.....YHTAIKAISESTI?
En vaan saa sitä miestä mielestäni, tapaamme harvoin, mutta jotenkin vain häneen heti tykästyin, vaikka emme tapaakkaan kuin vain asiallisissa puitteissa.
Ja tätä on jatkunut jo viime vuoden elokuusta tähän päivään saakka, vaikka välillä oli pitkäkin tauko, ettemme tavanneet, mutta nyt taasen kun viime kuussa tapasimme, niin ei, mä en vaan tajua, mikä siinä miehessä kiehtoo...................................
Kaiken huippuna, emme tuskin koskaan tule olemaan rakastavaisia sanan varsinaisessa merkityksessä, enhän edes tiedä, onko tuo mies niin ihmeellinen edes minusta kiinnostunut "siinä mielessä";)
Tää on niin ihmeellistä kuin olla voi. Rakastan omaa miestäni yli kaiken, ja silti.....
Kertokaas, millä saan pois ajatuksieni poimuista tuon toisen miehen?????
En vaan saa sitä miestä mielestäni, tapaamme harvoin, mutta jotenkin vain häneen heti tykästyin, vaikka emme tapaakkaan kuin vain asiallisissa puitteissa.
Ja tätä on jatkunut jo viime vuoden elokuusta tähän päivään saakka, vaikka välillä oli pitkäkin tauko, ettemme tavanneet, mutta nyt taasen kun viime kuussa tapasimme, niin ei, mä en vaan tajua, mikä siinä miehessä kiehtoo...................................
Kaiken huippuna, emme tuskin koskaan tule olemaan rakastavaisia sanan varsinaisessa merkityksessä, enhän edes tiedä, onko tuo mies niin ihmeellinen edes minusta kiinnostunut "siinä mielessä";)
Tää on niin ihmeellistä kuin olla voi. Rakastan omaa miestäni yli kaiken, ja silti.....
Kertokaas, millä saan pois ajatuksieni poimuista tuon toisen miehen?????
Vastaukset 14
Vanhimmat
Jos olet oikeasti ja aidosti ihastunut, ei hän mielestä mihinkään lähde. Itsellä sama tilanne, mutta en taida enää avomiestäni rakastaa kuten ennen. Suhde on muutenkin jotenkin lässähtänyt ja toinen mies joka siis on myös kertomansa mukaan ollut ihastunut minuun, pyörii mielessä vielä vuoden, parin jälkeenkin.
Sulla onkin toinen tilanne kuin mulla, mä olen nimittäin ns. Onnellisesti naimisissa, ja rakastan ja ihannoin omaani edelleen, mut että tää tälläinen ihastuminen toiseen mieheen, ja kuin myös varattuun, ja senpä takia tästä jutustamme ei tule ikinä mitään, tai sitten se on maailman 8.ihme, jos joskus jotain liikehdintää siinä mielessä sattuisi tapahtumaankin. Toisaalta en kaipaa mitään sotkuja omaan seesteiseen ja todellakin intohimoiseen tässä ja nyt olemassa olevaan, ja elävään meneillään olevaan rakkaustarinaamme - että tällästä, ei tästä ota selkoa minkäänmoista.....
Miksi noi miinustelut joltakin?
Me olemme kaikki vain ihmisiä, ja meille on luotu viettimme ja vaistomme.
..:) ja aloittajana vielä näin: että onneksi ....on luotu viettimme ja... sekä järkemmekin, vaikkakin voi sekin sumentua väliaikaisesti kohtaloistamme riippuen.
Sanoisin, että ihan normaalia, joskin välillä voi tuntua häiritsevältä. Itselläni sama tilanne, että olen ollu jo vuosia hyvässä parisuhteessa, joka ei ole lässähtänyt vaan edelleen on intohimoa ja kipinää, mutta silti, en voi sille mitään, olen ollut jo pitkän aikaa ihastunut työkaveriini.
Hänen kanssaan ei ole mitään tapahtunut, on kuitenkin huomattu että ns kemiat toimii ja viihdymme töissä yhdessä. Hänkin varattu, en osaa sanoa hänen tunteistaan minua kohtaan, mutta ainakin työssä olemme "parhaimpia" kavereita muihin nähden. Sanoisin, että ihastuminen on sen verran ihana tunne, että se saa harmaimmatkin aamut tuntumaan siedettäviltä ja omalta osaltani voin kertoa, että se on myös syy hyvällä mielelle ja jaksamiselle. En halua ajatella että loukkaisin tällä ketään. Ja tosiaan, ei sille oikein mitään voi. Pidän hänestä kovasti piste. Jos lopettaisin ko työpaikassa enkä häntä enää näkisi, luulisin että ihastus hiipuisi aika pian. Siihen kun liittyy paljon yhteisiä juttuja ja keskusteluja. Jos ne loppuisivat, ei tätä kokonaisuutta enää olisi.
Mietitkö tuota miestä seksuaalisesti koska muuten kyseessä voi olla ns. platoninen rakkaus eli hyvän ystävän voisit hänestä saada. :)
Niinpä, kuinkas tämän ihastelemisen tietyn toisen miehen suhteen nyt niinkuin määrittelisi, koska kuitenkin elämäni on rakkauden suhteen ihan soljuvassa jamassa, eikä mitään probleemia omassa parisuhteessani ole meneillään.
Minusta tuntuu, että tää ihastus on kuin toisinto jostain kansakoulun aikaisesta salaihastuksesta englanninkielen miesopettajaani, josta tiesi, ettei siitä voi suhdetta kehittyä ikinä tai murrosikäisenä salaisesti ihastelemaani paikalliseen VR:n virkamieheen;) - molemmissa tapauksissa ikäero olisi jo ollut este ns. oikeaan rakkaussuhteeseen välillämme:) Tässä nykyisessä tapauksessani nyt ei ole ikä esteenä, mutta se on, että molemmat olemme naimisissa, tai ainakin minä olen, ja olettaisin, että ihastelemani mieskin on, sillä paksu sormus hänellä ainakin on nimettömässä sormessaan välkkynyt. Tiedän muutakin tämän "ihme-miehen" kuvioista.
Loppuen lopuksi ystävyys voisi olla "meidän juttumme", sillä minulle olisi todella korkea kynnys rikkoa nykyistä rakkaussuhdettani omaan rakkaaseni, joka saa minusta myös sen osan, johon muilla miehillä ei ole asiaa kajota.
Platoninen suhde voisi olla paikallaan, vaan jos se kuitenkin lipsahtaisi sittenkin....?:);)
Kyllä minä ainakin mietin, en mitenkään pakkomielteisesti mutta esim unissa on tapahtunut hänen kanssaan kaikenlaista (jonka jälkeen on muuten hyvin outoa nähdä seuraavan kerran töissä!) ja olen kyllä miettinyt minkälaista se olisi hänen kanssaan ym ym. On komea ja todennäköisesti hyvä, lihaksikas kroppa.
Kaikki tämä tapahtuu ajatuksen tasolla ja esim. jos ollaan oltu työporukalla baarissa ja humalassa ja olen ehkä villissä mielessäni miettinyt mitä mahdollisesti voisi tapahtua, olen aamulla ollut aina todella huojentunut etten ole mennyt tekemään mitään tyhmää koska se olisi kyllä tosi noloa ja typerää ja romuttaisi todennäköisesti kaksikin toimivaa parisuhdetta ja juorut kiirisivät pienessä työporukassa todella nopeesti.
Sehän se, että meillä varatuilla palaisivat ehjät sillat takanamme, jos antaisimme villeille päiväunille vallan toteutua;), joten parempi vain pitää näppimme irti poltteemme kohteesta ja antaa vain aivoissamme kuumien käämien palaa hiljaisesti ja salaisesti.;))))))):))))))))) ja olen ollut huomaavinani, jotta kasvojeni ilme ikään kuin loistaa hekumallisen herttaisesti ulospäinkin;):D
Terveisiä päätutkijalle. Ne on kuule narsisteja ne pahimman luokan valehtelijat. Puutaheinää tulee aamusta iltaan, enempi valehtelevat, kuin puhuvat totta.
Valitettavasti ne on erittäin luoviakin loppumattomassa valehtelussaan, hyvämuistisiakin ovat. Pitää näes muistaa, mitä valehteli ja kenelle.
Narsistiko sieltä ihan itse semmonen kirjoittelee ja kuittailee?????
Ei tässä kukaan ole mitään valehdellut kenellekään tässä vaiheessa, eikä ehkä missään vaiheessa tarvitsekaan valehdellakaan, ja sitä paitsi mä en edes harjoita valehtelemista, mutta saa kait varattunakin ihastua ja ihastella muitakin miehiä kuin omaansa. Ihminen nyt vaan on sellainen, että joistakin muistakin ihmisistä sattuu tykästymään kuin vain ja ainoastaan siitä aikoinaan valitsemastaan KultaKimpaleestaan.
Kaikkea kun ei voi kahlita, eikä etenkään omia tunteitaan.
En kannata tunteiden julkituontia, se ei oikeesti tuo mitään hyvää, kuin ehkä hetkeksi. Loppujen lopuksi, koska yhteistä tulevaisuutta ei varattu varattu onnellisesti- oo, teiltä menee kaveri/työsuhde poikki tunteiden haalistuessa tai voimistuessa liikaa yksipuolisesti, pahassa lykyssä menee avioliitto kriisiin ja ero.
Hyvässä lykyssä voitte pysyä kavereinakin.
Mikään suhde ei kestä eikä voi voida hyvin jos se alkaa pettämisestä, en halua kuulostaa inhalta mutta oikeasti, olisiko suhde kaunis ja rakkauden täyttämä, puhdas ja viaton tunne, jos se saanut alkunsa likaisena pelinä. Ainakin mua, tunteellisena kaikki ihmiset huomioon ottavana romantikkona se häirtisisi varmaankin jossakin määrin alkaen haitata sitten taas suhdetta.
Mitä se aloittaja nyt meinaa, haluaa tällä kirjoituksella?
Vastaus kysymykseesi on, että voi olla. Kokemusta löytyy, ja sen varjolla sanoin tuon ylläolevan tekstin. Pysykää kavereina vaan, älkää juhliko koskaan, ikinä yhdessä. Koska, jossakin vaiheessa sen tunteen päästää ulos. Multa se vei vaivasen pari vuotta kunnes tunne oli niin pakahduttava, pienessä sievässä helppo lipsauttaa. Ja kuinka hienoa olikaan saada vastakaikua. Kaiken kun voisi tehdä toisin..
Niin sitä vaan aloittajana meinasin, että harvoin olen ihastunut, mutta joskus sitä vaan tapahtuu, ja aikansa niitä ihastuksiaan päässään pyöritän, ja sitten ajan kanssa ne vain jäävät pois ja taka-alalle, ja sehän on vallan luonnollistakin, että jo parisuhteessaan ollessaan ei ole lupakaan periaatteessa edes ajatella toista "sillä mielellä", kun on jo rakkaussuhteessa, ja kaikki on OK sillä rintamalla. Mutta ehkä ihmisen mieli on rakennettu siten näissä rakastumis- ja ihastumisasioissa, että vaikka olisi se oma rakas puoliso maailman paras ja ihanin ihminen jo rinnallaan, mutta silti ihmisen luonne on sellainen, että ihastuu myös suhteen ulkopuolisiin ihmiseen, vaikkakin oma hyvä parisuhde on kunnossa, ja ei pitäisi olla mitään syytä ihastua toiseen ihmiseen, mutta kun niin vain käy, ja eihän se mitään, jos se jää vain sille asteelle, ettei mitään konkreettista siirtoa pääse tapahtumaan.
Avioliittohan on periaatteessa keksitty vain suojaamaan lapsia, ja että heillä olisi turvallinen äiti ja isä- suhde kasvattamassa heitä itsenäiseen omaan elämäänsä jne.
Rakkaushan on ikuista, mutta kohde vain vaihtuu, jos sen annetaan tapahtua.
Kipua se vaihto useimmiten kuitenkin tuo kaikille osapuolille, jos ei ole vahvoja perusteita suhteen kariutumiselle. Kiintymys toiseen on vahvaa.
Jokainen meistä on kuitenkin oma yksilöllinen ja erilainen niin rakkaudessaankin eläessään, toiset tykkäävät hellistä eleistä enemmän kuin toiset jne. ja alkuhuumassahan niitä "eleitä" enemmän toinen toisilleen jaetaan, sitten ajan kuluessa kaikki muuttuu ns. arkiseksi, ja suudellaankin enää vain sukupuoliaktin aikana.
Onhan se TUNNE, josta puhut/puhumme tässä ketjussa huima, vahva, syvä,
voimakas, mielen sekoittava, kiehtova, mielenkiintoinen, himokas, kaiken alleen peittävä, vievä ja sokaiseva. Se voi olla tätä kaikkea, vain jotain tai mitä vaan ja se voi kestää päivästä vuosiin.
Mä voin vaan sanoa etten itsekään ole helposti ihastuva ihminen, jo pelkkä toisesta pitäminen on mulle iso juttu, saati ihastuminen. Ja tottakait tilanne tuolloin säikäyttää, miettii voiko olla mahdollista, olenko ihastunut ihmiseen vai tunteeseen, vai olenko ihastunut siihen että muhun on ihastuttu, voiko tää olla totta? Tämä tunne, vai kuvittelenko sen?
Kun sitä sitten saa vahvistuksen toiselta osapuolelta tunteeseen ja voi jakaa sen ihmetyksen, tämän kaiken arvoituksia sisältävän tunnemyrskyn, niin en tiedä toista tilannetta missä ihmisen mieli saattaisi olla yhtä sekaisin.
Kerron, että tää tunne elää edelleen, vuosienkin jälkeen. Se ei ole enää päivittäin mielessä, ei enää niin polttavana, mielessä kuitenkin ja tunteet tallella, ehkä haalistuneena jonkun verran, kuitenkin niin vahvasti läsnä ettei tarvita kuin yksi kohtaaminen sytyttämään ne uuteen elämään.
Edelleen vaan ihmettelen miksi? Mikä on tämän tarkoitus? Miksi tunnen näin, miksi se tuli, miksi kun kaikki on kuitenkin elämässä hyvin, on hyvä olla jne.
Heittääkö kohtalon piru tahallaan eteemme houkutuksia, olisiko mun kuulunut lähteä ristetyksestä sittenkin toiseen suuntaan? Olisiko mun pitänyt olla sittenkin rohkea...rohkeampi kuin koskaan ennen.
Se tilanne on hiton hyvä puntari, siinäpä punnitaan se Oikean rakkauden paino. Siinä kohtaa SINÄKIN tiedät kenelle sydämesi oikeasti kuuluu.
Miksi silti, kaiken tuonkin jälkeen se TUNNE elää? Mitä ihmettä sille pitäisi tehdä, että sen saa loppumaan?
Vastausta emme tiedä, edelleenkään.
Silti, kaikki tätä edeltävä tapahtuma olisi saanut jäädä elämättä. Mä en oppinut siitä mitään, en tullut sen viisaammaksi, en onnellisemmaksi enkä iloisemmaksi. Ainoastaan tuntuu pienesti musertavalta, naisena ja puolisona tunnen menettäneeni pienen palan arvoani. Vaikkei mitään ole käynyt, jo pelkkä tieto mitä tunnen syö mua. Se saa mut välillä inhoamaan itseäni, miksen pääse siitä eroon, se saa mut vihaamaan toista osapuolta, miksi sinäkin tunnet samoin. Huomaatko, kaiki on yhtä kysymysmerkkiä, kaikki on hieman sekaisin, vieläkin ja kyllä, meillä toimii puheyhteys mutta koska kumpikaan ei osaa tehdä tälle mitään, ei pysty eikä tiedä mitä tehdä niin ...
Jäimme ikäänkuin aavalle merelle aaltojen keinuteltaviksi ja toivomaan kumpikin omaa pelastustaan, toivomaan vain sitä, että jää henkiin hyvässä kunnossa pystyäkseen jatkamaan elämäänsä eteenpäin.