tähän pimeeseen aikaan kuuluu jouluvalot ja niiden antama valo ;)

        Ehdottomasti kuuluu valot talveen. Talvivaloiksi monet nykyään kutsuvat. No 1000 lampussa on jo ihan riittävästi. Ostin viime tammikuussa alesta läjän erilaisia ledivalosatjoja 50-70% alennuksella. Käytän talvivaloja pihavalon lisukkeena. Täällä on vaihdettu katuvalojen sijainteja, ja nyt meidän pihavalot eivät ole enää parhaassa mahdollisessa sijainnissa. Olohuoneen kattovalaisimena mulla on pelkkä 5 haarainen kynttilävalaisin, johon olen kiinnittänyt ajastimella syttyvän ledvalohärdellin. Verannan ikkunoissa roikkuu sisäpuolella kaksi vanhaa roikkovalosarjaa. Ne ei ole ledejä, mutta niistä aihutuva hukkalämpö koituu verannan lämpötalouteen. Ylimääräisiä valosarjoja olen tunkenut kynttilälyhyihin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      925
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      893
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      765
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      711
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      648
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      611
    7. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    8. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      584
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      576
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      19
      532
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      523
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      499
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      482
    15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    16. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      34
      467
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      450
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      444
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      6
      421
    Aihe