Täällä on eräs hieman alle kolmekymppinen nainen, jolla on ollut lähes aina vaikeuksia elämässä. Olen äärimmäisen estynyt ja ujo ihminen. En jaksa enää esittää mitään muuta, siksi olen vetäytynyt elämästä. Minun pitäisi hakea apua, mutta en kuitenkaan osaa.. Onko muilla samanlaisia ongelmia, tahtoisitko vaihtaa ajatuksia kanssani? Myös sähköpostia voi laittaa jos messenger ei kiinnosta..
Osoite on: [email protected]
Osoite on: [email protected]
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse hain apua lääkäriltä joka ohjasi psykiatrille. Parasta ottaa mukaan omainen tai ystävä, itse en juuri vastannut edes puhua joten isä auttoi tapaamisissa. Lääkkeiden jälkeen olen täysin vastakkainen persoona mitä olen ollut koko elämäni. Liikun, olen sosiaalinen ja pidän puoleni, ja kukaan joka minut tunsi ennen tätä ei ole uskoa silmiään. Kärsin edelleen pakko-oire yhtymästä mutta masennuslääkkeen olen puolittanut aikapäivät sitten. äärimmäiseen ujouteen on myös olemassa lääke. Toki pillerien napsiminen saattaa kuulostaa masentavalta mutta ne auttavat alkuun ja itselläni ainakin itsetunto koheni niin plajon että tarvitsein lääkkeitä vähemmän ja vähemmän.
Pää pystyyn ja lääkärille MARS!
ps. aina kun teet jotain henkisesti vaativaa niin muista AINA palkita itsesi vaikka kaakaolla tms. ja anna aikaa itsellesi levätä kunnolla.
psykiatrista ei ole mitään hyötyä. Minäkn voisin olla psykiatri vaikkei ole koulutusta.
Tiedän kuitenkin paljon ihmisistä ja niiden käyytäytymisestä.
Joku heittää ihmiselle pelastusrenkaan ja toinen huikkaa hukkuvalle että "älä siihen tarraa, se on ihan väärän mallinen", antamatta kuitenkaan mitään apua.
Kuinka monen miehen käyttämä olet?